Aihe: Miksi omistaa osake? - Golfpiste.com

19.5.–26.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][15]
KilpailuaSuomalaista

Miksi omistaa osake?

Etusivu Foorumit Yleistä Miksi omistaa osake?

Esillä 25 viestiä, 226 - 250 (kaikkiaan 301)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #400449 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    KL kirjoitti: (18.12.2008 14:37:46)

    Chip Greenside kirjoitti: (18.12.2008 14:07:38)

    Tunnen yhden suomalaisen kaverin, joka menetti 250 miljoonan markan pörssiomaisuutensa IT-kuplan puhkeamisen myötä pari vuosikymmentä sitten. Hänellä taisi automaatti toimia vähän väärään suuntaan…

    Eikä se vakuutusyhtiökään, jolle olen muutaman roposen antanut sijoitettavaksi, ole onnistunut kymmenessä vuodessa mainittavasti kasvattamaan omaisuuttani, vaikka sen pitäisi Ballmarkerin teorian mukaan jo olla 4-9 -kertainen. Ovat tainneet veikata väärää hevosta hekin.

    Tyhmiä ihmisiä.

    Joo, rahastoista on muodostunut minulla samanlainen kuva. Hallinta-, merkintä- ym hoitopalkkioita kyllä osataan nostaa, mutta muuten toiminnasta on jäänyt varsin ala-arvoinen käsitys. Jokainen on oman onnensa seppä, joten osakkeita ostamaan vaan rohkeasti.

    #400450 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    KL kirjoitti: (18.12.2008 14:37:46)

    Tunnen yhden suomalaisen kaverin, joka menetti 250 miljoonan markan pörssiomaisuutensa IT-kuplan puhkeamisen myötä pari vuosikymmentä sitten. Hänellä taisi automaatti toimia vähän väärään suuntaan…

    Eikä se vakuutusyhtiökään, jolle olen muutaman roposen antanut sijoitettavaksi, ole onnistunut kymmenessä vuodessa mainittavasti kasvattamaan omaisuuttani, vaikka sen pitäisi Ballmarkerin teorian mukaan jo olla 4-9 -kertainen. Ovat tainneet veikata väärää hevosta hekin.

    Tyhmiä ihmisiä.

    Harmillista, että noinkin mittavan omaisuuden omanneella henkilöllä ei ole ollut tiedossa sijoittajalle hyödyllinen termi ja toimintatapa, elikkä riittävä hajautus.

    Mitä eläkesijoituksiin? tulee, niin pitää itse hieman seurata missä rahat ovat, jos(ja kun?) on kyse sijoitussidonnaisesta vakuutuksesta. Riskinoton tason voi itse valita vakuutusta tehtäessä. Mikäli vakuutukseen sidotut varat ovat esim. osakerahastoissa, saattaa tilanne näyttää tällä hetkellä synkältä mitä jo kertyneisiin säästöihin tulee, mutta uusilla maksuilla saa nyt huomattavasti enempi rahasto-osuuksia, kuin aiemmin. Kun kurssit taas nousevat, nousee koko potin arvo luonnollisesti mukana.

    Pidä kuitenkin tulevaisuudessa huolta siitä (seuraa kurssikehitystä), että olet siirtänyt vakuutukseen sidotut varat vakuutuksen sisällä arvon vaihtelultaan (volatiliteetti) osakkeita tasaisempaan kohteeseen hyvissä ajoin ennenkuin eläkettä aletaan maksaa ulos. Tilanne on huolestuttava, jos ei ole tehnyt mitään ja eläketaso putoaakin viime metreillä esim. puoleen siitä mitä on kuvitellut sen olevan.

    Jos kyseessä on kertasijoitus ns. sijoitusvakuutukseen, niin ei auta muu kuin odotella kurssien vahvistumista muutama vuosi.

    #400451 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Ballmarker kirjoitti: (18.12.2008 5:46:38)

    Parti kirjoitti: (17.12.2008 10:49:46)
    Meillä on jo hetken aikaa ollut tilanne jossa osakkeille on ollut vähemmän ostajia kuin tarjontaa. Kun siihen lisätään nykyinen taloustilanne, voidaan odottaa normaalia suurempaa liikkeitä markkinoilla. Tai sitten se huonoin tapaus ettei osakkeita liiku lainkaan vaikka hinnatkin liikkuisivat.

    Pelkästään taloudelliselta kannalta ajatellen golfosakkeen ostaminen ei nykytilanteessakaan ole kovinkaan järkevää, koska vuokrattavaa riittää, ja vuokraamalla saa pelaamisen kannalta useimmiten omistavan osakkaan veroiset pelioikeudet (lähes) yhtiövastikkeen hinnalla.

    Oikeastaan en halunnut tuoda esille golf-osakkeen ostamista sijoitus-mielessä. Enemmän ajattelin taviksia, jotka ostavat pelikäyttöön. Useimmiten kaupan jommallakummalla puolella on tavis.
    Voisi olettaa että talouden epävarmuus aiheuttaa varovaisuutta investoinnissa monissa taviksissa ja sitäkautta kysynnän vähentymisen. Toisaalta nämä samat varovaiset ovat kasvattamassa vuokra- / GF-markkinoita. Monta liikkuvaa osaa on tässä…

    Ehkä suurin vaikutus kysynnän puolesta sitten tulee siitä joukosta, joka talouden epävarmuuden takia jättää lajin aloittamisen väliin kokonaan.

    #400452 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    duffer kirjoitti: (18.12.2008 11:04:32)
    Otetaanpas analogia kaikille tutusta ympäristöstä, autoista.

    Suurella osalla ihmisistä on tarve siirtyä paikasta toiseen. Siihen sopii auto, oma, vuokrattu tai (julkisen liikenteen) kertamaksulla. Analogia sopii vielä golfiin.

    Autolla eí tee juuri mitään, jos ei ole teitä missä ajella. Golfia on huono harrastaa jos ei ole kenttiä missä pelata.

    Yhteiskunta on rakentanut tiet autoilijoiden käyttöön, mutta ei kenttiä golfareiden käyttöön.

    Ymmärrätkö eron?

    #400453 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    KL kirjoitti: (18.12.2008 13:06:44)
    Aika monen ’terveen ja hyvämaineisen suomalaisen pörssiyhtiön’ osakkeiden kurssi on tänään pirun paljon alempana kuin 3-5 vuotta sitten. Poikkeama tai ei.

    Niinpä, mutta 3-5 vuotta sitten osakkeet olivatkin kalliita. Juuri nyt ne ovat tajuttoman halpoja.

    #400454 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Ballmarker kirjoitti: (18.12.2008 16:25:57)
    Niinpä, mutta 3-5 vuotta sitten osakkeet olivatkin kalliita. Juuri nyt ne ovat tajuttoman halpoja.

    Samaa sanoi ’Sijoitusguru’ Kim Lindström vuosi sitten ja onnitteli Uponoria 20€:lla ostaneita. Toisten asiantuntijoiden mukaan kevyet 40% voidaan ottaa vielä pois hinnasta.

    #400455 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    GIR

    Ballmarker kirjoitti: (18.12.2008 16:25:57)

    KL kirjoitti: (18.12.2008 13:06:44)
    Aika monen ’terveen ja hyvämaineisen suomalaisen pörssiyhtiön’ osakkeiden kurssi on tänään pirun paljon alempana kuin 3-5 vuotta sitten. Poikkeama tai ei.

    Niinpä, mutta 3-5 vuotta sitten osakkeet olivatkin kalliita. Juuri nyt ne ovat tajuttoman halpoja.

    Mistä sinä niin päättelet, että ne ovat nyt ’tajuttoman halpoja’ ?
    Ja jos ne kerran ovat niin tajuttoman halpoja niin miksi hinnat ovat edelleen menossa alaspäin eikä kukaan niitä oikein tunnu haluavan. Varsinkaan ne, joilla olisi mahdollisuus näitä tajuttoman halpoja osakkeita ostaa.

    Toisaalta kyllähän näitä ’varmoja’ sijoitusvinkkejä on maailma pullollaan, ja kovin heppoisin eväin monet ’ammattilaisetkin’ niitä tuntuvat heittelevän. Löytyyköhän tästä jokin analogia myös golfin opetukseen 🙂

    #400456 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Markkinoit jo pari kolme vuotta sitten pörssiä parempana vaihtoehtona rahojen makuuttamiseen kun golf-osake. Muistan sen hyvin kun aloitin silloin ja seurailin osakekeskustelua jo silloin.

    En onneksi pannut rahojani pörssiin, jonka OMX indeksi on melkein puolittunut, jos on osannut sijoittaa hyvin, yleensä pörssisijoitukset tuottavat huonommin kuin indeksi.

    Esim. Peuramaalle saa osakkeen 5250€, vastike 325€. Vuokrahinta 650€, tuottoa jää 325€=6,2%, ihan hyvin kun ajattelee että EKP korot on 2 pinnassa.

    Tulevasta hintakehityksestä täytyy kyllä sanoa etten tiedä, etkä tiedä kyllä sinäkään, jos on uskomista muutaman vuoden takaisiin ennustuksiisi 🙂

    #400457 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Ballmarker kirjoitti: (18.12.2008 12:03:24)

    GIR kirjoitti: (18.12.2008 11:34:40)

    Ballmarker kirjoitti: (18.12.2008 5:46:38)

    Jos sijoittaa saman rahan tämänhetkisillä hinnoilla terveen, hyvämaineisen suomalaisen pörssiyhtiön osakkeisiin, sijoituksen arvon kaksin- tai jopa kolminkertaistuminen 3-5 vuodessa on erittäin todennäköistä.

    Jos se olisi (erittäin) todennäköistä niin näiden ’hyvämaineisten suomalaisten pörssiyhtiöiden’ osakkeiden hinnat olisivat aivan jotain muuta kuin mitä ne tällä ovat 😉

    Ellei niin kävisi niin se olisi aikamoinen poikkeama tähänastiseen pörssi- ja suhdannekiertohistoriaan.

    Näin puolestaan pari vuotta sitten:

    Ballmarker kirjoitti: (20.2.2006 13:18:13)
    Kun osakesijoituksista tuli puhe voin paljastaa, että 10.000 euron sijoitukseni arvo on noussut pelkästään viime vuoden keväästä lähes 17.000:een euroon (+ osinkotulot tai vastaavat viime vuonna yli 1500 euroa), joten jos nyt myisin osakkeeni olisin jo tienannut pörssissä vajaassa vuodessa yli 10 vuoden vuokrapelaamisen maksut kun oletetaan, että pelioikeuden vuokra on 800 euroa. Mutta totta on sekin, että menneisyyden sijoitustuotot eivät takaa saman trendin jatkumista myös tulevaisuudessa.

    Jälkiviisaus on viisauden jaloin mutta samalla yleisin laji. Mikäköhän on ollut Ballmarkerin sijoitussalkun kehitys helmikuun 2006 jälkeen? Pelkään pahoin, että turska haisee.

    Olisiko sittenkin kannattanut ostaa tuolla kympillä vaikka kaksi peuramaan osaketta, antaa toinen vuokralle ja maksaa molempien vastikkeet vuokratuotolla.

    Jos ei muuta niin ainakin Ballmarkerin sijoitusopit ovat parissa vuodessa muuttuneet radikaalisti. Sijoitusvinkit pysyvät näköjään kuitenkin samoina.

    #400458 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Kaksi-kolme vuotta sitten pörssin tuotot olivatkin hyviä, jos möi silloin 5-6 vuotta sitten ostamansa osakkeet. Sekä ostojen että myyntien ajoitus sijoittamisessa on kaiken a ja o. Nyt on ostojen aika.

    #400459 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Ballmarker kirjoitti: (18.12.2008 17:58:34)
    Kaksi-kolme vuotta sitten pörssin tuotot olivatkin hyviä, jos möi silloin 5-6 vuotta sitten ostamansa osakkeet. Sekä ostojen että myyntien ajoitus sijoittamisessa on kaiken a ja o. Nyt on ostojen aika.

    Näinhän se on.
    Kannatti ostaa ehdottomasti aikanaan nokian gummitehtaan osakkeita 50-luvulla ja jopa vielä Kairamon kuoleman jälkeenkin.Voittoa olisi tullut noin kertoimella 400,jos olisi myynyt 5-6 vuotta sitten.
    Nyt taasen saa amerikkalaisten pankkien ja autotehtaitten osakkeita hirvittävän halvalla,jotta ostamaan vain sukkelaan.

    Jos puhutaan taasen suoomalaisista golfosakkeista,niin Sarvikin osakkeen sai 25 vuotta sitten noi 5000 eurolla.
    Osakkeen todellinen arvo tänä päivänä lienee 500000 euron tienoilla.
    Pörssissä irtoaa 50000 eurolla.
    Vastikkeita ei ole lienee pitkään aikaan.

    #400460 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Ballmarker kirjoitti: (18.12.2008 17:58:34)
    Sekä ostojen että myyntien ajoitus sijoittamisessa on kaiken a ja o. Nyt on ostojen aika.

    jospa häivähdys ostohetken odotusta suomisijoituksissa 🙂 eli ’pokeripeliä’ loppuun asti 🙂

    OsakeTaviksen tyhmä välihuuto sijoittamisesta: kysynnän ja tarjonnan laki eli myynti/ostohinta on TODELLINEN, kun kauppa on syntynyt eikä ole kyse pelkästä oletusarvosta (jos nyt myisin niin saisin…). Jos on paljon todellisia rahavaroja, kannattaa sijoittaa ’kulta’munat moneen koriin eli hajauttaminen. Omat tuottotavoitteet eli ’kaikki heti nyt’ korkealla riskillä vai pitkällä juoksulla tasaista turvallista tuottoa sopivasti.

    Oikeilla osakemarkkinoilla nopeat pörssipelurit pystyvät tekemään edelleen tulosta, jos on pääomaa sijoittaa sekä älyä pelata kylmän rauhallisesti. Golfosakeyhtiöiden osakkeet Suomessa on ’oma tarina’ tuottotavoitteiltaan. Jos haluaa pelata golfia ja haluaa vaikuttaa ’oman’ golfyhtiön asioihin, kannattaa ostaa osake -> käydä yhtiökokouksissa, äänestyttää itsensä hallitukseen jne…. Jos haluaa rakentaa uuden uljaan golfkentän, on osakeyhtiömuoto suosituin -> projekti pystyyn ja töitä tekemään sen onnistumiseksi. Jos keskittyy pelaamaan vuosimaksulla, pitää valita itselle sopiva ratkaisu -> vuokrapeli, kausitarjous, supergolf, greenfee, kaverien vieraana tai nimi yrityssponsoripelien kutsulistalle … jne. Suomessa on yli 100 golf/seura/kenttää, tarpeeksi golfinpeluuseen. Palvelutarjonta on yhdestä tähdestä viiteen tähteen hotelliluokitusta lainaten, joten kyse on jälleen kysynnän ja tarjonnan laista … jopa golfissa. Kyse on valinnoista, jotka tukevat omaa (ostajan/myyjän)elämän/raha tilannetta. Osallistuitko ’netti’joulupatakeraykseen?

    #400461 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Ballmarker kirjoitti: (18.12.2008 17:58:34)
    Sekä ostojen että myyntien ajoitus sijoittamisessa on kaiken a ja o. Nyt on ostojen aika.

    Olisitko niin ystävällinen, että pistäisit meille mallisalkun tänne palstalle niin ei tarvii sit jälkiviisastella taas muutaman vuoden päästä.

    Kiitos jo etukäteen 🙂

    #400462 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Näyttää siltä että keskustelu osakkeiden arvosta kiinnostaa vai pörssihaita ja spekulantteja 🙂
    Itsellä tuli mieleen skenaario, jossa alentuneet osakkeiden hinnat voisivat tuoda lisää kasvoja osakkaiden joukkoon. Ja sen vaikutusta Suomen golfiin tulevaisuudessa. Yksinpuheluksi menee.

    #400463 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    EFC

    Parti kirjoitti: (18.12.2008 21:53:57)
    Itsellä tuli mieleen skenaario, jossa alentuneet osakkeiden hinnat voisivat tuoda lisää kasvoja osakkaiden joukkoon. Ja sen vaikutusta Suomen golfiin tulevaisuudessa. Yksinpuheluksi menee.

    Jep, nimenomaan pelaavia osakkaita. Toki jonkun tarttee ensin myydä.

    #400464 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    EFC kirjoitti: (18.12.2008 22:08:27)
    Toki jonkun tarttee ensin myydä.

    Kun katsoo tämän palstan pörssiä niin myyjiä näyttäisi olevan. En usko että läheskään kaikki ovat pelaavia taviksia.
    Goifin kannalta best-case-scenario olisi että osakkeiden synkeät (lyhyen aikavälin) hintakehitysnäkymät + hektiset rahoitusmarkkinat siirtäisivät osakkeita spekulanteilta pelaajille kohtuuhintaan.
    Tosin muitakin scenarioita on.

    #400465 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Parti kirjoitti: (18.12.2008 22:46:09)
    Goifin kannalta best-case-scenario olisi että osakkeiden synkeät (lyhyen aikavälin) hintakehitysnäkymät + hektiset rahoitusmarkkinat siirtäisivät osakkeita spekulanteilta pelaajille kohtuuhintaan.
    Tosin muitakin scenarioita on.

    Kyllä tämä näyttää selkeältä win-win –tilanteelta: kentät saavat kaipaamiaan avainasiakkaita kattamaan spekulanteilta tms. diletanteilta rästiin jääneitä vastikkeita, vuokrapelioikeuden autuutta saarnaavat wannabe osakkeenomistajat pääsevät nauttimaan omistamisen ihanuudesta ja taantuman alla riutuva asianajajakunta saa hoidettavakseen messeviä yhtiökokous- ja vastikevelkariitoja torppareista omistavaan luokkaan siirtyneiden metsien miesten meuhkatessa yhtiökokouksissa Joka Kodin Oikeusoppi –kirja kourassaan.

    Ainoa häviäjätaho on henkseleitään paukuttelevat nykyiset osakkeenomistajat, koska kyykytettäviä lokkeja ei enää ole.

    #400466 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Taiger kirjoitti: (18.12.2008 19:51:54)
    Olisitko niin ystävällinen, että pistäisit meille mallisalkun tänne palstalle niin ei tarvii sit jälkiviisastella taas muutaman vuoden päästä.

    Kiitos jo etukäteen 🙂

    En ole tietääkseni ’jälkiviisastellut’ vaan kertonut omia kokemuksiani pörssistä.

    Tässä pyytämäsi vihje. Mm. seuraavien suomalaisten pörssiyhtiöiden kurssien voi ennustaa vähintään kaksinkertaistuvan nykyhinnoista viimeistään Juhannukseen 2012 mennessä: Cargotec, Kone, Metso, Neste Oil, Nokian Renkaat, Nordea, Outotec, Sponda, Stockmann, YIT.

    Edellytykset vähintään 50 prosentin kurssinousuun samalla aikavälillä on mm. sellaisilla osakkeilla kuin Amer, Finnair, Fortum, Kesko B, Konecranes, Sampo, SRV, UPM-Kymmene…

    Edellytyksenä on se, että Barack Obaman hallinto onnistuu normalisoimaan USA:n talouden takaisin raiteilleen parin seuraavan vuoden aikana ja että Venäjän ja Kiinan poliittinen vakaus ja talouden kehitys eivät tänä aikana häiriinny. Jos nämä edellytykset eivät toteudu, ei ennusteenikaan toteudu.

    #400467 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    GIR

    Ballmarker kirjoitti: (19.12.2008 6:04:52)

    Edellytyksenä on se, että Barack Obaman hallinto onnistuu normalisoimaan USA:n talouden takaisin raiteilleen parin seuraavan vuoden aikana ja että Venäjän ja Kiinan poliittinen vakaus ja talouden kehitys eivät tänä aikana häiriinny. Jos nämä edellytykset eivät toteudu, ei ennusteenikaan toteudu.

    Näin älyttömiä vinkkejä ei pitäisi kyllä edes kommentoida, mutta en millään malta olla sitä tekemättä 😉

    Se mitä sinä oikeastaan sanot (vaikkakin aika naivilla tavalla) on, että jos globaalitalous ei romahda vaan alkaa sen sijaan elpymään ja rahoitusmarkkinakriisi myös hellittää lähiaikoina niin mainitsemiisi osakkeisiin kannattaa sijoittaa.

    Jos näin todellakin kävisi niin on lähes sama mitä osakkeita listaasi laittaa, kurssinousu on taattu. Ongelmana kun vain on se, että osakemarkkinat (ja moni muukin asia siinä sivussa) ovat romahtaneet juuri sen takia, mitä paraa aikaa tapahtuu. Tilanne on todellakin historiallisen paha, tarkastelee sitä sitten mistä näkökulmasta tahansa.

    Toivon itsekin, että asiat alkaisivat pikkuhiljaa kääntymään parempaan suuntaan. Merkkejä siitä ei valitettavasti vain ole edes tunnelin päässä.

    #400468 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Diletantti kirjoitti: (19.12.2008 1:25:34)
    torppareista omistavaan luokkaan siirtyneiden metsien miesten meuhkatessa yhtiökokouksissa Joka Kodin Oikeusoppi –kirja kourassaan.

    Ainoa häviäjätaho on henkseleitään paukuttelevat nykyiset osakkeenomistajat, koska kyykytettäviä lokkeja ei enää ole.

    🙂

    Hyvä heitto. Tosin pieni kokemukseni yhtiökokouksissa kertoo old-school-omistajien olevan se äänekkäin joukko. Me untuvikot istumme takarivissä hiljaa varpaitamme tuijottaen.

    #400469 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Miten niitä vastikkeita nyt rästiin vois jäädä jos yhtiö pystyy vetään osakkeen omistajan pystyyn niiden takia.

    Mutta kun ei voi, niin vastikkeita todellakin jää yhtiöille rästiin. Rästit maksellaan sitten joko niin, että yhtiö ottaa osakkeen haltuun ja vuokraa sen tai sitten osakkeen ostaja(uusi omistaja)maksaa vanhat rästit ennen kun saa pelioikeuden.

    Juuh

    Diletantti kirjoitti: (19.12.2008 1:25:34)

    Kyllä tämä näyttää selkeältä win-win –tilanteelta: kentät saavat kaipaamiaan avainasiakkaita kattamaan spekulanteilta tms. diletanteilta rästiin jääneitä vastikkeita

    #400470 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Ballmarker kirjoitti: (18.12.2008 17:58:34)
    Kaksi-kolme vuotta sitten pörssin tuotot olivatkin hyviä, jos möi silloin 5-6 vuotta sitten ostamansa osakkeet. Sekä ostojen että myyntien ajoitus sijoittamisessa on kaiken a ja o. Nyt on ostojen aika.

    Ja jos fundeerataan mikä on osakkeiden hintojen emissio vielä vanhempien kenttien osalta jossa asiat on nyt , ovat olleet ja ovat..huomennakin hyvällä mallilla, niin nyt on todella oston aika, koska saahan siitä osakkeesta edelleenvuokrattunakin tai pelilippuina myynnillä varmasti yhtiövastikkeen verran takaisin ja osakkeen arvo senkun kasvaa..se vain nyt on niin. Eli jos pelaat niin omista osake jos et pelaa..eikun pelaat mutta maksat kalliimman mukaan ja et omista..niin pitkässä juoksussa maksat aivan varmasti tällöin ’enemmän’..
    vrt Nokian kumisaappaat..ja afrikan maiden markkinat..ne on mahtavat koska monellakaan ei ole kenkiä..ja vettä sataa silti !

    #400471 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Koff ari kirjoitti: (19.12.2008 17:47:56)

    Kuinkahan monta kertaa tällä foorumilla on kerrottu että osakken saa monelta kentältä vuokrattua alle vastikkeen. Mut eniveis tänä päiväinä moni osakesijoittaja olis tyytyväinen jos omat sijoitukset rinnastettaisiin golfosakkeen arvonkehitykseen, lyhyen ajan.

    #400472 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    GIR kirjoitti: (19.12.2008 10:35:56)
    Se mitä sinä oikeastaan sanot (vaikkakin aika naivilla tavalla) on, että jos globaalitalous ei romahda vaan alkaa sen sijaan elpymään ja rahoitusmarkkinakriisi myös hellittää lähiaikoina niin mainitsemiisi osakkeisiin kannattaa sijoittaa.

    Jos näin todellakin kävisi niin on lähes sama mitä osakkeita listaasi laittaa, kurssinousu on taattu. Ongelmana kun vain on se, että osakemarkkinat (ja moni muukin asia siinä sivussa) ovat romahtaneet juuri sen takia, mitä paraa aikaa tapahtuu. Tilanne on todellakin historiallisen paha, tarkastelee sitä sitten mistä näkökulmasta tahansa.

    Toivon itsekin, että asiat alkaisivat pikkuhiljaa kääntymään parempaan suuntaan. Merkkejä siitä ei valitettavasti vain ole edes tunnelin päässä.

    Oletko siis sitä mieltä että tästä ei enää koskaan nousta??? Juuri tällä hetkellä merkkejä ei tosiaankaan ole tunnelin päässä, mutta ellei niitä ole parin vuoden kuluttua niin johan on piru merrassa! Ellei tästä enää koskaan nousta takaisin normaalitilaan niin sehän on sitten lähestulkoon maailmanloppu.

    Tässä sinulle neuvoksi kokeneen sijoittajan lausunto (Tomi Salo: Viisas raha 10/2008): ”Osakeostot on paras sijoittaa niihin hetkiin, kun usko osakemarkkinoiden tulevaisuuteen on heikoimmillaan. Tällöin on poimittava terveitä yhtiöitä, niitä joilla on parhaat edellytykset selviytyä huonoista ajoista ja hyvä perusta nousulle, kun markkinoiden luottamus palautuu.”

    Minä uskon, että markkinoiden luottamus palautuu, mutta minä en käyttänyt omassa tekstissäni sanaa ”lähiaikoina”, sen sinä olet sinne lisännyt.

    #400473 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Koff ari kirjoitti: (19.12.2008 17:47:56)
    Ja jos fundeerataan mikä on osakkeiden hintojen emissio vielä vanhempien kenttien osalta …………

    ??????????????????????????????

    [emissio = osakeanti, liikkeellelasku]

Esillä 25 viestiä, 226 - 250 (kaikkiaan 301)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #400493 kohteessaMiksi omistaa osake?

Etusivu Foorumit Yleistä Miksi omistaa osake?