Etusivu › Foorumit › Kilpagolf & harjoittelu › Mistä löysit suoritusvarmuutta?
-
JulkaisijaArtikkelit
-
Nyt on tilaisuus päteä 🙂
Kertokaahan harrastuksessa askeleen alkua pidemmälle päässeet, että millä keinoin löysitte suorituksiin varmuutta ja tasaisuutta? Itsellä on tällä hetkellä täydet edellytykset pelata noin keskimäärin bogiin, viikonloppunakin takaysillä seitsemän putkeen. Tuo oli kyllä omaan tasoon hyvä kierros (39 pistettä), mutta suoritusvarmuus on silti tasaista kuin Linnanmäellä. Voi sanoa, että joka kierroksella lipeää kourallinen väyliä lumiukoksi, tai melkein todennäköisemmin kaksinumeroiseksi.
Mitään yksittäistä osa-aluetta ei ole mistä tuo johtuisi, välillä toppaa raudat väylällä, välillä draivit lähtevät järjestään hatelikkoon, joskus taas mennään siksakkia väylän yli ja esteet imevät palloja enemmän kuin olisi kohtuullista odottaa. Usein käy niin, että yksi virhe poikii kolme uutta, ja sitten onkin kymppi kortissa.
Onko vinkkejä, millä tuosta pääsisi yli? Paljon pelataan jo, siinä ei juuri ole lisäämisen varaa, mutta olisiko muuta tapaa hioa varmuuttaan? Lätkiä palloja rangella (tolkuttoman tylsää minusta), treenata salilla lyöntilihakset timmiin vai vetäytyäkö vuorille hakemaan zeniä peliin?
Mulla tuossa vaiheessa eniten auttoi ajatusmaailma ”tarkkuuspelistä pituuspelin sijaan”. Otan nykyään järjestään yhtä mailaa suuremman kuin ennen ja swingaan vain ~90% tehoilla. Pituus kärsii, mutta tarkkuudessa sen voittaa. Toinen keino tuloksentekoon on hivuttautua rangella lyöntimatolta puttigreenille hieman aiemmin….
Palkkasin pro:n valmentajaksi ruuvaamaan swingi sellaiseksi, että olisi jotakin toivoa tasaisuudesta. Syyskuusta alkaen kaksi kertaa viikossa ja 2-3 treenikertaa viikossa päälle.
Vaikeinta on mielestäni itseopitusta huonosta swingistä poisoppiminen. Nyt alkaa tasaisuutta löytymään peruslyönnissä. Seuraavaksi lähipelin kimppuun. Sillä saa löysät pois.
Nyt on menossa 6. kausi golfia ja noin kolme vuotta on poljettu ihan paikoillaan tasotuksen puolesta (10 luokkaa). Otin pron kanssa 10 tunnin sopimuksen, jossa käytiin kaikki pelin osa-alueet läpi. Olin haahuillu niin pitkään, että vaikka luulin tietäväni mitä teen, en todellisuudessa tiennyt. Nyt back to basics ja peli on selvästi tasaisempaa. Golf on kuitenkin mulle ihan puhdas tekniikkalaji, ei mentaalilaji ollenkaan kuten kuuluu lähes aina väitettävän.
Kiitoksia vain vinkeistä, pro tuntuu keräävän kannatusta. Ymmärrän kyllä miksi, mutta jotenkin tässä itsellä on toistaiseksi ollut olo, ettei ole vielä ehtinyt edes hölmöillä tarpeeksi, että ymmärtäisi mitä tekee väärin, saati että ymmärtäisi mitä pitäisi tehdä oikein (mielestäni ymmärrys useimmiten etenee tuossa järjestyksessä).
Oma naivi käsitykseni tästä lajista nyt vuoden tullessa täyteen on se, että kyseessä on melkeinpä kolme eri peliä: pitkä peli vaatii eniten tekniikkaa, swingin kontrollin (erityisesti suunnan) säilyttämistä täydellä lyönnillä. Lähipelikin vaatii tietysti tekniikkaa, mutta on minusta kuitenkin paljon helpompaa oppia ja harjoitella, kyse on enemmän pituuskontrollista ja griinin lukemisesta. (En sano että osaisin mitenkään hyvin, mutta harjoittelu vain tuntuu paljon helpommalta.) Kolmatta peliä käydään sitten pään sisällä, ja siinä on kyse pelitaktiikasta, kentän lukemisesta ja kasetin kestämisestä.
Swingin fiilaaminen on varmaan harjoittelun puolesta haastavinta ja siinä pron käyttö lienee omimmillaan. Oma tuntuma on kuitenkin, että tässä vaiheessa saa jo aika paljon irti Piltzin videoista tai vastaavista. Ainakin kakkoskauden alku on minusta ollut varsin lupaava tähän omaan tilanteeseen ja tarjonnut ihan hyviä ahaa-elämyksiä sopivaan tahtiin (pahin moka varmaan olisi katsoa tuubista 30 videota putkeen ja yrittää korjata kerralla jokainen asia). Prosta uskoisin olevan suurimman hyödyn siinä vaiheessa, kun omakin ymmärrys ja tuntuma tekemisestä on vähän vielä kasvanut.
Toisaalta… Mulle tämä peli on hyvin pitkälle rentoutumista ja nupin nollaamista, ja pelin parantamisen tavoite on pikemminkin pelinautinnon lisäämistä onnistumisia lisäämällä kuin suoraan tuloksen parantamista (joskin sekin tietysti samalla oletettavasti paranee). Onnistumisten lisäämiseen on sitten enemmänkin keinoja kuin täydellisen swingin metsästys. Sabane heittikin minusta hyvin, että swingissä voi tyytyä siihen minkä saa pysymään ojennuksessa, ja sen sijaan voi hakea enemmän onnistumisia lähipelistä, ja miksei yhtä hyvin taktiikastakin. Siitähän tämä laji onkin niin kiehtova, että tätä voi lähestyä monesta eri kulmasta, varsinkin kun liikutaan tällaisella harrastelijatasolla. Mitä kovemmalle tasolle mennään, tavallaan sitä kapeammaksi liikkumavara käy ja sitä useampi asia on välttämätöntä saada kondikseen. Tällaiselle matka-on-tärkeämpi-kuin-päämäärä -tyyppiselle yrityksen ja erehdyksen kautta oppijalle oikeastaan pienten oivallusten kautta paraneva suoritus tuntuu palkitsevammalta kuin turhan ryppyotsainen, kurinalainen ja tavoitteellinen harjoittelu.
Tai mistä sen tietää, jos tästä vaikka vielä pahemmin vinksahtaa 😉
En ole tähän päivään mennessä keksinyt miten saada lyöntiin varmuutta muuten kuin:
– käymällä asiantuntevalla opettajalla säännöllisesti ja usein
– harjoittelemalla ihan v****sti
– hoitamalla fysiikkapuoli kuntoonOn kuitenkin tähän väliin esitettävä kysymys mikä on riittävä suoritusvarmuus kenellekin?
Rory McIlroy huitelee välillä lyöntejään aivan minne sattuu, mutta rahaa tulee tilille miljoonittain siitäkin huolimatta. Pentti Peruspennanen hcp 16 slaissaa kotikentällään aina sinne samaan pöpelikköön reiällä kuusi, mutta muuten peli menee kohtuullisesti ja pistebingokisoissa on tullut jopa yksi kolmas sija viime kaudella.
Teetin uudet mailat fittaajalla tässä alkuvuoden puolella ja totuttuani mailoihini lyöntini on varmempi, toistettavampi ja suorempi kuin koskaan. Minä löysin suoritusvarmuutta sieltä, mutta silti pääkoppa on se, joka tiukassa tilanteessa sanelee ehdot.
Harjoittelu tuo suoritusvarmuutta. Edellyttäen, että se tehdään oikein.
Ongelmana vaan voi olla se, että aloittelija usein itse ei pysty näkemään mistä erilaiset virheet ja ongelmat johtuvat. Virheellistä tekniikkaa aletaan kompensoida alitajuisesti, tällä saadaan homma hetkellisesti haltuun ja noidankehä on valmis.
VAROITUS: pelkästään kirjoja lukemalla ja videoista opiskelemalla ajatus oikeasta swingistä voi mennä pahasti hakoteille!
Prosta saat suurimman hyödyn juuri nyt kun ”maaperä ei ole vielä pilaantunut”. Suosittelen, että otat intensiivinä sellaisen määrän tunteja (esim. 5-10 kertaa 1/2 tuntia) hyvän pron opissa että sinulla on jonkilainen varmuus siitä miten pitäisi swingata ja pystyt edes hieman analysoimaan mikä kulloinkin omassa lyönnissä tökkii. Vasta sen jälkeen harjoittelulla kannattaa juurruttaa oikeat liikeradat selkäytimeen.
Vaikka lajiin ei suhtautuisi vakavasti niin siitä tulee paljon mukavampaa kun se on jollain tasolla hallussa eli edes periaatteessa tiedät mitä pitäisi tehdä toisin. Turhauttavinta on se kun ei ole hajuakaan siitä mistä ongelmat johtuvat.
Itse en ole hyvä golfissa (hcp 15) mutta uskaltanen kommentoida kuitenkin.
Vaikka kävisikin proon tunnilla, silti tarvitaan toistoja riittävä määrä, että hajonta vähenisi ja osuma vakiintuu.
Kentällä toistoja tulee varsin vähän.
Pitkiä lyöntejä kierroksella alle 40 (toivottavasti…), ja kestää 4 tuntia, siis 10 per tunti.Rangella 2 sankoa, noin 70 palloa, kestänee reilusti alle tunnin vaikka keskittyisi ihan hyvinkin. Siis voisi arvata noin 100 lyöntiä per tunti.
Siis pitkien lyöntien kannalta, rangella tulee toistoja tunnissa saman verran kuin 10 tunnissa kentällä. 10 x tehokkaampaa.
Lähipelissä ja puteissa luulisin että vielä isompi ero toistojen määrässä.
Jos treenaa chippiä ja puttia, veikkaan että lähipelialueella saa toistoja tunnissa esim. 50 chippiä + 150 puttia, kentällä ehkäpä saman verran 5 kierroksessa, siis treeneissä tunnissa saman verran toistoja kuin 20 tunnissa kentällä.
20 x tehokkaampaa.
Tosin ainakaan itse en jaksa keskittyä lähipelitreeniin kokonaista tuntia.Jos rangella ja chippialueella on tylsää, kannattaa keksiä erilaisia harjoituksia,
– 10 rautakasia, kuinka monta menee alle 10 metriä kohteesta?
– 10 avausta, kuinka monta olisi väylällä? ”väylän leveyden” voi päättää esim. ojentamalla käden nyrkissä suoraan eteenpäin, se alue jonka nyrkki peittää sivusuunnassa, on ”väylä”, taustalla olevista maamerkeistä voi sitten katsoa siihen sopivat reunat.
– sangollinen palloja 3 lyöntiä per maila lyhyimmästä alkaen, kuinka monta huonoa osumaa (toppi / duffi / kanta / kärki / slaissi / hukki)? Tavoite esim. alle 10%.– Rangella voi myös pelata mielessään tuttua kenttää,
kuvittelee ykkösväylän, siihen avaus.
Sen mukaan kuinka onnistui, kuvittelee mihin pallo päätyi, sen mukaan mailan valinta ja seuraava lyönti.
Taas sen mukaan kuinka onnistui, seuraava lyönti (jos ”griiniosuma”, sitten ”seuraavalle tiille” ja uusi avaus)– chippialueella jos on tilaa, 10 palloa jokainen hiukan eri kohdasta viittä eri reikää kohti, siis 2 per reikä, sitten käydään puttailemassa ne sisään – kuinka monta lyöntiä meni yhteensä? Tavoite esim. alle 25 lyöntiä.
Jos chippaa jokaisen hiukan eri paikasta ja eri suuntiin, joutuu lukemaan griiniä joka kerta erikseen, kuten kentälläkin. Ja myös jäljelle jääneet putit ovat kaikki erilaisia, kuten kentälläkin.Kun en, hyvä aiheen aloittaja, ole koskaan nähnyt sinun lyövän, en osaa antaa sinulle kovin tarkkaa neuvoa. Mutta. Suurinpirtein näin.
Jos sinulla on mailapelitausta. -> Motoriikkasi on jo niin hyvä, että lyönti on luontevaa. Tarvit yhden session proon tai muun asiantuntevan hempan kanssa. Sinun tarvitsee vain _ymmärtää_, saamasi palautteen perusteella, miten sinun pitää lyödä. Jos tarvitset enemmän sessioita. Vaihda prootasi. Tämä joko rahastaa sinulla tai ei ole hyvä siinä mitä tekee. Älä ole niitä jotka käy proolla ja kuvittelee, että kymmenen sessiota tekee minusta paremman golfarin. Ei tee. Sinä teet.
Jos sinulla ei ole mailapelitaustaa tai mailapelitaustasi on olematon. -> Sinulla on edessäsi pitkä ja kivinen tie. Valitan. Opettele lyömään palloa ensin vaikka jossain muussa lajissa. Jossain missä saat paljon enemmän toistoja motoriikan kehittymiseen.
Paras työvälineesi tullaksesi paremmaksi pelaajaksi on pääsi sisällä. Kysy itseltäsi ja/tai prooltasi: Miten lyön oikein? Älä kysy: Miksi lyön väärin? Mitä teen väärin?
Sitten vaan Zenimäisiä toistoja niin paljon kuin sielu ja kroppa kestää. Siinä vaiheessa kun vituttaa edes ajatella pallon lyömistä, olet löytänyt sielusi rajat. Siinä vaiheessa kun kroppa hajoaa, olet löytänyt kroppasi rajat. Ping-Pong, sanoisi tiibetiläinen!
– hoitamalla fysiikkapuoli kuntoon
Tätä ei tosiaan sovi väheksyä. Eilen tuli pelattua vaihteeksi sellaisen lyönnin verran ylimääräistä per väylä. Ikuisena optimistina tulkitsin, että tällä kertaa kyse oli siitä, että maanantaina hyvä sää viekoitteli ylipitkälle juoksulenkille, ja sen jäljiltä paikat olivat juntturassa. Ei ollut varsinaisesti ensimmäinen kerta huomata ettei swingi kulje kun kankea ruoto ei kierry.
Rangella vietetty aika on suhteellisen verrannollinen lyönnin toistettavuuteen.
Jos se toistettava lyönti kuitenkin on kasa erilaisia toisensa kumoavia korjauksia, niin sitten voi laittaa yhtälöön massiivisen kertoimen, kolmenumeroisen exponentin.
Sitten, kun kuvittelee osaavansa lyödä palloa, pitää vielä oppia pelaamaan taidoillaan eikä uskomuksillaan. Usko ja luottamus pitää olla, mutta se helposti jää aika ohueksi, kun kerta toisensa jälkeen epäonnistuu kentällä…
Jaksan aina muistuttaa Gary Playerin viisaasta neuvosta golfin oppimisen tiellä ja muistaa sen vaikeina aikoina.
”Golf on vaikea peli. Älkää odottako liikoja, sillä ensimmäiset kaksikymmentä vuotta ovat vaikeimmat.”
Hän myös kehottaa ihmisiä huolehtimaan fyysisestä kunnostaan, lihaskuntoharjoittelun merkityksestä elämänlaadulle. Golfin näennäinen helppous taitavien pelaajien pelatessa saa monesti luulemaan, ettei golf ole urheilua. Lihaskunnon merkitys on valtava lyönnin toistettavuudelle, mutta myös peruskunnolla on osansa golfin pelaamisessa, koska kierrokset kestää niin kauan ja pelkän kävelyn lisäksi tulee jaksaa rakentaa tanakka stanssi jokaiseen lyöntiin ja suorittaa jäntevä liike aina palloa pelissä mailalla siirrellessään.
Erityisen suuressa roolissa on keskivartalon lihaskunto, sekä reisi että pakaralihakset.
Edellisen lisäksi hyvin pelaamiseen vaaditaan oikea asenne, virheen salliva ajattelu ja luotto omaan osaamiseen, jonka perusteella pelissä pitää kyetä tekemään hyviä päätöksiä. Sellaisia, jotka pohjautuvat perussuorittamisen tasoon ja ”päivän kuntoon”. Liian usein muistellaan sitä kerran onnistunutta raapaisua, jolla pallo lensi kuin tykin suusta suoraan lipputangon päälle ja putosi sen viereen. Sen sijaan pelistrategian tulee rakentua omille vahvuuksille – tai heikkouksille, joiden kautta pallon saa varmasti sinne, mihin sen haluaa saada.
Pelikirjan tulee elää päivän kunnon mukaan. On kuitenkin hyvin vaikea tunnistaa kehonsa vireystilaa, mielen virkeyttä ja sitä valmiutta, jolla juuri tänään pelaa. Sääolosuhteet, kenttäolosuhteet vaikuttaa joka lyönnissä. Niiden tunnistaminen on keskeisessä osassa onnistuneiden lopputulosten kannalta. Ja niiden huomaamatta jääminen voi aiheuttaa ”korjaamattomia vahinkoja” tuloskorttiin. Menneet, kirjatut lyönnit tai juuri suoritetut teot tulee kyetä unohtamaan ennen seuraavaa ja saada mieleen tyyneys ennen jokaista lyöntiä. Puhistessa, mailojen heittelyn, maahan hakkaamisen ja sadattelun tilassa on aivan turha esimerkiksi yrittää bunkkerista ulos, sillä jos edellinen duffattu kauhaisu ei lennättänyt palloa ulos bunkkerista, on aivan 200%:sti varmaa, että seuraava lyönti sieltä lähtee – ja kauas!
Ai niin ja sellainen juttu vielä, että unohtakaa se bogipisteiden laskeminen muuten, paitsi kilpaillessa pistebogikisoissa. Suorituksensa vertaaminen johonkin abstraktiin taitotasoa kuvaavaan lukuun saa toiminnan pysymään mukavuusalueen tuntumassa tai suivaantumaan.
Laskemalla vain lyöntejä ja niiden keskiarvoa näkee realistisesti, miten huono sitä oikeasti on.
petrisetä: ”Siinä vaiheessa kun vituttaa edes ajatella pallon lyömistä, olet löytänyt sielusi rajat. Siinä vaiheessa kun kroppa hajoaa, olet löytänyt kroppasi rajat.”
Toista pallopeliä joskus nuorena yritin treenata, vaikka en koskaan kunnolla oppinut – mutta – silloin ehkä joskus väliaikaisesti saavutin nuo ”sieluni rajat” eli siis kun välillä treenasin melkein ehkä jopa liikaa, lyönti tuntui vaan huononevan kun ei mitenkään pystynyt enää keskittymään mihinkään, kun on vaan niiiiin väsynyt, lähinnä henkisesti.
Ei vaan todellakaan enää kiinnosta pätkääkään mihin se pallo menee, ei jaksa, evvk ääh.
Pahimmillaan tähän kohtaan yritetään pelata matsia, siis tosiaan ei oo koskaan mennyt näin ketulleen, siis ei mitään hyötyä koko snan treenistä!
Siis voi vee, koko touhu.Mutta, kun viikon – parin tauko, ja sitten kokeillaan uusiksi niin a vot!
Saattaa yhtäkkiä ollakin jopa vähän pallotuntumaa! Helpon tuntuista! Jee!Golfissa en ole kokeillut menisikö noin, mutta uskoisin että voisi mennä (jos olisi nuorempi ja innokkaampi)
Kropan rajat löytyy nykyään vähän väliä … jopa paljon ennen kuin sielun rajat.
Puhistessa, mailojen heittelyn, maahan hakkaamisen ja sadattelun tilassa on aivan turha esimerkiksi yrittää bunkkerista ulos, sillä jos edellinen duffattu kauhaisu ei lennättänyt palloa ulos bunkkerista, on aivan 200%:sti varmaa, että seuraava lyönti sieltä lähtee – ja kauas!
Heh, juuri tuossa muutama päivä sitten par3-kentällä pääsin viidennellä huitaisulla ulos bunkkerista – vastapäiseen bunkkeriin. Siinä kohtaa totesin, kun kyseessä oli ensimmäinen väyläkin, että nyt reset-nappula, uusi elämä ja takaisin tiiboksiin. Pelasin omaan tasoon nähden ihan kelpo 18 reikää par3:a uudella yrityksellä.
(Ja ei, ei tuo viisi huitaisua ja kuudennella takaisin bunkkeriin ole edes minulle normisuoritus 🙂 Pikemminkin alla oli muutamia erittäin onnistuneita bunkkeripelastuksia edellisillä pitkän kentän kierroksilla, joten tuossa kohtaa tuli kai juuri se osaamisen luulemisen tunne…)
Jiiär:
Ja ei, ei tuo viisi huitaisua ja kuudennella takaisin bunkkeriin ole edes minulle normisuoritus ? Pikemminkin alla oli muutamia erittäin onnistuneita bunkkeripelastuksia edellisillä pitkän kentän kierroksilla, joten tuossa kohtaa tuli kai juuri se osaamisen luulemisen tunne…Osaaminen on 90% luulemista. Onnistumiset ruokkii tuota luuloa ja taito kasvaa onnistuneesti selvitettyjen tilanteiden myötä.
Kuvaamasi ”osaamisen luulemisen tunne” on sitä, että kuvittelee edellisen suorituksen jotenkin varmistavan seuraavan onnistumisen ja luulemaan sitä helpoksi. Näinhän se ei ole, sillä golfissa ei ole yhtään – ei ainuttakaan helppoa lyöntiä, joka toteutuisi keskittymättä käsillä olevaan ja tekemään sen huolellisesti.
Tuttuja tilanteita itselle on sellaiset, missä epäonnistumisen jälkeen olen vakavissa vaikeuksissa, lyöntilinjalla olevien puiden, bunkkerin lipan ja haastavan makuun kanssa. Aistit herkistyy, huolellisesti pyrkii varmistamaan, ettei ainakaan lyö ohi pallosta, vaan tekee suorituksen vaikeasta paikasta parhaalla mahdollisella osaamisellaan ja kas – lopputulos on hyvä tai juuri tilattu.
Myös sellainen on tuttu, että täydellisen avauslyönnin jälkeen par-5:lla on enää rauta-7 tai -8 jäljellä ja pallo makaa keskellä väylää virheettömällä ruoholla. Lyöntiin valmistautumisen aluksi tapahtuu jo ensimmäinen virhe – sisäinen ääni olkapäältä sanoo, että tää on helppo. Makuu on täydellinen ja greeni helikopterikentän kokoinen – ei voi missata… Lyönnin linjaaminen on huoletonta, onhan se helppo, kunnäin paraati-makuusta saa vetää ja eagle melkein jo kortissa. Sitten näennäisen hyvä, muttei jäntevä svingi lähtee vähemmän päättäväisellä taakseviennillä alitajunnan kajiuttaessa käskyn lihaksille: –Ei missata… MISSATA…, Missata!
Kuinkas ollakaan, divottia on ranskanleivän verran lyöntilinjalla ja pallo pomppimassa kohti väyläbunkkeria 20 metrin päässä sen sijaan, että se lentäisi nousussa kohti 30 metrin lakikorkeutta suhisten tismalleen kohti greenin kireimmässä kohdassa olevaa lipputankoa.
-
JulkaisijaArtikkelit
Etusivu › Foorumit › Kilpagolf & harjoittelu › Mistä löysit suoritusvarmuutta?