16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Lumi hiekkaesteessä

Etusivu Foorumit Säännöt Lumi hiekkaesteessä

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 53)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • KL

    Vihdin puolilumiset maisemat toivat mieleeni vierailuni lumisessa bunkkerissa MTG:n kentällä eräänä varhaisena kevätpäivänä vuosia sitten. Ala-Härmän oma poika Herkko latasee avauslyöntinsä lumen täyttämään griinibunkkeriin. Pallo jää mukavasti kököttämään lumen päälle, mutta Herkkoa epäilyttää lyöminen lumesta, siihen kun ei hänelle ole suuremmin harjaantumista siunaantunut. Siispä pohojalaasella itseluottamuksella hän lyö muutaman harjoitussvingin lumikasaan pölläyttäen reilusti lunta ilmoille varoen kuitenkin visusti pallonsa liikuttamista tai sen paikan parantamista, bunkkerin hiekkaan koskemisesta puhumattakaan. Sitten saavutettuaan vahvan luottamuksen lumesta lyömisessä hän lyö taidokkaan lyönnin lennättäen pallonsa alle puoleen metriin reiästä. Onko Herkon toiminnassa jotakin huomauttamista?

    k.

    Kysymykseen ’Ethän irrallista luonnonhaittaa…?’ johon Erkko ’Ei, ei, tlapäistä vettä’.

    Kyllähän tilapäisestä vedestä lyömiseen saa harjoitusheilahduksella ottaa tuntumaa. Tulee ekaks mieleen.

    PG

    Minulla ei ole mitään huomauttamista Herkon toiminnasta, mutta ylihärmäläisen tuomari voisi sanoa:

    ’Tilapäisestä verestäkö löit? Kuule Herkko, mollahan ny ylihärmäs. Solis pitäny sanoo ensteks. Mutta ollahan reiluja ko ny kauhavalaasia molemmat olemma. Pääset kaharella rankulla. Kokkolas olisit saanu kolome’.

    Herkko on viksu javeri, ei hän tunnustellut hiekkaesteen pohjaa, hän syyllistyi hiekkaesteen pohjan päällä olevan jäätyneen veden tunnusteluun, jonka erästä olomuotoa voidaan kutsua lumeksi . Siitä en löytänyt deccaria joka tuon olisi kieltänyt. Kesällä tulee ongelma kun sataa hiekkaesteen päällä, tunnusteleeko pelaaja vettä tehdessään harjoitusheilautuksia niin että vesi lentää, mielestäni ei ja analogia on täydellinen lumeen verrattuna;)

    k.

    k. kirjoitti: (29.3.2012 20:11:47 ja vähän korjailtu)
    Kysymykseen ”Ethän irrallista luonnonhaittaa…?” johon Herkko ”Ei, ei, tilapäistä vettä”.

    Kyllähän tilapäisestä vedestä lyömiseen saa harjoitusheilahduksella ottaa tuntumaa. Tulee ekaks mieleen.

    Löytyyhän tuohon sääntötulkintakin – siis bunkkerissa tilapäiseen veteen koskemisesta (13-4/7).

    Oleellista on, että Herkko piti tässä bunkkerissa lunta tilapäisenä vetenä.

    PG

    k. kirjoitti: (30.3.2012 10:40:35)
    Oleellista on, että Herkko piti tässä bunkkerissa lunta tilapäisenä vetenä.

    Ylihärmäläinen tuomari oli sitä mieltä, että ’solis pitäny sanoo esti’ ja ranakisi ’kaharella rankhulla’ ilmeisesti siksi, että katsoi Herkon liikuttaneen bunkkerissa olevaa irrallista luonnonhaittaa.

    Olisiko Herkon pitänyt jo ennen harjoitussvingejään ilmoittaa ääneen pitävänsä lunta tilapäisenä vetenä?

    PG

    PG kirjoitti: (29.3.2012 21:36:03)
    Minulla ei ole mitään huomauttamista Herkon toiminnasta

    Edellisen viestini kysymyksestä huolimatta oma näkemykseni asiassa ei ole muuttunut. Säännöt sanovat ’Pelaaja voi pitää lunta joko tilapäisenä vetenä tai irrallisena haittatekijänä’. Tulkitsen sanamuodon niin, ettei valinnasta tarvitse kenellekään ilmoittaa.

    Ei kai muuta huomauttamista kuin että olisi voinut samalla kuppiin suoraankin laittaa.

    k.

    PG kirjoitti: (30.3.2012 11:18:31)

    Olisiko Herkon pitänyt jo ennen harjoitussvingejään ilmoittaa ääneen pitävänsä lunta tilapäisenä vetenä?

    Taisit itsekin jos vastata. Toimet, tässä tapauksessa lumen sohiminen mailalla, paljastaa kumpana pelaaja lunta tässä tilanteessa pitää.

    KL

    k. kirjoitti: (30.3.2012 16:11:22)

    PG kirjoitti: (30.3.2012 11:18:31)

    Olisiko Herkon pitänyt jo ennen harjoitussvingejään ilmoittaa ääneen pitävänsä lunta tilapäisenä vetenä?

    Taisit itsekin jos vastata. Toimet, tässä tapauksessa lumen sohiminen mailalla, paljastaa kumpana pelaaja lunta tässä tilanteessa pitää.

    Näin se käsittääkseni on nähtävä. Pelaajalla on oikeus pitää luonnon lunta ja jäätä joko irrallisena luonnonhaittana tai irrallisena haittatekijänä. Pelaajan toimet voivat jo paljastaa kummasta on kyse, tai vaikkapa tuomarin tai kanssakilpailijan esittämä kysymys. Ja aivan lopuksi voidaan vielä kenties ajatella kyseisen tilanteen mahdollisesti menevän pelaajan eduksi. Tilanteen sattuessahan tuomari mitä luultavimmin kysyisi pelaajalta kumpi olisi pelaajan valinta ja mahdollisesti vielä kertoo kummankin vaihtoehdon vaikutukset pelaajan tulokseen, jos pelaaja sattuisi (kuten olisi erittäin todennäköistä) olevan tietämätön vaihtoehdoistaan. Tietämättömyys säännöistä ei sentään aina johda rangaistukseen ja tuomarin viimeistään toiseksi tärkein tehtävä on auttaa pelaajaa toimimaan sääntöjen puitteissa.

    Omasta mielestäni tilanteessa ei ole mitään moitittavaa, koska tilapäisen veden koskettaminen bunkkerissa mailalla on sallittua (kuten edellä on jopa deccarin voiminkin todettu). Esteen kunnon kokeileminen oli itselläni sellainen pienen pieni kysymysmerkki, mutta koska pelaaja ei estettä itseään mailalla kosketa, niin siitäkään ei mielestäni voi olla kyse.

    Lumisesta griinibunkkerista on muuten varsin hankala lyödä, sen totesin siellä Meri-Teijossa…

    KL

    Rauski kirjoitti: (29.3.2012 22:14:27)
    Kesällä tulee ongelma kun sataa hiekkaesteen päällä, tunnusteleeko pelaaja vettä tehdessään harjoitusheilautuksia niin että vesi lentää, mielestäni ei ja analogia on täydellinen lumeen verrattuna;)

    Mjaa… kesäsateessa suurin ongelma lienee vaatteiden kastumisen ehkäiseminen, sillä eikös eräässä aikaisemmassa ketjussa jo yhteisvoimin todettu, ettei bunkkerin ilmatila ole estettä…?

    P.S. Missäs me ensi kesänä yritämme pelata yhteisen kierroksemme? Tuletteko meille vai tulenko teille?

    PG

    Ei varsinainen OT, vain pieni keissin laajennus: Herkon harjoitussvingissä mailan lapa sattuu osumaan lumeen hautautuneena olevaan risuun, joka a) on kiinni hiekan pinnassa b) ei ole hiekassa kiinni. Miten tuomitaan?

    PG kirjoitti: (30.3.2012 21:58:16)

    Ei voida mitenkään osoittaa teon tahallisuutta. Herkko, viksu mies, ei voi tietää eikä häntä voida velvoittaa tietämään että tilapäisen veden alla on jokin haitta joka saattaisi vaikuttaa rangaistuksiin. Myöskään ei voida osoittaa että kyseinen oksa olisi ollut varmuudella kiinni hiekassa, se oli tipahtanut sinne silloin kun sähköt meni poikki puolelta Suomelta. Herkko lyö tyytyväisenä varsinisen lyöntinsä taas samaan tai eri oksaan ja jatkaa seuraavan lyönnin kaksoiskosketuksen jälkeen noin 20 sentin päästä edellisestä;)

    KL kirjoitti: (30.3.2012 18:41:55)

    Rauski kirjoitti: (29.3.2012 22:14:27)
    Kesällä tulee ongelma kun sataa hiekkaesteen päällä, tunnusteleeko pelaaja vettä tehdessään harjoitusheilautuksia niin että vesi lentää, mielestäni ei ja analogia on täydellinen lumeen verrattuna;)

    Mjaa… kesäsateessa suurin ongelma lienee vaatteiden kastumisen ehkäiseminen, sillä eikös eräässä aikaisemmassa ketjussa jo yhteisvoimin todettu, ettei bunkkerin ilmatila ole estettä…?

    P.S. Missäs me ensi kesänä yritämme pelata yhteisen kierroksemme? Tuletteko meille vai tulenko teille?

    Eihän kyse ole ilmatilasta vaan bunkkerin päällä olevasta alaspäin liikkuvasta tilapäisestä vedestä, ilma on siinä välissä ja ei sekään ilmaa ole vaan kosteutta, joka taas on hyvinkin tilapäistä vetää sitoutuneena ilmaan, no meni vähän vaikeaksi;) pitää olla tarkkana fysikaalsiten määritelmien kanssa, nääs….

    Joo tuosta kierroksesta tein jonkun tarjouksen jossain aikaisemmin, että tarjoan sulle rundin, jos Henkka pärjää jotenkin jossain kilpailussa, jossa et ole tuomitsemassa. Kun vaan muistais, että mitä mä tarjosin, et kuitenkaan siihen vastannut;) Sovitaan nyt tässä, että joku haastakiertueen sijoitus 1-3 tai pisteille FT:llä niin mä tarjoan rundin Peuramaalla (saattoi olla joku tuollainen tarjous, se aikaisempi). Tämä ei ole siis lahjus, vaan vieraanvaraisuuden osoitus golfin hengen mukaisesti. Muuten sä tulet meidän kanssa pelaamaan Porkkalan omalla kustannuksella meidän kanssa, toivottavasti ei mene rundi syyspimeille;)

    Rauski kirjoitti: (31.3.2012 0:04:20)

    Avokätistä 🙂
    KL:llä saatta olla jonkin sortin kortti, jolla sinne Porkkalaan pääsee sutimaan ihan ilimaaseks.
    Viestistä voisi tietysti ymmärtää, että jos Henkka K pärjää kisoissa, sinä vaadit että saat maksaa. Muussa tapauksessa KL käyttää liiton korttia..
    Meinaako jannu muuten veivata noita molempia toureja? Entäs FJT?

    TeesHot kirjoitti: (31.3.2012 8:41:20)

    On alustavassa kilpailukalenterissa mukana jokunen FJT kisa ja ihan kaikkia FT kisoja ei ole mukana. Riippuu toki siitä miten lähtee menemään ja mihin pääsee. HK on erinomainen sarja katsoa kuinka peli pysy kasassa, kun kaksi rundia pitää vetää saman päivänä. Ajatus on siis se, että niin paljon mahdollisimman kovia kilpailuja kuin vain pystyy pelaamaan.

    Jos KL:llä on tuollainen kortti niin sitä suuremmalla syyllä tarjoan rundin Peuramaalla;)

    PG

    Rauski kirjoitti: (30.3.2012 23:50:18)

    PG kirjoitti: (30.3.2012 21:58:16)
    Ei varsinainen OT, vain pieni keissin laajennus: Herkon harjoitussvingissä mailan lapa sattuu osumaan lumeen hautautuneena olevaan risuun, joka a) on kiinni hiekan pinnassa b) ei ole hiekassa kiinni. Miten tuomitaan?

    Ei voida mitenkään osoittaa teon tahallisuutta. Herkko, viksu mies,…

    Olet oikeassa, ei rangaistusta. Risu on molemmissa tapauksissa bunkkerissa, mutta kummassakaan tapauksessa se ei ole irrallinen luonnonhaitta.

    Rauski kirjoitti: (30.3.2012 23:50:18)
    Herkko lyö tyytyväisenä varsinisen lyöntinsä taas samaan tai eri oksaan ja jatkaa seuraavan lyönnin kaksoiskosketuksen jälkeen noin 20 sentin päästä edellisestä;)

    Herkko on paitsi viksu mies, myös taitava pelaaja. Kaksoiskosketus ei joka pojalta onnistukaan…

    KL

    PG kirjoitti: (31.3.2012 10:46:18)

    Rauski kirjoitti: (30.3.2012 23:50:18)

    PG kirjoitti: (30.3.2012 21:58:16)
    Ei varsinainen OT, vain pieni keissin laajennus: Herkon harjoitussvingissä mailan lapa sattuu osumaan lumeen hautautuneena olevaan risuun, joka a) on kiinni hiekan pinnassa b) ei ole hiekassa kiinni. Miten tuomitaan?

    Ei voida mitenkään osoittaa teon tahallisuutta. Herkko, viksu mies,…

    Olet oikeassa, ei rangaistusta. Risu on molemmissa tapauksissa bunkkerissa, mutta kummassakaan tapauksessa se ei ole irrallinen luonnonhaitta.

    Kyllä risu on irrallinen luonnonhaitta aina ja kaikkialla (siis golfkentällä), ei sen sijainti muuta sen sääntöjen määrittelemää statusta. Tahallisuudellakaan ei asian kanssa ole mitään tekemistä, kyllä pelaajaa voidaan rangaista siinäkin tapauksessa, että hän vahingossa liikuttaa irrallista luonnonhaittaa esteessä, vaikkapa mailallaan taakseviennissä.

    Aivan toinen asia sitten on voidaanko pelaaja vapauttaa säännön 23-1 ja 13-4 määrittelemistä rangaistuksista, jos hän ei näe sitä irrallista luonnonhaittaa, jota hän ennen lyöntiään mailallaan liikuttaa (tässä tapauksessa siis harjoitusheilautuksellaan). Löytyisikö tähän näkökulmaan ajatuksia puolesta tai vastaan?

    PG

    KL kirjoitti: (31.3.2012 11:40:12)

    Risu ei ole aina irrallinen luonnonhaitta. Ei tässä tapauksessa ainakaan. Ks. määrilelmä.

    KL

    PG kirjoitti: (31.3.2012 12:01:53)

    Tarkoitatko sitä, että ne ovat ’solidly embedded’? Hmmmm…. mitenkähän tuo oikein menee lumen kanssa? Jää, lumi, sohjo, vesi…. mihin näistä esine voi olla ’solidly embedded’ ja mihin ei… ja mihin raja vedetään..?? Tietenkin kun sitä risua ei lainkaan näe…. Toinen risuista ei ole bunkkerissa ja toinen on, siis se joka koskettaa hiekkaa.. (*tuumailee*), jälkimmäinen saattaisi myös olla hiekkaan ’solidly embedded’. Vielä kun Herkko tässä käsittelee lunta tilapäisenä vetenä, niin…. Mielenkiintoista!

    Elävässä elämässä lähtisin kohtuullistamisesta, toisin sanoen pelaajalla ei ole mitään mahdollisuuksia nähdä millaisia risuja tms. siellä lumen sisässä on ja mitkä niistä ovat kiinni hiekassa ja mitkä eivät, niin ei pelaajaa risun liikuttamisesta mielestäni voida rangaista.

    Kuinkahan paljon lordit ovat lumen kanssa touhuamista miettineet…? 🙂

    PG

    KL kirjoitti: (31.3.2012 12:30:09)

    PG kirjoitti: (31.3.2012 12:01:53)
    Risu ei ole aina irrallinen luonnonhaitta. Ei tässä tapauksessa ainakaan. Ks. määrilelmä.

    Tarkoitatko sitä, että ne ovat ’solidly embedded’?

    Suomennoksen mukaan solidly embedded = tukevasti peittynyt. Lumeen hautaantunut on tukevasti peittynyt. Toki solid voidaan kääntää yli kahdellakymmenellä muullakin adjektiivilla, joista esim. massiivinen, täysi, täyttävä, yhtenäinen ja aukoton tarkoittavat suurin piirtein samaa, kuin hieman slangille vivahtava ’tukeva’. Eiköhän ajatuksena ole se, että irrallinen luonnonhaitta on ’solidly embedded’, jos se on peittynyt niin, että osaakaan siitä ei pysty näkemään miltään suunnalta.

    KL kirjoitti: (31.3.2012 12:30:09)
    Toinen risuista ei ole bunkkerissa ja toinen on, siis se joka koskettaa hiekkaa..

    Mielestäni kokonaan lumen sisässä oleva risu on myös bunkkerissa. Jos ei olisi, niin ei olisi lumikaan.

    KL

    PG kirjoitti: (31.3.2012 13:41:56)

    Lauseeni lopussa olevat pisteet kuvailivat sitä käynnissä olevaa pohdintaa, mutta tuota on hyvä vähän pyöritellä. Onko esimerkiksi tilapäisen veden pinnalla kelluva lehti bunkkerissa vai ei? Jos seuraa samaa analogiaa kuin bunkkerissa olevan esteen päällä makaavan pallon tapauksessa, niin silloin lehden voisi ajatella olevan bunkkerissa, koska se koskettaa ainetta, joka koskettaa estettä.

    Toisaalta tilapäistä vettä koskettaessaan pelaaja ei kosketa esteen pohjaa eikä siten estettä. Onko siis lehti bunkkerissa, jos sen alla olevaa vettä saa vapaasti koskettaa? Saako pelaaja vaikkapa vettä sohimalla liikuttaa ko. lehden pois pallonsa takaa, jossa se haittaisi mailan taaksevientiä? Onko silloin kyseessä lyöntialueen parantaminen vai kenties jokin muu rike vai onko tuo sallittua? Jos lehti on bunkkerissa, niin silloinhan pelaaja liikuttaa bunkkerissa olevaa irrallista luonnonhaittaa kahden penaltin arvoisesti.

    Irrallisten luonnonhaittojen poistaminen esteestä on kiellettyä ihan perustelluista syisä. Sitä ajatusta seuraillen myöskään tilapäisen veden pinnalla kelluvaa (tai tässä tapauksessa lumen sisällä olevaa) IL:a ei saisi koskettaa tai liikuttaa. Joku toinen voi nähdä asian toisinkin. Lehden liikkumisen voi aiheuttaa vaikkapa tuuli tai kenties pelaajan asettuminen lyöntiasentoon siihen vesilätäkköön. Tuosta voi syntyä melkoisia tulkintaongelmia aidossa tilanteessa, joten näkökulmia on ainakin kaksi.

    PG kirjoitti: (31.3.2012 13:41:56)Eiköhän ajatuksena ole se, että irrallinen luonnonhaitta on ’solidly embedded’, jos se on peittynyt niin, että osaakaan siitä ei pysty näkemään miltään suunnalta.

    Ei ole, Dec. 23/2.

    J-P Salakari

    KL

    J-PS kirjoitti: (31.3.2012 14:57:30)

    Toisin sanoen kokonaan maan sisässä oleva kivi ei ole ’solidly embedded’?

    Mutta palataanpas siihen Herkkoon lumisessa bunkkerissa. Mitäs nyt sitten, kun Herkon harjoitusheilautus lennättää lumen lisäksi ilmaan lumen päällä maanneita kuusenneulasia?

    PG

    KL kirjoitti: (31.3.2012 18:20:59)

    J-PS kirjoitti: (31.3.2012 14:57:30)

    PG kirjoitti: (31.3.2012 13:41:56)Eiköhän ajatuksena ole se, että irrallinen luonnonhaitta on ’solidly embedded’, jos se on peittynyt niin, että osaakaan siitä ei pysty näkemään miltään suunnalta.

    Ei ole, Dec. 23/2.

    J-P Salakari

    Toisin sanoen kokonaan maan sisässä oleva kivi ei ole ’solidly embedded’?

    Ei kai sentään niin?

    Dec 23/2 Meaning of “Solidly Embedded” in Definition of “Loose Impediments”

    Q: The Definition of “Loose Impediments” states that a stone is a loose impediment if it is not “solidly embedded”. When is a stone solidly embedded?

    A: If a stone is partially embedded and may be picked up with ease, it is a loose impediment. When there is doubt as to whether a stone is solidly embedded or not, it should not be removed.

    En tarkoittanutkaan tuota ’Eiköhän ajatuksena ole’- virkettä täydelliseksi määritelmäksi, vaan tähän tapaukseen soveltuvaksi ajatukseksi. Ollakseen “Solidly Embedded” maahan uponneen kiven ei tarvitse olla kokonaan näkymättömissä. Osittain uponnut kivi on “Solidly Embedded”, jos on syytä epäillä, että sitä on vaikea nostaa pois kuopastaan. Jos kivi on uponnut kokonaan niin, että osaakaan siitä ei näy, on asia mielestäni täysin varma, kivi on silloin “Solidly Embedded” ilman epäilyä. Samoin voidaan ajatella lumeen kokonaan uponneesta risusta. Jos osa risusta on näkyvissä, ei mitenkään voi etukäteen olla varma siitä, lähteekö risu helposti pois, vai ei. Koska epäily asiasta on, ei asiassa ole epäselvyyttä: “Solidly Embedded”. It should not be removed. Eikä muutenkaan, bunkkerissa kun ollaan. Jos ensimmäisen harjoitusheilahduksen jälkeen hangelle ilmestyy oksia, ne ovat tietysti irrallisia luonnonhaittoja.

    ’Tukevasti peittynyt’ ei liene paras mahdollinen suomennos käsitteelle “Solidly Embedded”?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 53)
Vastaa aiheeseen: Lumi hiekkaesteessä