Aihe: LIV Golf 2024 - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista

LIV Golf 2024

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu LIV Golf 2024

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 34)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Pelaajarankingin voitosta taistelee viime vuoden tapaan nähdäkseni Jon Rahm, Taylor Gooch, Brooks Koepka, Cam Smith ja Bryson DeChambeau. Samoojan kaudesta odotan vaikeaa, sillä vastus on kovempi kuin perus DP-kisassa. Optimistina odottaisin kauden lopputulemaksi rankingissa sijoja 30.-40. /52 ja rahapalkkioina 3-3.5 miljoonaa dollaria.

    Tulevan kauden ennakkosuosikkina joukkueista pidän itse Torqueta (Munoz/Niemann/Pereira/Ortiz). Tosin yksilötasolla voittoja kvartetti ei tule saavuttamaan, mutta joukkueen vahvuutena on huippukierrosten todennäköisyys. Torque pystyy repimään eroa alkukierroksilla ja tarvittaessa kirimään viimeisenä päivänä. 2023 kaudella tuli neljä voittoa samalla tyylillä.

    Cleeks (Kaymer/Meronk/Samooja/Bland) on samasta syystä pohjasakissa koko kauden. Pelkästään kahdella hyvällä pelaajalla ei voi pärjätä joukkuekisassa. Kaymer ei saanut viime vuonna kuin kaksi hyvää kierrosta aikaiseksi ja Bland väläytteli vain ajoittain. Cleekin kompastuskivenä on kolmas kierros, jolloin joukkuepisteisiin otetaan mukaan kolme parasta tulosta.

    Strokes gained -tilastojen, joissa mukana myös Livillä pelatut kierrokset, mukainen paremmuusjärjestys on kauden alkaessa:

    1. Rahm
    2. Hatton
    3. Niemann
    4. Bryson
    5. Smith
    6. Koepka
    7. DJ
    8. Gooch
    9. Reed
    10. Burmester
    11. Pereira
    12. Oosthuizen
    13. HV3
    14. Kokrak
    15. Ancer
    16. Tringale

    Nämä mahtuvat tällä hetkellä maailman sadan parhaan pelaajan joukkoon (strokes gained, ei owgr).

    Tuntuu olevan enemmän vain hyvin palkattua showta ja hauskanpitoa tuo turnee. Puuttuu vielä, että pelaisivat tasoituksellisina kisoina😊

    Ymmärrän jotenkuten golfkisan, mutta mulle on jäänyt epäselväksi, mikä show on tämä joukkuekisa. Onko joukkueen jäsenillä jokin yhdistävä tekijä, vai miten on arvottu? Kun kyse on myös yksilökisasta, joukkueen jäsenethän eivät voi taktikoida tai neuvotella. Eli mikä järki itse asiassa on tämmöisessä joukkueessä … kysyy nimimerkki epätietoinen?

    Joukkuekisa on osa sitä showta ja hauskanpitoa. Minäkin kavereiden kanssa aina, jos meitä on tarpeeksi, lanseeraan jonkinmoisen joukkuekisan. Se on kivempaa.

    Saudit rakastavat formuloita ja LIVin konsepti yrittää toistaa monia asioita F1-maailmasta ilman sen syvällisempää yhteyttä itse golfin olemukseen.

    ”Joukkuekisa on osa sitä showta ja hauskanpitoa.”
    ”Puuttuu vielä, että pelaisivat tasoituksellisina kisoina”

    Joo varmaan hauskanpitoa, niin joukkuekisat kuin tasoitukselliset kisat …. Mutta tällaisen ”lavereiden keskinäisen hauskanpidon” seuraaminen on yhtä puuduttavaa kuin showpainin seuraaminen tai TV:n sohvaperunat. Tai ehkä tämä on sitä samaa kuin BB tai Tempparit

    Tuo Samoojan kommentti kertoo kyllä aika paljon: Musiikki ja rento meininki ovat erittäin tärkeässä roolissa, sillä kaiuttimia on aivan joka puolella kenttää, ja diskohitit ja muu jumputus pauhaa kaikkialla.”. … ehkä minä olen dinosaurus ;-(

    Torqye piikki paikalla ja Cleeks Toisena.
    Bland jaetulla 4 siballa -5 missä Rahm myös.
    Niemann -12, Reed-7 ja Sergio!-6.

    Samooja -2 hieno startti kovassa seurassa.

    Joukkuekisa on upea juttu ja kirjoituksista päätellen sen otti käyttöön juuri oikea Tour…

    Tuo kiertue on oikea irvikuva golftapahtumasta. Kilpailuksi tuota on vaikea kutsua. Onneksi maailmassa on sentään vielä oikeita golfkilpailuja, joihin eivät kaikki rahanahneet tuupparit pääse osallistumaan!

    ”Tuo kiertue on oikea irvikuva golftapahtumasta.”

    No jos tuo ei ole golftapahtuma, niin mikä on?

    Yritin äsken katsoa DB kisaa Bahrainista…. ei pystynyt, oli niin väsynyttä touhua ja pelaajat eivät yhtään kiinnostavia.

    ”Youtuben suoraa kisalähetystä seurasi 6500 katsojaa.”

    Liv-kisaa seurasi siis massiiviset 6500 katsojaa, kylläpä näyttää kiinnostavan suurta yleisöä!

    Juurikin katselen LIV Golfin kisaa You Tubesta ja ihan hyvältä peliltä näyttää.Katseluoikeuden hintakin on kohdallaan. Lisäksi omavalintainen katseluaikakin miellyttää. Tilaajiakin näyttää olevan yli 300000 ja striimaajiakin yli 122000,että kiinnostaa muitakin kun itseäni.
    Kyllä nuo pelaajatkin ihan osaavilta näyttävät ja tuntuvat nauttivan työstään. Joillekin toisille toureilla heillä ei liene asiaa pelaajiksi,mutta ei se näytä heidän osaamistaan heikentää. Tosin,ehkä heillekin tulee niitä ”lapsuksia”, kuten niille muillekin ns. paremmille pelaajille. Mutta sehän on inhimillistä.
    Ilmeisesti lienevät yhtä ahneita rahan perään kun useimmat meistä ”normitallaajista”. Vahvasti epäilen niitä VÄHEMMÄN ahneita löytyvän muilta kiertueilta. Eiköhän muiltakin toureilla löydy taloudellista hyötyjä hakevia pelaajia. Tuskin se nuori jenkkiamatööri pelkästä rakkaudesta lajia kohtaan ammattilaiseksi julistautui. Eikä näköjään PGA Tourin taustoiltakaan pelkkää aatteellisutta löydy.
    Nautitaan golfista ei toureita,eri kanavilta ja eri pelaajilta. Toivottavasti joskus taas näemme heidät yhdessä samoissa kisoissa. Siihen asti parempi pidättäytyä turhalta arvostelulta paremmuudesta. No,toki eihän kaikille sovi monet muutkaan tulokset!

    ””Youtuben suoraa kisalähetystä seurasi 6500 katsojaa.”
    Liv-kisaa seurasi siis massiiviset 6500 katsojaa, kylläpä näyttää kiinnostavan suurta yleisöä!”

    Oletko oikeasti noin…… …. ihan kuin tuota nyt pelkästään youtubesta katsotaan?

    https://www.livgolf.com/where-to-watch?country=usa

    Tilaajiakin näyttää olevan yli 300000

    Minäkin olen ottanut useamman Youtube kanavan seurantaan (sisällöntuottajat hyötyy suurista luvuista), mutta se ei tarkoita sitä, että seuraan peukuttamaani kanavaa aktiivisesti.

    Yritin tuossa LIV:n sivuja katsoa ja selvitellä tilanteita. Tosi sekavat (varmaankin tarkoituksella erilainen). Tabletilla en pystynyt reikäkohtaisia lyöntejä katsomaan. No PC auki ja syliin, ei onnistunut silläkään?

    Tutkin että mistä tätä herkkua voi seurata järkevästi? No ei juuri mistään. Eikä sitä näköjään kukaan seuraakaan…

    Kauanko tämä kannettu vesi pysyy kaivossa?

    LIV Golf+ Apin kautta helppo seurata.
    Senkus peilaa telkkariin tai videotykille.

    Nykyaikaa…

    LIV Golf+ Apin kautta helppo seurata.
    Senkus peilaa telkkariin tai videotykille.

    Nykyaikaa…

    Ei kuule tuossa ole ees tällaiselle +50 mitään uutta. Noita appitappeja on jo puhelimet ym. täynnä. Ei vaan kiinnosta niin paljon että viitsisi edes ladata. Jos nettisivut on tuota tasoa niin antaa olla.

    Muuten jos puhutaan valkopesusta niin sekin on nykyaikaa..

    Paljon parjattu LIV golf, mutta kiinnostus heräsi kun Kalle Samooja pääsi mukaan. Kaksi ensimmäistä kierrostu tullut seurattua ja omat ajatukset sen mukaan:
    – Kiinnostus heräsi kun suomalainen mukana lähtölistalla, lisäksi jatkuva huippujen virta kohti Liviä vaikuttaa asiaan.
    – Kierroksia on helppo seurata suoraan kohtuu hinnalla youtubesta. Eli siis ilmaiseksi!
    – Leaderbordit toimi minulle riittävän hyvin. Tietää sekä joukkue että yksilöpelien leaderboardin riittävän yksinkertaisella laytouilla.
    – Shotgun yhteislähtö ja nopea pelirytmi ~4h. Toimii aivan mahtavasti, ei tarvitse notkua pelien ääressä tuntikaupalla, ja samalla varmistetaan että tykkikierrokset näkyy livenä.
    – Mukana on maailman kärki, sekä ”vanhakärki” joka aina kiinnosstaa (Mikkelson, Stendon, Poulter, yms).
    – Pelin laatu on ihan huippuluokkaa.
    – Lähetykset on tehty todella laadukkaasti ml selostus, kommentointi, yms.
    – Joukkupeli on itseasiassa mielenkiintoinen lisä, ja vuosien kuluessa juurtuu paremmin osaksi tekemistä. Hieman siinä on päälleliimatun tuntua mutta itse tykkäsin. Joukkupeli on on aina itsekin pelatessa hieno lisäefekti, niin tässäkin.

    Itsellä menee todellakin jatkoon niin kauan kun tätä pystyy seuraamaan ilman erillisveloitusta.

    Jotkut ovat ottaneet vuosia naftaliinissa pitämänsä vara-nimimerkit käyttöön LIV trollauksiin 🤭

    Rekisteröityneet vuosikymmeniä sitten, aloituksia 0 ja muutamia vastauksia.

    Minä vertaisin LIV kisoja NHL:n ja NBA:n all stars peleihin. EVVK. Lähinnä Kutsutut pelaajat (kaikki parhaat kutsutut eivät kuitenkaan LIV kutsua ota vastaan) esittelevät taitojaan. Niissä ei kilpaurheilun ja tosipelaamisen kanssa ole mitään tekemistä. Mutta kyllä näistäkin jotkut tykkäävät – ja saa tykätäkin. En minä heitä lähde arvostelemaan.

    Toinen vertailukohta on nuo Saudien jalkapallosarjat. Sinnekin menee maailman tähtiä miljoonien perässä. Mutta nostaako se noiden sarjojen urheilullisen tason kiinnostavaksi? No ei ainakaan minun mielestä. LIVstä innostuneet ehkä kuitenkin seuraavat näitäkin.

    PS. Yhteislähtö tuo mieleen myös klubien kinkkukisat.

    Huvittaa kun jengi vinkuu LIVin formaatista, mutta samat naamat katsoo innoissaan PGAn flagship eventit 😀

    Itse seuraan vähintään tuloksia lähes kaikkista kiertueista aina alppituorista LPGAn kautta LIViin. Ja YouTube golffi on ihan parasta. Kaikkialla älyttömän taitavia pelaajia.

    Että valinnanvaraa riittää jokaiselle mielensäpahoittajalle 🙂

    Mua huvittaa tämä välitön arvostelu siitä kun joku ottaa pitkästä aikaa kynän käteen ja kirjoittaa tänne forumille oman (asiallisen) mielipiteensä. Inspiroituneena kaivan siis myös nickin naftaliinista koska on kiinnostava aihe.

    Olen täysin samoilla linjoilla ceeuuu:n kanssa livin suhteen, eli iso plussa. Samantasoista golfia ja ”televisiointia” kuin pgalla, ja lisäksi leaderboardin liikehdintä antaa paljon enemmän informaatiota kuin pgan staattinen top5. Lisäksi luulisin että Kalle tulee näkymään livillä kuvissa huomattavasti useammin kuin Sami pgalla, mikä on mulle ainakin iso bonus miksi katson liviä (pgan lisäksi). Kokonaisuutena pga/liv taisto on mahtavinta golfviihdettä aikoihin ja on tehnyt kyllä golfille hyvää. Toivotaan että osaavat hyödyntää taiston myös pga/liv välisinä kisoina nyt kun rauta on kuumana.

    Nyt oli Sergio liekeissä kun Rahm mukana.

    Oli todella tiukka 4 playoff väylän taistelu voitosta.

    Niemann lopulta vei.

    LIVin lähetys youtubella toimi kyllä nyt paremmin (ja viihdyttävästi) kuin edellisvuonna.
    Tulostaulu ruudun reunassa oli myös kehittynyt ja netistä pystyi tosi nopsaan katsomaan Kallen tiimin tilanteen.

    Suosittelen siis jatkossakin katsomaan lähetyksiä, jos ne yhä näkyvät Suomessakin.

    Jokseenkin pidän erikoisena sitä, että ekalta päivältä oli Samoojasta paljon hyvää stooria instassa, mutta tämän jälkeen ei mitään. Oletan että aikataulut ei natsannut tai budjetti ei riittänyt siihen, että toimittaja olisi ollut paikan enempää kuin päivän, mutta olis toivonut että jotain jatkumoa olisi tullut. Esimerkiksi uutinen siitä kuka voitti tai jotain vastaavaa oleellista. Oli kyllä hieno lopetus kisalle! Toivotaan Kallelle kovaa starttia Vegasin kisassa.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 34)
Vastaa aiheeseen: LIV Golf 2024

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu LIV Golf 2024