5.12.–12.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][10]
KilpailuaSuomalaista

Kytäjä avannee ennen Juhannusta

Etusivu Foorumit Yleistä Kytäjä avannee ennen Juhannusta

Esillä 11 viestiä, 1 - 11 (kaikkiaan 11)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Tässä tilannetiedote kotisivulta: ’Tavoitteena on avata kentät ja etenkin viheriöt kesäkuntoisina, jolloin peliolosuhteet vastaisivat niitä laatukriteerejä, joihin Kytäjä Golfissa on totuttu. ’

    Ole

    Ihan hyväksyttävä päätös Suomen parhaalta kentältä. Itse veikkaan, että Kytäjän greenit on kesäkunnossa viimeistään Äitienpäivänä.

    Kytäjä avaa toukokuun puoleenväliin mennessä. Hyvää kannattaa odottaa, onhan noita muita kenttiä auki, jos on niin kiire.

    Odottelen mielelläni muutaman viikon että päästään heti aloituksesta pelaamaan hyvissä olosuhteissa.

    Kenttien kuntoa on jo nykyisellään paljon kehuttu, mutta tiedän että henkilökunnan (ainakaan tj:n) mielestä se ei ole vielä läheskään sitä tasoa mikä Kytäjällä on tavoitteena. Tämä on luonnollista. Vaaditaan muutama täysi kasvukausi että ruohon kasvussa, niin greeneillä, tee-boxeissa, vaylillä ja muuallakin, päästään normaaliin/tavoiteltuun laatutasoon.

    Nuorelle kentälle on hyvä antaa viikko-pari ylimääräistä kasvuaikaa keväällä. ’Hätäilemällä ei tule muuta kuin..’

    Nimetön

    Nyt se selvis. Kytäjän Kaukot tukkii pääkaupunkiseudun kentät kuukauden verran kauden alusta ja lopusta!

    Heh. Kytäjäläiset on kausikaukoja, koska niillä ei ole (vielä) omaa kenttää? 🙂

    Joku epäili, että Kytäjällä pelaavat tukkivat tällähetkellä muita kenttiä. Tosiasia on se, että monella Kytäjäläisellä on pelioikeuksia muillakin kentillä, eli pelataan sitä kenttää / kenttiä ensiksi, mikä on auki.

    Hyvää kannattaa odottaa!

    Nimetön

    Tosi Rakkaus Odottaa… Ja paskat!

    Kytäjä on upea kenttä. On hyvä, että sitä säästetään Golfpisteen hyviä pelaajia varten.

    No, taas tuli huumoria.

    Se on hyvä kenttä, ja ihan oikeasti, kannattaa avata vasta sitten kun kaikki on kunnossa.

    Hyvää Juhannusta.

    (Perkule, en pääse tästä, siis huumorista, eroon)

    Perkule, se piti sanoa.

    Toivottavasti myös Hill Side menestyy yhtä hyvin kuin Kytäjä.

Esillä 11 viestiä, 1 - 11 (kaikkiaan 11)
Vastaa aiheeseen: Kytäjä avannee ennen Juhannusta

Etusivu Foorumit Yleistä Kytäjä avannee ennen Juhannusta