7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

Mitä Nordcenterissä tapahtuu?

Etusivu Foorumit Yleistä Mitä Nordcenterissä tapahtuu?

Esillä 25 viestiä, 76 - 100 (kaikkiaan 160)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Pekka Pelimies: Käsitys, että kentät olisi rakennettu ”aktiivisten pelaajien rahoituksella” on olemassa olevien kenttien osalta ainakin osin väärä.

    Ehkä..ehkä ei?

    Oma näkemykseni on se että suurin osa osakeyhtiömuotoisena toimivista kentistä on hankkinut alkupääomansa osakkeita merkinneiltä harrastajilta/pelaajilta.
    – nämä samat omistajat ovat maksaneet alkupääoman lisäksi kenttäyhtiön veloittamat hoito- ja yhtiölainojen rahoitusvastikkeet.
    – eräissä golfyhtiöissä (varsin tunnetuissakin) osakkaat maksuavat edelleenkin vanhoja yhtiölainoja. Maksavat niitä vielä pitkälle tulevaisuuteenkin.
    – toki kenttähankkeesta riippuen muitakin maksajia on ollut..eräissä tapauksissa esim. rahoituslaitokset jotka ovat myös jossain määrin saaneet vastineeksi (kenttäyhtiön osakkeiden lisäksi) itsellee rahoitusliiketoimintaa jne.
    – eräissä tapauksissa gryderit ja ”liikemiehet” ovat myös olleet mukana kenttähankkeissa.. Eivät niinkään rahoittajina vaan ikävä kyllä pelkästään omasta ahneudestaan ja tavoittelemassa taloudellista hyötyä aktiivisten golfareiden kustannuksella.

    Tavallisille (siis golfharrastuksen ulkopuolisille) sijoittajille golfosakeyhtiöt (ja niiden osakkeet) eivät ole kiinnostavia kohteita. Kuten ei mikään muukaan voittoa tavoittelematon ja omakustannusperiaatteella tapahtuva yritystoiminta.
    – sijoittajan näkökulmasta tuotto-odotukset ovat olemattomat eikä osakkeiden arvonnousullekaan ole suuria edellytyksiä.

    Itse näen osakkuuden hyödyksi sen että kenttäyhtiön osakkaana pääsee yleensä varaamaan peliajat ja saa muutenkin parhaat sekä edullisimmat lähtökohdat omalle harrastukselleen. Suomalaisista kenttäyhtiöistä suurin osa on hyviä tai vähintäänkin asiallisia..On myös muutamia huonoja (sekä lisäksi jokunen erityisen huono vaihtoehto).
    – mutta myös sitoutumaton pelaaja pääsee Suomessa pelaamaan varsin edullisesti.
    – huomattavasti joustavammin kuin monin paikoin ulkomailla.
    – kenttien kapasiteettia riittää vielä toistaiseksi kaikille.

    Osakkeiden lunastamisesta olen samaa mieltä ”Pekka Pelimiehen” kanssa.
    – kenttäyhtiön tulee toimia niin että kaikki osakkeet (tai ainakin mahdollisimman moni) ja niiden pelioikeudet ovat aktiivisessa pelikäytössä.
    – niin osakkaille kuin kenttäyhtiöllekin on tärkeää että osakkeiden/pelioikeuksien jälkimarkkinat toimii asiallisesti.
    – pelioikeuksien jälkimarkkinoilla pelkkä markkinaehtoisuus ei riitä kattamaan likimainkaan kaikkia tarpeita ja tilanteita.
    – osakkeiden ja erilaisten pelioikeukeuksien hallintaan ja markkinointiin olisi syytä panostaa kaikilla kentillä.

    Ehkä tarvittaisiin muutoksia myös yhtiöiden hallinnossa.
    – kaikki yli 5 vuotta johtavissa asimissa olleet, leipääntyneet ”virkamiehet”, tulisi vaihtaa uusiin, motivoituneenpiin, nuorempiin ja/tai markkinahenkisiin toimijoihin.

    gloffare: Osakkeiden lunastamisesta olen samaa mieltä ”Pekka Pelimiehen” kanssa.
    – kenttäyhtiön tulee toimia niin että kaikki osakkeet (tai ainakin mahdollisimman moni) ja niiden pelioikeudet ovat aktiivisessa pelikäytössä.
    – niin osakkaille kuin kenttäyhtiöllekin on tärkeää että osakkeiden/pelioikeuksien jälkimarkkinat toimii asiallisesti.
    – pelioikeuksien jälkimarkkinoilla pelkkä markkinaehtoisuus ei riitä kattamaan likimainkaan kaikkia tarpeita ja tilanteita.
    – osakkeiden ja erilaisten pelioikeukeuksien hallintaan ja markkinointiin olisi syytä panostaa kaikilla kentillä.

    Mielenkiintoinen ”samaa mieltä” kannanotto, kun en löydä näitä mielipiteitä Pekka Pelimiehen kirjoituksesta – mutta ehkä rivien välissä.

    Sinänsä golfyhtiön rooli jälkimarkkinoilla voi olla hankalasti toteutettava. Jälkimarkkinoilla siis osake vaihtaa omistajaa ostajan ja myyjän välillä tai pelioikeus osakkeenomistajan ja vuokraajan välillä. Missä määrin golfyhtiön tulee siis panostaa näihin ”hallintaan tai markkinointiin”. Minusta yhtiön tulee markkinoida omia tuotteitaan ja tarjota ehkä ”platformin” eli markkinapaikan jälkimarkkinoille. Jos yhtiö käyttää omia varojaan tähän ”jälkimarkkinoiden hallinnointiin ja markkinointiin” voi kysyä käytetäänkö yhtiön varoja oikein ja yhtiön eduksi. Minä en pidä sellaista tarkoituksenmukaisena.

    Osakkeiden takaisinlunastuksessa on minusta edettävä vaiheittain, koska samalla on huolehdittava tulovirrasta, ettei muiden osakkaiden vastikkeet nouse, kun vastikkeenmaksajien määrä vähenee. Eli gf- ja muilla tuloilla on vaje kyettävä kattamaan. Kuitenkin suunta on mielestäni oikea, jossa pelioikeuksien määrä alenee ja kapasiteetista nykyistä suurempi osa myydään yhtiön toimesta (gf, vuokraus, tapahtumat, paketit) ja osakkaiden pelioikeuksilla on selvät edut verrattuna yhtiön myymiin tuotteisiin. Jos vaan talous pysyy tasapainossa ilman vastikekorotuksia, osakkeelle syntyy kysyntä ja arvo jälkimarkkinoilla.

    Putti-Possu: Jälkimarkkinoilla siis osake vaihtaa omistajaa ostajan ja myyjän välillä tai pelioikeus osakkeenomistajan ja vuokraajan välillä. Missä määrin golfyhtiön tulee siis panostaa näihin ”hallintaan tai markkinointiin”.

    Siis olen samaa mieltä siitä että monessa tapauksessa golfyhtiön on fiksua lunastaa osakkeitaan.
    – se kuinka lunastuksia toteutetaan on tapauskohtaista ja ratkaisut riippuu kunkin yhtiön tilanteesta ja tarpeista.
    – markkinaehtoisen osakekaupan ohella golfyhtiön kannalta on keskeistä kuinka kyetään uudistamaan pelioikeuksien tarjontaa.
    – erityisesti pelaajamäärien suhteen markkinatilanne on erilainen pääkaupunkiseudulla kuin muualla maassa.
    – sekin on hyvä ymmärtää että suuri enemmistö golfyhtiöistä on hoitanut asiansa hyvin(=talous, kapasiteetti, pelimahdollisuudet jne.).

    Esimerkkinä muistelen että jo noin kymmenen vuotta sitten oli RingSide’ssa suuria ongelmia osakkeiden ja pelioikeuksien kanssa.
    – kovan kiistelyn jälkeen kyettiin uudistamaan vanhat rakenteet ja luomaan uusia tapoja osakkeiden ja pelioikeuksien myyntiin ja vuokraukseen.
    – joku osannee kertoa paremmin kuinka siellä on sen jälkeen pärjäilty?

    NordCenter sijaitsee hieman kauempana suurista pelaajapotentiaaleista (huomioiden ilta-/iltapäiväpelaajat) joten siellä voisi hyvinkin olla enemmän osakkaita (=pelioikeuksia) kenttää kohden kuin esim. kehä-III:en liepeillä.
    – eikä ole mitään syytä epäillä etteikö tämä ole siellä tiedossa.

    Hyvä gloffare
    Voisitko vihdoin monen muuunkin toivomana jättää noiden itsestäänselvyyksien latelemisen ja kaikenlaisten kursivoitujen sulkulauseiden viljelyn. SE ON TOSI RASITTAVAA. Aika ajoin sinulla on jotain sanottavaakin, mutta se hukkuu tämän suoltamisen sisään, kun huomio kiinnittyy virheellisiin tai älyttömiin väitteisiin.

    Olet sitä paitsi monesti luvannut parantaa tapasi, mutta p***an jauhanta vaan jatkuu ja jatkuu. Joten jos kauniisti pyydettäsiin, auttaisko se

    Putti-Possu: jättää noiden itsestäänselvyyksien latelemisen ja kaikenlaisten kursivoitujen sulkulauseiden viljelyn. SE ON TOSI RASITTAVAA….. virheellisiin tai älyttömiin väitteisiin

    Kiitos palautteesta.. Yritän toki parantaa tapojani. En ole tarkoituksella kirjoittanut virheellisiä väitteitä. (tai ainakaan tarkoituksellisesti väärää tietoa tms.).
    – en myöskään ole nähnyt tarpeelliseksi lähteä arvostestelemaan muiden nimimerkkien persoonaa..vaikka olisin erimieltä itse kirjoituksista.
    – sille en mitään voi että sain jo syntyessäni ilmeisen vähäiset älynlahjat (enkä syytä tästä edesmenneitä fiksuja vanhempiani)
    – niitä järjen rippeitä säästellen käyttämällä olen toistaiseksi pärjännyt.

    Joskus kirjoitan sivulauseen tai lauseen asiasisältöön liittyvän tarkennuksen sulkuihin ja kursiivilla.
    – en siksi että haluaisin sillä *rasittaa* lukijoita.
    – sulkuihin voin liittää lyhyen sanallisen ”lähdeviitteen” ja perustelun lauseessa esitetylle väitteelle jne.
    – se ei liene kaikkien oikeinkirjoitusoppien mukaista, mutta tuskin kiellettyäkään.

    Toisaalta kirjoituksieni varsinainen tarkoitus ei ole muiden kirjoittajia miellyttäminen.
    – tuon esille omia mielipiteitäni ja näkemyksiäni (em. rajoitteistani huolimatta).
    – sattuneesta syystä juuri nyt on sopivaa aikaa osallistua nettikeskusteluihin. Onhan se myös hauskaa – omalla tavallaan.

    Jatkakaamme – Ja olkoon luoja meille kaikille syntisille armollinen!

    KL1

    Kiitos palautteesta.. Yritän toki parantaa tapojani.

    Ja heti perään taas sulkulauseita ja kursivoitua tekstiä…

    Miksi sinun muuten on aivan pakko käyttää ranskalaisia viivoja? Etkö voisi kirjoittaa ihan normaaleja virkkeitä peräkkäin, kuten me kaikki muut?

    KL1: Miksi sinun muuten on aivan pakko käyttää ranskalaisia viivoja? Etkö voisi kirjoittaa ihan normaaleja virkkeitä peräkkäin, kuten me kaikki muut?

    Kiitos viestistä. Ymmärrän huolesi. Siihen on aihetta.

    Pyrin noudattamaan kirjoituksissani EU:n direktiivien säädöksiä sananvapauden osalta. Pahoittelen jos/kun se näkyy joskus kirjoituksieni kohdalla omaperäisena tekstin ja lauseiden muotoiluna.
    – en tarkoituksella haluaisia olla erilainen kuin muut.

    Viivojen osalta joudun myös pitäytymään EU:n alkuperäsuojan mukaisissa määrittelmissä. Vaikka kuinka haluaisin suosia suomalaista, joudun väistämättä käyttämään ranskalaisia viivoja.
    – sinällään ikävä asia (vähän sama kun yrittää mennä Lahteen, mutta joutuu Mäntsälään)

    Pahoittelen myös että keskustelu on ajatunut varsinaisen topic’in ulkopuolelle.
    – mutta, olkoon luoja meille armollinen!

    Nimetön

    Oma näkemykseni on se että suurin osa osakeyhtiömuotoisena toimivista kentistä on hankkinut alkupääomansa osakkeita merkinneiltä harrastajilta/pelaajilta.

    Mahtaako Ringside olla poikkeus? Senhän rakennutti Notareal eikä aluksi osakeannitkaan taineet olla kovin menestykseitä.

    Muista en tiedä enkä jaksa selvittää, ehkä enemmistö on jotain muuta. Oisko GLoffarella joku esimerkki miten kentät syntyy ilman alkusijoittajaa? Kiinnostais ihan muuten vaan.

    Ringsiden osalta merkityksellistä lienee se että siellä kyettiin sopimaan osakkeuden pelioikeuksien muuntamisesta erilaisiksi, kenttäyhtiön hallinnoimiksi ja myymiksi pelioikeustuotteksi.
    – siis erilaisiksi pelioikes-/kierrosmääräkorteiksi jne.
    – se auttoi siihen että kaikki osakkeiden pelioikeudet saatiin pelaavien harrastajien käyttöön..
    – samalla muistaakseni myös ko. osakkeiden vastikemaksut saatiin katettua

    Tämä näin ulkomuistista..joku varmasti tietää paremmin miten asiat ovat edenneet Rinkussa?

    Nimetön

    Tuosta en ymmärtänyt mitään mutta kysymys koski alkupääomaa. Kun totesit ettei suurimmalla osalla kenttiä ollut alkupääomaa sijoittajalta niin kai niistä joku esimerkki on? Tai olkoon. Samapa tuo kun väittää saa mitä vaan.

    Mahtaako Ringside olla poikkeus? Senhän rakennutti Notareal eikä aluksi osakeannitkaan taineet olla kovin menestykseitä.

    Rinkussa ei ollut kuin muutama kymmenen pelaajaa, kun YIT rakensi sen lopulta valmiiksi 9-reikäiseksi olisiko ollut 1991. Se rakennettiin 18-reikäiseksi 92 ja klubitalo 1994. Tuolloin Notareal oli jo konkurssissa ja Rinkku rahoittajalta siirtynyt roskapankki Arsenaliin. Eli ei siinä juurikaan ollut pelaajien rahaa alkupääomana. Tosin Rinkulla on oma ainutkertainen historiansa, eikä sitä pidä mitenkään yleistää.

    http://www.kolumbus.fi/ringsidegolf/suomi/juttu300.htm

    Möllikkä: Tuosta en ymmärtänyt mitään mutta kysymys koski alkupääomaa. Kun totesit ettei suurimmalla osalla kenttiä ollut alkupääomaa sijoittajalta niin kai niistä joku esimerkki on? Tai olkoon. Samapa tuo kun väittää saa mitä vaan.

    Mitä halusit tällä viestilläsi kertoa?

    Omalta puoleltani voin kertoa että olen ollut alusta lähtien mukana eräissä OY-pohjaisissa golfkenttähankkeissa. Niissä kaikissa (kuten kymmenissä muissakin) on yhteistä se että rahoitus on hankittu osakeanneilla.
    – yhtäkään niistä ei olisi rakennettu jollei yksittäisen pelaavat harrastajat olisi merkanneet osakkeita. (satoja osakkeita/yhtiö). Tässä mielessä jokainen osakkeen merkannut voidaan katsoa sijoittajaksi.
    – toki merkkaajina on ollut yksityisten harrastajien ohella myös erilaisia yrityksiä.
    – joissain tapauksessa osakkeita on kuitattu erilaisilla apportti-osuuksilla/erillä (maa-alueita, golfseurojen omaisuutta jne.)
    – varmasti myös taloudellista voittoa tavoittelevia sijoittajiakin mutta sanoisin että kokonaisuuten nähden varsin vähän.
    – riittävästi merkattujen (ja maksettujen) osakeantien pohjalta hankkeiden rahoitus on varmistettu ja kentät rakennettu.

    Minä ja kymmenet tuhannet muut osakkeidendensa pelioikeudella pelaavat voimme vakuuttaa ettei Suomessa olisi puoltakaan nykyisistä kentistä ilman yksittäisten harrastajien omaehtoista sitoutumista kenttien rakentamiseen.

    Toki joitakin kenttiä on rakennettu myös ns. gryhderivetoisesti..niihinkin on hankittu mukaan pelaavia harrastajia.
    – ikävä kyllä näistä tapauksista kaikki eivät ole olleet osakkaiksi lähteneille taloudellisia menestyksiä..

    Nimetön

    Minä ja kymmenet tuhannet muut osakkeidendensa pelioikeudella pelaavat voimme vakuuttaa

    Hitot mä sun vakuutteluista. Esimerkkiä kysyin, miten perustettiin. Mutta antaa olla.

    Vähän täytyy gloffarea tässä puolustaa. Itse ostin Hyvinkään Golfin osakkeen 1980-luvun loppupuolella ja ymmärrykseni mukaan silloin se ja edelleen on pääosin yksittäisten osakkaiden omistama. Varmaan joku omistaa useita osakkeita ja jonkin verran on myös yritysosakkeita, mutta valtaosa pelioikeuksista on yhden tai kahden pelioikeuden osakkeita omistavien yksittäisten osakkaiden hallussa.

    Tuolloin oli mielestäni aika tyypillistä, että kentät oli pelaavien osakkaiden perustamia. Grynderit astuivat kehiin hieman myöhemmin. Pääsääntö tuolloin oli, että kentän talous on terveellä pohjalla, kun noin 800 sitoutunutta ja pelaavaa osakasta maksaa vastiketta. Tällöin myös vastike pysyi järkevällä tasolla. Tyypillistä oli myös, ettei kovin kummallisia yhtiöjärjestyksiä erilaisine oikeuksine ja velvollisuuksine tuohon aikaan vielä harrastettu.

    Tuo nimim. ”Möllikän” viesti pisti hieman ajattelemaan asiaa..

    Meille pidempään lajia harrastaneille on tuttua kuinka golfkentät aikoinaan rakennettiin. Varsinkin niille jotka ovat itse osallistuneet harrastuspaikkansa perustamiseen sekä rakentamiseen omalla sijoituksellaan, osakkaana (= omilla rahoillaan).

    Monet heistä jotka ovat tulleet harrastukseemme mukaan viimeisten kymmenen vuoden aikana, ovat ehkä saaneet hieman erilaisen käsityksen golfosakkeista ja kenttäyhtiöistä. Julkisuuden kautta saatu näkemys on varsin negatiivinen. Sekin on ymmärrettävää. Uutisiin ja otsikoihin päätyy yleensä kaikenlaiset kielteiset asiat, ongelmat, väärinkäytökset, taloudelliset tappiot jne. jne.
    – se että asiat ovat hyvin (kuten ovat suurimmassa osassa Suomen golfyhtiöitä) ei sisällä minkäänlaista uutisarvoa.

    Tältä pohjalta on helppoa ymmärtää ettei läheskään kaikille uusille harrastajille ole helppoa tehdä valintaa siitä miten ja mistä hankkia itselleen sopiva harrastuspaikka. Lisäksi pitää miettiä hankkiiko osakkeen, vuokraako pelioikeuden, millaisen ja miltä kentältä jne.
    – kaiken lisäksi niitä osakekenttiäkin on erilaisia…hyviä ja ikävä sanoa – huonojakin. Mistä senkin voisi erottaa?
    – varsinkaan sellaisen henkilön jolla ei ole minkäänlaista kokemusta osakkeista, osakeyhtiöistä niiden taloustilanteesta, hallinnosta jne.
    – tietoa kyllä saa kenttäyhtiöiltä, varsinkin jos osaa kysyä oikeita kysymyksiä. Ja, aina kannattaa vertailla sekä kysellä kokemuksia.

    Sitäkään en osaa sanoa löytyykö näistä nettikeskusteluistakaan apua..mielipiteet vaihtelee ja kaikille löytyy kannattajansa sekä tietäjänsä.

    Nimetön

    Hirsala ainakin mainostaa että on markkinavetoinen kenttä eikä riippuvainen osakkaista.. Varmaan harmittaa jos näitä tulee paljon lisää. On siellä kuitenkin osakkaille etuja. Kultaranta taitaa olla toinen.

    En usko että osakkuus lähtee enää lentoon. Tulee uusia pelaajia ja muita malleja. Historia on mennyttä eikä sen tuntemisellä ole väliä. Menee tosin kauaksi aiheesta.

    Möllikkä: En usko että osakkuus lähtee enää lentoon. Tulee uusia pelaajia ja muita malleja. Historia on mennyttä eikä sen tuntemisellä ole väliä. Menee tosin kauaksi aiheesta.

    Olen osaittain samaa mieltä..

    Jos golfharrastajien määrä jatkaa kasvamistaan nykyiseen tahtiin niin muutoksia palvelurakenteisiin on varmasti tulossa. Ehkä ensimmäisessä vaiheessa taistellaan nykyisten kenttien omistajuudesta ja määräysvallasta.
    – jokatapauksessa omistajat päättävät miten ja millä kentillä pelataan osakkaiden omakustannusperiaatteella ja toisaalta harjoitetaan samalla suuromistajien toimesta voittoa tavoittelevaa pelioikeuskauppaa.
    – tämä koskee erityisesti niitä kenttiä joilla osakkaiden (=vastikkeenmaksajien) määrä ei riitä kattamaan kentän hoitokuluja sekä yhtiölainojen kuoletuksia.
    – näiltä kentiltä pelioikeuksien ”jalostajat” hankkivat jatkossakin osakkeita sekä päätyösvaltaa.
    – saattaa olla että nähdään myös samanlaisia muutoksia kuin Hill Side’ssa, jonne saatiin uudet omistajat konkurssin jälkeen.
    – pidän todennäköisenä että kilpailu lisääntyy ja markkinoille tulee muitakin vastaavia yrityksiä kuin GoGolf.

    Siellä missä 18-reiän kenttää kohden on 800-1000 hoitovastikkeita maksavaa ja pelaavaa osakasta, toiminta jatkuu todennäköisesti ennallaan. Mutta uusia osakkuuspohjalle perustettavia kenttähankkeita saataneen odotella.. Ehkä sellaisia tulee jossain vaiheessa mutta jää nähtäväksi.

    Ajat muuttuu, rakenteet muuttuu mutta uskoisin että golfharrastus jatkuu niistä huolimatta..

    Osakkuutta ei täällä oikein arvosteta, mutta itselle se on edullisin tapa. Kierroshinta tulee erittäin alhaiseksi ja ainakin omassa yhtiössäni on osakkaille hyvät varaus- ja muut edut.

    KL1

    Osakkuutta ei täällä oikein arvosteta, mutta itselle se on edullisin tapa.

    Osakkuuteen ei mielellään ryhdytä, koska pakkovastikkeellisesta osakkeesta voi olla hankala päästä irti, ainakin pk-seudulla. Alkupääoman sijoittamisen jälkeen tapa on varmasti halvin, mutta sijoitetun pääoman suuruus määrittää sen mistä ailkaen.

    Osakkuutta ei täällä oikein arvosteta

    Tuo on ollut viime vuosien henki, kun osakkeiden hinnat ovat laskeneet – jopa negatiiviksi. Ihan sama kuin pörssisäkin. Aikanaan kun osakepohjainen golf korvasi ry-pohjaisen, perusteltiin sitä sillä, että alkupääoman saa halutessaan takaisin, kun myy osakkeen seuraavalle (joskus jopa voittoa). Tämä oli aikanaan hyvä peruste, kun ry-pohjaisessa mallissa liittymismaksun yleensä menetti.

    Osakemarkkinoilla on tapana mennä välillä ylös ja välillä alas. Jos golfbuumi jatkuu viime vuoden tapaan ja peliajat ovat entistä enemmän kortilla, kun osakkaat haluavat turvata ensisijaisesti omat varausmahdollisuudet (ja ehkä hyvän peliväljyyden ja -nopeuden myös). Gf- ja vuokrahinnat nousevat, jolloin golfosakkeen omistaminen tulee taas arvoonsa. Arvaan, että muutaman vuoden kuluttua on ilma sakeana jälkiviisautta, kun olisi pitänyt varmistaa aikanaan omat pelimahdollisuudet – siis silloin kun osakkeita sai alle nollan.

    Nimetön

    Varmaan osakkeiden arvoa nostaisi jos peliliput annettaisiin vain omaan ja kavereiden kanssa yhdessä pelattaviksi, ei myytäväksi. Ja käyttämättömät osakkeet lunastettaisiin pois. Silleen yritykset tekee kun osakekurssia halutaan nostaa. Voisi myös pitää tonttikauppiaat poissa. Johan osakkeesta voisi jotain maksaa jos olisi varma että pääsee eroon vaikka nollalla eurolla palauttamalla kentälle.

    Ehkä kuitenkin omistus ja pelaaminen erkanee, kuten jossain on jo tapahtunut. Omakustannuspelaamisen voi unohtaa sitten eli hinnat nousevat. Ei niin paljoa että porukka lopettaa pelaamisen, mutta jos buumi jatkuu ja kentät täyttyvät niin riski on.

    Nimetön

    Samaa tarinaa, eri sanoilla:

    Ilmeisen pitkään on ollut tilanne että osakkuus ei ole yleisesti tuonut riittävää etua muihin pelaamisen tapoihin verrattuna. Tämä on toki subjektiivistä, mutta osakkeen omistaminen on ainoa pelaamisen muoto johon ylipäätään sisältyy mitään riskiä. Minä en ole poissulkenut osakkuutta, mutta toistaiseksi on menty erilaisilla pelioikeuksilla. Ensi kaudeksi tullee Kurk&Hill Combo, viimekaudella oli muuta, ja sitäedellisellä myös. On myös mukavaa vaihdella paikkoja missä pääsääntöisesti pelaa.

    Kulmakarvoja kohotellen suhtaudun kommentteihin joissa osakkuus nähdään ikäänkuin suoraselkäisenä, ainoana lajia tukevana ratkaisuna, perustelut ammennetaan osastolta: ilman osakemallia meillä ei olisi kenttiä.
    Toivottavasti kukaan kenttien ensimmäisistä osakkaista ei joutunut tilanteeseen vastentahtoisesti. Kentän talouteenhan ei perustamisen jälkeen vaikuta myydäänkö osakkeita 0 vai 30k€ hintaan vai myydäänkö ollenkaan, kunhan vastikkeet sataa tilille.

    Viimekesä kyllä vihjaili, että monilla kentillä mikä tahansa etu ajanvaraukseen on iso etu, mutta kentällehän olisi parempi siirtyä agressiiviseen hinnoitteluun. Kenttä ei saa hyötyä siitä onko osake haluttu vai ei, ellei ajatuksena ole emittoida lisää osakkeita. Jos haluaa suositulle kentälle täyden lähdön kello 10 lauantaiksi, niin siitä pitää maksaa. Tavalla tai toisella.

    Osakekauppa alkaa kukoistamaan vain, jos ilman osaketta ei pääse sujuvasti pelaamaan. Kentällehän olisi kai parempi myydä GF joka tapauksessa.
    Vähän kuin AsuntoOYssäkin. Jos vuokrat ovat alle vastikkeen ja asuntoja on tyhjillään hyvillä paikoilla, niin eihän se osakekauppa oikein käy.

    Pirullinen tilanne jossa omistaminen ja pelaaminen eivät aina lyö kättä.

    EDIT: Mutta ”mitä nordecenterissä tapahtuu?” Oli aihe. Siitä olisi edelleen kiva kuulla faktoja. Hienot kentät, ja varsinkin freamille on monena vuotena päässyt pelaamaan helposti jopa ruuhka aikaan. Viimevuonna taisi olla jo vähän täydempää. Benz on miesmuistilla vaatinut jotain suunnittelua. On myös harvinaisia eteläsuomen kenttiä joissa onnistuu myös majoitus. Kahden päivän höntsät saa hoidettua kustannustehokkaasti.

    Itse ostan osakkeen heti kun olen asunnon saanut maksettua, tällöin on varaa pieniin yllätyksiin.

    Miksi monia harmittaa myydä golfosake tai kesämökki jonka on omistanut 30-vuotta tappiolla, ne on tuottaneet hyvinvointia ja mielenterveyttä monta vuotta, kai silläkin joku arvo on, ainakin minulle suurempi kuin rahalla?

    Nimetön

    Kenttä ei saa hyötyä siitä onko osake haluttu vai ei, ellei ajatuksena ole emittoida lisää osakkeita.

    Tavallaan noin, mutta kentän etu ja osakkaiden etu on erikoinen nuorallatanssi, kun omistaminen ja pelaaminen on samassa nipussa. Kentän etu voisi olla uusi osakeanti mutta sitä ei pysty tekemään kun osakkeiden arvo on nolla. Siksi omien osakkeiden hankinta ja mitätöinti saattaa olla ihan hyvä liike. Jos sen tekevät Nordcenterissä. Hetken voi vastikkeet nousta mutta jos saadaan osakkeita kaupaksi niin saadaan uutta rahaa ja uusia maksajia. Saa nähdä niin.

    Nimetön

    Siksi omien osakkeiden hankinta ja mitätöinti saattaa olla ihan hyvä liike

    Samaa mieltä. Nordcenterin pelilippuja ja pelioikeuksia on saanut laajasti ja aika halvalla, haisee suurosakkaiden tappion minimoinnilta.
    Tavallaan paradoksaalista, että ne, joilla on osakkeita kädessä ilman pelaajia, joutuisivat luopumaan osakkeista tai johdannaisten kaupasta (liput/oikeudet) saadakseen osakkeen arvon ehkä nousemaan jolloin niistä pääsee eroon.

    EDIT: Tämähän on toistettu moneen kertaan. Mutta jostain syystä tämä ongelma valkeni kirkkaana minulle vasta nyt 😉 (Ehkä siksi kun en omista golf-osakkeita)

    Ongelma on osakkeet ilman pelaajaa.

    Osakkeen hyöty (=Pelioikeus) ei tule omistajan lunastamaksi, ja mahdollisuus muuntaa omistaminen vuokrapeliokeudeksi/pelilipuiksi syö mahdollisuuden kehittää mitään muuta mallia.

    Näin ajatellen, on varsin haitallista pitää edes mahdollisena pelilippu/vuokraus toimintaa samaan aikaan kun 0-arvoisesta osakkeesta ei pääse edes 0 hinnalla eroon.

    Puhdas omistajien enemmistöongelma.

    Luova tuho ratkaisee tämänkin. Antakaa yhtiön kaatua siellä missä kädet on sidottu. Jopa varsin syrjässä oleva hieno hillside (aka Hills) löysi uuden mallin. Pakon sanelemana mutta kuitenkin.

Esillä 25 viestiä, 76 - 100 (kaikkiaan 160)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1330641 kohteessaMitä Nordcenterissä tapahtuu?

Etusivu Foorumit Yleistä Mitä Nordcenterissä tapahtuu?