16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Liian kuuma pelata!

Etusivu Foorumit Yleistä Liian kuuma pelata!

Esillä 22 viestiä, 1 - 22 (kaikkiaan 22)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Ei jaksaisi! En todellakaan toivo sadetta, mutta mieluummin 15 astetta kuin 28, kiitos. Oma ihannelämpötilani on 15-20, jolloin shortseissa vielä pärjää.

    Ei nyt viitsitä valittaa kun kerrankin on kelit kohdallaan. Ainahan voi jäädä himaan sohvalle jos ei kunto kestä. Vettä vaan riittävästi mukaan ja nauttimaan auringosta, kohta on kuitenkin taas pakkanen.

    Nimetön

    Näin on…jos ei pientä hellettä kestä niin on miehessä/naisessa jotain vikaa. Ainahan voi vilvoitella onneksi kotona. Toinen vaihtoehto on kiinnittää tuuletin vaikka otsikkoo ja lähteä rundille.

    Nyt on liian kuuma nukkua, mutta ei eilisestä pelisää voi paljon parantua. Nestettä vain olisi pitänyt olla litratolkulla mukana.

    Eipäs nyt valiteta hellettä – harvinaista herkkua on tänä kesänä olleet aurinkoiset, kauniit pelisäät, joten nautitaan näistä viimeisistä lomapäivistä, ketkä vielä voidaan. Kohta alkaa illat jo pimetä ja arkisin ei kauaa työpäivän jälkeen kentälle enää voi mennä ja sitten tuleekin taas jo vettä vaakasuorassa :o).

    Joten itse ainakin toivotan kaikille aurinkoisia, helteisiä pelikelejä vielä elokuussa :o).

    Nimetön

    Tyypillistä valitusta, koskaan ei ole hyvä. Meikäläisen kroppa alkaa vasta toimimaan kunnolla näin lämpimässä 🙂 lihakset lämpenee ja swingi ’pehmenee’.

    Vettä kunnolla mukaan ja kentälle ja rundin jälkeen uimaan (siinä kesäpäivä parhammillaan).

    Eipä ole mitään valittamista. Parhaat pelikelit alkavat 25 asteen lämmöstä. Jonnekin 35 asteen tietämille jaksaa hyvin kävellä kierroksen, kunhan vaan muistaa tankata vettä säännöllisesti.

    Yli 35 asteen lämmössäkin on kiva pelata, mutta tällöin miellyttävä pelaaminen edellyttää golfauton käyttöä. No, näitä ongelmia ei tule vastaan Suomen kesässä.

    Meikäläisillä kentillä ainoa haitta pelaamiselle on kylmyys ja sateet.

    golfpallojen lähtönopeuden ja lentomatkan sääntöjenmukaisuus testataan +25 asteen lämpötilassa, niin että kai ne silloin ovat parhaimmillaan.

    jos minä suunnittelisin työkseni palloja, niin pyrkisin siihen, että pallo olisi tuossa testilämpötilassa niin hyvä kuin säännöt sallivat ja muissa lämpötiloissa vielä paremmin toimiva…

    siis pallon toiminta olisi _huonoimmillaan_ +25 asteessa 🙂

    asiaan palatakseni…

    Ainakin eilen, kun täälläkin pitkästä aikaa paistoi aurinko, oli vallan miellyttävä pelikeli. Lämpöä taisi olla vähän yli 20 astetta, ilman suhteeton kosteus oli kieltämättä aika hurja. Hiostava keli, mutta hyvin jaksoi kierroksen pelata.

    Jos pallojen sääntöjenmukaisuus testataan +25 asteessa, niin luulisi silloin niiden parhaat lento-ominaisuudet olevan jossakin muualla, kuin tässä testiympäristössä?

    Eikös tätä pallojen testaamista ole vastikään juuri muutettukin, jotta tällaisesta staattisen testiympäristön ’huijauksesta’ päästäisiin esiin?

    Kylmien alueiden golfreille pitäisi kuitenkin olla selkeästi omat pallomallinsa, niin olisimme samalla viivalla lyöntipituuksien suhteen kuin lämpimän maiden ihmiset 🙂

    Eilen illalla rangella 100 palloa pitkillä raudoilla ja 45 min. lähipeliharjoitteita ja vichyä meni 1,5 litraa.

    Kyllä sääliksi käy niitä, jotka tuolla joutuu koko rundin kiertämään!

    Nyt kun kelit suosivat niin kentälle pitäisi päästä joka päivä.

    Jos kuumuus haittaa niin XXL kokoinen lippis päähän ja vedellä täytetty sieni myös, ps. huiput käyttävät veden tilalla ice-poweria 😉

    Eikä ole! Turha valitus pois.

    Minusta on liian kuuma tehdä töitä. Työhuoneessani on 30 astetta lämmintä! Odotan vain iltapäivää, että pääsen pelaamaan.

    Lämpöisellä säällä pallo lentää mukavasti ja muutaman kerran tällä viikolla on käynyt niin, että se on lentänyt liiankin mukavasti: FOREEE!!!

    Helteisiä pelikelejä ja hyvää viikonloppua kaikille GP:sille.

    Ihanaa että vihdoin on kunnon kesä! Kuten golfladykin toteaa, pallo lentää nyt mainiosti! Peli on muutoinkin rentoa kun voi nauttia lämmöstä ja auringosta. Vähintään 1,5 – 2 litraa kun muistaa nauttia nestettä kierroksen aikana sekä laittaa lätsän päähän niin johan jaksaa. Ainokainen haittapuoli auringon paahteesta on se, että rusketuksen puuttuminen vasemmasta kämmenselästä paistaa kauas! Eli mistä golffarin tunnistaa kesähelteiden jälkeen? Kädet on eriväriset! No, ehkä nämä pienet ’kauneusvirheet’ kestää kunhan saa pelata.

    Tuo 30 asteen lämpötila aiheuttaa sen että nyt voit pitää 10 minuutin tauon kerran tunnissa ja vaikka harjoitella swingiä jos siltä tuntuu…

    ’Työnantaja on velvollinen huolehtimaan teknisillä toimenpiteillä, esim. ilmanvaihdon tehostamisella, ettei työilman lämpötila ylitä + 28 °C, kun ulkoilman lämpötila on alle + 25 °C. Jos lämpötila kuitenkin ylittää + 28 °C helteen vuoksi, on työntekijöiden altistusaikaa lämpörasitukselle alennettava. Altistusajoiksi ovat vakiintuneet 50 min/h alle + 33 °C:ssa ja 45 min/h yli + 33 °C:ssa. Työtä siis tauotetaan 10-15 min/h.’

    Lue lisää: Uudenmaan työsuojelupiiri

    Hienoa, kun on lämmintä ja aurinko paistaa!

    Eilen täysi kierros kolmesta lähtien. Eli kuumaa oli ja paistetta, kantobägi selässä. 2,5 litraa nestettä kului ja painoa katosi -siis kropastakin.

    Kaiken lisäksi kesän ensimmäinen jätetty kortti, 39 bp.

    Tänään taas baanalle. On tää kivaa!

    Mitä valkoisesta kämmenselästä, mutta entäs nämä valkoiset jalkaterät ja nilkkasukkarajat! Viime kesänä Rafaellon terassin jonossa yksi mies kuiskasi korvaani, että kyllä golffari aina toisen tunnistaa ;-).

    Kiitos infosta! Käytän noi 10 minsan tauot täällä GP:n keskustelualueella tehokkaasti :-). Ei vaan nyt taidan kipaista kiskalle ostamaan jätskin.

    Olet oikeassa, en vain kehdannut ihan kaikista kammottavista värivirheistä mainita. Juuri tänä aamuna kun hamosen ja sandaalikengät laitoin töihin, hirvitti katsella valkoisia jalkateriä! Eikä kovin lyhykäistä hamostakaan oikein kehtaa pitää kun 10 cm polven yläpuolelta alkaa olla vitivalkoista ….ihan kuin olisi jokin tauti iskenyt. No, yhden työkaverin kanssa tuossa juuri toissapäivänä vitsailtiin tällä asialla ja verrattiin kummalla paremmat rajat, taisin voittaa skaban!

    Eikun lisää aurinkoa hakemaan, alkaa tässä taas viikon loma ja arvaat varmaankin mitä aion tehdä…no tietysti nautin kesän lämmöstä ja vihreydestä yrittäen saada pienen pallon kaukaisuudessa siintävään koloon!

    Mukavia pelejä Sinulle ;o)

    Kun toi pallo ei tahdo lentää niin otan mielelläni vastaan pientä apua kelin puolelta. Kyllä sen eteen sopii vähän hikoillakin.

    Eikun hikoilemaan ja palloa taivaalle 🙂

    ’Tyypillistä valittamista, koskaan ei ole hyvä.’ Ei se näin mene, kyllä ’koskaan’ on hyvä, silloin kun lämpötila on 16-22 astetta. Silloin ei todellakaan ole mitään valittamista, kunhan ei sada.

Esillä 22 viestiä, 1 - 22 (kaikkiaan 22)
Vastaa aiheeseen: Liian kuuma pelata!

Etusivu Foorumit Yleistä Liian kuuma pelata!