26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

NAINEN FLIGHTISSA!!

Etusivu Foorumit Yleistä NAINEN FLIGHTISSA!!

Esillä 11 viestiä, 51 - 61 (kaikkiaan 61)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Itse pelaan harjoituskierroksia pääsääntöisesti niin, että kaikki ovan singlejä tasoitukseltaan. Tuttu porukka mutta jos menen kentälle yksin, niin todennäköisesti siltikin pelaan porukassa joka on singlejä täynnä.

    Luksusta löytyy helposti ja jopa ruuhka aikaan.

    Sitä mukaa kun tasoitus on laskenut ja myös vakiintunut oma pelitahti joka on suht ripeä, on alkanut yhä enemmän häiritsemään tasoituksella 15+ pelaavien tahti. Vielä kun itselläkin oli korkea tasoitus muistan että ei haitannut yhtään kuinka paljon kaveri sitä palloa metsään löi.

    Nykyään yritän katsoa suunnilleen saman tason pelaajia ryhmään tai parempia, jos ei kavereitten kanssa pääse pelaamaan. Pari kertaa viime kesänä sattumalta satuin ryhmään jossa oli juuri aloittaneita, niin tuli kyllä palautetuksi mieleen, että ei sitä jaksa enää oikein katsella sitä kuudetta lyöntiä mikä lähtee 150m avauspaikalta. Eli kyllä kannattaa, jos vain on mahdollisuus, valita oman tasoista peliseuraa.

    Naisten kanssa pelaamisesta. Vaikka naisten tasoitus olisi plussan puolella, tosiasia on että nainen ryhmässä hidastaa peliä aina jonkin verran johtuen siitä, että hän YLEENSÄ lyö eri tiiltä. Riippuu sitten pelaajasta hidastaako enemmän vai vähemmän.

    Pukeutumisesta sen verran, että ainakin nuoret (kuten myös minä itse), kiinnittävät paljonkin huomiota siihen miltä näyttävät golfkentällä ja yleensäkin julkisilla paikoilla. Näin ainakin kotkassa, PK-seudusta en tiedä.

    ’nainen ryhmässä hidastaa peliä aina jonkin verran’: Minne sulla on kiire ?

    Nimetön

    En tarkoittanut sitä että minulla mihinkään kiire olisi ja pelaan myös ihan mielelläni naisten kanssa. Mutta totesin vain että tämä on tekninen fakta. 🙂

    Itselläni tulee ehkä eniten pelikierroksia juuri naisen/naisten kanssa. Johtuen siitä että tyttöystäväni houkutteli minut lajin pariin. Itse en ole kuitenkaan tätä nopeusseikkaa havainnut, päinvastoin väittäisin melkein miesten olevan hitaampia.

    Osittain se johtunee siitä että useinmiten pelaan naisten kanssa joiden yhteenlaskettu hcp jää omani (18) alle. Toiseksi naiset yleensä lyövät lyhyempiä lyöntejä, mutta pysyttelevät väylällä. Kun taas miehet lyövät pitempiä ja myös siten pitemmälle metsään kun shankki iskee päälle. Olen seurannut vierestä kun miehet joilla hcp on 3 ±2 ja lyövät pitkin metsiä sille päälle sattuessaan. (Ei sillä ettei itselle tapahdu sitä myös useinkin).

    Olen hieman ihmeissäni seurannut tätä viestien ketjua. Eipä taida nämä nörttigolfarit mitään ihmissuhdetaitojen perusteella tislautunutta porukkaa olla. Jos joku pierasee, kilistää helminauhaa, avainnippua, lisäksi vielä alvariinsa birkuilla tömpsyjä kinuaa ja ei ymmärrä vähääkään jos hänelle kertoo, että minulla on matkassa vain vesipullo, niin vähemmästäkin äkeän peli on pilalla.

    Voisiko näitä asioita opetella myös itse, oma käytöksemme heijastuu muista meihin ainakin pienellä viiveellä.

    Vaikka voisihan sitä joku klubi kokeilla miltä se tuntuisi jos järjestäisi nimetyt lähdöt: birkkujuopoille, peliniuhoille, äreille, palloja ei sitten etsitä kavereille, pärstältään muuten vaan ärsyttäville. Nämäkin lähdöt varmaan täyttyisivät ja koska tämä golf on peliseuran lisäksi hauskaa niin minäkin varmasti kokeilisin nuo kaikki ryhmät. Yhteen ryhmään en ilmottautuisi, nimittäin ryhmään: ’Pelinpilaajia lyödään mailalla päähän’. Nimittäin siitä ryhmästä minä en selviäisi kentältä kotiin, vaikka birkkuja ei olisi tullutkaan.

    Tämä otsikko näköjään sisältää kaksi erillistä keskustelua, mutta yritänpä kommentoida vain toista!

    Eli tämä stoori, mistä Seve on saanut paljon kakkaa niskaan! Oletan, että Sevellä ei sinänsä ole mitään naisia vastaan, vain heikkoja sellaisia!

    Ongelmahan on siinä, että kun kolme singelipelaajaa on ryhmässä, niin caddiemasterilla on mahdollisuus laittaa näiden kanssa neljänneksi pelaajaksi pelaaja, jolla tasoitus on 0-54! Eli ei varmaan ole singelipelaajan mukava lähteä pelaamaan 54:n kanssa vaikkakin tämä on täysin etiketin ja kaiken muun mukaista!

    Mutta täytyy sanoa, että ihmettelen niitä suuren tasoituksen omaavia pelaajia, jotka haluavat lähteä pelaamaan tällaisen ryhmän kanssa! Tässäkin viestiketjussa on kommentoitu toisten pelaajien huomioonottamista, joten eikös tämä toteudu, jos kieltäytyy tällaisesta ryhmästä??

    Itse olen aina pyrkinyt etsimään oman tasoista peliseuraa, koska en halua olla hidastamassa toisten peliä! Myöskin oman itsetunnon kannalta en viitsi lähteä ’tuuppimaan’ oman mittaisia draivejani pitkälyöntisten sekaan…

    Jo on teillä jutut!

    Annikan kanssa pelaisin kyllä mielelläni. Naisten kanssa pelaaminen on usein ihan mukavaa. Tässä tapauksessa voisin laittaa jonkin uusista pikeepaidoistanikin päälle ja housutkin voisin prässätä. Valitettavasti olen ukkomies, joten jälkipelit täytynee jättää. (Huokaus)

    Miespuoliset keskustelijat ovat kovasti mollanneet niin naisia kuin yleisesti kaikkia yli 15 tasoituksella pelaavia huonoiksi pelikavereiksi. Toteaisin kaikille singeliherroille, että olen tähänkin asti pyrkinyt välttämään kaikkia singeliseurueita juuri siksi, että en tunne itseäni siellä tervetulleeksi ja kun pelikin käy ihan eri tahtiin, niin on parempi molemmille että te pelaatte keskenänne ja minä Annikan ja muiden mukavien golffarien kanssa.

    Täytyy tässä taas muistuttaa keskustelun argumentista: Suunnilleen samantasoiset (ja/tai edes samanhenkiset) pelaajat viihtyvät kentällä parhaiten keskenään.

    Aivan samalla tavalla tästä väitteestä voi ottaa singelipelaaja herneen nenäänsä sanomalla: nuo korkeahändäriset ei halua leikkiä (=pelata) mun kanssa.

    Olen melko monta kertaa koittanut selvittää, että alhaisen hcp:n ja korkean hcp:n pelaajat pelaavat eri peliä. Se molemmille suotakoon.

    Silloin kun golfilla ja tuloksella ei ole juurikaan merkitystä kentälle menossa kentälle mennään ulkoilemaan ja seurustelemaan. Tällöin ryhmäjaon kriteerit voivat olla aivan toiset.

    Pääasia kuitenkin on, että kaikilla on kentällä aina hauskaa.

    Herkules: No johan nyt? Sulla on kyllä sitten hyvin pullat uunissa, ehkä sinun pitäisi paljastaa kaikille kotiseurasi, jotta muutkin ahdistuneet singelit löytävät tähän laatugolfin mekkaan.

    Eiköhän kuitenkin keskimääräisen suomalaisgolfarin hcp ole 20++ klubista riippumatta…

    Edelleen myönnän että tasainen peliporukka on se paras, mutta kaikilla ei vain ole vaihtoehtoja. Joko sen normaalin seurueen muut jäsenet eivät kerkiä paikalle tai ovat eri seuran jäseniä. Minä olen peliurani alusta lähtien tottunut pelaamaan arviolta 50% kierroksistani niin että lähden kentälle yksin ja pelaan siinä ryhmässä mihin CM minut laittaa. Onneksi näitä ahdistuneita singeleitä on harvemmin sattunut ryhmään.

    Nimetön

    Onpa minulle käynyt niin, että kun on kuultu minun tulevan ryhmään mukaan, niin tullaan sanomaan ’ei me kyllä voida sun kanssasi tulla pelaamaan, kun sä olet niin hyvä ja me vaan oltaisiin tiellä’. Eli kyllä meillä singelinaisilla on tätä samaista syrjintää toisinkinpäin.

    Vaikka tosiasiahan on että tosipeluri (vaikka olisikin pääsääntöisesti oma peliporukka) pystyy keskittymään joka lyönnillä ja niiden välillä omaan peliinsä ja silloin kun ei ole oma valmistautumisvuoro, omalta osaltaan auttaa uusia (tai muuten vaan korkatasoituksellisia) löytämään uusia ulottuvuuksia pelistä ja mahdollisesti ottamaan oppia todellisesta Pelaamisesta isolla P:llä.

    Paras tapa oppia on pelaamalla itseään parempien kanssa, eikä se onnistu jos ei koskaan pääse/uskalla tulla mukaan. Tästä syystä itsekin pelaan mielelläni ja usein scratch-pelaajien kanssa, mutta koska kierroksia on kesässäni 100-150, mahtuu mukaan myös sellaisia treenikierroksia, joissa keskityn nautiskeluun ja tavallaan esimerkkinä olemiseen joskaan harva singelikään aina pelaa virheetöntä golfia, enkä itsekään niin väitä tekeväni.

    Joten rohkeasti mukaan vaan kaikki, minun ryhmässäni on aina tilaa jos on tilaa ja hymyilläänhän vielä 18. greenilläkin!

Esillä 11 viestiä, 51 - 61 (kaikkiaan 61)
Vastaa aiheeseen: NAINEN FLIGHTISSA!!

Etusivu Foorumit Yleistä NAINEN FLIGHTISSA!!