-
JulkaisijaArtikkelit
-
Tottakai ykkösjuttuna on nyt urheiluruudussa ralli – maikkari hoiti sentään paremmin. Sääli Yleä.
Eli nyt kun Mikko on ottanut ekan voittonsa ja enää ei voi purnata ees siitä ettei Mikon pää kestä kovissa paikoissa niin purnataan sitten uutistoimituksille!!!??? Voi V…. sanon minä. Oisit nyt tyytyväinen ja iloinen että Ilonen voitti ja se urkkaruudussa huomioitiin…
IsoPahaR kirjoitti: (18.2.2007 21:03:22)
Eli nyt kun Mikko on ottanut ekan voittonsa ja enää ei voi purnata ees siitä ettei Mikon pää kestä kovissa paikoissa niin purnataan sitten uutistoimituksille!!!??? Voi V…. sanon minä. Oisit nyt tyytyväinen ja iloinen että Ilonen voitti ja se urkkaruudussa huomioitiin…Juuri näin !! Näköjään jostain on aina valitettava.
Aina näitä tulisieluja riittää, jotka näkevät mailman omien värillisten lasiensa kautta. Oma laji on ainoa, jolla on merkitystä, muut on syvältä.
Muistuupa mieleeni yksi juttu jostain kymmenien vuosien takaa. Kyseisenä vuonna (-69?) mäkihyppely oli huonoissa kantimissa Suomessa mutta kuinka ollakaan joku Topi Mattila sattui ylittämään itsensä ja voitti Holmenkollenilla. Hieno juttu sinänsä. Samana vuonna kuitenkin suomalaiset voittivat normaalin määrän maailmanmestaruuksia, euroopanmestaruuksia ym. silti löytyi yksi urheilutoimittaja joka tällä perusteella oli valmis nimeämään Mattilan vuoden parhaaksi urheilijaksi loppuvuoden äänestyksessä. Oli se vaan niin hieno suoritus, yhden kisan voitto. Lajissa, jota harrastaa tuhat ihmistä maailmassa.
Varmaan jotkut golf-friikit on valmiit nimeämään Mikon tämän vuoden parhaaksi urheilijaksi vaikka joku Kuitunen voittaakin maailmanmestaruuden (ehkä useita) ja Kimi/Heikki pärjää formulassa tai kuka lie muu voittaa mitä tahansa mestaruuksia. On golf sentään niin vaikea laji.
Tuo edelläoleva ei tarkoita ettenkö arvostaisi Ilosen voittoa ja ole siitä iloinen. Onnea vaan Mikolle. Harmittaa, etten sitä nähnyt. Mutta jokin suhteellisuudentaju kannattaa säilyttää. Se oli kuitenkin vain maailman kakkostourin ja maailman nelostourin yhteiskisa ja osanottajajoukko sen mukainen. Olikohan siellä mukana muuten ketään maailman sadasta parhaasta golffarista? Vaikken olekaan ralli-ihmisiä nin toinen Mikko taisi kuitenkin voittaa maailmanmestaruusosakilpailun jossa oli mukana kaikki parhaat, vai?
duffer kirjoitti: (19.2.2007 0:22:42)
Vaikken olekaan ralli-ihmisiä nin toinen Mikko taisi kuitenkin voittaa maailmanmestaruusosakilpailun jossa oli mukana kaikki parhaat, vai?
Ihan asiaa sinänsä puhut, mutta ton rallivertauksen ’kaikki parhaat’ on kuitenkin aika vitsi. Itse diggaan rallia kovastikin ja välillä rämmin pikiksilläkin. Tällä hetkellä rallissa on käytännössä mukana vain 2 tallia, joiden ykköskuskit kisaavat lähinnä keskenään. Hieno veto Hirvoselta oli kuitenkin viedä kundien päänahat ajamalla. Mestareille tutuissa ralleissa Mikko ei vaan ole pystynyt vielä haastamaan niitä ajamalla.
Indonesian kisassa oli kuitenkin yli sata jätkää, jotka hyvänä päivänään olisi voinut voittaa ja Ilonen tasaisessa taistossa pystyi osoittamaan kovuutensa.
En minäkään vielä tästä Mikolle vuoden urheilijan titteliä antaisi, mutta Majorista kyllä 😮Myönnän että kiivastuksissani tuon kirjoitin ja lähinnä sen takia, että olen TODELLA väsynyt kuulemaan ja näkemään noita rallijuttuja, Paksupekka tuossa kertoikin kuinka monta rallikuskia ja tallia vuodesta toiseen kisailevat keskenään ja siinä sivussa mainostavat savukkeita aina kuin voivat – ja tietysti autoja, ja antavat nuorille siinä sivussa huonoa liikennekasvatusta.
Ei Ilosta todellakaan valita Vuoden Urheilijaksi tuolla voitolla, mutta täytyy muistaa että voitto OLI historiallinen, vaikka aika pienessä ET-kisassa tulikin. Siinä mielessä pikku rutiinirallivoiton nostaminen Ilosen teon edelle oli tyhmää -riippumatta siitä kuka suomalainen voitti. Oliko se muuten tuon suomalaisen eka voitto? En tiedä, mutta vaikka olisikin niin suomalaisvoitto rallissa on rutiinia – golfissa tehtiin historiaa.Minun mielestäni Ilonen voitti Majorin vuonna 2000 voittaessaan Amateur Openin. Uskon että mukana tuolloin oli suuri osa tuon ajan parhaista amatööreistä.
Maailmalla ja erityisesti Brittein saarilla Ilonen tunnetaan juuri tuosta voitosta eikä tämä sitä asiaa muuksi muuta. Se oli iso kisa ja tämä oli pikkukisa. Vaikka European Tour markkinointisyistä muuta väittääkin.
Ilosen ja hänen ammattinsa kannalta tämä oli erinomaisen hieno tapahtuma. Saas nähdä, miten tuolla Partin ja Pakin mentaalinurkassa asia noteerataan. Itse luulen, että siltä suunnalta ne parhaat seuraukset löytyvät.
IsoPahaR kirjoitti: (18.2.2007 21:03:22)
Eli nyt kun Mikko on ottanut ekan voittonsa ja enää ei voi purnata ees siitä ettei Mikon pää kestä kovissa paikoissa niin…Kyseessähän oli muuten Mikon toinen voitto. Ensimmäinen oli Australian rallin voitto, siis Mikko Hirvoselle.
Olihan YLE saanut kuvaa ja jopa haastatteluakin, plussaa sekin. K-P Kyrö nyt varasti loppuun koko shown taas… MTV3:lla formulat ja purjehdus olis menny Ilosen edelle, jos niitä olis ollu jossain menossa. Nelosen (=Suomen golfkanava, näyttää Majorit ja Draivin, muut ei mitään. UK tietysti erikseen) tarjontaa en eilen nähnyt, mutta heillä aiheen olisi luullut olleen ykkönen urheilu-uutisissa.
Hienoa Mikko Ilonen

Hienoa Mikko Ilonen!
-BoaKyy- kirjoitti: (19.2.2007 8:55:05)
Nelosen (=Suomen golfkanava, näyttää Majorit ja Draivin, muut ei mitään. UK tietysti erikseen)Hienoa Mikko Ilonen!
Pikku tarkennus. Viime kuuleman mukaan Nelonen ei näytä tänä vuonna kuin Masters-turnauksen. Loput Meni Viasatille… Ja Draivi ohjelma lopetettiin… Et se siitä…
Mikko Ilosen kommenteista Tourin virallisilla sivuilla voi päätellä, että näkyvyys Suomen pääurheilumedioissa on ollut heikkoa, ja että enemmän näkyvyyttä pitää nyt saada.
Tourin sivuilta:
“It is really important to be in the media to boost golf back home. Golf is growing in Finland, but I think it’s growing a bit slowly. Hopefully I can help it by getting positive media, which should help get more golfers back home and maybe some good golf courses as well,” said Ilonen.Mutta niinhän se on, että menestys on ainoa reitti ’urheilu’toimittajien sydämiin. Mikko varmasti avasi voitollaan monta tulppaa, vaikka vähättelijöitä mediassa tulee riittämään.
Ihmettelen, miksi Suomen yli 100.000:n golfharrastajajoukon painoarvo on urheilumediassa niin pieni? Jos joku muistaa, niin kertokoon missä muissa urheilulajeissa tässä maassa on yli 100.000 rekisteröityä harrastajaa.
antaisko tää jonkin näköistä suuntaa…
Olin itse ensin raivoissani siitä, että Hirvosen rallivoitto ohitti Ilosen voiton joissain medioissa. Asiaa enemmän mietittyäni tulin siihen tuokseen, ettei valinta ihan perusteeton ole.
Vaikka ralli on maailmanlaajuisesti pienempi laji kuin golf, on rallilla Suomessa enemmän seuraajia. Golfin harrastajamäärää ei kannata tuijottaa, koska golfaajien joukossa on muita lajeja enemmän harrastajia, jotka eivät seuraa lajinsa ammattilaisia, vaikka olisivat kuinka innokkaita omassa harrastuksessaan.
Rallissa oli kyse MM-sarjasta, lajin ylimmästä tasosta. Ilosen turnauksessa maailman kärki ei ollut paikalla.
Tarkoitus ei nyt todellakaan ole väheksyä Ilosen voittoa. Olen itse vieläkin aivan fiiliksissä.
Ei pidä väheksyä Mikon voittoa, muttei pidä vähätellä myöskään voiton julkisuusarvoa viittaamalla golfin harrastajamääriin. Tällainen voitto kyllä herättää laajatkin kansalaispiirit,
Muistan kun hämmästyin työpaikalla 2,5 vuotta sitten, kun yksi ja toinen tuli kysymään minulta, mitä mieltä olen Minea Blomqistista. Minni oli pelannut juuri superkierroksensa British Openissa. Syy, miksi kysyttiin oli se, että olin ainoa golfin harrastaja työpaikalla. Toki ei ole asiasta enää pitkään aikaan keskusteltu. Eli kyllä menestys vaatii uusintoja, ei yhdellä kohokohdalla loputtomiin ratsasteta.Takatii!
Kyllä minä vähättelen tai tarkemmin ilmaistuna kritisoin, ja nimenomaan urheilumedian suhtautumista, ja nimenomaan suhteessa golfin harrastajamäärään! Ns. valtamedia on vähätellyt kilpagolfia. Selityksenä usein kuulee, että menestystä ei ole tarpeeksi, monet muutkin lajit kilpailevat näkyvyydestä ja että suuri yleisö pitää golfia edelleen eliittilajina. Näinköhän? Ehkä Mikon menestyksen jälkeen seuraa parempaa medianäkyvyyden suhteen?Ei pahaa ellei hyvääkin: iso kiitos niille monille pienille paikallislehdille, jotka julkaisevat paikallisten golfseurojen kisatuloksia. Näistäkin monesti saadaan ne ensimmäiset medianäkyvyydet ja ihmisten kiinnostuksen herääminen.
Kiitos Pahikselle harrastajalinkistä! Itse kuulun golfin lisäksi neljän muun lajin harrastajajoukkoon. Golf on kuitenkin niistä ainoa, missä olen jonkin seuran jäsen.
Kun puhutaan golfin suht’ suuresta harrastajamäärästä, kannattaa huomioida, että vain suhteellisen (moniin muihin lajeihin verrattuna) pieni määrä seuraa golfia aktiivisesti,
mikä osaltaan selittää pienehköä julkisuusarvoa. Ei ole mitään faktaa heittää, mutta arvelisin, että oman seurani jäsenistä n. puolet ei juuri koskaan seuraa golfia TV:stä, varsinkaan kesäaikana.
Lisäksi ei golfia harrastavista golfia seuraavien joukko on varsin minimaalinen.Mikon voitto, ja erityisesti mikäli osoittautuu, että hän jatkossakin tulee kilpailemaan ainakin välillä kisan voitosta, tulee nostamaan näiden em. ryhmien aktiivisten seuraajien joukkoa ja näin myöskin golfin mediajulkisuuden arvoa.
TER kirjoitti: (19.2.2007 9:49:58)
Mikko Ilosen kommenteista Tourin virallisilla sivuilla voi päätellä, että näkyvyys Suomen pääurheilumedioissa on ollut heikkoa, ja että enemmän näkyvyyttä pitää nyt saada.Tourin sivuilta:
“It is really important to be in the media to boost golf back home. Golf is growing in Finland, but I think it’s growing a bit slowly. Hopefully I can help it by getting positive media, which should help get more golfers back home and maybe some good golf courses as well,” said Ilonen.Mutta niinhän se on, että menestys on ainoa reitti ’urheilu’toimittajien sydämiin. Mikko varmasti avasi voitollaan monta tulppaa, vaikka vähättelijöitä mediassa tulee riittämään.
Ihmettelen, miksi Suomen yli 100.000:n golfharrastajajoukon painoarvo on urheilumediassa niin pieni? Jos joku muistaa, niin kertokoon missä muissa urheilulajeissa tässä maassa on yli 100.000 rekisteröityä harrastajaa.
Turhaa on aina verrata rekisteröityneiden pelaajien määrää muihin lajeihin, kun golfia ei oikeastaan voi ilman jäsenyyttä pelata. Sauvakävelijöitä on yli miljoona, muistaakseni. Monikohan on jonkin seuran jäsen?:)
Ihmisillä on ennakkoluuloja lajista, ja mikäköhän se annakkoluulo on? Sauvakävelyä voi harrastaa joka luokan kansalainen vaan.
Meni vähän aiheesta ohi, mutta Ilo(i)nen saa varmasti voitosta mielenrauhan tulevaisuutta varten.TER kirjoitti: (19.2.2007 9:49:58)
Mikko Ilosen kommenteista Tourin virallisilla sivuilla voi päätellä, että näkyvyys Suomen pääurheilumedioissa on ollut heikkoa, ja että enemmän näkyvyyttä pitää nyt saada.Tourin sivuilta:
“It is really important to be in the media to boost golf back home. Golf is growing in Finland, but I think it’s growing a bit slowly. Hopefully I can help it by getting positive media, which should help get more golfers back home and maybe some good golf courses as well,” said Ilonen.Mutta niinhän se on, että menestys on ainoa reitti ’urheilu’toimittajien sydämiin. Mikko varmasti avasi voitollaan monta tulppaa, vaikka vähättelijöitä mediassa tulee riittämään.
Ihmettelen, miksi Suomen yli 100.000:n golfharrastajajoukon painoarvo on urheilumediassa niin pieni? Jos joku muistaa, niin kertokoon missä muissa urheilulajeissa tässä maassa on yli 100.000 rekisteröityä harrastajaa.
Turhaa on aina verrata rekisteröityneiden pelaajien määrää muihin lajeihin, kun golfia ei oikeastaan voi ilman jäsenyyttä pelata. Sauvakävelijöitä on yli miljoona, muistaakseni. Monikohan on jonkin seuran jäsen?:)
Ihmisillä on ennakkoluuloja lajista, ja mikäköhän se annakkoluulo on? Sauvakävelyä voi harrastaa joka luokan kansalainen.
Meni vähän aiheesta ohi, mutta Ilo(i)nen saa varmasti voitosta mielenrauhan tulevaisuutta varten.Kiiski,
turhaahan se vertailu on, koska useimmissa yleislajeissa ei ole rekisteröitymispakkoa, eikä toivottavasti tule, ellei sitten joku vallassa oleva tötteröpäiden porukka ota Orwellin oppeja käyttöön. Esimerkkejä näistä kyllä riittää, eikä tarvitse hakea edes kaukaa.
Sauvakävelijä olen minäkin aina silloin tällöin (olen siis jokaluokankansalainen tms). Ei ole tienhoitopiiriä tai -osuuskuntaa näkynyt raitilla jäsenkorttia kyselemässä…
Ennakkoluuloja varmasti on, onkohan niitä urheilutoimittajillakin? Mitä niitä kirjoittelemaan eliitin harrastuksista, vai? Vai pitäisikö meidän golfharrastajien olla ja käyttäytyä jotenkin eri tavalla, ettei syntyisi ennakkoluuloja? Mutta miten sitten?
TER kirjoitti: (19.2.2007 15:19:37)
Ei ole tienhoitopiiriä tai –osuuskuntaa näkynyt …No ei tosiaan varmaan ole näkyny kun ei tuollaista ole olemassakaan.
En nähnyt eilen lainkaan tv-lähetyksiä, mutta kyllä ainakin muissa viestimissä Mikon voitto on aika kivasti noteerattu. YLE:n, MTV3:n ja Nelosen tekti-tv:llä homma oli eilen laitettu etusivuille aika isolla fontilla. Ja tän päivän Hesarissa Urheiluosion ensimmäinen ja isoin juttu. Jopa ralli oli vasta sen jälkeen!
Vähän tuntuu järjestälmä välillä tökkivän.
Vähän tuntuu järjestälmä välillä tökkivän.
Vähän tuntuu järjestälmä välillä tökkivän.
Golf on asiaa tuntemattomalle yleensä laji, jota ei kuulemma jaksa millään seurata TV:stä. Lähetykset kestävät tuntikausia ja tapahtumat etenevät verkkaisesti. Eräs kaverini kertoi kiinnostavuuden olevan samaa luokkaa kuin maalin kuivumisen seuraaminen seinällä.
Monet muut lajit ovat yksinkertaisia seurata, on helppo nähdä miten juoksu etenee, on helppoa seurata hiihdossa väliaikoja ja maaliintuloaikoja, nyrkkelyssä on helppo tietää kumpi voitti, se, joka makaa selällään vai se jolla on kädet ylhäällä jne. Mutta miten sitten golf, jossa jo termit ovat tavalliselle tallaajalle hebreaa. Ei muissa lajeissa ole böödejä, iigeleitä, katteja, duffeja, söpsöjä, hukkeja, pulleja, feidejä, slaisseja yms termejä, jotka eivät sano asiaan vihkiytymättömälle yhtään mitään. Mikä oli hieno lyönti, tai swingi, mistä sen mökin mummo voi tietää tai aavistaa.
Mielestäni Mikon voitto on uutisoitu hyvin kokonaisuus huomioonottaen, niin lehdissä kuin tv:ssäkin. Toivottavasti menestys saa jatkoa, jolloin mediakin kiinnittää asiaan enemmän huomiota ja tavallinenkin ihminen saattaa ryhtyä kyselemään ja ottamaan selvää, mistä tässä oikein on kysymys.
-
JulkaisijaArtikkelit