26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Miksei suomalaiset ei pärjää maailmalla? Geeniperintöäkö?

Etusivu Foorumit Yleistä Miksei suomalaiset ei pärjää maailmalla? Geeniperintöäkö?

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 15)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Ruotsalaiset jyllää kisassa kuin kisassa. Enää ei kelpaa selitykseksi, että Suomessa golf aloitettiin myöhemmin. Meidänkin ammattilaiset ovat aloittaneet junnuiässä. Voisiko vika olla valmennuksessa? Vai sittenkin geeneissä? Potuttaa katsella kisoja!

    TV-vastaanottimissa on sellainen kuin virtakytkin
    ja hienoimmissa malleissa jopa kanavavalitsin.

    EFC

    Minu tv:ssä on jopa kaukosäädin…. Mutta asiaan: Näin se vaan on !! Kun ei pärjätä niin ei.

    Uskoisin, että syy on yksinkertainen. Suomessa urheilullisesti lahjakkaat eivät hakeudu junnuna golfin pariin, koska se ei ole ’oikeaa’ urheilua vielä Suomessa. Kovat jätkät pelaa lätkää, futista jne. Maailman huipulla pärjätäkseen tulee kovan harjoittelun lisäksi olla myös lahjakas. Ruotsissa taas golf on ollut oikeaa urheilua jo vuosikymmeniä.

    Jyrkkä Draw kirjoitti: (4.6.2006 19:44:09)
    Uskoisin, että syy on yksinkertainen. Suomessa urheilullisesti lahjakkaat eivät hakeudu junnuna golfin pariin, koska se ei ole ’oikeaa’ urheilua vielä Suomessa. Kovat jätkät pelaa lätkää, futista jne.

    Muuten yksinkertaista, mutta Ruotsi pesee suomalaiset mennen tullen myös näissä mainitsemissasi lajeissa, jonne kovat jätkät täällä hakeutuvat. Ja silti sieltä löytyy 30-40 golfaria, jotka nokittaa parhaat suomalaiset koska vaan. Aika katkeraa.

    Kyllähän totuus on, että parhaat pohjanmaalaiset pelaa pesäpalloa, ja savolaiset kyykkää…. Nää pitäs nuorena saada golfiin mukaan, eikä taatusti näitä hemmoja Ruåttalaaset voita….

    tmv

    Uskon että kyseessä on pitkälti niin kulttuuriin kuin sitä kautta valmennukseenkin liittyvä asia. Suomalainen perusluonne on verrattuna esimerkiksi ruotsalaiseen pessimistisempi ja varovaisempi.

    Suomessa nuoresta saakka varsinkin joukkueurheilussa pyritään välttämään virheitä ja tavoitellaan yhä nuorempana nimenomaan menestystä. Esim. jääkiekossa nuoria koulutetaan ehkä liikaa samaan muottiin, ja epäonnistumisista sekä sooloiluista tulee välitön huutopalaute sekä monesti penkitys. Jo nuorena siis varotaan epäonnistumista. Samoin Suomessa tulee keskittyä todella nuorena vain ja ainoastaan omaan lajiinsa. Ainakin kuulemani mukaan taasen ruotsalaisessa valmennuksessa kannustetaan nuoria kokeilemaan rajojaan enemmän ja toisaalta palaute on rakentavaa eikä tule ’kitarisat lepattaen’. Virheitä saa tehdä koska niistä opitaan ja palaute on useimmiten kannustavampaa. Ruotsissa kannustetaan myös myöhemmälle iälle harrastamaan useampia lajeja, jotta kehitys olisi monipuolista.

    Vaikea sanoa koskeeko sama golfia, mutta osittain ainakin suomalainen perusluonne näkee mielestäni pelkistetysti epäonnistumisen mahdollisuuden jota pyrkii eliminoimaan, kun taasen ruotsalainen näkee onnistumisen mahdollisuuden tai mahdollisuuden parantamiseen. Optimismi vastaan pessimismi. Tässä mielestäni se perusjuttu. Eri mieltä saa olla, tämä siis vain oma näkemykseni =).

    Olisikohan sillä mitään vaikutusta asiaan, että Suomessa kunnat ja valtio antavat rahaa jäähallien, jalkapallokenttien ja jopa yleisurheilukenttien rakentamiseen, mutta eivät latinkiakaan golfkenttiin. Ruotsissa sen sijaan lähes jokaisella yli 10.000 asukkaan kunnalla on oma verovaroilla rakennettu golfkenttä. Suomessa pari vuotta sitten tavoitteeksi asetettiin, että jokaiseen yli 10.000 asukkaan kuntaan pitää rakentaa jäähalli. Miksi jäähalleja mutta ei yhtäkään golfkenttää?

    tmv

    Ballmarker kirjoitti: (5.6.2006 9:56:00)
    Suomessa pari vuotta sitten tavoitteeksi asetettiin, että jokaiseen yli 10.000 asukkaan kuntaan pitää rakentaa jäähalli. Miksi jäähalleja mutta ei yhtäkään golfkenttää?

    Tuohon looginen selitys löytyy sekä jääkiekon asemasta yleisesti että harrastajamääristä. Tilastoja nuorien harrastajamääristä lajeittain näkyy esim: täältä. (Word-liite)

    Toki golfin aseman ja tulevaisuuden kannalta kunnalliset harrastuspaikat ovat ehdottoman tärkeitä.

    Lisänä edelliseen viestiini piti vielä todeta, että golf ’vakavana’ harrastuksena on varmaankin nuorilla aika harvassa (tosin kasvanee huimaa tahtia). Nykynuoret ovat kuitenkin paljon ennakkoluulottomampia ja ehkäpä optimistisempia kuin aiemmin, joten odotan lähivuosille nopeasti kasvavaa menestystä useassakin lajissa. Kyllä sieltä voittajia tulee!

    Suomalaiset eivät pärjää, koska se on kiellettyä jo kansallisella tasolla, aivan samalla tavalla kuin on kiellettyä olla muita rikkaampi, kauniimpi, sivistyneempi tai ahkerampi. Myös harjoittelu on kielletty, koska sen seurauksena voi kehittyä muita paremmaksi. Harjoittelu on erityisesti kiellettyä ennen kierrosta ja varsinkin sen jälkeen, silloin pitää lähteä kaljalle.

    Harjoittelulla tarkoitetaan sitä, että käydään hiomassa vanhoja virheitä pitkillä mailoilla, lähipeliharjoittelu kuuluu vain alkeiskurssilaisille.

    Rahaa saa käytää enintään palloihin ja mailoihin, aikakin on jo niin kallista, että sitä ei missään tapauksessa saa tuhlata opetukseen. Jos prolta jotain kysytään, saa kysyä enintään jotain pika-apua tai tilapäiskorjausta, jolla pelastaa päivän kierroksen, mitään perusteiden oppimista tai pitkäkestoisempaa korjausta ei saa edes ajatella.

    Kun menestymättömyyden syitä kysytään, kuuluu syyttää valmentajia ja kunnallisten kenttien puutetta.

    Niin se sosialidemokratia tunkee joka paikkaan, jopa golfharjoitteluunkin, mutta demareiden ohjauksessahan ne ruotsalaisetkin ovat olleet pitempään kuin me….

    Ei sillä mitään tekemistä demareiden kanssa ole, ne on vain vahvistaneet vallitsevan käytännön.

    svenski99 kirjoitti: (4.6.2006 16:33:28)
    Ruotsalaiset jyllää kisassa kuin kisassa. Enää ei kelpaa selitykseksi, että Suomessa golf aloitettiin myöhemmin. Meidänkin ammattilaiset ovat aloittaneet junnuiässä. Voisiko vika olla valmennuksessa? Vai sittenkin geeneissä? Potuttaa katsella kisoja!

    Eräs suomalainen taloushistorian professori on ihan tosissaan väittänyt, että syy on juuri geeniperinnössä, tai oikeastaan sen puutteessa.

    Ruotsin sotien aikaan suomalaiset sotilaat olivat tykinruokaa ja harvalukuisen kansamme nostoväen rohkeimmat jäivät taistelukentille. Uskokoon ken tahtoo, mutta kai siinä jotain perään on, ainakin jos urheilutuloksia seuraa…

    Slicer kirjoitti: (5.6.2006 16:22:11)

    Eräs suomalainen taloushistorian professori on ihan tosissaan väittänyt, että syy on juuri geeniperinnössä, tai oikeastaan sen puutteessa.

    Ruotsin sotien aikaan suomalaiset sotilaat olivat tykinruokaa ja harvalukuisen kansamme nostoväen rohkeimmat jäivät taistelukentille. Uskokoon ken tahtoo, mutta kai siinä jotain perään on, ainakin jos urheilutuloksia seuraa…

    Niin tai sitten voi tarkastella kulttuuriamme, joka ei perinteisesti ole kannustanut yksilön taitojen korostamiseen vaan siveelliseen vaatimattomuuteen. Ei siinä monelle synny tarpeeksi kunnianhimoa tai kilpailuhenkeä kun on luterilainen kivireki vedettävänä. Onneksi poikkeuksiakin löytyy, tosin ei tämän lajin parista kovinkaan montaa. Se tietty ’draivi’ puuttuu…

    Taitaapi syy olla kulttuurissa sekä pienessä populassa että kapiteelissa. Perusgolffarin pitää saada händäri mahdollisimman alas, jotta pääsee pätemään tasoituksella. Pelitaidoilla ei ole mitään väliä, ainahan voi syyttää huonoa päivää, väärin sloupattua kenttää tai kenttämestari, kun ei händäriin tullut pelattua. Kaikkein pahinta, jos firman kisat yms. voittaa joku singeli tai jopa puoli ammattilainen. Todella paha mieli tulee, jos voittajalla vaikka on yli 44 pistettä. Voittaja on pian harjoitellut salaa :-).

    Meitin on vain tunnustettava, että Ruotsi on monessa asiassa eellä. Meiltä löytyy huippuyksilöitä, muttei jääkiekko- tai jalkapallojoukkuellista terveitä huippupelaajia jokaiselle pelipaikalle. Golffissa alkaa löytymään kehittyviä yksilöitä, mutta läpimurtoon on vielä matkaa.

    Ruotsalasten suurempi kapiteeli mahdollistaa paremman riskinoton niin yksilön kuin yhteistyökumppanin taholta. Suomalaisiin kohdistetaan liian äkkiä liian suuria odotuksia ja esim. amatöörit vaihtavat mahdollisemman nopeasti statusta palkintorahojen toivossa.

    Kukapa olisi uskonut 80-luvulla,että Suomesta löytyy huippu futaajia? Eiköhän niitä huippugolffareitakin tule jonkin ajan päästä.

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 15)
Vastaa aiheeseen: Miksei suomalaiset ei pärjää maailmalla? Geeniperintöäkö?

Etusivu Foorumit Yleistä Miksei suomalaiset ei pärjää maailmalla? Geeniperintöäkö?