Aihe: Kytäjän kenttää lyhennetään - Golfpiste.com

21.4.–28.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][3]
KilpailuaSuomalaista

Kytäjän kenttää lyhennetään

Etusivu Foorumit Yleistä Kytäjän kenttää lyhennetään

Esillä 10 viestiä, 76 - 85 (kaikkiaan 85)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Tää tiimerkeistä keskustelu on kyllä aina huvittavaa. Eräs lähipiirini mieshenkilö muistuttaa minua aina siitä että EN SAA pelata punaisilta… ÖH. Ja punaisilta tehty birdie ei ole oikea birdie.

    Punaisilta on välillä mukava pelata juuri sen vuoksi, että lähipelin merkitys korostuu. Eikä se pilalle mennyt draivi pilaa joka toista reikää (tai siis sen tulosta). Meikäläisellä varsinkin kun lähipelissä pystyn edes jonkin verran vaikuttamaan siihen, miten pelaan. Pitkät lyönnit vedän vielä ihan tuurilla 🙂

    Tosi mies uskaltaa pelata punaisilta. Toisaalta, syynä punaisilta pelaamisen kammoon voi olla pelko siitä, että tulee nekkuun punaisilta pelattessa ryhmän ladyilta. Keltaisilta tai valkoisilta pelatessa voisi ainaa antaa jonkun hyvän selityksen…

    Talman luvuthan ei ole lainkaan linjassa noiden muiden kanssa – ainakaan jos katsoo kenttien pituuksia… Onko talma sitten muuten niin helppo?!?

    Hieman off-topics.
    Käyttäytyminen keltaisilta ja punaisilta pelattaessa on mielenkiintoinen kysymys. Tässäkin ketjussa muutamassa kohdassa mainittu miesten pelko pelata ladyjen kanssa punaisilta on melko varmasti aika suuri mörkö.
    Itse pelaan lähes poikkeuksetta punaisilta, jos peliporukassa on lisäkseni ainoastaan punaisilta pelaavia. Valitettavan usein = lähes poikkeuksetta kentillä saa katsella kahden hlön porukoita, joissa mies ei uskalla pelata punaisilta ladyn seurana. Pelaisivat vaikka sitten yhdessä sinisiltä, jos kentällä ei ole ruuhkaa.

    Asia, joka on häirinnyt sekä minua että useampia kauniimpaa osapuolta edustaneita pelikavereita.
    Seuratkaapa tulevana kesänä kuinka miehet/keltaisilta pelaava hlöt käyttäytyvät kun seurueeseen kuuluu yksi punaisilta pelaava.
    Kuinka moni jää kohteliaasti odottamaan, että viimeinenkin pelaaja on saanut mailansa bägiin ja valmis jatkamaan matkaa? Monesti nämä takajoukot syöksyvät pää neljäntenä jalkana etsimään pallojansa ja viimeisenä punaisilta avannut jää porukasta jälkeen. Yksinäistä punaiselta pelaavan kannalta etten sanoisi. Pahimmat tapaukset juoksevat väylälle odottamaan viimeisen lyöntiä luottaen ettei pallo tule punaisilta takaraivoon.
    Kyse on puhtaasti siitä kuinka kunnioittaa kanssapelaajaa – minusta ainakin.
    Hidastaako pelikaverin edellä kuvattu odottaminen peliä?
    Minusta ei, koska pelikavereiden tärkein tehtävä on katsoa minne pelikaverin pallo menee. Kun pallo menee muualle kuin väylälle, sitä joudutaan etsimään. Pallon etsintä on huomattavasti vaikeampaa, jos ei tiedetä mihin pallo on mennyt. Etsimiseen menee äkkiä useita minuutteja per katoaminen ja enemmän kun ei oikein tiedetä mihin pallo meni. Odottamiseen menee ehkä 10s, siis 3minuuttia kierroksen aikana, mikä ei ole mitään siitä, että kaikilla on paljon miellyttävämpi pelata.

    Itse olen huomannut että miehillä on usein vaikeuksia sulattaa naista pelaamassa keltaisilta tiiltä. Tämä on minusta vaikeaa ymmärtää. Vaimon kanssa kun mennään pelaamaan, niin valitaan tiiauspaikat peliseuran mukaan. Jos mukaan tulee nainen, niin pelataan kaikki kolme punaisilta ja jos mukaan tulee mies niin pelataan kaikki keltaisilta.
    Ongelmana vain on se, että jos vaimoni menee sitten tekemään birdien niin keskustelut tuntuvat välittömästi siihen. Aivan kuin siinä olisi jotain kaameaa, että nainen pelaa keltaisilta ja paremmin kuin muu peliporukka.

    Yleensäkin on ärsyttävää puhua naisten ja miesten tiistä. Eikö olisi parempi, että jokainen pelaa sieltä mistä peli luistaa ja homma toimii.

    hc

    TK kirjoitti: (8.3.2006 17:18:40)
    Kuinka moni jää kohteliaasti odottamaan, että viimeinenkin pelaaja on saanut mailansa bägiin ja valmis jatkamaan matkaa? Monesti nämä takajoukot syöksyvät pää neljäntenä jalkana etsimään pallojansa ja viimeisenä punaisilta avannut jää porukasta jälkeen. Yksinäistä punaiselta pelaavan kannalta etten sanoisi. Pahimmat tapaukset juoksevat väylälle odottamaan viimeisen lyöntiä luottaen ettei pallo tule punaisilta takaraivoon.
    Kyse on puhtaasti siitä kuinka kunnioittaa kanssapelaajaa – minusta ainakin.
    Hidastaako pelikaverin edellä kuvattu odottaminen peliä?

    Lähden ainakin itse kävelemään omalle pallolleni tiiauspaikalta, kun ryhmän viimeinen pallo on ilmassa (ellen sitten itse ole lyönyt sitä). Näin saan etsiä palloani tarpeen vaatiessa tukkimatta kenttää sekä olen varmasti valmiina oman lyöntivuoroni tullessa. Jos lyön itse vikana, eikä kukaan jää odottamaan kävelyseuraa, en loukkaannu mitenkään, sillä itsehän olin sinne mutiin oman lyöntivuoroni tuupannut. Tiukemmissa paikoissa toki vähintään yhden on seurattava lyönnin suuntaa ja loppupaikkaa.

    Ongelma on tietenkin silloin siinä, kun ryhmässä on yksi nainen, joka on näin joka lyöntivuorolla mudissa, riippumatta tuloksestaan. Ja kaikki miehetkin ovat yleensä ehtineet pakata bäginsä lyöntien jälkeen toisin kuin silloin kun kaikki lyövät keltaisilta (joka on taas jo aivan toinen juttu..). Jos oma palloni on lähimpänä lippua ja väylällä (eli aina =) jään punaisille odottamaan naisseuraa. Mutta muuten kävelen pallolleni ja toivon, että sillä kertaa parhaiten avannut tajuaa vuorostaan jäädä odottamaan.

    Mutta ei golfin ole tarkoituskaan olla mikään ryhmäkävely. Näitäkin ryhmiä silti näkee kentällä, joissa jokaisen lyönnin jälkeen koko ryhmä kävelee seuraavan pallon luokse ihmettelemään sitä ja lyönnin jälkeen taas seuraavan luokse.

    Iso Helppo kirjoitti: (8.3.2006 16:57:19)
    Talman luvuthan ei ole lainkaan linjassa noiden muiden kanssa – ainakaan jos katsoo kenttien pituuksia… Onko talma sitten muuten niin helppo?!?

    Kotkan korjatut ovat kyllä kohdallaan. Mutta kieltämättä hämmästyttää kun slopeja katselee, että erot ovat mitättömiä, kun miettii puulaakigolfarin yhden kierroksen aikana tekemiä virheitä ja ylisuorituksia.
    Kotkaa ja Talmaa kohtuullisesti (määrällisesti) pelanneena kumpaakaan ei voi helpoksi väittää. Talmassa on tasoitus saanut kyytiä, Kotkassa 35 p pelattu punaisilta.

    –otalart–

    ritari kirjoitti: (8.3.2006 18:17:14)
    Talmassa on tasoitus saanut kyytiä, Kotkassa 35 p pelattu punaisilta.

    Hyvinkäällä sitten ei pelata punasilta, eikä muuten käytetä tasotuksiakan. Mano-a-mano.

    Pikaisesti haettua tietoa jenkkilästä

    http://www.oldehomesteadgolfclub.com/courses/

    To get the most out of your Olde Homestead experience, we recommend you play from the tee box that most closely coincides with your level of play.

    Which tee box is right for you?

    TRAILBLAZER (recommended for 0 to 6 handicappers)
    73.2 rating, 137 slope, 6,800 yards 6220 m

    PIONEER (recommended for 7 to 12 handicappers)
    72.6 rating, 135 slope, 6,505 yards 5950 m

    HOMESTEADER (recommended for 13 to 19 handicappers)
    69.6 rating, 126 slope, 6,049 yards 5530 m

    SETTLER (recommended for 20 to 26 handicappers)
    67.2 rating, 117 slope, 5,541 yards 5066 m

    FRONTIERSMAN (recommended for 27+ handicappers)
    68.2 rating, 116 slope, 4,953 yards (Ladies rating and slope) 4530 m

    Myös äkkiä katsoen löysin pari kenttää, joissa tee boxit 4 kpl järjestyksessä

    punainen, valkoinen, sininen, kultainen

    Onko jossain joku golf sääntö, joka sanoo, että naisten kilpa tee on väriltään sininen tai että raavas uros pelaa yleensä aina keltaiselta jos tasoitus on alle 36 ?

    Ainakin ulkomailla händärillä 36 jos menee kultaiselle teelle (lähinnä keltaista väriä) voi joutua aika seikkailuun

    PS. Äkkiä ne Kytäjän kaksi kenttää täyttyivät vaikka täälläkin on monta (kuten minä), jotka eivät ole siellä käyneet.

    Minua suoraansanottuna ihmetyttää ajatus, että oma tii pitäisi valita peliseuran perusteella. Ehkä se sopii paremmin lyhytlyöntisten ajatusmaailmaan. Ei minusta ainakaan olisi kiva lyödä kakkoslyöntiä 100 metriä lähempää reikää kuin joku porukassa oleva nainen. Tuskin se naisistakaan kovin mieltäylentävää olisi, lyödä kahdella sinne missä oma avaukseni on. Saatika sitten, että muuttaisin sen vuoksi pelitaktiikkaani ja alkaisin availemaan raudoilla – saman mittaisia kuin naiset draivaa. Tuskin sekään naisista kivalta tuntuisi. Nyt kun pelaan yleensä keltaisilta olen pitkälyöntisten naisten kanssa avauksen jälkeen keskimäärin tasoissa.

    Monet vakituisista naispelikavereista (pelaan melko usein naisseurassa) tyrmäisivät taatusti ajatuksen, että heidän vuokseen vaihtaisin tiipaikkaa. Sitä paitsi se vain hidastaisi peliä kun aika monella par-nelosella joutuisi odottamaan griinin tyhjentymistä ennen kuin tohtisi avauksen suorittaa. Seitsämän kymmenestä par-nelosesta kun meidän kentällä on punaiselta tiiltä alle 275-metrisiä. Hidastaisi peliä merkittävästi enkä minä pelitaktiikkaani ala muuttamaan pelin nopeutumisen vuoksi. Toisin sanoen kierrokseni sujuu keltaisilta paljon rytmikkäämmin kuin punaisilta pelattaessa, jolloin pitkät odottelut haittaisivat koko ryhmää. Eli kaikin puolin järkevämpää pelata keltaisilta. Tämän vuoksi en viitsi osallistua edes seuran juhannuskisaan, joka pelataan punaisilta. Se kisa kun on muutenkin tarpeeksi hel**tillinen 😉

    Eli ilmeisesti lyhytlyöntiset ovat poikkeuksetta niitä herrasmiehiä, nyt sekin selvisi. Vielä on minulle selviämättä, että miksi kaikki formulakuskit olivat Kyllösen mielestä sympaattisia? ’Tämä sympaattinen brasilialainen’, ’tämä sympaattinen saksalainen’, ’tämä sympaattinen skotti’ jne.. gotta point? 🙂

    Mutta kenttähän on alun perin kai lähdetty rakentamaan sillä periaatteella, että rakennetaan kunnollinen kenttä joka on hyvä laatuinen ja vaativa kaikentasoisille pelaajille amatööristä ammattilaiseen ja siltä väliltä. Siitä että pelaaja ei osaa valita oikeaa aloituslyönti paikkaa omiin todellisiin taitoihinsa nähden ei voida syyttää suunnittelijaa, kenttää, taikka ketään muutakaan tahoa, ainoastaan pelaajaa itseään.

    Jos ajatellaan pelaajan kannalta ja pelaajan kehittymistä sekä hyvää kehittymistä ruokkivaa pelaamista, niin olisi kannattavaa pelata punaiselta niin kauan kun lyöntipelissä on pelannut kentän ensimmäisen kerran parin ja sitten siirtyä sinisille ja niin edelleen. Niin sanotusti ansaita se paikkansa siellä ylemmällä tiillä olkoon se sitten sininen, keltanen taikka valkoinen.

    Yleisesti:
    Onhan tämä heroe golf (sankari golf) Suomalaiseen luonteeseen sopivaa ’sisulla sitten vaikka p…e edellä puuhun’, mielummin kun järjellä tavoitteeseen. Tosin onhan meitä muokattu tähän nopeaan pelaamiseen välittämättä omasta nautinnosta taikka kanssa pelaajan nautinnosta pelaamisen suhteen. Sen sijaan että oltaisiin painotettu sitä että oikenlainen kentän rytmin lukeminen ja siihen soveltuvan ohittamisen mahdollistaminen takanatulevalle nopeammalle ryhmälle olisi mielestäni tärkeämpää. Näin pelaaja saa rauhassa oppia pelaamisen taidon ja kehittyä, niin nopeutuu se liikkuminen varmasti kehityksen myötä, ainakin omalla kohdallani on näin käynyt. Pallot rupee menemään lähelle haluttua ositetta, jää niitä ’ns. turhia lyöntejä pois’ ja tekemisen myötä jää sellainen turha miettiminen vähemmälle, kun alkaa tulemaan rutiinia liikkumisesta kentällä, mailan ja lyönnin valinnoissa sekä oppii lukemaan kenttää/peliä.

    Vai miten olisi jos tasoitus harukkaan 54-27 myytäisiinkin yhdeksän reijän kehitys kierroksia, tietenkin asiallisella hinnalla. Hyviä kenttiähän on tässä etelässä jossa on 27r. palvelukeskuksia joista voisi tarjota palveluna esim. 9r 20e,-. Kun pelaaja ohjataan tällaiselle kierrokselle tarkoituksena ei olisi sorsia ketää vaan ihan kouliinnuttaa sille tulevalle 18r. kierrokselle. Pelaaja jonka tasoitus on 27 alkaa olemaan jo kohtalainen pelaaja ja osaa suhteellisen hyvin toimia kentällä ja tasoitushan kuitenkin laskee aika nopeasti tuonne 27:ään joten pelkoa siitä saavuttamisesta ei tarvitse ottaa. Joillekkin voi lähteminen heti 18r. kierrokselle saatuaan tasoituskortin olla painostavaa kun toimiminen kentällä on vielä epävarmaa. Ehkä jopa kahdeksantoista reijän tasoitus raja voisi olla tuo kohtuullinen 27. Jotta pelaajat voisivat rauhassa harjaantua pelaajaksi. Pelaajistahan kai kuitenkin puolet on 54-27 pelaajia.

    No mutta kyllä joku jotain taas löytää mitä en tullut ajatelleeksi, hyvä niin tuleepahan selville sekin! Viestin lähtökohta positiivinen!

    Ilon ja oppimisen riemun kautta kesään!

Esillä 10 viestiä, 76 - 85 (kaikkiaan 85)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #492570 kohteessaKytäjän kenttää lyhennetään

Etusivu Foorumit Yleistä Kytäjän kenttää lyhennetään