16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Liian korkeat draivit

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Liian korkeat draivit

Esillä 17 viestiä, 1 - 17 (kaikkiaan 17)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Put

    Kärsin liian korkeista draiveista. Lyönti menee korkealle ja tulee nopeasti alas ilman rulleja. Kaikki pelikaverit kommentoivat niitä ”ilmaviksi”. Joskus draivit lentävät yli 200m mutta tyypillisesti jäävät vähän alle. Draiverini on Niken 9.5-asteinen Streight-fit Aldila Voodoo varrella. Mitkä tekijät vaikuttavat draivin korkeuteen? Mitä muutoksia voisi tehdä lyöntitekniikkaan? Mitä asioita kannattaisi kokeilla jotta saisin lyöntini matalammaksi ja sitä kautta ehkä vähän pitemmäksi?

    Psyvätkö ilmavat draivisi ladulla? 200 m. väylällä on parempi kuin 230 m. pöpelikössä.

    Tuttu ongelma, joka minulla ainakin johtui puutteellisesta painonsiirrosta. Ts. osumahetkellä paino vielä reilusti takajalalla. Osaavan pron avulla homma saatiin korjattua. Usein huono downswingi on seurasta huonosta bäkäristä, näin myös minulla, joten koko paketti meni koko lailla uusiksi. Satunnaisesti noita takajalan roikotuksia tulee vieläkin, ja sillä menettää helposti sen 50 metriä mitassa…

    Eilen oli peliryhmässä kaveri, joka löi korkeaa draivia noin 250 metriä. Ei rulleja.

    ts

    Albatrossi kirjoitti: (1.7.2013 15:32:17)
    Eilen oli peliryhmässä kaveri, joka löi korkeaa draivia noin 250 metriä. Ei rulleja.

    Mä oon nähny aika monta jotka roikkuu takajalalla ja lyö yhtä pitkiä ellei enemmänkin. Hassu peli.

    Tuliskohan ne korkeet sitten kuitenkin liian aikasesta siirtymisestä etujalalle tai muuten huonoista osumista?

    ts kirjoitti: (1.7.2013 15:46:41)

    Yksi pahimmista takajalalla roikkujista on Ángel Cabrera. Lyö varmaan lyhyitä juuri sen takia.

    Put kirjoitti: (1.7.2013 14:04:35)
    Kärsin liian korkeista draiveista. Lyönti menee korkealle ja tulee nopeasti alas ilman rulleja. Kaikki pelikaverit kommentoivat niitä ”ilmaviksi”. Joskus draivit lentävät yli 200m mutta tyypillisesti jäävät vähän alle. Draiverini on Niken 9.5-asteinen Streight-fit Aldila Voodoo varrella.

    Mitkä tekijät vaikuttavat draivin korkeuteen? Mitä muutoksia voisi tehdä lyöntitekniikkaan? Mitä asioita kannattaisi kokeilla jotta saisin lyöntini matalammaksi ja sitä kautta ehkä vähän pitemmäksi?

    Tämä on tätä klubipelaajan logiikka, että liian korkeita draiverja, jos sallit

    Mun mielestä noi on vaan liian lyhkäisiä, tosin jos lyöt koko ajan 200 metrisiä ja pelaat pääasiassa keltaisilta niin tuohan on ihan riittävä pituus!

    Todella pitkät draivit ovat myös korkeita, pitää ampua tykillä jos halutaan matalia ja pitkiä draiveja, jotka myös pysyvät ilmassa

    Osumahetkellä ilmeisesti todellinen lyöntikulma on jotain muuta kuin optimi, esimerkiksi draiverin nostokulma 9,5asteinen on todellisuudessa svingistä johtuen isompi, joten mennään sarjaan ’huono osuma, painonsiirto, siirtyminen etujalalle liian aikaisin tms’

    Edelleen epäilen että mailanpäännopeus ei riitä, tai sitten että svingisi ei tuota pidempia lyöntejä, kannattaa käydä prolla ennenkuin lähtee hakemaan välineistä apua

    Put

    Draivit pysyvät melko hyvin väylällä tai heti sen vieressä. En yleensä joudu hankaluuksiin draivien takia. Korkeat lyönnit ovat alttiita tuulelle mikä saattaa aiheuttaa yllätyksiä.

    Ei tuo draivin pituus tai lyhyys sinänsä suuri ongelma ole mutta ajattelin että jos saisin osan tuosta palloa ylöspäin vievästä energiasta suunnattua enempi eteenpäin niin toki ottaisin ylimääräiset ilmaiset metrit vastaan. Kukapa meistä ei haluaisi lyödä pitempiä draiveja.

    TP Combo kirjoitti: (1.7.2013 16:02:38)

    Put kirjoitti: (1.7.2013 14:04:35)
    Kärsin liian korkeista draiveista. Lyönti menee korkealle ja tulee nopeasti alas ilman rulleja. Kaikki pelikaverit kommentoivat niitä ”ilmaviksi”. Joskus draivit lentävät yli 200m mutta tyypillisesti jäävät vähän alle. Draiverini on Niken 9.5-asteinen Streight-fit Aldila Voodoo varrella.

    Mitkä tekijät vaikuttavat draivin korkeuteen? Mitä muutoksia voisi tehdä lyöntitekniikkaan? Mitä asioita kannattaisi kokeilla jotta saisin lyöntini matalammaksi ja sitä kautta ehkä vähän pitemmäksi?

    Tämä on tätä klubipelaajan logiikka, että liian korkeita draiverja, jos sallit

    Mun mielestä noi on vaan liian lyhkäisiä, tosin jos lyöt koko ajan 200 metrisiä ja pelaat pääasiassa keltaisilta niin tuohan on ihan riittävä pituus!

    Todella pitkät draivit ovat myös korkeita, pitää ampua tykillä jos halutaan matalia ja pitkiä draiveja, jotka myös pysyvät ilmassa

    Osumahetkellä ilmeisesti todellinen lyöntikulma on jotain muuta kuin optimi, esimerkiksi draiverin nostokulma 9,5asteinen on todellisuudessa svingistä johtuen isompi, joten mennään sarjaan ’huono osuma, painonsiirto, siirtyminen etujalalle liian aikaisin tms’

    Edelleen epäilen että mailanpäännopeus ei riitä, tai sitten että svingisi ei tuota pidempia lyöntejä, kannattaa käydä prolla ennenkuin lähtee hakemaan välineistä apua

    Mailanpään nopeus tuskin se isoin ongelma tuossa on, jos saa pallon nousemaan korkealle ja vielä lentämäänkin sen n. 200m päähän. Itse veikkaisin, että osumaan tullaan liian jyrkästi tai alaspäin ja aiheutetaan pallolle liian paljon alakierrettä, joka nostaa sen taivaisiin. Tämä voi sitten voi johtua tuosta painonsiirrosta, pallon paikasta suhteessa alkuasentoon tai muuten vaan huonosta osumasta.

    Syy väärä mailan liikerata osumassa,seuraus liian suuri spin rate. Eli pron jutulle!! Just ld-EM kisoissa J Miller 341m ilmassa pieneen ylämäkeen….ei usko lyönnin korkeutta,ennen kuin vierestä näkee…..lavassa loft 4astetta, nopeutta liki 150mph ja spinni n.2000 ja pallo kohti pilviä….Toimii myös matalilla nopeuksilla ja normi mailalla,kun spinnin saa kuriin.

    Lähteekö pallo välittömästi ylös vai nostaako kierre sen taivaisiin? Tällä on isohko merkitys.

    Itse vaihtelen draivin korkeutta paljonkin tuulesta ja halutusta lentokaaresta riippuen muuttamalla svingiä ja pallon paikkaa stanssissa. Samalla lentokaaren muoto muuttuu merkittäväsi, vaikka maila ja mies ovat samat.

    KL kirjoitti: (1.7.2013 23:20:30)
    Itse vaihtelen draivin korkeutta paljonkin tuulesta ja halutusta lentokaaresta riippuen muuttamalla svingiä ja pallon paikkaa stanssissa. Samalla lentokaaren muoto muuttuu merkittäväsi, vaikka maila ja mies ovat samat.

    Minä kun en osaa vaihdella swingiä enkä pallon paikkaa hallitusti, niin vaihdan pallon tiiauskorkeutta. Mitä korkeammalle pallon nostan tiillä sitä korkeammalle se nousee lyönnin mukana. Tietoisesti en tee muutosta swingiin. Kikan opetti muutama vuosi sitten pro, jolta hain apua muihin lyöntiongelmiin.

    Kierteettömän pallon optimilähtökulma on noin 30 astetta. (Ala)Kierre alkaa puremaan vasta, kun pallon nopeus hieman laskee.

    Put kirjoitti: (1.7.2013 14:04:35)
    Kärsin liian korkeista draiveista. Lyönti menee korkealle ja tulee nopeasti alas ilman rulleja. Kaikki pelikaverit kommentoivat niitä ”ilmaviksi”. Joskus draivit lentävät yli 200m mutta tyypillisesti jäävät vähän alle. Draiverini on Niken 9.5-asteinen Streight-fit Aldila Voodoo varrella.

    Mitkä tekijät vaikuttavat draivin korkeuteen? Mitä muutoksia voisi tehdä lyöntitekniikkaan? Mitä asioita kannattaisi kokeilla jotta saisin lyöntini matalammaksi ja sitä kautta ehkä vähän pitemmäksi?

    Mielenkiintoinen aihe, johon tormaa lahes paivittain. Monesti kun svingi ei toimi ja se laittaa mailan/draiverin taysin vaaraan asentoon impactin ’lapi’. Niin varmasit tassakin, mutta kantsis kayda jossain paremmassa paikassa tsekkauttamassa missa asennossa se maila siella impact alueella on. Veikkaisin, etta grippisi ’suu’ sojottaa aikalailla etuviistoon impactissa ja nain olet tehnyt 9.5 (static loft) asteen loftista taysin jotain muuta. Ja jos viela lyot sita ylospain ja facen ylaosalla, niin hupsista! Naa on kuitenkin aika simppeleita asioita fixata, joten ehdotan, etta ensin selvitat syyn ja sitten hyokkaat sen kimppuun, jotta homma korjaantuisi.

    Jollain tuollaisella varsin tavallisella varrella ei hirveasti ole merkitysta siihen nostokulmaan. Pari astetta suurinpiirtein.

    Kantsii myos mittauttaa se draiverin lofti kunnolla. 9.5 on vain se numero siina nupin kyljessa. Se ei tarkoita paljoa mitaan muuta.

    ts

    Sen verran oikeesti aiheeseen, että kaikki täällä esitetyt jutut on sen luokan arvauksia, että niiden perusteella ei kannata tehdä yhtään mitään. Siis myös omat kommenttini.

    Jos haluut oikeesti tuohon avun, syy alkaa selviämään osumateipin ja Flightscopen / Trackmanin avulla. Sen jälkeen sitten pitää jonkun vielä katsoa noiden virheiden aiheuttajat ja saada keho toimimaan oikein osuma-arvojen korjaamiseksi.

    Niin, tapsa, eikohan naa oo kaikki tosiaan arvauksia siihen asti kunnes joku nakee tan jampan lyovan sita palloa ja viela vempeleilla milla nakee mita han tekee silla draiverillaan.

    Mutta ei toi nyt mitaan ufo-tiedetta ole. EIka mitaan sellaista mita ei olisi nahty jo aiemmin monen monta kertaa, joten ei tuon korjaamiseksi nyt mitaan suurempaa tarvita. Vahan ymmarrysta ja sitten runsaasti reenia.

    Kyllä itse lähtisin samoille linjoille tuon jo aiemmin kirjoitetun veikkauksen suhteen siitä, ettei siinä mailanpään nopeudesta ole kyse.

    Joissain tapauksissa melko helpostikin painonsiirrollisilla asioilla saa tällaisia ongelmia poistettua, joskin asiaan on vaikea sanoa mitään ’virallista’, kun ei kukaan täällä ole lyöntiäsi nähnyt. Alakierteen ongelmaa minäkin lähtisin veikkaamaan, kokeilla ainakin kannattaa!

Esillä 17 viestiä, 1 - 17 (kaikkiaan 17)
Vastaa aiheeseen: Liian korkeat draivit

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Liian korkeat draivit