26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Matti ja Teppo III

Etusivu Foorumit Säännöt Matti ja Teppo III

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 29)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Matti ja Teppo osallistuivat puulaakigolfiin muodostaen yhden joukkueen. Pelimuotona oli tasoituksellinen bestball, jossa hävinnyt joukkue putoaa jatkosta. Kisan aikana syntyi tilanne, jossa toinen vastapuolen pelaajista löi pallonsa väylältä outtiin. Vastapuolen toinen pelaaja oli onnistunut jo aiemmin tumpuloimaan väylällä sen verran pahasti, ettei tuloksen tekemistä voinut laskea hänen varaansa. Pallo jouduttiin siis droppaamaan alkuperäisen lyönnin paikalle. Matti oli tiukkana ja vaati vastustajan pelaaja merkkaamaan tavoittelemansa droppauspaikan tiillä. Näin myös tapahtui. Vastustaja pudotti pallon niin, että se osui maahan metrin verran merkistä siihen suuntaan, joka on lipusta poispäin. Parin pienen pompun jälkeen pallo jäi kutakuinkin niille sijoilleen ja selkeästi sääntöjen mukaisesti – alle 2 mailanmittaa merkkinä olleesta tiistä, eikä lähemmmäksi lippua. Kyseisellä paikalla väylänurmi oli kuitenkin selkeästi parempi, kuin paikassa, johon tii oli laitettu. Niinpä Matti vaati pallon pudottamista uudelleen – Ei palloa tolleen saa tropata. Pallo tartte tropata mahrollisimma lähelle sit merkittyä paikka. Nyt sää panit tropaten sen ainaskin metrin päähä. Teirän tarttis ny nostaa se palo ja tropata se ihan uurellen! Vastapuoli nosti pallon ja droppasi pallon uudelleen. Pallo jäi selvästi lähemmäs merkkinä olevaa tiitä, kuin edellisellä dropilla. Ei kuitenkaan lähemmäs lippua, kuin merkkitii. Nyt puolestaan Teppo totesi – Kuin te tolleen menitte nostamaan pelissä olevan pallon? Teirän tarttis ny laske ainaskin yks rankku lissä tulokse. Siks toiseksen toi pallo on ny lähempän reikkä, kun se ensin tropattu pallo. Niit rankkui tulee ihan kaksittai, jos te tosta rupiatte lyömän. Tässä vaiheessa vastapuoli alkoi hieman äksyyntyä ja lausahti Tepolle pienen etikettiin sopimattoman lyhyen fraasin. Peliä jatkettiin tästä viimeisimmästä pallon paikasta. Kaiken kaikkiaan kävi niin, että Matti ja Teppo olisivat hävinneet kisan yhdellä lyönnillä, ellei tilanteesta laskettaisi rangaistuksia. Vastapuoli totesi, ettei aio rankkuja laskea ilmoittaen siis caddymasterille lyöntiä paremman tuloksen, kuin Matilla ja Tepolla. Matti ja Teppo valittivat asiasta toimikunnalle joka teki asiasta lopullisen ja oikean ratkaisun. Kysymys kuuluu – mitä toimikunta päätti ja millä perustein?

    Sir Smokki kirjoitti: (23.3.2014 14:36:13)
    Matti ja Teppo osallistuivat puulaakigolfiin muodostaen yhden joukkueen. Pelimuotona oli tasoituksellinen bestball,

    Millainen pelimuoto tämä on? Lyönti- vai reikäpeliä? Tarkoitatko kenties fourball’ia (= nelipallo)?

    KL kirjoitti: (23.3.2014 15:55:03)

    Sir Smokki kirjoitti: (23.3.2014 14:36:13)
    Matti ja Teppo osallistuivat puulaakigolfiin muodostaen yhden joukkueen. Pelimuotona oli tasoituksellinen bestball,

    Millainen pelimuoto tämä on? Lyönti- vai reikäpeliä? Tarkoitatko kenties fourball’ia (= nelipallo)?

    Lyöntipeliä tarkoitin ja nelipallolyöntipeli (four-ball stroke plal) on aivan käypä tarkennus pelimuodolle.

    Sir Smokki kirjoitti: (23.3.2014 14:36:13)
    Kysymys kuuluu – mitä toimikunta päätti ja millä perustein?

    Toimikunta julisti vastapuolen korttiinsa kirjaaman tuloksen ihan oikeaksi,Matti&Teppo hävisivät lyönnillä.

    Pojat löi outtiin ja pallo pitäisi pudottaa mahdollisimman läheltä sitä paikkaa, josta alkuperäinen pallo viimeksi pelattiin (27-1 b)

    Pallo pudotettiin väärin, koska sitä ei yritetty pudottaa siihen kohtaan, mistä se oli arvioitu lyödyksi.

    Ja säännön 20-6 mukaan väärin pudotetun pallon saa rangaistuksetta nostaa.

    Tasamaan tuuppari kirjoitti: (24.3.2014 9:45:52)

    Kiitoksia keskustelunavauksesta. Perustelu on ymmärrettävä. Miten tulkitset tuon viittauksen sääntöön 20-5?

    Sir Smokki kirjoitti: (24.3.2014 11:11:08)
    Kiitoksia keskustelunavauksesta. Perustelu on ymmärrettävä. Miten tulkitset tuon viittauksen sääntöön 20-5?

    Se on käsittääkseni vaan viittaus, miten toimitaan kun edellinen lyönti on lähtenyt jostain noista neljästä paikasta (tii, pelialue, este, viheriö).

    Eli tässä tapauksessa mennään 20-5 b:n mukaan.

    Tää ei muuta mitenkään 27-1 b:n tilannetta, eli on pudotettava niin lähellä ku pystyy (myös turkulaisten, huomioimatta Turku-tasoitusta tähtäämisessä).

    Tasamaan tuuppari kirjoitti: (24.3.2014 13:35:14)
    Tää ei muuta mitenkään 27-1 b:n tilannetta, eli on pudotettava niin lähellä ku pystyy (myös turkulaisten, huomioimatta Turku-tasoitusta tähtäämisessä).

    Säännössä 20-2 on aika tarkka viittaus tähän ’mahdollisimman lähelle’-juttuun, joka on hieman epämääräinen.

    20-2 Pudottaminen ja uudestaan pudottaminen

    b. Mihin pudotetaan?
    Kun pallo on pudotettava mahdollisimman lähelle tarkoin määrättyä paikkaa,
    palloa ei saa pudottaa lähemmäksi reikää kuin mainittu paikka. Jos pelaaja ei
    täsmällisesti tiedä mainittua paikkaa, se on arvioitava.
    Pallon on pudotettaessa osuttava sovellettavan säännön määräämään kentän
    osaan. Mikäli pudottamisessa näin ei menetellä, sovelletaan sääntöjä 20-6 ja 20-7.

    Tässä kohdassa korostuu tuo ajatus siitä, ettei paikka saa olla lähempänä reikää, kuin tuo ’tarkoin määrätty paikka’. Tiukan lakitekstin loogisuus sallisi paika olevan varsin kaukanakin alkuperäisestä paikasta, kunhan se ei ole lähempänä lippua.

    Itse olisin sitä mieltä, että ensimmäinen pudotus oli täysin virheetön. Tästä syystä toinen pudottaminen oli sääntöjen vastainen ja pallo jäädessään toisella pudotuksella ensimmäistä pudottamista lähemmäs lippua, kuin ensimmäisellä on väärässä paikassa.

    KL

    Tasamaan tuuppari kirjoitti: (24.3.2014 9:45:52)

    Sir Smokki kirjoitti: (23.3.2014 14:36:13)
    Kysymys kuuluu – mitä toimikunta päätti ja millä perustein?

    Toimikunta julisti vastapuolen korttiinsa kirjaaman tuloksen ihan oikeaksi,Matti&Teppo hävisivät lyönnillä.

    Pojat löi outtiin ja pallo pitäisi pudottaa mahdollisimman läheltä sitä paikkaa, josta alkuperäinen pallo viimeksi pelattiin (27-1 b)

    Pallo pudotettiin väärin, koska sitä ei yritetty pudottaa siihen kohtaan, mistä se oli arvioitu lyödyksi.

    Ja säännön 20-6 mukaan väärin pudotetun pallon saa rangaistuksetta nostaa.

    Näin se menee.

    KL

    Sir Smokki kirjoitti: (24.3.2014 14:03:18)

    20-2 Pudottaminen ja uudestaan pudottaminen

    b. Mihin pudotetaan?
    Kun pallo on pudotettava mahdollisimman lähelle tarkoin määrättyä paikkaa,
    palloa ei saa pudottaa lähemmäksi reikää kuin mainittu paikka. Jos pelaaja ei
    täsmällisesti tiedä mainittua paikkaa, se on arvioitava.
    Pallon on pudotettaessa osuttava sovellettavan säännön määräämään kentän
    osaan. Mikäli pudottamisessa näin ei menetellä, sovelletaan sääntöjä 20-6 ja 20-7.

    Tässä kohdassa korostuu tuo ajatus siitä, ettei paikka saa olla lähempänä reikää, kuin tuo ’tarkoin määrätty paikka’. Tiukan lakitekstin loogisuus sallisi paika olevan varsin kaukanakin alkuperäisestä paikasta, kunhan se ei ole lähempänä lippua.

    Kauniisti sanottuna: höpö höpö.

    Kaikkien mahdollisten golfsääntöjen periaatteena on se, ettei pelaaja saa lilikutella palloaan lähemmäs reikää muutoin kuin lyömällä. Siksi ko. teksti löytyy useammastakin säännöstä. Lievästi sanoen väljää mielikuvitusta tarvitaan esittämään ajatus, että kaikkiin muihin suuntiin palloa saa vapaasti tiputella sinne tänne ilman mitään rangaistusta.

    KL kirjoitti: (24.3.2014 16:36:14)
    Näin se menee.

    Tästähän olemme keskustelleet aiemminkin. En olisi aiheeseen palannut, mutta satuin pelaamaan muutaman kierroksen sellaisen golf-tuomarin kanssa, joka kertoi tenttineensä jonkun R&A:n tuomaritentin. Kierrosten välillä keskusteltiin tästä droppaussäännöstäkin ja kyseinen tuomari oli aika ihmeissään esittämästäsi tulkinnasta.

    Sääntö 20-2 c kohta sisältää pitkän luettelon siitä, milloin pallo on pudotettava uudestaan.

    c. When to Re-Drop
    A dropped ball must be re-dropped, without penalty, if it:

    (i) rolls into and comes to rest in a hazard;

    (ii) rolls out of and comes to rest outside a hazard;

    (iii) rolls onto and comes to rest on a putting green;

    (iv) rolls and comes to rest out of bounds;

    (v) rolls to and comes to rest in a position where there is interference by the condition from which relief was taken under Rule 24-2b (immovable obstruction), Rule 25-1 (abnormal ground conditions), Rule 25-3 (wrong putting green) or a Local Rule (Rule 33-8a), or rolls back into the pitch-mark from which it was lifted under Rule 25-2 (embedded ball);

    (vi) rolls and comes to rest more than two club-lengths from where it first struck a part of the course; or

    (vii) rolls and comes to rest nearer the hole than:

    (a) its original position or estimated position (see Rule 20-2b) unless otherwise permitted by the Rules; or

    (b) the nearest point of relief or maximum available relief (Rule 24-2, 25-1 or 25-3); or

    (c) the point where the original ball last crossed the margin of the water hazard or lateral water hazard (Rule 26-1).

    If the ball when re-dropped rolls into any position listed above, it must be placed as near as possible to the spot where it first struck a part of the course when re-dropped.

    Note 1: If a ball when dropped or re-dropped comes to rest and subsequently moves, the ball must be played as it lies, unless the provisions of any other Rule apply.

    Note 2: If a ball to be re-dropped or placed under this Rule is not immediately recoverable, another ball may be substituted.

    (Use of dropping zone – see Appendix I; Part B; Section 8)

    On aika outo ajatus, että tuon listan lisäksi olisi jokin erityinen tilanne, jolloin pallo myös pitää pudottaa uudestaan.

    Tuo sinun tulkintasi johtaisi melkomoisiin keskusteluihin siitä, milloin pallo on pudotettu ’mahdollisimman lähelle’ tarkoin määrättyä paikkaa. Ehdimme jo keskustellakin siitä, että vähintäänkin puolet dropeiosta jouduttaisiin uusimaan, jollei tavoiteltu pudotuskohta aluneperin ole kauempana lipusta, kuin tuo tarkoin määrätty paikka.

    Kysynkin – kuinka kaukana tarkoin määrätystä paikasta pallo tässä tilanteessa saa osua maahan, jotta se olisi oikein pudotettu?

    Pallo pitää pudottaa niin lähelle tarkoin määrättyä paikkaa, että pelaaja voi sanoa yrrittäneensä dropata siihen. Jos pelaaja yrittää dropata vaikka vain 40 cm merkin taakse, on se väärin dropattu. Tätä sääntöä olisi pitänyt myös Tiger Woodsin noudettaa. Kun ei noudattanut, niin rankut tuli.

    altissimo kirjoitti: (25.3.2014 14:29:05)
    Pallo pitää pudottaa niin lähelle tarkoin määrättyä paikkaa, että pelaaja voi sanoa yrrittäneensä dropata siihen. Jos pelaaja yrittää dropata vaikka vain 40 cm merkin taakse, on se väärin dropattu. Tätä sääntöä olisi pitänyt myös Tiger Woodsin noudettaa. Kun ei noudattanut, niin rankut tuli.

    Missä ja milloin?

    Jos Tiger Woods on saanut rankut dropattuaan pallon 40 cm päähän ’tarkoin määrätystä paikasta’, meillä on ensi kesän kisoja varten aikamoinen ennakkotapaus.

    Sir Smokki kirjoitti: (25.3.2014 13:53:54)
    Kysynkin – kuinka kaukana tarkoin määrätystä paikasta pallo tässä tilanteessa saa osua maahan, jotta se olisi oikein pudotettu?

    Juuri tämän takia golf on herrasmiesten (ja naisten) peli, eikä lakimiesten 😉

    Eihän tuomari ole yleisestikään valvomassa että sääntöjä noudatetaan, vaan auttamassa niiden tulkinnassa. Niin kuin altissimo sanoi ’Pallo pitää pudottaa niin lähelle tarkoin määrättyä paikkaa, että pelaaja voi sanoa yrrittäneensä dropata siihen.’

    Älä takerru tuohon mittaan. En väittänyt, että Tiger olisi dropannut 40 cm päähän. Mutta Tiger ei yrittänyt dropata alkuperäiselle paikalle ja se oli merkityksellistä.
    http://www.golf.com/tour-and-news/tiger-woods-drop-masters-2013-inside-story

    altissimo kirjoitti: (25.3.2014 14:53:11)
    Älä takerru tuohon mittaan. En väittänyt, että Tiger olisi dropannut 40 cm päähän. Mutta Tiger ei yrittänyt dropata alkuperäiselle paikalle ja se oli merkityksellistä.
    http://www.golf.com/tour-and-news/tiger-woods-drop-masters-2013-inside-story

    Olet oikeassa. Löysin itsekin tuon tapauksen. Tarkemmin asiasta kultuna Tiger Woods kertoo dropanneensa tahallaan toista metriä oikeaa paikkaa kauemmas lipusta. Niin katkeraa, kuin se onkin, todistusaineisto on siinä määrin musertavaa, että myönnän erehtyneeni.

    Golf on toki herrasmieslaji, mutta seuraava puulaakimestaruus on jo melkein voitettu. 😉

    KL

    Sir Smokki kirjoitti: (25.3.2014 13:53:54)
    Kysynkin – kuinka kaukana tarkoin määrätystä paikasta pallo tässä tilanteessa saa osua maahan, jotta se olisi oikein pudotettu?

    Ennen kuin vastaan, kertoiko tuo tapaamasi tuomari tarkan mitan?

    Mitä tulee kummastelemiseen, niin kenet tahansa saa kummastelemaan esittämällä asiansa sopivalla tavalla. En ole tuomarikunnassamme törmännyt tämän asian tiimolta minkäänlaisiin tulkintaongelmiin.

    KL kirjoitti: (25.3.2014 17:06:11)
    Ennen kuin vastaan, kertoiko tuo tapaamasi tuomari tarkan mitan?

    Ei keskusteltu mitasta, vaan pelkästään pallon pudottamisesta. Keskustelua käytiin mm. siitä, miten aikanaan pallo piti pudottaa heittämällä se olkapään yli.

    Sir Smokki kirjoitti: (25.3.2014 13:53:54)

    KL kirjoitti: (24.3.2014 16:36:14)
    Näin se menee.

    Tästähän olemme keskustelleet aiemminkin. En olisi aiheeseen palannut, mutta satuin pelaamaan muutaman kierroksen sellaisen golf-tuomarin kanssa, joka kertoi tenttineensä jonkun R&A:n tuomaritentin. Kierrosten välillä keskusteltiin tästä droppaussäännöstäkin ja kyseinen tuomari oli aika ihmeissään esittämästäsi tulkinnasta.

    Sääntö 20-2 c kohta sisältää pitkän luettelon siitä, milloin pallo on pudotettava uudestaan.

    c. When to Re-Drop
    A dropped ball must be re-dropped, without penalty, if it:

    (i) rolls into and comes to rest in a hazard;

    (ii) rolls out of and comes to rest outside a hazard;

    (iii) rolls onto and comes to rest on a putting green;

    (iv) rolls and comes to rest out of bounds;

    (v) rolls to and comes to rest in a position where there is interference by the condition from which relief was taken under Rule 24-2b (immovable obstruction), Rule 25-1 (abnormal ground conditions), Rule 25-3 (wrong putting green) or a Local Rule (Rule 33-8a), or rolls back into the pitch-mark from which it was lifted under Rule 25-2 (embedded ball);

    (vi) rolls and comes to rest more than two club-lengths from where it first struck a part of the course; or

    (vii) rolls and comes to rest nearer the hole than:

    (a) its original position or estimated position (see Rule 20-2b) unless otherwise permitted by the Rules; or

    (b) the nearest point of relief or maximum available relief (Rule 24-2, 25-1 or 25-3); or

    (c) the point where the original ball last crossed the margin of the water hazard or lateral water hazard (Rule 26-1).

    If the ball when re-dropped rolls into any position listed above, it must be placed as near as possible to the spot where it first struck a part of the course when re-dropped.

    Note 1: If a ball when dropped or re-dropped comes to rest and subsequently moves, the ball must be played as it lies, unless the provisions of any other Rule apply.

    Note 2: If a ball to be re-dropped or placed under this Rule is not immediately recoverable, another ball may be substituted.

    (Use of dropping zone – see Appendix I; Part B; Section 8)

    On aika outo ajatus, että tuon listan lisäksi olisi jokin erityinen tilanne, jolloin pallo myös pitää pudottaa uudestaan.

    Tuo sinun tulkintasi johtaisi melkomoisiin keskusteluihin siitä, milloin pallo on pudotettu ’mahdollisimman lähelle’ tarkoin määrättyä paikkaa. Ehdimme jo keskustellakin siitä, että vähintäänkin puolet dropeiosta jouduttaisiin uusimaan, jollei tavoiteltu pudotuskohta aluneperin ole kauempana lipusta, kuin tuo tarkoin määrätty paikka.

    Kysynkin – kuinka kaukana tarkoin määrätystä paikasta pallo tässä tilanteessa saa osua maahan, jotta se olisi oikein pudotettu?

    Vaikka lista yksityiskohtaiselta vaikuttaakin, se ei ole tyhjentavä. Siitä puuttuu mm. tapaus, jossa pallo ei pudottaessa osu vapautumissäännön tarkoittamalle yhden tai kahden mailanmitan pudotusalueelle. Jos ei osu, pitää palloa pudottaa uudestaan niin monta kertaa, että osuu, eikä kahden pudotuksen ja sitä seuraavan asetuksen sääntö koske tilannetta, vaan palloa voi joutua pudottamaan useampia kertoja. Tilanne ei edes ole kovin harvinainen, greenin viereisten sivuvesiesteiden droppialueet voivat olla hyvinkin kapeita, riippuen esteen reunan muodosta ja lipun sijainnista.

    Se, koska on pudotettu ’mahdollisimman lähelle’, riippuu olosuhteista. Esim keskellä väylää 300 m lipusta tulkinta voi olla väljempi kuin silloin, kun ollaan greenin kantissa, mutta puun tms. takana.

    KL

    Sir Smokki kirjoitti: (25.3.2014 13:53:54)
    Tästähän olemme keskustelleet aiemminkin. En olisi aiheeseen palannut, mutta satuin pelaamaan muutaman kierroksen sellaisen golf-tuomarin kanssa, joka kertoi tenttineensä jonkun R&A:n tuomaritentin. Kierrosten välillä keskusteltiin tästä droppaussäännöstäkin ja kyseinen tuomari oli aika ihmeissään esittämästäsi tulkinnasta.

    Kerrotko sitten vielä mistä tulkinnastani ko. tuomari oli ihmeissään ja miksi, sekä mikä oli hänen mielestään oikea tulkinta tuohon tilanteeseen.

    KL kirjoitti: (25.3.2014 19:53:08)

    Keskustelua käytiin nimenomaisesti siitä, kuuluuko pallo pudottaa mahdollisimman tarkoin tavoiteltavan pudotuskohdan yläpuolelta, vai riittääkö, kun pallo jää tavoiteltavalle pudotusalueelle. Kyseinen tuomari tulkitsi niin, että ratkaisevaa on se, mihin pallo jää.

    Se, että Tiger Foodsille on määrätty rankut hieman toista metriä liian kauaksi lipusta tehdystä dropista riittää minulle osoitukseksi siitä, että tuo tulkinta oli väärä.

    KL

    Sir Smokki kirjoitti: (25.3.2014 21:41:45)

    Tigerin tapauksessa pallo ei vierinyt tavoiteltavalle pudotusalueelle eikä sitä myöskään sinne pudotettu. Tämän tapauksen perusteella ei siis voi vetää johtopäätöstä muusta kuin siitä, ettei Tigerin droppi kokonaisuutena täyttänyt säännön 20-5 kirjainta.

    Kuten jo siinä aiemmassa pudottamista ja vierimistä käsittelevässä keskustelussa totesin, pelaajalla ei ole oikeutta kikkailla pudotusalueen suhteen. Kuten vieraspelaaja ja Tasamaan tuuppari jo kertoivatkin, pelaajan tulee yrittää pudottaa pallo mahdollisimman lähelle edellisen lyönnin paikkaa. Jos pelaaja ei edes yritä tehdä niin, on hän pudottanut pallonsa väärään paikkaan.

    Otetaan vielä kerran esimerkki tuosta kikkailusta. Pelaajan edellisen lyönnin paikka on loivassa rinteessä. Pallon pudottaminen tuohon paikkaan aiheuttaa väistämättä sen vierimisen viereiseen puskaan, joka on alle kahden mailanmitan päässä ko. pudotuspaikasta. Välttääkseen tämän pelaaja pudottaakin pallonsa kahden mailanmitan päähän tuosta paikasta ylärinteen puolelle ja pallo vieriikin melko tarkalleen edellisen lyönnin paikan taakse viiden sentin päähän. Nyt pallo sijaitsee halutussa paikassa, mutta pelaaja on pudottanut sen väärään paikkaan. Jos hän pelaa palloaan tuosta paikasta, hän saa kahden lyönnin rangaistuksen säännön 27-1/20-5 rikkomisesta, ainakin minulta.

    Entäs jos pelaajan pallo tuonne ylärinteen puolelle pudotettuna vieriikin yli 2 mailanmittaa? Pitääkö pelaajan kahden pudotuksen jälkeen asettaa pallo sinne ylärinteen puolelle? Jos näin, ei pallo ole likimainkaan edellisen lyönnin paikalla. Jos pallon pudottaminen sinne ylärinteen puolelle olisi sallittua, tämä olisi seuraus, eikös?

    Laitapa vielä ko. tuomarin nimi minulle profiilini osoitteeseen, niin keskustelen hänen kanssaan asiasta, hyvässä hengessä tietenkin. Näkemysten vaihtaminen on aina tervetullutta ja hyvä keskustelu antaa aina uusia näkökulmia.

    KL kirjoitti: (25.3.2014 22:12:12)
    Laitapa vielä ko. tuomarin nimi minulle profiilini osoitteeseen, niin keskustelen hänen kanssaan asiasta, hyvässä hengessä tietenkin. Näkemysten vaihtaminen on aina tervetullutta ja hyvä keskustelu antaa aina uusia näkökulmia.

    Jätän kuitenkin laittamatta, kun en tullut kysyneeksi lupaa.

    Tuosta Tigerin dropista vielä sen verran, että Tiger myönsi tehneensä dropin harkitusti vikapaikkaan etua tavoitellakseen, jotta voisi lyödä samanlaisen lyönnin, kuin edellinenkin oli. Tuskin olisi toiminut samoin, jos olisi tiennyt seurauksena olevan rankkuja. Myöskin tuomarin ensimmäinen tulkinta oli ollut, että rankkujen antaminen olisi ollut pilkun viilaamista. Ei taida nämä golfin säännöt aivan helppoja olla.

    Sir Smokki kirjoitti: (26.3.2014 11:43:57)

    Tarkoitatko, että Tigerin dropista rankkujen antaminen olisi jonkun tuomarin mielestä ollut pilkun viilaamista? Kenen mielestä ja missä? Rike oli päivänselvä ja kysymys oli enää siitä, annetaanko DQ vai jotain muuta. Koska kyseessä oli TW ja kilpailu oli Masters, niin toimikunta otti osasyyn niskoilleen ja päästi TW:n jatkamaan kilpailua kahdella penaltilla.

    Pitää paikkansa, mutta se johtui siitä, ettei tuomari siinä vaiheessa vielä tiennyt kuinka kauas ja miksi TW oli pallonsa dropannut. Asia kerrotaan esimerkiksi tässä. Sitten, kun virheen todellinen suuruus, ja ennen kaikkea TW:n halu dropata eri paikkaan paljastuivat, ajatuskulku muuttui.

    Samaisessa artikkelissa sanotaan mm. näin:

    (Prrkkle, copypaste ei toimi tuolta sivulta!!!!)

    ’The intention of the rule is to have the golfer play, in essence, the exact shot again.’

    Tästä, kuten säännön 20-5 sanamuodostakin voisi tietenkin vetää johtopäätöksen, että pallon pitäisi päätyä mahdollisimman samankaltaiseen makuuseen ja mahdollisimman lähelle alkuperäistä paikkaa kuin mahdollista, ja mieluiten juuri siihen paikkaan. Nyt astuu kuitenkin kuvaan golfin sääntöjen johdonmukaisuus ja sen myötä sattuman osuus. Annoin tästä jo yhden esimerkin edellisessä viestissäni ja laitetaan tähän toinen.

    Otetaanpas TW:n tilanne lähtökohdaksi, mutta ollaan jossakin muualla kuin huippukuntoisessa Augustassa. Pelaaja droppaa mahdollisimman lähelle edellisen lyöntinsä lyöntijälkeä, mutta hänen epäonnekseen pallo vierii johonkin toiseen, perin syvään, korjaamatta jätettyyn lyöntijälkeen. Uusitaanko droppi?

    Entäpä, jos pelaaja moisessa tilanteessa pyrkii välttämään oman lyöntijälkensä ympärillä olevat lyöntijäljet ja droppaa pallonsa metrin päähän taaksepäin virheettömälle alustalle, uusitaanko droppi siinä tapauksessa?

    Sir Smokki kirjoitti: (26.3.2014 11:43:57)
    Ei taida nämä golfin säännöt aivan helppoja olla.

    Sanopas muuta 😉

    KL

    ep2305 kirjoitti: (26.3.2014 13:57:55)
    Tarkoitatko, että Tigerin dropista rankkujen antaminen olisi jonkun tuomarin mielestä ollut pilkun viilaamista? Kenen mielestä ja missä? Rike oli päivänselvä ja kysymys oli enää siitä, annetaanko DQ vai jotain muuta. Koska kyseessä oli TW ja kilpailu oli Masters, niin toimikunta otti osasyyn niskoilleen ja päästi TW:n jatkamaan kilpailua kahdella penaltilla.

    Tästä täytää laittaa eriävä mielipide.

    Toimikunnan (lue: Fred Ridley) toiminta oli puutteellista, koska sillä oli tieto mahdollisesta sääntörikkomuksesta eikä se silti haastatellut Tigeria ennen tuloskortin palauttamista. Jos se olisi niin tehnyt, Tiger olisi saanut 2 penaa eikä koko tapahtuma olisi eskaloitunut. Mutta se (lue: Ridley) päätti antaa asian olla.

    Kun Tigerin haastattelu sitten tuli eetteriin, toimikunnan virhe ja Tigerin aidosti sääntöjenvastainen droppi tulivat kristallinkirkkaina kaikkien tietoisuuteen. Siinä vaiheessa toimikunnalla ei enää ollut muuta mahdollisuutta kuin rangaista Tigeria. Diskaus ei kuitenkaan tullut kysymykseen toimikunnan itsensä tekemän virheen vuoksi.

    Suurin polemiikki tässä vaihessa tarinaa syntyikin siitä olisiko Tigerin pitänyt vetäytyä kisasta. Näin jälkikäteen asiaa ajatellessani en käsitä miksi hänen olisi pitänyt niin tehdä. Hän teki sääntörikkeen, josta toimikunta oli riittävän ajoissa saanut tiedon, muttei tehnyt asian eteen mitään. Siten toimikunta siinä vaiheessa ikään kuin hyväksyi Tigerin dropin eikä katsonut sitä sääntöjen vastaiseksi. Tällaisessa tilanteessa toimikunnalla ei enää ole valtuuksia diskata pelaajaa, mutta sen tulee asettaa pelaajalle rikkeestä sääntöjenmukainen rangaistus (kts. D34-2/1). Tilanne olisi ollut täysin toinen, jos Eger olisi laittanut lumipallon vyörymään vasta vaikkapa lauantai-aamuna. Siinä tapauksessa toimikunnalla ei olisi ollut muuta mahdollisuutta kuin diskata TW.

    Oliko toimikunnan päätökseen sitten vaikutusta sillä, että kohde oli TW? Kenties, mutta haluan uskoa, että Ridley olisi menetellyt samalla tavoin kenen tahansa pelaajan kohdalla, jos kaikki muut tekijät olisivat olleet samat.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 29)
Vastaa aiheeseen: Matti ja Teppo III