-
JulkaisijaArtikkelit
-
SUURI GOLFKIRJA OSA 2 kertoo:
Harrastajagolffarin keskimääräiset lyönnin pituudet eri mailoilla.
W-1. 190 I-1 180 I-6 130
W-2. 180 I-2 170 I-7 120
W-3. 170 I-3 160 I-8 110
W-4 160 I-4 150 I-9 95
W-5 150 I-5 140 PW 85 ja Sw 70m
Onko välineet kehittyneet kirjan kirjoittamisen jälkeen (1995) niin huimasti en tiedä mutta aika lyhyiltä tuntuu lyönnit.
Itse olen täysi noviisi mutta joka mittaan voi n.30 m lisätä. vai onkohan kysymys väylällä pysyvistä lyönneistä silloin allekirjoitan kyllä.
Allekirjoitan tuon huomiosi. Itselläni tilanne se, että kun sopivaa driveria ei ole löytynyt (lue: ei osaa lyödä), niin W-3:lla availin viime kesän tuonne 220 – 240m paikkeille, joten tuohon ohjemittaan saisi laittaa aika paljon lisää.
Mielenkiinnolla odottellaan tulevaa kautta, kun tuntuu, että driveri ongelmatkin alkaa olla ohitse. Kunhan vain pysyis väylillä…
Olikohan suomalaisten harrastajagolffareiden händärikeskiarvo n.30? Ei paljoa heitä.
Jos lyöntimatkojen keskiarvossa otetaan vielä huomioon kaikki duffit, topit, hudit yms. , niin ylläolevat luvut tuntuvat jopa suurilta.
Enpä tiedä… muistan kyllä pelanneeni sellaisten tyyppien seurassa joilla lyöntipituudet oli jopa noiden alle. Eräskin herra melkein hyppi yläpystyä kun sai 160m draiverilla.
Tuntuu vähän siltä että (varsinkin vähän alle 20v jannut) porukka on tyytyväisiä vasta sitten kun saa rauta seiskalla 200m tai mielellään vähän yli…. Noi ammattilaisten lyöntipituudet on niin älyttömiä että suhteellisuuden taju häviää…
Enpä tiedä poikkeavatko mitat paljon todellisista amatöörigolfarin pituuksista.
Hyvin moni tällekin palstalle kirjoittava 20+ hcpläinen puhuu 240 metrin avauksista (maailman huipulla pelaavat ammattilaiset avaavat 250-260 metriä). Olen pelannut oman proni kanssa, joka avaa 230 metriä ja pelaa kentän suunnilleen pariin joka kerta.
Itse avaan 210-220 m keskivertodraivillani ja tuloksenteko ei jää draivista kiinni. Yleensä lyöntini, vaikka ei tuon pitempi ole, ole edes ryhmän lyhimpiä.
Toistaisin edelleen faktan: yli 200 metrin lyönti on klubituupparille aivan riittävä lyönti ja jos olosuhteet otetaan huomioon, 240 metriä säännöllisesti lyöviä klubituuppareita on vähän. Olosuhteilla tarkoitan kivikovaa alustaa, myötätuulta, alamäkeä, edessä olevia tiiausmerkkejä.
eniten vaikutusta tuloksiin on sillä, että keskiarvot on mitattu eikä arvioitu silmämääräisesti kivikovalla rangella alamäkeen rullien kanssa.
’Välinekehityksen’ osalta merkittävin tekijä on se, että valmistajat tietävät ostajien vertailevan mailoja vain lyöntipituuden perusteella, ja siitä syystä pikku hiljaa pidentäneet varsia ja tiukentaneet lapakulmia. Kun rauta-6:een vaihtaa tuuman pidemmän varren ja rauta-5 lavan niin johan lähtee. Tämä on johtanut siihen, että oikeita pitkiä rautoja (R-1 tai R-2) ei enää juuri näe, kun kiristysvaraa ei enää ole (joillain naisammattilaisilla ei ole bägissään edes rauta-4:ta, se on korvattu puu-7:lla tai muilla pitkävartisilla)Kieltämättä tuntuvat vähän lyhyiltä matkoilta, mutta toisaalla taas kehuskellaan kohtalaisen pitkillä lyönneillä. Osasyynä varmasti on se mainittu seikka, että loftit ovat useissa nykymailoissa vahvat, monilla pw 45 ast. kun taas pw:n perinteinen lofti on ollut 48-49 astetta. Lisäksi varmaan on oletettu, että lyöntiä ei suoriteta apinanraivolla, vaan ehkä noin 80% teholla. Ammattilaisten huimat pituudetkin on lyöty jonkinverran varmistellen. Golf on kuitenkin ennenkaikkea tarkkuuslaji.
Suurin osa pelaajista, eritoten nuorista miespuolisista pelaajista luulee lyövänsä pidemmälle kuin itse asiassa pystyykään. Aina muistuu mieleen se 1/50:stä draiverilyönnistä, joka kantoi yli 240m. Sitten kerrotaankin jo klubilla/netissä suu vaahdossa että mun avaus on n. 240m, vaikka todellisuudessa se pyöriikin siellä 205-210 metrin tietämillä.
Olen itsekin lyönyt alamäkeen, myrskyisään takatuuleen 360 metriä draiverilla, mutta silti keskiarvo jää kahdensadan paikkeille.
Jos otetaan tilanne, että teillä on griinille matkaa 165m. Olosuhteet hyvät, tuulta ei nimeksikään ja griini vielä suurinpiirtein samalla tasolla lyöntipaikan kanssa. Kuka teistä ottaisi mailaksi rauta-3:n? Tai Puu-4:n? Itse ottaisin rauta-6:n, jota ei ole viritelty.
Tiedän, että nuo luvut ovat keskiarvoja, mutta tuntuvat silti aika alhaisilta.
Enkä muuten kuulu nk. junnugolffareihin… 😉
Samat mieltä sanasta sanaan.
165 metristä itse ottaisin varmaan kutosen tai seiskan. Kasillakin saattaisin sinne yltää mutta tämähän ei kai ollut mikään kusemiskilpailu alunperin, vaan toteamus/kysely klubigolfareiden keskimääräisistä lyöntipituuksista… Mun mielestä se taulukko on ihan paikkansa pitävä.
Tässä porukassa nolo myöntää, mutta kyllä minä ottaisin 165 metrin greenille lyöntiin joko rauta-4 tai puu-7. Sitten ei enää kyllä nolotakkaan, kun lyönti on greenillä.
Siinä kyllä yhdyn tuohon taulukkoon, että jos yhdellä täys kierroksella avaat driverilla vaikkapa 12 kertaa. 6 erittäin onnistunutta lyöntiä á 220 – 240m. Muutama vähän heikompi ja sitten kaksi lyöntiä hirveällä kainaloon vedolla pusikkoon jne. lyöntimatka korkeintaan 35m, niin alkaahan siinä keskiarvo tippumaan tuonne 190m.
Tämä edellä mainittu on kuitenkin vain driverin kohdalta. Vähän enemmän pelannut klubituupparikin tuppaa pelaamaan jo aika onnistunutta peliä keskipitkillä ja lyhyillä raudoilla, jolloin niiden keskiarvot eivät enää tipukkaan noin alas. Vai mitäs mieltä olette?
Tuossa esimerkissä ei ole otettu huomioon maasto/ kautta sääolosuhteita.
Itsekin olen samoilla linjoilla kuin Captain Hookkikin eli ottaisin myös rauta 4:sen tuohon 165 metrin lyöntiin. Itse en sitä mitenkään häpeä.
Aika pitkälyöntistä porukkaa täällä tuntuu olevan. Tiedä sitten kuinka totuuksia kaikki on.
En provosoi vaan kysyn.
Jos driverillä epäonnistuu 6 kertaa kierroksella, niin
eiköhän ole todennäköistä, että rautapelissäkin epäonnistuu ainakin pari kertaa. Jos vaikka duffaa tai toppaa vain kaksi kertaa kierroksella, niin eiköhän keskiarvo mene noihin lukuihin helposti.
Rautanelonen on oiva valinta. Palloksi uusi TopFlite XL ( á 1 EUR / kpl ) sitten Odyssey White Hot TwoBall käteen ja birkkua puttaamaan… 🙂
Matkat ovat mielestäni aivan oikein jos lyöntipituus tulkitaan, että se on kohta, jossa pallo tulee ensikerran alas.
Tosi golffari on jos draiverilla avaa 200 m päässä olevan vesiojan ylitse, pompulla se voi yli mennä mutta aniharvoin kaarilennolla.
Olen pelannut sigeleiden kanssa ja kyllä niillä rauta7 on oikea maila jos lippu on 160… 170 m päässä, mutta pallo koskettaa maata jossain siellä 145… 155m kohdalla.
Näin esitettyihin lukuihin kun laitetaan rulli päälle niin ollaan näissä matka+ pituuksissa OK
Esimerkissä driverillä kaksi epäonnistumista, neljä ei parasta mahdollista ja kuusi loistavaa…
Silti väitän, että jos otan käteeni esim. rauta-8:n ja vetelen esimerkiksi nyt alkuun poletillisen palloja, niin lyöntimitta keskimääräisesti on tuolla 135 – 140m hujakoilla.
Jos mentäisiin taulukon mukaan (110m), niin silloinhan minun olisi todennäköisyyslaskennan mukaan järkevää ottaa rauta-8 käyttöön, kun matkaa griinille on tuo 110m. Keskiarvon mukaan paiskoisin silloin pallon griinille useammin rauta-8:lla kun esim. PW:llä…
Pidän siis itseäni tuollaisena keskiverto klubituupparina (hcp. 18).
Kyllähän par 3:illa pallon täytyy pudota greeniin, että backspinni voi vaikuttaa tehokkaasti. Greenin eteen pudonneet pallot voi pomppia minne vain. Itse valitsisin I5:n 165 m:n lyöntiin.
Olet kirkkaasti parempi kuin keskiverto tuuppari.Miesten keskiarvotasoitus on nyt 29 ja naisten 31. (Golfliiton tiedot).
Allright sitten. Myönnän nuo taulukon mitat… 😉
Hyvä.
Kylläpä kesti ennenkuin vaatimattomuuttasi myönsit itsellesi kuuluvasi tilastojen mukaan suomen golf-parhaimmistoon. Heh.
Hmm…Minulla taitaa olla keskivertogolffaria parempi tasoitus (18), mutta silti nuo mitat pitää kohdallani aika hyvin paikkansa (onnistuneet lyönnit):
w-3: 180-190 (halvin maila mitä löytyy), w-5: 160-165, I-5: 150-160, I-6: 140, I-7: 125, I-8: 110, I-9: 100, PW: 80-90, SW:60-70
Tiedän, että lyön lyhyemmin kuin moni pelikaveri. En tiedä miksi, tekniikasta se kai on kiinni?
Mitähän eroa on löydä sama matka kahdella rautalyönnillä kuin draiveri-wedgellä?
Kumpaakohan sisältyy suurempia riskejä.
Onneksi golf ei ole pituuslyöntikisaamista.
Tämähän on ikuinen väittelyn aihe. Jotkut tykkää räiskiä pitkälle driverilla (usein myös metsään) ja jotkut taas tykkää pelata nk. varman päälle.
Muistan viime kesältä Keimolasta kierroksen, jossa pelasin kahden muun kaverin kanssa. Eivät siis entuudestaan minulle tuttuja, mutta keskenään olivat varmaan pelanneet lukuisia kertoja ja aina pikku veto päällä. No kierroksen aikana toinen näistä kavereista availi aina semmosta pikkunättiä ja varmaa lyöntiä väylälle, kun taas toinen oli vähän samaa maata meikäläisen kanssa ja pallot oli aika usein metsän puolella. Kierroksen voitti tämä ’pikkunättiä’ lyönyt kaveri, mutta parasta antia oli eittämättä tän ’räiskyvän’ kaverin lausahdus pelin päätyttyä: ei tollasesta pelistä voi nauttia! Missä on kaikki jännitys?
Eli kukin taplaa tyylillään ja onhan tämä sitä golfin hienoutta, että pelistä voi nauttia niin monella eri tavalla.
-
JulkaisijaArtikkelit