Aihe: Mailojen sovitus - Golfpiste.com

25.3.–1.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][5]
KilpailuaSuomalaista

Mailojen sovitus

Etusivu Foorumit Välineet Mailojen sovitus

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • hot

    Olen nyt hakannut palloja lähes parikymmentävuotta, jonka aikana olen käyttänyt ainakin 10 eri rautasettiä, draivereita, väyläpuita+hybridejä pari -kolmekymmentä kutakin ja wedgejä ainakin saman verran. Ainoastaan putteri on pysynyt lähes samana koko ajan. Mailoja on aina mennyt vaihtoon, kun peli on takkuillut ! Nyt olen viimeisen vuoden aikana mailojen vaihdon sijaan ottanut säännöllisesti prolta opetustunteja ja tätä olen aikonut jatkaa ainakin ensi syksyyn asti. Uusien mailojen hankinta (tai nykyisten tarkistus) on silti myös käynyt mielessä ja olisin valmis pistämään uusiksi vaikka kaikki mailat putteria lukuunottamatta. Haluaisin saada sellaiset mailat, että ne olisivat varmasti minulle sopivimmat eli ne pitäisi mitoittaa kaikin tavoin minulle sopiviksi. Tuosta mitoituksesta en itse juuri tajua mitään, joten minun olisi löydettävä ammattitaitoinen, kokenut ja luotettava mailojen rakentaja. Uskon, että luottamus tähän mailan rakentajaan auttaisi minua luottamaan myös mailoihini. Useimmiten epäonnistuneen lyönnin syy on itsessäni, mutta haluaisin olla nykyistä varmempi siitä että mailojen osuus epäonnistumisissa on pienin mahdollinen. Luin täältä keskusteluja tästä aiheesta ja täällä suosituksia saivat mm.: Diswest Olli Ignatius, GolfCenter Kai Tiira ja Peltomäki Golf. En haluaisi luottaa tuuriin valitessani luotettavaa mailan rakentajaa ja kun en itse tunne näitä herroja enkä tiedä heistä nimeä enempää, niin haluaisin saada lisää mielipiteitä tästä aiheesta Kiitos

    Mainitsemiesi liikkeiden listaan lisäisin vielä ainakin Golf Balancen (pääkaupunkiseutu), mutta sanoisin että se on ihan sama mihin noista liikkeistä menet, sillä kaikista löytyy ammattitaitoa.

    (Kai Tiira ei ole enää GolfCenterissä vaan Peltomäellä)

    Jos mailoilla ei ole tulipalokiire, niin omasta mielestäni mailoja kannattaa lähteä testailemaan demopäiville. Siellä pääsee lyömään ulkona ja näkee miten pallo käyttäytyy… Jos ei siellä halua tehdä viimeistä ostopäätöstä, niin voi otta ylös pari mallia mennä liikkeeseen ja tehdä viimeiset hienosäädöt siellä, kun on jo vakuuttunut siitä, että mailat toimivat. Demopäivillä on myös maahantuojien ja liikkeiden edustajia paikalla, joten ammattitaitoa löytyy

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
Vastaa aiheeseen: Mailojen sovitus

Etusivu Foorumit Välineet Mailojen sovitus