26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Mistä näkee Mastersin?

Etusivu Foorumit Yleistä Mistä näkee Mastersin?

Esillä 25 viestiä, 101 - 125 (kaikkiaan 178)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kuluttajan vallasta on puhuttu iät ajat. Kohdaltani se tarkoittaa, etten rahoita mitään epämiellyttävää. Hesarin tilauksen lopetin jo 20 vuotta sitten, konsernin maakuntalehden 10 vuotta sitten, iltapäivälehtiä en ole ostanut yhtään kappaletta yli kymmeneen vuoteen. Enkä aio vastaisuudessakaan laittaa euron latia näiden firmojen medioihin, jos vain tunnistan ne. Enkä ole mielestäni jäänyt mistään tärkeästä paitsi. Vahinkoja on voinut tietämättä sattua. Muutaman klikkauksen em lehtien nettisivuille myönnän, jos jotain erityisen tärkeää on menossa.
    Viasatin golfkanavat on varta vasten hankittu mökille ja kapunkiasuntoon ja pitkä viikonloppu etukäteen vapaaksi Mastersia varten. ……tu.

    Hei pistäkääs joku hyvä striimilinkki. En ala Neloselle maksamaan prlkl..
    Thänks..

    Eiköhän Nelonen osta seuraavaksi vielä oikeudet Monacon F1 GP:hen, yleisurheilun timanttiliigasta keihäänheittoon, NHL:n puolivälieriin sekä Super Bowlin ensimmäiseen puoliaikaan. Näin saadaan maksimoitua lyhyen aikavälin voitto (?) ja eihän sillä katsojan tyytyväisyydellä niin väliä ole. Koska – kysyn vaan koska – tähän maahan saadaan katsojaystävällinen mahdollisuus maksaa haluamastaan TV-urheilusta siten, että sen saa yhdestä paikasta yhdellä soitolla?

    Yllätys yllätys. Nelonen Pro näkyy ainakin itsellä Soneran kaapelin kautta vaikka en ole nelosen pakettia tilannut eikä kuulu normaalisti Viasat Kulta-pakettiin.

    Täytyypä kokeilla ite viel hakea kanavat uudelleen. Mutta mulla DNA Welho kaapeli 🙁

    yeux de serpent kirjoitti: (10.4.2014 23:58:28)

    Fubar kirjoitti: (10.4.2014 23:47:17)

    msahl kirjoitti: (10.4.2014 23:38:28)
    Mulla Viasat kulta satelliitissa ja nelonen pro 2:lta näkyy kisat nätisti – ei pitäisi
    mutta piruuttani kokeilin?

    Justiinsa ja mulla on tilattuna myös pro-kanavat ja nyt golffia näyttävä pimeänä. Ammattimeininkiä.

    Fubar joutunut Snafu-tilanteen uhriksi..

    Ja muutama muukin. Viasatin asiakaspalvelusta selvisi, että ruotsalaiset ovat ryhtyneet tekemään lähetysformaatin muutosta juuri tänä viikonloppuna ja sen vaikutus on, että randomilla otannalla asiakkaita kanavia pimenee siksi aikaa ja kivana ylläripyllärinä se on Suomessa osunut Nelonen Pro 2 -kanavaan. Kovasti asiaa korjataan ja puhelimet käyvät kuumina. Hyvitykseksi saa 30 laskusta pois, jolla sitten voi ruutupalvelusta lähetystä ostaa.

    Voi olla että jossain Viasat-huoneessa voidaan jo miettiä, että kannattiko ne oikeudet myydä. Sen verran on hässäkkää tullut.

    http://www.wiziwig.tv/ tuolta näkyy tai sitten frombar.com ,, ei hd tasoista mutta ihan asiallinen kuva.

    TeesHot kirjoitti: (11.4.2014 2:07:55)
    Täällä ainakin on katsottu livenä 4 Pro2 Viasatin satelliitin välityksellä. Siis ovat avanneet kanavat myös meille Kulta-asiakkaille. Kiitos Viasat!!

    EIkö kannattaisi nyt vaan puristella vehkeitä ja ryhtyä vasta viikonlopun jälkeen tuulettelemaan. Jotteivat näet puutu tähän asiantilaan.

    Masteria voi seurata livenä joko Masterin sivuilta tai sitten SVT:n kautta.

    Pistäkää selaimen Välityspalvelimeen joku ao. maan Välitysalvelin, joita saa googlaamalla. Muita ip-kikkailuja ei tarvita.

    TomiM kirjoitti: (11.4.2014 10:48:31)
    Masteria voi seurata livenä joko Masterin sivuilta tai sitten SVT:n kautta. Pistäkää selaimen Välityspalvelimeen joku ao. maan Välitysalvelin, joita saa googlaamalla. Muita ip-kikkailuja ei tarvita.

    Minä siirsin läppärini n 15 € kustannulsella kolmeksi kuukaudeksi Kaliforniaan täältä: http://www.iprivacytools.com/. Mastersin sivuila on ainakin minulle ihan riittävä valikoima suoria lähetyksiä. Mahtaako kuitenkin lähetysten laatu olla ’liian hyvä’, sillä 10 M kaapeliliittymässä esiintyi hetkittäin pientä pätkimistä ja kuvan epäselvyyttä? Wiziwig:n kautta kokeeksi katsotut 250-300 kbps streamit sitävastoin tulivat läpi ihan hyvin.

    Finnwin kirjoitti: (11.4.2014 10:18:43)

    TeesHot kirjoitti: (11.4.2014 2:07:55)
    Täällä ainakin on katsottu livenä 4 Pro2 Viasatin satelliitin välityksellä. Siis ovat avanneet kanavat myös meille Kulta-asiakkaille. Kiitos Viasat!!

    EIkö kannattaisi nyt vaan puristella vehkeitä ja ryhtyä vasta viikonlopun jälkeen tuulettelemaan. Jotteivat näet puutu tähän asiantilaan.

    Kädet on vehkeissä, varalla Plus-TV:n lainakortti digiboxin slotissa ja striimiä tietokoneelta. Mikään ei voi mennä vikaan!

    Mä luulen että toi on hiljainen kädenojennus Viasatilta satelliittiasiakkailleen. Jos kaapelioperaattori ei tarjoa samaa niin voi kyynel.

    No niin Viashit otti karkin pois. Eipä näy 4Pro enää tänään. Hupaisaa touhua. Pitäkää tunkkinne.

    TeesHot kirjoitti: (11.4.2014 17:00:43)

    ts

    TeesHot kirjoitti: (11.4.2014 22:06:58)
    No niin Viashit otti karkin pois. Eipä näy 4Pro enää tänään. Hupaisaa touhua. Pitäkää tunkkinne.

    Juuri todettiin sama täällä. Ja maanantaina lähtee Viasatin kortti vahvan saatekirjeen mukana postiin.

    Sen verran ssekoilevaa touhua ton kokosen firman toiminnassa, että.. nii.. mistä näitä oikeen sikiää?

    ts kirjoitti: (11.4.2014 22:22:55)

    Ehkä kyseessä oli sama kämmi, jossa kuulemma Viasatin ruotsalaiset asentajat sotkivat suomalaistilaajien kanavia jollain lähetysformaattiremontoinnillaan. Joiltakin tilaajilta se pimensi tuon kanavan (kuten minä) ja joillekin nosti sen sitten pystyyn. Mene ja tiedä.

    ts

    Fubar kirjoitti: (11.4.2014 23:01:45)

    Oikeesti nos tuo olia totta niin se korjaus tapahtuis samaan tahtiin kun tän foorumin uudistus. Måste diskutera först 😀

    ts kirjoitti: (11.4.2014 23:04:02)

    Kyllä ne onneks tän mun kanavan sai sentään päälle.

    Eiköhän ne saada kaikilta pimenemään sunnuntaina klo 20:59. 😉

    Hep. Onko nyt sitten oikeasti niin, että esim Soneran Viasat -tilaajille (kaapeli) tuo Pro 2 -kanava on näkyvillä tämän viikonlopun ajan?
    Jos näin on niin pitääpä lähetyä omaa palveluntarjoajaa (Elisa) vähemmän ystävälliseen sävyyn. Saakeli, tungen kyseiseen puljuun sen verran rahaa erilaisten liittymien muodossa, että kuvittelisin saavani välillä sieltäkin suunnalta edes kohtuullista palvelua…

    … selvisi sekin miksi Nalle muutti kirjansa Ruåtsiin … SVT ja Masters … olisi joku voinut sille kertoa että ei tuon takia kannata, näkyyhän se täälläkin …

    Viimeiset 20v kaikki Mastersit katsonut, mutta nyt aion tsempata ja olla katsomatta…vaikka tuskaa tuottaa ja aika paljon. (En suostu laittomiin streameihinkään, jonkunhan tässä on linjaa pidettävä..)

    Niin paljon v…harmittaa. Ehkä enemmän tämä yhden kilpailun Nelonen Pron rahastus välistäveto, kuin Viasatin oikeuksista luopuminen tai väärin mainonta.

    Jäi kyllä Viasat hankkimatta tähän talouteen, kun ei nähtävästi voikaan luottaa, että golfturnaukset näkyvät.

    Ei Viasat ole luopunut oikeuksistaan. Augusta National myy tv-oikeudet itse, ja koska Viasatilla on on ollut joskus vaikeuksia maksun kanssa Augustalle, ei Augusta edes tarjoa oikeuksia Viasatille. Nelonen ei siis ole maksanut senttiäkään Viasatille oikeudesta näyttää US Masters.

    Puppa Vatson kirjoitti: (12.4.2014 22:34:56)
    Ei Viasat ole luopunut oikeuksistaan. Augusta National myy tv-oikeudet itse, ja koska Viasatilla on on ollut joskus vaikeuksia maksun kanssa Augustalle, ei Augusta edes tarjoa oikeuksia Viasatille. Nelonen ei siis ole maksanut senttiäkään Viasatille oikeudesta näyttää US Masters.

    Niin eiköhän Viasat vain todennut, että on liian kallista busineksen kannalta eli voiton suhteen. Rahaa varmasti olisi ollut sen verran..eli luovutti.. pari kerta jo aiemmin oli kiikun kaakun viittiikö maksaa vai ei..

    ts kirjoitti: (11.4.2014 22:22:55)

    TeesHot kirjoitti: (11.4.2014 22:06:58)
    No niin Viashit otti karkin pois. Eipä näy 4Pro enää tänään. Hupaisaa touhua. Pitäkää tunkkinne.

    Juuri todettiin sama täällä. Ja maanantaina lähtee Viasatin kortti vahvan saatekirjeen mukana postiin.

    Sen verran ssekoilevaa touhua ton kokosen firman toiminnassa, että.. nii.. mistä näitä oikeen sikiää?

    Hei jotain järkeä sentään. Jos Nelonen Pro ostaa yksinoikeudet Mastersiin niin ette kai usko, että se katsoo vieressä tekemättä mitään, josa Viasat näyttää kisan 4Pron kautta asiakkailleen?
    Sama asia kaapeleissa ja viihdepaketeissa. Miksi näytettäisi kanavia, joihin ei ole katsomisoikeutta? Oletteko valittaneet että Formulat eivät näy, jos ei ole Maxia omassa kanavapaketissa?
    Joku kirjoitti, että oli hankkinut vapaan viikonlopun vain Mastersia varten.Lähetykset 4 kertaa klo 22.00-02.00. On aika pieni osa viikonlopusta, ellei sitten ole yötöissä.
    Eniten harmittaa se, että Amen Corner jne. oli blokattu Suomesta, sitä on ollut tosi kiva seurata. . Viime vuonna, kun Viasat näytti Mastersin Suomessa (mutta ei Ruotsissa), oli masters.com:n lähettämä live kuva vapaasti katsottavissa. Olisi mielenkiintoista tietää kuka blokkauksen oli järjestänyt. mm UK:n kautta yrittäessä tuli viesti: ’check your local tv-program provider…’ ,

Esillä 25 viestiä, 101 - 125 (kaikkiaan 178)
Vastaa aiheeseen: Mistä näkee Mastersin?

Etusivu Foorumit Yleistä Mistä näkee Mastersin?