26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Majorien selostus

Etusivu Foorumit Yleistä Majorien selostus

Esillä 7 viestiä, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kyllästyttää kuunnella suomalaisten ’asiantuntijoiden’ selostusta majoreissa. Ymmärrän kyllä, että itsetunto on jäänyt heikoksi, kun ei vaan osaa riittävästi sitä, mihin on koko elämänsä panostanut.. Ei kuitenkaan jaksa kiinnostaa, kenen on nähnyt missäkin pelaavan livenä.

    Me, jotka olemme oikeasti saaneet elämässä jotain aikaan, emme jaksa kuunnella tätä
    turhanpäiväistä jaarittelua. Alkuperäiset selostukset tarjolle niille, jotka osaavat englantia. 🙂

    Olen täysin kyllästynyt tähän jatkuvaan suomalaisen selostuksen mollaamiseen. Ihan kuin täällä Golfpisteessä oli jokin yhteinen ajojahti suomalaista selostusta vastaan. Olen pelannut golfia parikymmentä vuotta ja englannin taitoni on riittävän hyvä ymmärtämään englanninkielistä selostusta, silti pidän enemmän suomalaisesta.

    Kilppari49 saakin nauttia suomalaisesta selostuksesta, mutta me, jotka olemme vuosikausia kuunnelleet ja maksaneet englanninkielisestä selostuksesta emme voi olla tyytyväisiä. On siis syytä kirjoittaa tällekin forumille asiasta, jotta Viasat ottaisi asian vihdoin viimein vakavasti.
    Selostuskielen valinnan muutos tehtiin ilmoittamatta, pitkään kysymyksiin ei edes vastattu. Tarpeeksi kun metelöitiin saatiin Viasatilta viimein erilaisia ’vastauksia’ ja lopulta totuus – ehkä.
    Viasat on ilmoittanut, että sillä on jatkossakin golfin lähetysoikeudet, mutta ei ole vastannut selostuskieltä koskeviin kysymyksiin. Pitääkö ihmetellä miksi…..
    Suomalaisen selostuksen taso vaihtelee kovasti. Antti Vaalas on hyvä ja Mika Piltz asiantuntijana todella tarpeen. Ja niinkuin täälläkin on jo kerrottu, kaikenlainen jaarittelu ja ’miten Suomigolfilla menee’ yms. eivät kuulu selostukseen ja valitettavasti osa asiantuntijoista ei kuulu studioon ollenkaan.
    Sääliksi käy kavereita, jotka pistetään selostamaan kisaa studioon yksin ja lisäksi joskus jopa kahdeksaksi tunniksi. Sellaisesta ei edes ammattiselostaja selviäisi kunnialla ja se on lisäosoitus Viasatin olemattomasta panostuksesta golfkanavasta maksaville.
    Kun täällä valitetaan selostuksesta, on valituksen kohde Viasat, jonka kanssa kommunikointi on varsin yksipuolista!

    Livelähetys suomeksi on paljon mielenkiintosempaa kuin enkuiksi lähetys. Vääränkielisenä ei vaan saa sellasta livetuntumaa siihen kisaan. Tuntuu kun kattois tylsää pga-touria uusintana.

    PGA:n selostuksia en itse alkuperäisinä kaipaa, niissä ei todellakaan ole minkäänlaista tunnelmaa niinkuin ei kuvaamistavassakaan ja täynnä sitä tyhjänpäiväistä juttua, jota valitettavasti joillain suomenkielisillä selostajilla/asiantuntijoillakin on.
    Sen sijaan ET:n selostajat ovat täyttä rautaa, se on pakko saada valinnaisena takaisin!
    Golf.tv on onneksi Viasatille hyvä vaihtoehto, hyvä, että Suomessakin on mahdollinen.

    Itselleni on luksusta suomenkielinen selostus. Englantia kuulee joka paikassa jatkuvasti, ei sitä enempää kaipaa. Ainoastaan suomalaiset eivät osaa vaatia oman kielistä selostusta tai palvelua.

    Itsellä tulee kyllä usein todella turhautunut ja vihainen olo, kun taas eksyy viasatin lähetysten suomenkilelisten selostusten pariin. Miettien, että pitääkö laittaa ääni kokonaan pois..mutta ei sekään hyvältä tunnu. Miksi ei voi olla selostuksetonta vaihtoehtoa. Sekin olisi parempi. Jotkut selostajat ovat parempia kyllä. Tyry ja Rauhala kammottavin yhdistelmä. Rauhalan itsetietoisuus ja kaikkitietävys ja Tyryn negatiivisuus on huikeaa. Hän löytää kyllä jokaisen pelaajan huonot puolet ja koko uran aikaiset epäonnistumiset aina esiin. Laskekaapa suhde joskus positiivisten(onko niitä juuri?) ja negatiivisten kommenttien välillä. Verratkaapa eng. kielisiin selostajiin. He keskittyvät enimmäkseen onnistumisiin ja sen ihasteluun. He eivät hekumoi pelaajien epäonnistumisilla. Ymmärtääkseni tämä asenne auttaa myös golfissa.

    ..but let face it..kyllähän eng selostus on eri tasolla muutenkin..johtuen jo siitäkin, että ollaan paikanpäällä ja satsaus erilaista. Pidän kyllä brittiselostuksesta joka on ammattitaitoista, mutta itse pidän kyllä vielä enemmän jenkkiselostuksesta pga tourilla..tosin britti Nick kruunaa sen. Jenkeissä enemmän draamaan kaarta luodaan ja on jäntevyyttä selostuksessa. Luojan kiitos siihen ei ole kajottu..vai onkohan tämä vaarallista sanoa täällä ääneen..viekää sekin nyt vielä..

Esillä 7 viestiä, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
Vastaa aiheeseen: Majorien selostus

Etusivu Foorumit Yleistä Majorien selostus