28.11.–5.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][3]
KilpailuaSuomalaista

Leviltä golfosake?

Etusivu Foorumit Yleistä Leviltä golfosake?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 27)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Levillä avataan 9 reikää 2006 ja toiset 9 2007. Suomen pohjoisin kenttä ja tuttu paikka monille etelä-suomalaisillekin. Uskaltaisiko merkitä osakkeen?

    Mihin päin Levin aluetta kenttä tulee?

    Tällaista infoa löytyi:

    ’Kentästä tulee Country Club -kenttä, jolle pelaamaan pääsee vain osakkeiden tuomilla pelioikeuksilla. Kenttäyhtiö tarjoaa vapaaseen myyntiin 96 osaketta 1.1.2005 käynnistyneessä toisessa osakeannissa.

    A-sarjan mökkiosake antaa yhden etukäteen nimeättömän pelioikeuden, kuitenkin enintään 35 pelikertaa vuodessa. Mökki-osakkeen hinta on 2.5.2005 asti 6500 euroa ja 3.5-31.12.2005 7000 euroa.

    B-sarjan henkilöosake antaa yhden rajoittamattoman pelioikeuden nimetylle henkilölle. Henkilö-osakkeen hinta on 2.5.2005 asti 3250 euroa ja 3.5-31.12.2005 3500 euroa.

    A-sarjan osakkeen pelioikeus voidaan vuosittain tai toistaiseksi vaihtaa enintään kahdeksi B-sarjan osakkeen nimetyksi henkilöpelioikeudeksi maksamalla pelioikeuskohtainen hoitovastike myös lisäpelioikeudesta.

    Mikäli perheessä on kaksi nimettyä henkilöpelioikeutta saavat samassa taloudessa asuvat 18 vuotta ja sitä nuoremmat perheenjäsenet pelioikeuden pelikaudella maksamalla puolet pelioikeuskohtaisesta hoitovastikkeesta.

    Vuosittainen hoitomaksu ensimmäiselle täydelle pelikaudelle 2006 tulee olemaan 450€ per osake. ’

    Lue lisää: Levi Golf – Aluekartta

    Nimetön

    montakos kierrosta ajattelit ehtiä pelata lumien sulamisen ja uuden hiihtokauden välissä?

    Tämä on varmaan vitsi. Kyllä on aika vähän pelaajia jotka viettävät koko lomansa Levillä hyttysten syötävänä. Tuleepahan kierrokselle hintaa kun laskee matkakustannukset mukaan.

    Nimetön

    ’Kentästä tulee Country Club -kenttä, jolle pelaamaan pääsee vain osakkeiden tuomilla pelioikeuksilla.’

    Tarkoittaako tuo, että green feellä ei pelata? Niinhän siinä lukee, mutta…

    Mikäs on hinta niillä kierroksilla, joita golffari tekee esim. viikon etelänreissuillaan? Matka 1000egee ja 5 kierrosta á 50 egee. Kyllä siinäki kierrokselle hintaa tulee aika tavalla ja tuota kuiteski harrastaa aika monikin golffari…

    Jos kenttä on ns. yksityinen = ei vieraspelaajia niin ilmeisesti tuon ’seuran’ jäsenet eivät pääse liittoon eikä saa pelata muilla kentillä. Olenko ymmärtänyt oikein?

    Joo maksaahan sekin mutta etelästä ei toistaiseksi tarvitse ostaa osaketta eikä noita ötököitäkään ole Ihan niin paljon kuin Lapissa. Ja etelänloma on muutakin kuin golfia. Mielestäni eteläsuomalainen on täysin kahjo tai rahaa on liikaa jos ostaa osakkeen Lapista.

    Nimetön

    No mut hei: jos saat valita kierroksen jossain etelässä kentällä, joka on enemmän tai vähemmän loistavassa kunnossa koko vuoden tai sitten Lapissa kentällä, jossa kesägriinit avataan vihdoin joskus heinäkuun puolivälissä hyttysten ininän säestämänä, niin kumman valitset?

    Nimetön

    Vaikea antaa neuvoa toiselle, mutta itse en hellänä luonteena halua tappaa jatkuvasti hyttysiä. Niinpä itse en satsaa Lapin lyhyeeseen hyttyssesonkiin.

    ts

    Kukaanhan ei voi asua muualla kuin eteläsuomessa. Eihän.

    Nimetön

    Suurin osa Suomi-nimisessä maassa asuvista suomalaisista ja sen myötä myös tämän palstan kirjoittajista asuu Etelä-Suomessa, joten he ovat eteläsuomalaisia ja ajattelevat asioista eteläsuomalaisittain.

    Enpä tiedä. Voisihan sekin olla kokemus pelata kerrankin keskellä yötä auringon paistaessa…

    Et taida etelän miehenä ymmärtää miksi ihmiset edes asuvat lapissa???

    Toiset haluavat eri asioita. Onhan olemassa ihmisiä, jotka eivät halua edes golfia pelata. Ajatella…

    Ainahan voi kysyä, minkä mä valitsisin, mutta ei kannata asioita yleistää, että kaikki haluavat samaa kuin sinä… tai minä.

    Itse en kyl yhtään rakasta hyttysiä…

    Ja jos joku asuu Kittilässä ja haluaa ostaa Kittilästä golf-osakeen, niin hän on sit tuplahullu?
    😉

    Huomaan kyllä, että ajattelet ainoastaan eteläsuomalaisittain…

    ts

    Juu niinhän se on. Mulle vaan jotenskin tuli käsitys, jotta tuo sorja saattais olla vaikka tuolta pohjosesta. Kyllä sillon on varmaan parempi sijainti hänelle kun vaikkapa paloh… eiku siis Kytäjä.

    Minä (ja luultavasti myös boogieman) arvelimme että kenttää myydään myös etelämmän Suomen pelaajille, sillä Kittilässä on vain 5000 asukasta. Jos pelaajatiheys olisi sama kuin keskimäärin koko maassa, Kittilästä löytyisi 100 golfaria, kun täysmittainen kenttä vaatii 800-1000 osakkeenomistajaa. Mutta ehkä golfaajien määrä on Lapissa kymmenkertainen muuhun Suomeen nähden.

    Nimetön

    Ei Lapissa asumisessa suinkaan ole mitään vikaa. Olettaisin kuitenkin, että toi kenttähanke on suunnattu enemmänkin meille ’lantalaisille’ eli etelän miehille. En usko, että pelkästään paikallisissa alkuasukkaissa on tarpeeksi väestöpohjaa ton kentän elinkelpoisena säilymiseen.

    Allekirjoittaneen henkilöhistoriaan muuten kuuluu 10 vuoden asustelu linnuntietä noin 600 km pohjoiseen kehä kolmoselta, joten on tässä sen verran katseltu maailmaa siitäkin vinkkelistä. Ja sattumoisin siellä golfinkin aloittaneena pistää vaan epäilemään toi Lapin kauden lyhyys. Oulun korkeudellakin alkaa olla golfkenttien rakentamisen mielekkyys vähän siinä ja siinä (terveisiä vaan Sankivaaraan, upea kenttä, kunhan griinit saadaan auki ennen helluntaita!).

    Ontuvana vertauksena vois esittää, että tuskin muuten kukaan kittiläläinenkään lähtee hiihtolomareissulle Peuramaalle tai vaikka Hyvinkään Sveitsiin, puhumattakaan että ostais sieltä lomaosakkeen rinteen juuresta?

    Kyllä etelänkin kenttiä myydään pohjoisen pelaajille, niin miksei siis myös toisin päin??

    Ja täysmittainen kenttä ei aina välttämättä vaadi edes 500 osakasta… Itse aloitin golfini kentällä jossa oli vain muutama osakas. Ja sen verran siellä taitaa niitä yhä olla… luulisin.

    Mitenkähä onnistuu Levillä ’vain osakkeenomistajille’-kenttä tuolla potentiaalilla, satunnaisia GF-pelaajia (jos edes sallitaan) kulkee ohi muutama päivässä.

    Kuinka monella etelän asukilla onkaan tuolla suunnalla mökki, jota käytetään vain talvisin ja silloinkin vain parin viikon ajan? Olisko about tuhannen mökkiä jonkinlainen arvaus…?

    Tuo golfkenttä tois monelle syyn mökkeillä siellä vähän kesälläkin…

    Aina niitä kaikenlaisia ’hulluja’ löytyy… 😉

    No siis kerroin vain esimerkin… huonon sellaisen kai.

    Mutta onhan tuolla noita osakkeita enemmänkin kuin nuo 96. Tuossa ei kyl kerrota, että kuinka paljon enemmän…

    ’Kentästä tulee Country Club -kenttä, jolle pelaamaan pääsee vain osakkeiden tuomilla pelioikeuksilla. Kenttäyhtiö tarjoaa vapaaseen myyntiin 96 osaketta 1.1.2005 käynnistyneessä toisessa osakeannissa.’

    Taitaapi olla koemarkkinointi meneillään, katsovat sitten löytyykö kiinnostuneita riittävästi. Kesällä nuo Lapin mökit ovat kyllä tyhjillään, ehkä joku saattaisi ostaakin mutta ne HYTTYSET ja PAARMAT ja MUUT ötökät….. Syksymmällä taas matkailijat ovat pääasiassa ruskaretkeilijöitä.

    Nimetön

    Sen verran vielä aiheesta, että onneksi on olemassa se GOLF-virta, että päästään täällä Suomessa ylipäätään edes näinkin hyvissä olosuhteissa harrastamaan tätä lajia. Sillä kai me täällä Etelä-SuomessaKIN ollaan esim. jonkun espanjalaisen mielestä tosi piruparkoja, kun mätkitään palloa onnesta kankeina alle kymmenen asteen viimassa ja riemuitaan siitä, kun kesägriinit aukeaa jo vappuna.

    Olin tos yks lauantaiaamu seiskalta rangella ja lämpötila oli -4.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 27)
Vastaa aiheeseen: Leviltä golfosake?

Etusivu Foorumit Yleistä Leviltä golfosake?