-
JulkaisijaArtikkelit
-
Kyllä se kaverin lyönti oli täysin sekaisin tämän pron tuntien jälkeen, ei päässyt alle 100 lyönnin kotikenttäänsä. Minun 15 minuutin neuvonnan ja muutaman videon jälkeen pelasi ensimmäistä kertaa alle 85 lyöntiä.
Nämä tunnissa golffariksi -kurssit ovat lajille miesmuistiin suurin karhunpalvelus, jonka jälkiä korjataan Suomen kentillä vielä pitkään. Kirjaimellisesti.
Mutta mitäpä ei pelioikeusjalostaja tekisi – rakkaudesta rahaan.
Kaikkein ensimmäiseksi aloittelevan golffarin kannattaisi katsoa ajatuksella tämä.
Eikä tuosta taida olla haittaa kokeneemmillekaan…
Nämä tunnissa golffariksi -kurssit ovat lajille miesmuistiin suurin karhunpalvelus, jonka jälkiä korjataan Suomen kentillä vielä pitkään. Kirjaimellisesti.
Mutta mitäpä ei pelioikeusjalostaja tekisi – rakkaudesta rahaan.
Täysin samaa mieltä, erittäin hyvin sanottu! Ensin rahastaa paikallinen pro, sitten golfliitto, sen jälkeen välinemyyjä ja lisäksi vielä pelioikeusmyyjä. Rahastajia riittää joka kulmassa ja samaan aikaan ongelmat kasaantuvat kentille, siihen itse tekemiseen. Pk-seudulla yli 5 tunnin kierrokset, lukuisia vaaratilanteita, roskaamista jne.
Nämä tunnissa golffariksi -kurssit ovat lajille miesmuistiin suurin karhunpalvelus, jonka jälkiä korjataan Suomen kentillä vielä pitkään. Kirjaimellisesti.
Mutta mitäpä ei pelioikeusjalostaja tekisi – rakkaudesta rahaan.Hyvän business-mallin ovat keksineet, sillä:
Suomen suurimmaksi seuraksi nousi kirkkonummelainen Kurk Golf, jossa oli elokuun lopussa 5 737 jäsentä.
Merkille pantavaa on myös se, että Hills by GoGolf -kentällä toimiva Hills Side Golf Clubin jäsenmäärä kasvoi lähes tuhannella.Tuosta kun laskee jäsenmaksutuotot jne. niin hyvin menee – ainakin vielä.
Kyllä se kaverin lyönti oli täysin sekaisin tämän pron tuntien jälkeen
Niin sen on tarkoituskin, koska siinä mennään sellaisille uusille alueille, joilla pelaaja ei ole tottunut seikkailemaan.
Opettamisessa on valtavia eroja. Itse innoistuin golffista vähän vanhempana ja totesin jo varhain , että ilman oikeaa swingitekniikkaa en pysty pelaamaan säännöllisesti alle 80 lyönnin kierroksia. Kävin useammalla opettajalla, mutta heiltä en saanut apua lyöntini ongelmiin. Olen liikunnan ammattilainen ja tiesin, että minulla on kyky tehdä motorisesti tarvittavat asiat, kunhan vain tiedän mitä pitää tehdä. Kiinnostuin todella asiasta. Ihmettelin oikeasti, että onhan se nyt ihme jos taitava kaveri ei pysty tuollaista yksinkertaista liikesarjaa tekemään valtavankaan harjoittelun jälkeen. Kukaan opettaja ei vaan pystynyt kertomaan oikeita asioita.
Pedanttina paneuduin todella asiaan. Kävin vielä muutamalla opettajalla ja ennen kaikkea tutkin valtavan määrän opetusvideoita Youtubelta ja vaikka mistä. Pikkuhiljaa , vähän tuurinkin kautta pääsin jyvälle asioista, slaissit kääntyivät draw puolelle ja swingini alkoi näyttämään ja tuntumaan siltä miltä pitääkin. Kaikenkaikkiaan pitkä ja kivulias prosessi joka sisälsi useita vaiheita. Itse oppiminen tapahtui aika nopeasti ,kun tajusi miten asiaa menee. Suurin ongelma oli oikean tiedo löytäminen kokeilemisen kautta. Nyt kun kävin prolla, niin perusasioissa ei korjattavaa enää juurikaan löytynyt. Tulokset puhuvat myös puolestaan. Tässä prosessissa itseoppimaa on varmasti 90 prosenttia. Proilta sain kyllä asioita, mutta perusongelmiani eivät pystyneet ratkaisemaan.Tällä kokemuksella voin sanoa, että golflyönnin opettaminen on aika vaikeaa. Siinä on yksityiskohtia, mitä kovatkaan ammattilaiset eivät usein näe ja nämä pienet asiat voivat sotkea kokonaisuuden aika perusteellisesti. Golfswingi on tavallaan näkymätön, korjaamalla näkyvää ongelmaa suoraan ei useinmiten johda tuloksiin. Pitää olla todella taitava opettaja. Golfopettajien ongelma on se, että he ovat itse oppineet oman swinginsä lapsena ,jolloin monet asiat loksahtavat kohdalleen luontaisesti. He eivät ole itse joutuneet koskaan kohtaamaan aloittelijoiden ongelmia itse. Golfammattilaisen swingiongelmilla ei ole mitään tekemistä klubipelaajien perusongelmien kanssa.
Valitettavan harvoin törmää ihmisiin, jotka ovat swinginsä saaneet kuntoon esim. Kovan talviharjoittelun jälkeen pron kanssa. Huomasin, että prot itse tajuavat, että eihän tästä mitään taaskaan tule. Työ on silloin kun pölynimurin myymistä: paljon puhetta ja ns hienoja juttuja, jolla saadaan asiakkaalle fiilis, että onhan osaava pro Todellisuudessa useinmiten puuhataan täysin väärien asioiden kanssa.
Tällä kokemuksella voin sanoa, että golflyönnin opettaminen on aika vaikeaa. Siinä on yksityiskohtia, mitä kovatkaan ammattilaiset eivät usein näe ja nämä pienet asiat voivat sotkea kokonaisuuden aika perusteellisesti. Golfswingi on tavallaan näkymätön, korjaamalla näkyvää ongelmaa suoraan ei useinmiten johda tuloksiin. Pitää olla todella taitava opettaja. Golfopettajien ongelma on se, että he ovat itse oppineet oman swinginsä lapsena ,jolloin monet asiat loksahtavat kohdalleen luontaisesti. He eivät ole itse joutuneet koskaan kohtaamaan aloittelijoiden ongelmia itse. Golfammattilaisen swingiongelmilla ei ole mitään tekemistä klubipelaajien perusongelmien kanssa.
Tämä on todella täyttä kultaa, Tompe.
Opettajaksi siirtyneen kilpapelaajan tyypillinen ongelma on juuri tuo mainitsemasi – hän muistaa/ymmärtää tuupparin sielunelämää yhtä vähän kuin tuuppari kilpapelaajan pään sisältöä. Useimmat meistä muistavat tunteen ensimmäisestä onnistuneesta polkupyöräilystä. Ennen tuota oivallusta polkupyörällä ajaminen oli todella hankalaa, sen jälkeen hämmästyttävän helppoa ja jopa hauskaa. Harva opettaja osaa tuottaa oppilaalleen vastaavan golfoivalluksen.
Toki kilpataustaisella opettajalla on kiistaton apu kokemuksistaan kilpapelaajaa valmennettaessa, jossa svingi on vain murto-osa kehitettävistä asioista. Mutta silloin puhutaankin jo enemmän valmentamisesta kuin opettamisesta.
Valitettavasti lajia opetetaan ja opitaan edelleenkin erittäin tehokkaasti toistamalla perimätietoa viime vuosisadalta ilman, että se käy kertaakaan opettajan ja vielä vähemmän opetettavan aivoissa. Siis: ota stanssi kohteeseen, katso palloa, suorista etukäsivarsi, pidä pää alhaalla, siirrä painoa, säilytä rannekulmat, svingaa tasolla sisältä ulos, kiihdytä lapaa, lyö alaspäin ja niin edelleen. Kaiken ironia onkin siinä, että oppilaat toteuttavat oppimaansa lähes poikkeuksetta täydellisesti ja erittäin toistettavasti.
Tämä ei ole tietenkään opettajien vika. Opetuksen ongelmien toinen juurisyy on lajissa yleisesti hyväksytyn systeemitason viitekehyksen puuttuminen. Kattavaksi ainakin pyrkiviä esityksiä on lajissa vain kourallinen ja nekin ovat lähes poikkeuksetta niin vaikeatajuisia, että keskimääräinen oppilas saa niihin perehtymisestä enemmän haittaa kuin hyötyä, ja keskimääräisen opettajankin kärsivällisyys näyttää loppuvan ennenkuin itse esitys.
Yleisesti hyväksytyn tieteelliset kriteerit täyttävän svingiteorian puuttuminen on synnyttänyt erilaisia, usein toisistaan poikkeavia ja jopa keskenään ristiriitaisia osa/tyyliteorioita svingiguruineen. He ovat keskenään eri mieltä svingin geometriasta, kinematiikasta ja sitä tuottavasta anatomiasta. Ei tulisi kuuloonkaan tenniksessä tai perinteisessä murtomaahiihdossa. Toki erilaisten mittaus- ja analyysimenetelmien ja -laitteiden kehittäminen on lisännyt tietoisuutta erilaisten svingien erilaisista todellisista tapahtumista, mutta ei täysin ilman ongelmia.
Internetin ja myöhemmin somen räjähdys on kuorruttanut gurukeitoksen pikavinkeillä, joita seuraamalla pelaajaparka kompastuu sukkiinsa alta aikayksikön. Nettiopetuksen kuluttajansuoja on olematon aina kun palvelutuottaja ei kerro omaa viitekehystään, lähestymiskulmaansa ja taustateorioitaan, jolloin vähän paljosta tietävällä ja vielä vähemmän ymmärtävällä pelaajalla munat ja mämmit pysyvät iloisesti sekaisin – useimmilla vieläpä siihen viimeiseen, kirkkomaalla sijaitsevaan hiekkaesteeseen asti.
Opettajaksi siirtyneen kilpapelaajan tyypillinen ongelma on juuri tuo mainitsemasi – hän muistaa/ymmärtää tuupparin sielunelämää yhtä vähän kuin tuuppari kilpapelaajan pään sisältöä.
Voisiko tästä johtaa ajatuksen, että tuupparin kannattaa valita pro, joka ei ole koskaan ollut kilpapelaaja, vaan kulkenut valmentajauraa pitkin?
Useimmat meistä muistavat tunteen ensimmäisestä onnistuneesta polkupyöräilystä. Ennen tuota oivallusta polkupyörällä ajaminen oli todella hankalaa, sen jälkeen hämmästyttävän helppoa ja jopa hauskaa. Harva opettaja osaa tuottaa oppilaalleen vastaavan golfoivalluksen.
Pyöräilyvertaus on muuten hyvä, mutta ehkä siinä mielessä ontuva, että polkupyörällä ajamisen opettelu aloitetaan nollasta, kun taas ongelmiinsa prolta apua hakevan klubipelaajan suurin ongelma on vääristä asioista pois oppiminen. Muuan pitkän linjan pro kerran sanoi, että alkeiskurssien suurin ongelma on siinä, että pallo halutaan saada ilmaan lähes keinolla millä hyvänsä, kun oppilas pitäisi ensin saada oppimaan svingin mekaniikka. Se puolestaan kestää niin kauan, että perin harva viitsisi käyttää uuden opetteluun niin paljon aikaa (ja rahaa). Tuloksena on väärin opittu svingi, jota on myöhemmin hankala korjata mm. siksi, että muutokset ovat niin suuria ja tuloksia halutaan (jälleen kerran) heti.
Minulla on myös sellainen kutina, että moni menee pron pakeille väärin odotuksin. Halutaan pelata paremmin, muttei oikein osata kohdentaa kehittymisalueita. Hyvä pro aina selvittää mitkä ovat oppilaan tavoitteet ja kuinka paljon aikaa oppilas on valmis käyttämään tavoitteeseen pääsemiseksi. Ilman selkeää suunnitelmaa, johon kumpikin (etenkin oppilas) sitoutuu, lopputulos voi olla hyvä vain sattumalta. Slaissaaja ei opi hallittua drawta viikossa tai kahdessa ja se vain pitää hyväksyä. Poisoppiminen on hidasta.
Ajatukseni kulkevat samoja latuja kuin Tompella ja Quid Pro Quolla.
Oppijoita on tietysti monenlaisia, mutta oma oppimiseni on lähtenyt pallon ja mailan välisen kinematiikan ymmärryksestä. Kun tajuan, mitä huonossa osumassa on tapahtunut, voin jatkaa analyysiäni biomekaniikan puolelle ottaen huomioon omat fyysiset rajoitteensa. Kinematiikan perusteella voi päätellä lyönnin piirteet kvalitatiivisesti (lähtö: vasen/suora/oikea matala/normaali/korkea; kierre pallon pystyakselin ympäri: vasen/neutraali/oikea). Tällä ajattelulla esimerkiksi slaissin suoristaminen onnistuu omin voimin.
Luulisin, että yksi yleinen harhaluulo periytyy ajatuksesta tuottaa voima (kiihtyvyys) osumaan, kun todellisuudessa kinematiikka eli mailanpään liiketila (nopeus) ja geometria (radiaalinen ja tangentiaalinen liikemäärä) ratkaisee (vrt pitkä keskustelu näillä palstoilla tukivoimasta).
Kinemattiikkaa voi ymmärtää ilman syvempää fysiikan tuntemustakin lyömällä tahallisesti ylikorostettuja piirteitä: miten saan aikaan korkean vasemmalle lähtevän slaissin, miten matalan suoran hukin jne ja käydä pikku hiljaa läpi ne 27 pääasiallista lentorataa. Tällaiseen harjoitteluun perustasona tarvitaan sellainen tasuri 18 tai alle.
Pallon hallittu työstäminen eli kierteiden aiheuttamien liikkeiden tarkka annostelu ei uskoakseni onnistu ilman harjoittelumäärää, joka klubipelaajalle (hcp 0 tai korkeampi) on käytännössä mahdotonta. Viisainta on uskoakseni opetella 1-2 peruslentorataa ja pitäytyä niissä. Joskus tulee vastaan tilanteita, joissa olisi hyvä hallita laajempaakin repertuaaria, mutta no can do.
Tämä on toiminut minulle, vaikken kummoinen pelaaja olekaan. Toimiiko muilla – en käy väittämään.
Voisiko tästä johtaa ajatuksen, että tuupparin kannattaa valita pro, joka ei ole koskaan ollut kilpapelaaja, vaan kulkenut valmentajauraa pitkin?
Toki voi, mutta ei kannata, koska maailma ei binaarinen.
Opettajan näkemykset svingin geometriasta, kinematiikasta ja biomekaniikasta selviävät usein esim. hänen tuottamista dokumenteista – tai kysymällä suoraan. Samalla alkaa valjeta, puhutteko samaa kieltä ja ymmärrättekö toisianne. Erittäin hyödyllistä on katsoa työnäyte eli -mikäli vain suinkin mahdollista- katsoa sivusilmällä tai kuunnella sivukorvalla rangella miten pro lähestyy erilaisten tuupparien erilaisia svingiongelmia.
Pyöräilyvertaus on muuten hyvä, mutta ehkä siinä mielessä ontuva, että polkupyörällä ajamisen opettelu aloitetaan nollasta, kun taas ongelmiinsa prolta apua hakevan klubipelaajan suurin ongelma on vääristä asioista pois oppiminen.
Olet täysin oikeassa, juuri siitä on kysymys.
Tässä muuten hyvä analogia:
Mitä se Ben-setä sanoikaan?
Reverse every natural instinct and do the opposite of what you are inclined to do, and you will probably come very close to having a perfect golf swing.
Muuan pitkän linjan pro kerran sanoi, että alkeiskurssien suurin ongelma on siinä, että pallo halutaan saada ilmaan lähes keinolla millä hyvänsä, kun oppilas pitäisi ensin saada oppimaan svingin mekaniikka. Se puolestaan kestää niin kauan, että perin harva viitsisi käyttää uuden opetteluun niin paljon aikaa (ja rahaa). Tuloksena on väärin opittu svingi, jota on myöhemmin hankala korjata mm. siksi, että muutokset ovat niin suuria ja tuloksia halutaan (jälleen kerran) heti.
Suurin karhunpalvelus aloittelijalle on antaa hänelle pallo liian aikaisin.
Paljon parempaa kinematiikkaa syntyy paljon nopeammin muiden apuvälineiden, esim. mopin avulla, kuten mm. Mike Hebron meille näytti esim. hyvin nimetyllä Golf Mind, Golf Body, Golf Swing -videollaan.
Olen itse pelannut nyt neljä kautta ja tahto on kova kehittyä, joten olen yrittänyt asiaan panostaa.
Lähtökohtana olen varmaan se kaikkein stereotyyppisin pitkälyöntinen slaissaaja.Opetuksessa olen käynyt Green Card kurssin jälkeen neljällä eri opettajalla, joista kolmen opetuksessa useammin kuin kerran. Kahden opit eivät ole ollenkaan menneet järkeeni ja lopputulema on ollut täysin sekaisin oleva lyönti, joka on mennyt sitä enemmän sekaisin, mitä enemmän olen harjoitellut uutta svingiä. Toisen kohdalla tosin päätin unohtaa opit heti opetustunnin jälkeen, koska ne eivät käyneet itselleni ollenkaan järkeen ja olivat täysin päinvastaiset siihen mitä olen muilta kuullut ja Netistä opiskellut (esim. vahvasti ranteilla lyöminen).
Näistä kahdesta muusta sitten toinen antoi purkkavirityksiä ongelmiin ja vihdoin neljännen opettajan kohdalla löydettiin heti juurisyy ongelmiin ja svingimuutokset tuntuivat omassa kropassani luonnolliselta ja opetukset svingistä järkeviltä. Lopputulema on koko ajan parempi mitä enemmän on treenannut.Omiin kokemuksiini perustuen en hauku ketään osaamattomaksi opettajaksi, mutta väittäisin, että haluttuun lopputulokseen pääsemiseen on monta eri tapaa ja haaste on löytää juuri se itselle sopiva tapa.
Olen monelle ihmetellyt miten on mahdollista, että näistä sadoista opettajista ei löydy mistään internetin syövereistä ”hyvät ja huonot kokemukset” tyyppisiä artikkeleita. Sellaista kaivattaisiin.
Ajatus siitä, että swingin mekaniikka jotenkin opeteltaisiin ennen kuin palloa lyödään niin on kyllä erikoinen. Kaikille meillä on aika hieno harjoitusswingi läpivienteineen ilman palloa, mutta sitten kun pallo otetaan mukaan niin muutos on aika dramaattinen. Kyllä palloa pitää lyödä ihan alusta lähtien.
Palloon osuminen on nimittäin ihan oma prosessinsa oli tyyli alussa mikä hyvänsä. Itse muistan alkuaikoina kun turhauduin opettajien liiallisista ohjeista , joita en pystynyt toteuttamaan, koska kaikki energiani meni palloon osumiseen. Kun vuosi vierähti ja aloin osumaan palloon ,niin pystyin myös tekemään jotain swingimuutoksia. Opettajan pitää ymmärtää, että prosessi menee näin. Alussa annetaan vain muutaman ydinkohta oppilaalle, joilla päästään oikeaan alkuun. Nämä ydinkohdat voisivat olla riittävän vahva ja oikea grippi, jotta se ei ainakaan edesauta omalta osaltaan flippaamista. Toinen asia on mailan vapautus käsien osalta.
Kyllä palloa pitää lyödä ihan alusta lähtien.
Miksi?
Itse muistan alkuaikoina kun turhauduin opettajien liiallisista ohjeista , joita en pystynyt toteuttamaan, koska kaikki energiani meni palloon osumiseen.
Voisiko tuossa olla jokin tärkeä oivallus..?
Joskus takavuosina kokeilin lyömistä silmät kiinni. Siis alkuasento ja tähtääminen tehdään silmät auki, mutta taakseviennin alkaessa silmät laitetaan kiinni. Sujui hämmästyttävän hyvin, osumat olivat lähes poikkeuksetta puhtaita ja pallo lensi minne pitikin. Toki tämän testin tein lyöntimatolta, mutta kertoo selvää kieltään siitä, ettei palloa tarvitse nähdä saati olla voidakseen suorittaa oikeaoppisen golfsvingin (jota en siis väitä tehneeni saati osanneeni).
Opettajan pitää ymmärtää, että prosessi menee näin.
Oletko Tompe itse golfopettaja, siis PGA pro?
Kahden opit eivät ole ollenkaan menneet järkeeni ja lopputulema on ollut täysin sekaisin oleva lyönti, joka on mennyt sitä enemmän sekaisin, mitä enemmän olen harjoitellut uutta svingiä. Toisen kohdalla tosin päätin unohtaa opit heti opetustunnin jälkeen, koska ne eivät käyneet itselleni ollenkaan järkeen ja olivat täysin päinvastaiset siihen mitä olen muilta kuullut ja Netistä opiskellut (esim. vahvasti ranteilla lyöminen).
Hyvää keskustelua aiheesta ja moni kommentti vahvistaa omaa näkemystä opetuksen tasosta. Sehän se haasteellista monelle keskivertoharrastajalle on että kun ei etukäteen yhtään tiedä mikä se PGA-opettajan svingifilosofia on. On myös todella monia juttuja joista PGA-opettajilla on omia mielipiteitä, toiset suosittelee vahvaa otetta, toiset neutraalia, toiset sanovat että päätä ei saa liikuttaa, toiset sanoo että pitää liikuttaa jne. Tuossa vain kaksi esimerkkiä, näitä mielipide-eroja on vaikka kuinka paljon kun aletaan tarkastelemaan svingiä osissa.
Jonkinlainen kuluttajansuoja näihin olisi kyllä hyvä saada, ei voi olla niin että oppilas maksaa esim. viidestä tunnista ja ei opi käytännössä mitään. Nyt kun nämä verkkokurssit ovat tulleet, niin kyllä joillakin golfalalla olisi mielestäni syytä jonkinlaiseen kriittiseen itsearviointiin.
Keskimääräisen tasoitus on Suomessa ollut myös nousussa, viime vuonna 28,7.
Tässä oikeat tilastot keskimääräisistä tasoituksista:
2018 – 28.6
2019 – 28.3
2020 – 27.6
2021 – 27.1Tompe: Ajatus siitä, että swingin mekaniikka jotenkin opeteltaisiin ennen kuin palloa lyödään niin on kyllä erikoinen. Kaikille meillä on aika hieno harjoitusswingi läpivienteineen ilman palloa, mutta sitten kun pallo otetaan mukaan niin muutos on aika dramaattinen. Kyllä palloa pitää lyödä ihan alusta lähtien.
Komppaan tässä Tompea…
Itse olen aloittanut lajin parissa satunnaisena caddienä ja siinä vaiheessa kun ryhdyin itse pelaamaan se tapahtui pron ja muutaman osaavan ystävän avustamana. Olen ollut kiitollinen tästä. Käytin paljon aikaani pron ohjeiden mukaiseen, palloon lyömisen harjoitteluun. Svingi, rytmi, osuma jne.
Sitten vielä yksi erittäin tärkeä perusasia.
Harjoitussvingejä lyödään rangelle eikä koskaan kentällä pelatessa, siis ei ilmoisina ikinä harjoitusvingejä kentällä.
– rangella harjoitellaan ja siellä tietenkin lyödään erilaisia harjoitteita pallon kanssa ja/tai ilman.Kuinka moni on havainnut että kaveri lyö kentällä parikolme harjoitussvingiä ja sen jälkeen palloa..enemmän tai vähemmän erilaisella rytmillä ja huonolla osumalla. Toteaa vielä (ehkä kiroilun ohella) kuinka aina käy niin että harjoitussvingi on täydellinen, mutta pallon kanssa lyönti epäonnistuu? Siis, onko kukaan tehnyt havaintoa tällaisesta?
Voin kertoa vielä jatkoa em. esimerkkiin liittyen. Sama kaveri lyö palloja rangella. Siellä hän ei lyö yhtäkään harjoitussvingiä..vaan pelkästään palloa..ja kerta toisensa jälkeen hyviä svingejä ja erinomaisia osumia.
Toisaalta tuo on täysin ymmärrettävääkin. Harva viitsii lyödä ilmaan harjoitusdivotteja kentällä. Siitä saa äkkiä huomautuksia kun kenttämestari sattuu näkemään. Mutta rangella oikeastaan pitää joskus lyödä harjoitteena divótteja (siis ilman palloa). Sekin kuuluu asiaan.
– toki enimmäkseen rangella harjoitellaan osumia..parhaat pelaajat treenaa hyvinkin monipuolisesti (pitää saada painetta, kierrettä palloon ja sitten taas ei jne.)
– ja rangella lyödään oikeita osumia palloon niin paljon ettei kentällä tarvitse miettiä ja ajatella itse lyöntiä..Pelissä jokainen lyönti pitää tulla, joka ainoan kerran ns. ”selkäytimestä”. Toki huippupelaajat adaptoituvat myös lyömään oikeanlaista osumaa, tilanne ja tapauskohtaisesti..joskus enemmän painetta joskus vähemmän tai hieman kierrettä (vaikkapa tuulen vuoksi jne.)Myös tilanteen psykologia on helppo ymmärtää.
Kentällä pelattaessa voi/saa tehdä vain yhden hyvän lyöntisuorituksen kerrallaan.
– olisi jopa naurettavaa hajoittaa keskittymistä (sekä oikeaa, kovalla työllä harjoiteltua pallonlyönnin motoriikkaa) harjoitussvingeillä juuri ennen lyöntiä..
– kentällä pitää keskittyä vain todelliseen suoritukseen, siis lyödä palloa kerran ja parhaalla mahdollisella tavalla.Kannattaa ottaa esimerkkiä ammattilaisista (telkkarista). Silloin kun he pelaavat normipeliä, normimakuusta väylältä, he eivät todellakaan harjoittele svingiään. Ammattilaiset opettelee rangella, kentällä pelataan.
-tottakai tulee joskus tilanteita joissa pitää hieman ”mallata” lyöntiä ja osumaa jne.
– esim. kun pallo makaa paksummassa ruohossa, kaltevassa paikassa jne.
– kilpapelaaja voi joskus puntaroida mailavalintaa ja heilutella mailaansa jne.Itse en ole ainakaan tällä vuosituhannella lyönyt pelikentällä ensimmäistäkään harjoitussvingiä…siis selkeässä paikassa/pallon optimimakuulla. Olen varma ettei sellaista tarvita jatkossakaan.
– rangella harjoitellaan – kentällä pelataan. Amerikkalaisetkin sanoo joskus että KISS..Golf on helppoa kun muistaa tehdä asiat yksinkertaisesti. Uskoo itseään viisaampia ja tekee juuri niin kuin parhaakseen näkee.
Kiitos gloffare taas täyttä asiaa.
Paistaako jo?Minulle kyllä prot suositellut harkka swingejä kierroksella.
Se on kyllä vaikeaa lyödä yhtä rento swingi pallonkanssa kuin mitä ilman palloa saa aikaan
Kirjoitin vain oman mielipiteeni, ei sen enempää eikä vähempää..
Jani2: Se on kyllä vaikeaa lyödä yhtä rento swingi pallonkanssa kuin mitä ilman palloa saa aikaan
Kunhan vain et olisi opetellut kahta erilaista svingiä?
– toinen ilman palloa ja toinen pallon kanssa.
– kentällä pelatessa yksi svingi kyllä riittää..Tottahan myös pro’n opetuksia voi kyseenalaistaa. Eikä se silti tarkoita että pro olisi huono. Meistä jokainen on erilainen niin monessa suhteessa.
Jatkan vielä tuosta harkkasvingistä…
Mahtaakohan kenttämestari olla samaa mieltä pron kanssa? Olettaen että pro opettaa tekemään harjoituslyöntejä kentällä..
– vaikka pelaaja laittaisi kaikki irti lyödyt divotit takaisin niin se on kuitenkin turha rasite kentälle.Toisekseen kaikki ylimääräinen säätäminen kentällä on turhaa ajantuhlausta..varsinkin jos aiheutuu että perässä tulevat joutuvat odottelemaan.
En hauku enkä edes arvostele ketään, mutta jokainen voi miettiä asioita ihan itsekseen. Mikä on tarpeellista ja mikä ei?
En nyt tiedä kuinka harkka swingi hidastaa kierrosto, jos sen seurauksena lyön palloa puhtaammin ja saan sen etenemään suunnitellusti, sen sijaan että saan huonon osuman ja pallo etenee metrin tai lähtee johonkin aivan muualle kuin oli tarkoitus.
Mikä on tarpeellista ja mikä ei?
Henkilökohtainen asia. Itselleni harjoitusheilahdus on normaalisti tarpeeton putterilla lyödessäni. Sen sijaan muita mailoja käyttäessäni 1-3 harjoitusheilahdusta on yleensä tarpeen, jotta ryhmämme pysyisi edellä pelaavan ryhmän kannassa (ks. Janin perustelut).
Jani2 & PG: aika jännä juttu tuo harjoitusheilahduksen tarve. Kun itse olen tällainen eläkeläisukko (ja viimeiset 20 vuotta ennen eläkkeelle jääntiä), harjoitusheilahdus tuntuu minusta hukatulta energialta, mikä sitten näkyy kierroksen loppusoassa.
Toisaalta harjoitusheilahdukset jakaisin kolmeen lajiin: täyden svingin heilahdus mahdollisimman samanlaisena kuin varsinainen lyönti (”varsinainen harjoitusheilahdus”), lihaksia ja hermostoa avaava harjoitusheilahdus (”veryttelyheilahdus”) ja voimansäätöä hakeva vajaan lyönnin harjoitusheilahdus (”tunnusteluheliahdus), johon lasken myös putterin harjoitusheilahdukset.
Itse en noita varsinaisia tee koskaan ja hyvin harvoin kentällä näkee kovin onnistuneita sellaisia: harjoitusheilahdus ja lyönti ovat aika kaukana toisistaan.
Veryttelyheilahduksia teen 2-3 kpl ensimmäisellä tiillä jo hyvissä ajoin sekä ensimmäistä kertaa draivatessa (jos siis ykköstiillä en ole lyönyt drivereilla). Jos ysien välissä pidetään istumataukoa, silloin veryttelyheilahdukset myös kymppitiillä. Muilla tiillä ei veryttelyheilahduksia.
Tunnusteluheilahduksia teen sitä todennäköisemmin, mitä lyheyempi lyönti (kunnes lyönnin pituus alle 50 cm).
Nuorempana tein noita varsinaisiakin, mutta sitten päätin, että se on vain energiaa kukluttava paha tapa ja opetin itseni luopumaan siitä. Ihan en niitä ymmärrä – ovat vähän kuin lapsen tutti: antavat mielenrauhaa, mutta lopulta ilman niitäkin pärjää, kunhan vain niin päättää. Ja kun niistä on luopunut, pelaa inan nopeammin – onko sillä käytännön merkitystä – tiedä häntä.
Mutta nää ny ovvaa tas niitä papan horinoita…
Juuri näin, Jokainen tekee niin kuin näkee itselleen parhaaksi.
Huomasin joskus aikojen alussa omassa pelaamisessani hieman samaa kuin nimim. ”Jani2” kertoi. Siis sen että harjoitussvingi kentällä ennen varsinaista lyöntiä oli aina rento ja hyvä…ja heti sen harkkasvingin jälkeen palloon lyönti ei enää läheskään aina ollut samanlainen..ja usein seurauksena toppi tai muuten epärytmikäs huono lyönti, huono osuma jne.
Toisaalta rangella löin koritolkulla palloja pallon perään (eri mailoilla) . Käytännössä ilman harjoitusheilahduksia tai svingejä..ja toistuvasti ilman minkäänlaista ongelmaa. Lähes kaikki hyviä kelpolyöntejä.Eipä siinä tarvinnut miettiä kovin kauan kun jätin harjoitussvingit lyömättä myös kentällä.
– tuon jälkeen pallon lyöminen on ollut selkeämpää vaikkei suinkaan virheetöntä..
– ja harvemmin muissakaan lajeissa tehdään harjoittussuorituksia ennen lyöntiä miksi sitten golfissa?
– siis miksi ihmeessä pitäisi muka kentällä lyödä juuri ennen todellista lyöntiä harjoituslyönti?
– vieläpä erilainen lyönti sekä eri tavalla tehtynä kuin se varsinainen suoritus.
– en todellakaan näe tarvetta harjoitusvingille, mutta kuten sanottu jokainen saa tietenkin tehdä juuri niin kuin parhaakseen näkee.Omaan logiikkani kuuluu muutenkin että olen pyrkinyt karsimaan pelaamisestani pois kaiken (omasta mielestäni) tarpeettoman, ylimääräisen, turhan, jopa itse pelaamista haittavan tekemisen.
– tämä koskee suoritustekniikkaa, suorituksiin liittyviä maneereita, mielestäni täysin turhia apuvälineitä jne.Toki sitäkin voi miettiä, mitä hyötyä tällaisesta on?
– ehkä siinä jää itselle hieman enemmän aikaa huomioida ja seurata muiden tekemisiä, katsella kenttää jne.Yleisesti ottaen on tietenkin mukavaa kun on vähemmän hosumista.
Golfin opettamisessa on mielestäni 3-4 tasoa.
Se, mitä kenttien prot tekevät, on taso 3. Ensi vaiheessa opetetaan aloittelijoita siten, että saavat green cardin. Samat opettajat opettavat pelaajia parantamaan peliään. Tunnin tai puolen tunnin välein opetettavat vaihtuvat, muutaman opetustunnin pohjalta yritetään korjata, mitä opetettava pyytää. Usein opettava ei ole käyttänyt paljonkaan aikaa tuntien välissä itsenäiseen harjoitteluun.
Green cardin ei pitäisi oikeuttaa itsenäiseen pelaamiseen, ainoastaan pelaamiseen kokeneemmän jäsenen kanssa omalla, green cardin myöntäneellä kentällä. Kentällä, jossa green cardin suorittanut on jäsen. Tälläistä kokenutta pelaajaa kuvaa taso 2, henkilöä voidaan kutsua golf-opastajaksi. Itse esim olen perehdyttänyt noin 30 henkilöä, kavereitani, viimeisen 35 vuoden aikana käytännön toimintaan kentällä, kun ovat saaneet green cardin. On sovittu, että mennään yhdessä pelaamaan, ja olen neuvonut, en swingiä tai itse lyöntisuoritusta, vaan mihin jätetään bagi, miten sääntöjä tulkitaam kun pallo on mennyt esteeseen tai kadonnut, pitänyt huolta, että pysymme kentän rytmissä. Muutama kierros on kavereiltani tämän sisäistämiseen riittänyt. Näistä opastettavistani useampi on nyt singeli-pelaaja, ainakin yksi tällä hetkellä klubinsa puheenjohtaja ja useat ovat olleet tai ovat klubinsa hallituksissa ja toimikunnissa. Olen pelannut 42 vuotta, ensimmäisen 7 vuoden aikana ei green cardeja vaadittu, ja olin itse kokeneempien opastettava.
Taso 1 olemme me kaikki. Kun vasta green cardin suorittanut sattuu samaan flightiin, on tärkeää, että asiallisesti kannustamme golfaria eteenpäin. Swingiin ei mielestäni pidä meidän puuttua, muuhun toimintaan kuten divottien paikkaamiseen ja greenin alastulojälkien paikkaamisen kyllä.
Taso 4 on kilpa-golfareiden valmennus. Se vaatii jo todella erilaista suhtautumista sekä opettajalta että valmennettavalta. Tähän ryhmään kuuluvat Rauhala, Piltz jne kokeneet valmentajat.
-
JulkaisijaArtikkelit