16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Mihin fittaukseen?

Etusivu Foorumit Välineet Mihin fittaukseen?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 26)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Mihinkäs kannattaisi mennä rautamailojen fittaukseen? Onko näissä alan suurimmissa likkeissä mitä pääkaupunkiseudulla on niin laadukasta ja asiantuntevaa tämä kyseinen palvelu vai meneenkö siihen , että kunhan saadaan jotain myytyä? Katselin, että jotain pienempiäkin putiikkeja löytyy, mutta löytyykö heiltä sitten esimerkiksi vain yhden merkin välineet tms? Kokemuksia ja apua kaivataan kun en ikinä ole fittauksessa missään käynyt, kiitos!

    Omien kokemuksien peruateella kannattaa mennä pääkaupunkiseudun suurimpiin liikkeisiin. Niillä on varmasti kattava valikoima fittausmailoja ja palvelu asiantuntevaa. Osittain fittauksen tarkoitushan on varmistaa se, että sopiiko ns. ’hyllymailat’ sinun lyöntiisi.

    Itse kävin keväällä kahdella ’fittaajalla’ , jolla vain toisella oli edes vähän käsitystä siitä mitä oltiin tekemässä. Toisen liikkeeen kaveri oli niin pihalla koko jutusta, että oikeasti pitäisi ilmoittaa kuluttaja asiamiehelle petoksesta. Vantaalla ja Espoossa toimiva liike on olevinaan asiantujia alalla, mutta myyjät eivät kyllä ole mitään amattilaisia, eivätkä edes amatöörejä. Todella pohjanoteeraus, koko juttu. Suosittelisin Peltomäen kavereita. Itse ostin mailani kyllä ihan fiiliksen perusteella, enkä mistään näista.

    Menisin Diswestiin Espooseen ja pyytäisin Olli Ignatiusta fittaamaan.

    No tästä asiasta voidaan olla samaa mieltä. Myös toinen siellä työskentelevä kaveri (J) on ammattimies, pitkään alalla ollut. Suosittelen.

    Mä kävin kans Peltomäellä ja vaikka se fittaaja oli melkoinen hosaaja, niin mielestäni sopivat vehkeet sieltä tilasin.

    Jälkitoimituksen kanssa oli pientä, hyvin pientä ongelmaa,olivat tilaukseen kirjoittamanasa puhelinnumeroni jo kadottaneet, kun jälkitoimitukseen jäänyt maila tuli. Odottelin luvattua ilmoitusta sen saapumisesta, mutta eipä sitä kuulunut… Loppu hyvin, kaikki hyvin.

    Muistakaahan pojkarna sellanen kanssa, etta kun te menette noihin marketteihin fittaukseen, niin se fittaus on vain yksi osa sita mita saatte lopulta kasiinne. Se fittaus kun on tehty, niin usein sielta marketista sitten se kaveri lahettaa ne numerot jonnekin, jossa joku vasaa ne mailat teille suunnilleen samalla tavalla kun ne ’rack’ mailat on sinne markettiin tehty. Eli vaikka fittaus on tehty oikein (tai ’oikein’), niin se ei viela takaa, etta saatte hyvin rakennetut fittausnumeroihin perustuvat mailat kateenne.

    Terv. nim.m. Viimekin viikolla muutamatkin ns ’fitatut’ setit mittasin ja aika persiesta oli.

    Kunnon fittaukseen kuuluu myös ”jälkihoito”. Esim kun itse tein mailoja kavereille niin mailojen luovutuksen yhteydessä lie-kulmien oikeellisuus tarkastettiin lyöntikokeella ja taivutettiin tarvittaessa oikeaksi.

    Golfcenterin Kai Tiiraa on kovasti kehuttu. Ei omakohtaisia kokemuksia. Eiköhän noi Peltomäen kaveritkin osaa hommansa.
    Oleellista kai on myös se, mitä niille mailoille pitäisi tehdä ja kuka sen arvioi.

    Mites sitten toimitaan kun ’fitatut’ mailat eivät ’sovikkaan’?

    (halusin olla malli asiakas, kävin lähimmässä golf kaupassa fittauksessa. Fittaaja muodosti hyvin nopeasti mielipiteen minkä mittaiset mailat sopisivat minulle, ja vaihtoehtoja en juurikaan päässyt kokeilemaan. Oli vähän epävarma olo uusista mitoista, mutta en halunnut antaa vaikutusta että vaan kävin hakemassa mitat netti tilausta varten ja tilasin mailat. Mailat eivät yksinkertaisesti istu käteen tai swingiin, olisin luullut että myyjä olisi ottanut yhteyttä ja kysellyt perään,,,)

    onko kellään kokemuksia tai ehdotuksia kuinka asian voisi korjata (kyseessä Ping i15 raudat)

    ping10 kirjoitti: (15.6.2014 19:36:22)
    Mites sitten toimitaan kun ’fitatut’ mailat eivät ’sovikkaan’?

    Yksinkertaista. Menet kertomaan sinne golfkauppaan, että mailoista ei tullutkaan soivia pelejä. Jatko riippuukin sitten toimittajan palvelun tasosta ja kunnianhimosta. Kerro muillekin miten kävi!

    Kerropa ping10 hieman siita ’fittausprosessista’. Olis kiva tietaa…

    Alkaaka ihan oikeesti menko noihin marketteihin ’fittaukseen’. Ne mitaan fittauksia ole. Ne on enemmankin suosituksia ja mielipiteita. Menkaa jollekin, joka sen ammattimaisen fittauksen jalkeen TEKEE teille ne mailat, niiden speksien mukaan mita han on teille fitannut.

    Se meinaan, etta teille fitataan jotkut Ping (ym) mailat ja sitten kaivetaan boxista valmiiksi tehdyt mailat, ei ole sita, etta saat fitatut mailat kateesi. Ei todellakaan. Niissa box-seteissa/rack-seteissa on niin paljon eroja ihan siella setin sisallakin, etta paskaa on myyty paketissa. 90% varmuudella.

    Golfarit on vaan hassua porukkaa… Kun lavassa lukee TaylorMade, Ping, Callaway jne jne, niin he luulevat ostavansa laatua. Totuus on kuitenkin jotain ihan muuta. Taysin muuta. Paivittain ravistelen paatani taalla.

    Omassa bagissani on toki mm kaksi TM ja yksi Callawayn mailaa, mutta taysin uudelleen tehtyina.

    Golfinn kirjoitti: (16.6.2014 21:05:39)

    Omassa bagissani on toki mm kaksi TM ja yksi Callawayn mailaa, mutta taysin uudelleen tehtyina.

    Miten sulatit metallin ja minkälaisilla kaluilla taoit uusiksi vai valoitko? Jos valoit, niin valmistitko itse muotit?

    Millä tasolla fittausta oikeasti kannattaa harkita?
    Oma hcp nyt 17, raudat standardi cobra amp, ja kun olen vain 170 cm lyhyt, pitäisihän noita vähän vääntää ettei tarttis lyödä niin kärki ylhäällä. Varmaan tulee joskus siitä syystä ’kantaduffeja’ (en tiedä mikä on oikea termi?) siis mailan kanta raapaisee maata ennen osumaa, seurauksena matala lyhyt vasen draw. Kuvittelisin että menetän noiden takia ehkä 1-3 lyöntiä per kierros, tällä tasolla ei vielä merkkaa paljon mitään, en ole viitsinyt vielä nähdä vaivaa että kustomoisin mailoja.

    Kuuma putteri kirjoitti: (16.6.2014 22:01:15)
    Millä tasolla fittausta oikeasti kannattaa harkita?
    Oma hcp nyt 17, raudat standardi cobra amp, ja kun olen vain 170 cm lyhyt, pitäisihän noita vähän vääntää ettei tarttis lyödä niin kärki ylhäällä. Varmaan tulee joskus siitä syystä ’kantaduffeja’ (en tiedä mikä on oikea termi?) siis mailan kanta raapaisee maata ennen osumaa, seurauksena matala lyhyt vasen draw. Kuvittelisin että menetän noiden takia ehkä 1-3 lyöntiä per kierros, tällä tasolla ei vielä merkkaa paljon mitään, en ole viitsinyt vielä nähdä vaivaa että kustomoisin mailoja.

    Golfdigestin2009 jutussa on käsitelty mailojen fittingiä. Siinä sanotaan, että mitä korkeampi hcp on niin sitä tarpeellisempaa fitting on pelaajalle. Aika (n. 1 h) ja hinta ovat myös syitä, jotka vaikuttaavat siihen, että golfari ei halua mitoittaa mailoja.

    Chip Greenside kirjoitti: (16.6.2014 21:55:52)

    Miten sulatit metallin ja minkälaisilla kaluilla taoit uusiksi vai valoitko? Jos valoit, niin valmistitko itse muotit?

    Mailoissa on muitakin komponentteja kun nupit 😉 Tosin tuli nuppeihinkin tehtya muutoksia, jotta toimisivat tallasen tunarin kasissa.

    …ttu taa on kylla hieno softa… Tassa uusiksi:

    Kuuma putteri kirjoitti: (16.6.2014 22:01:15)
    Millä tasolla fittausta oikeasti kannattaa harkita?

    Moni luulee, etta fittaus on kulmien vaantoa ja mailojen pituuden muutoksia. Onhan se tietysti sita myos, mutta niin paljon muutakin. Siis fittauksen a ja o:han on loytaa pelaajalle toimivat ja sopivat nupit, varret ja gripit, ja sita kautta mailat ja koko bagi. Ja ennen kaikkea pelaajan tasosta riippumatta. On jokseenkin hassua ajatella, etta huonommat tai aloittelevat pelaajat eivat fitattuja mailoja tarvitsisi, vaan he voisivat jostain syysta pelata huonommin sopivilla mailoilla. ’En ole viela tarpeeksi hyva fitatuille/rakennetuille mailoille’. Tata kuulee usein. Yleensa kysyn sitten: ’Mutta olet tarpeeksi hyva sopimattomille ja heikkotasoille mailoille? Silla mina en ole… Itse tarvitsen kaiken mahdollisen avun pelatakseni edes jonkinlaista golfia’. Fittaus ei ole jotain taikuutta tai jippoilua, vaan sen tehtava on kartoittaa mitka komponentit toimivat sinulle parhaiten ja mitka komponenttien kombinaatiot antavat sinulle sen parhaimman tuloksen tai mahdollisuuden tehda sita tulosta. Ja lopuksi sitten pitaa huolta siita, etta lie kulmat, loft kulmat ja pituudet on kohillaan…

    Fittaus ei missaan tapauksessa lopu siihen. Eihan fittauksesta ole mitaan hyotya, jos mailat eivat vastaa fittauksen tuloksia. Paras lopputulos saadaan, kun fittaaja itse (tai hanen tyokumppani) tekee ne mailat sinulle. Nain pidetaan huoli siita, etta kun mailoja rakennetaan, fitattava pidetaan mielessa ja hanet tunnetaan. Ja ne mailat tehdaan tarkasti numeroiden ja fitatttavan ’feel’in mukaan. Vain tama takaa sen, etta golfari saa sopivat mailat kasiinsa milla han voi pelata nautittavaa ja hyvaa golfia. Taman takia kaikki marketti-fittaukset on verrattavissa kenkien myyntiin. Joo, toi koko sopii sulle! Kiitos ja nakemiin.

    Onko fitatut ja rakennetut mailat sitten kalliimpia? Ei kaiketi. Toki ne on kalliimpia kun jotkut TaylorMade Burner mailat, mutta sellasiin paskoihin mailoihin ei nyt kannata verrata yhtaan mitaan.

    Jos siis valitat omasta pelistasi (eli kannat tuloskorttia mukanasi ja kerrot kaikille tasoituksestasi kymmenyksen tarkkuudella), niin olisihan se erikoista, jos pelaat huonosti rakennetuilla ja sopimattomilla mailoilla. ’Off the rack’. Does not make sense. Tunsin muinoin myos yhden tour-pelaajan, jolla ei ollut ensimmaistakaan fitattua mailaa bagissaan, mutta ei siita sen enempaa…

    Golfinn kirjoitti: (17.6.2014 6:21:31)

    Kuuma putteri kirjoitti: (16.6.2014 22:01:15)
    Millä tasolla fittausta oikeasti kannattaa harkita?

    Moni luulee, etta fittaus on kulmien vaantoa ja mailojen pituuden muutoksia. Onhan se tietysti sita myos, mutta niin paljon muutakin. Siis fittauksen a ja o:han on loytaa pelaajalle toimivat ja sopivat nupit, varret ja gripit, ja sita kautta mailat ja koko bagi. Ja ennen kaikkea pelaajan tasosta riippumatta. On jokseenkin hassua ajatella, etta huonommat tai aloittelevat pelaajat eivat fitattuja mailoja tarvitsisi, vaan he voisivat jostain syysta pelata huonommin sopivilla mailoilla. ’En ole viela tarpeeksi hyva fitatuille/rakennetuille mailoille’. Tata kuulee usein. Yleensa kysyn sitten: ’Mutta olet tarpeeksi hyva sopimattomille ja heikkotasoille mailoille? Silla mina en ole… Itse tarvitsen kaiken mahdollisen avun pelatakseni edes jonkinlaista golfia’..

    Tarkoitin lähinnä sitä, jos oma peli ja swingi on vielä kehittymässä (toivottavasti paremmaksi), ne nykyään ’toimivat ja sopivat nupit, varret ja gripit’ eivät ehkä ole sitä enää vuoden päästä?

    Ja toisaalta, viisikymppisen kankean äijän on tietysti vaikea saada enää esim mailanpään nopeutta lisää, eikä ehkä tarvitsekaan – ja kun fysiikka huononee vuosi vuodelta, sekin vaikuttaa että taas pitäisi olla erilaiset mailat?

    Vai onko niin, että ne jotka kerran mitataan / fitataan sopivaksi, on sitä lopun ikää?

    Tällä tasolla (hcp 17) ei varmaankaan oikeasti ole itsellä mitään pallo- eikä mailatuntumaa, mutta kyllähän sitä kokeilemalla huomaa ihan standardimailoista, millä on helppo lyödä ja millä ei. Vaikka taitaa olla kyse siitä, että ’helpot’ on sellaiset jotka on mahdollisimman samanlaiset kuin edellisetkin, esim swingipainoltaan. Radikaalisti erilaisiin tottuminen vaatisi aikaa ja treeniä, ehkä enemmän kuin on mahdollista.

    Eiköhän golfissa(kin) ole niin että maila jossa on hyvälle pelaajalle parempi tuntuma, voi olla huonolle pelaajalle liian vaikea.

    Kehittymisen kannalta, olisiko hyvä ottaa ’vähän liian vaikea ja herkkä’ maila – se ei ole siis nykyisen tuloksen kannalta ehkä paras, mutta kehittymisen kannalta voisi olla?
    Alitajunnan olisi pakko skarpata, kun maila ei anna liikaa anteeksi?

    Joistakin muista pallopeleistä mulla on kokemus, että ei maila loppujen lopuksi niin kovin paljon merkkaa, kunhan siihen vain itse luottaa. En tiedä, onko golf kovasti erilaista? Siis korostan, että voi olla, koska oikeasti en tiedä.

    Tietysti jos ei itse luota omiin välineisiin, silloin ei toimi mikään, missään lajissa.
    Monet sen tyyppiset ihmiset sitten joutuvat jatkuvaan välineiden vaihtokierteeseen, joka voi kestää kymmeniä vuosia. Uusinta keppiä aina kommentoivat että ’NYT LOPULTAKIN olen löytänyt sellaisen joka sopii…’ kunnes puolen vuoden päästä taas vaihtavat, kun joku pikkuasian pikkuasia ei muka toimi. Ja sitten taas ’NYT LOPULTAKIN olen löytänyt…’

    Niin, se etta jos ostaa yhdet mailat loppuelamakseen ja kuitenkin odottaa jotain ihan hirveeta kehistysta omassa pelissa ja svingissa, niin silloinhan ne yhdet mailat ei varmasti ole ne parhaimmat…

    Mailoja kylla pystyy muuttamaan aikalailla (verrattaen halvallakin), jos muutoksia tapahtuu. Tai sitten menee ja ostaa uudet mailat 😉 Kyllahan jengi ostaa uusia mailoja koko ajan.

    Mita tulee sitten ikaasi, niin samassa junassa ollaan. Muutamien vuosien paasta on 50v lasissa, mutta ei mua ainakaan haittaa. Tanakin vuonna lyon pidemmalle kun koskaan ennen. En tieda muista, mutta itsellani on ainakin ’plani’ siita miten pelaan nyt, 50v:na, 55v:na ja 60v:na. Mielessa on TPI-kundien esitelma siita, kuinka meidan pitaisi pitaa kropastammekin huolta. Jos olet 50v, niin 50% reenistasi pitaisi olla venyttelya, kuntoilua, salia ym ym. Tasta pidan ainakin itse huolta, silla haluan pelata hyvaa golfia (noh, mita tuo nyt sitten kullekin on…) viela pitkaan. Joka aamu +/- 30min fitness-sessio… Kylla auttaa.

    Mitka on sitten ’hyvat mailat’? Ne mitka sopii sulle. On taalla munkin shopissa kaynyt pelaajia, joilla on baut hcp20 ja ostivat Miuran Baby Bladet, ja sanovat tykkaavansa niista todella paljon. Esim Ericin fittauksessa lahdettiin siita mita mies halusi, mitka olivat hanen tavoitteensa ja mita han haluaa mailoiltansa. Mulle fittaus ei koskaan ole ollut sita, etta MINA kerron sinulle milla sun PITAISI pelata. Sinun taytyy olla tyytyvainen mailoihisi, kun kavelet tuosta ovesta ulos. Ja jos et ole parin viikon, kuukauden, vuoden paasta, niin tule takaisin. Muokkaamme mailoja sen mukaan.

    Itse tein askettain itselleni ’deep cavity back’ mailat ihan huvikseni. Eli nupit on Niken VRS Covert Forged, varret AeroTechin SteelFiber i95 (hard stepped to Stiff+) ja gripit on mun suosikkigripit. Miksi? Halusin max anteeksiantavat mailat, joilla saan huomattavasti lisaa pituutta. Testeissa olin huomannut, etta tuo nuppi on varmasti yksi kuumimmista ellei kuumin nuppi. Kylla lentaa. Tama mahdollistaa sen, etta voin lyoda todella rauhallisesti eika pituudet muutu mihinkaan. Ja mita se tekee scorelle? 😉 Varret on taas ihan ykoset ja feel-varsina markkinoiden parhaat. Hain siis enemman sellasta ’feel good’ settia, noiden muiden settien rinnalle, jolla on hyva lahtea pelaamaan stressitonta kierrosta.

    Eli siis ei ole olemassa mitaan valmista sapluunaa paremmille pelaajille tai muillekaan. Tehdaan pelaajalle mailat mitka toimivat ja mihin pelaajalla on 100% luotto. Tourillakin on nykyaan paljon pelaajia, joilla on cavity ja jopa deep cavity back rautoja. Bladet alkaa pikkuhiljaaolla historiaa. Pitaa vaan tehda mailoista sopivat itse kullekin.

    no, tarina on vielä vähän kesken mutta kerron sen missä nyt mennään.

    Onneksi ostin paikalliselta kauppiaalta jolta on tullut paljon tukea ja apua sopivien mailojen löytämiseksi. Uudelleen fitattiin ja lopputuloksena muutettiin ostettujen mailojen lie kulmaa. (Tämä fittaus ja muutos veloituksetta).

    Mulla on kutina että varren pituus ja gripin paksuus olisi toisenlaisena minulle sopivampi, mutta ne muutokset ovat jo kalliita ja jäävät seuraavaa settiä odottamaan, ehkä.

    Itse opin ainakin seuraavaa. matolta lyötäessä, tietokeen antamat tiedot ovat ihan kiva tietää, mutta en kyllä sen perusteella mailoja jatkossa osta, vaan haluan sen antaman suosituksen mukaiset mailat (vähintään 4) jolla menen kentälle tai hyvälle rangelle pelaamaan. Sitten kun pelissä mailat tuntuvat hyvältä niin sellaiset sitten tilaan. tämä tietenkin kuulostaa itsestäänselvältä, mutta oman kiireen takia jäi minulta tällä kertaa tekemättä.

    Paikallinen kauppa on hyvä paikka tehdä ostoksia, vaikka ei hekään voi anna ennakoida muuttuvia swingejä…

    Golfinn kirjoitti: (17.6.2014 20:22:45)
    Itse tein askettain itselleni ’deep cavity back’ mailat ihan huvikseni. Eli nupit on Niken VRS Covert Forged, varret AeroTechin SteelFiber i95 (hard stepped to Stiff+) ja gripit on mun suosikkigripit. Miksi? Halusin max anteeksiantavat mailat, joilla saan huomattavasti lisaa pituutta. Testeissa olin huomannut, etta tuo nuppi on varmasti yksi kuumimmista ellei kuumin nuppi.

    Mitä havaintoja muista GI-nupeista (Apex, SpeedBlade, SLDR etc.)?

    Quid Pro Quo kirjoitti: (2.7.2014 13:32:48)
    Mitä havaintoja muista GI-nupeista (Apex, SpeedBlade, SLDR etc.)?

    Melkeen jokaisesta mailasta saa hyvan ja pelattavan, kun ne tekee uudelleen. Fittaa ne kunnolla ja vaihtaa varret seka gripit.

    Isoista merkeista puhuttaessa pitaa muistaa tama: ne tehdaan liukuhihnatyona mahdollisimman halvalla Vietnamissa/Kiinassa.

    Loput voi paatella itse.

    Golfinn kirjoitti: (2.7.2014 23:50:06)

    Quid Pro Quo kirjoitti: (2.7.2014 13:32:48)
    Mitä havaintoja muista GI-nupeista (Apex, SpeedBlade, SLDR etc.)?

    Melkeen jokaisesta mailasta saa hyvan ja pelattavan, kun ne tekee uudelleen. Fittaa ne kunnolla ja vaihtaa varret seka gripit.

    Isoista merkeista puhuttaessa pitaa muistaa tama: ne tehdaan liukuhihnatyona mahdollisimman halvalla Vietnamissa/Kiinassa.

    Loput voi paatella itse.

    Rivien välistä pystyy haistamaan pienen katkeruuden isoja välinemerkkejä kohtaan.

    joo-o kirjoitti: (2.7.2014 23:52:47)
    Rivien välistä pystyy haistamaan pienen katkeruuden isoja välinemerkkejä kohtaan.

    Mita tarkoitat katkeruudella? En ymmarra.

    Ehka se on tietoa ja allikalla lyotyna olemista siita kuinka noi isot firmat kusettaa teita, jotka ette tarpeeksi tieda mita siella verhojen takana tapahtuu? Mutta kerro nyt ensin mita tarkoitat katkeruudella, niin osaan vastata sulle paremmin.

    Golfinn kirjoitti: (2.7.2014 23:50:06)

    Quid Pro Quo kirjoitti: (2.7.2014 13:32:48)
    Mitä havaintoja muista GI-nupeista (Apex, SpeedBlade, SLDR etc.)?

    Melkeen jokaisesta mailasta saa hyvan ja pelattavan, kun ne tekee uudelleen. Fittaa ne kunnolla ja vaihtaa varret seka gripit.

    Isoista merkeista puhuttaessa pitaa muistaa tama: ne tehdaan liukuhihnatyona mahdollisimman halvalla Vietnamissa/Kiinassa.

    Loput voi paatella itse.

    Juu, tämä on hyvn tiedossa (viiteentoista vuoteen en ole ostanut suoraan hyllystä juurikaan mitään – lukuunottamatta tietysti Mizunoa).

    Siksi kysyinkin havaintojasi kuumista nupeista.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 26)
Vastaa aiheeseen: Mihin fittaukseen?

Etusivu Foorumit Välineet Mihin fittaukseen?