Aihe: KL1 kohtalo - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista

KL1 kohtalo

Etusivu Foorumit Yleistä KL1 kohtalo

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 49)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Hyvät herrat!

    Mitä kävikään nimimerkille KL1? Kuulin että hän sai pitkät kirjoituskiellot tälle sivulle? Vaikka täällä hullutellaan niin on hieman haikeaa jos tämä on totta, itsekkin välillä vähän hassutellut täällä mutta aina on selvitty ja nyt näyttää että menetettiin sitten yksi velikullista. Hyvää matkaa KL1 ja toivottavasti näemme vielä. Ei tekisi pahaa jos laittaisit postikortin meille muille!

    Mistä kirjoituksesta KL1 bännättiin? Kielenkäyttönsä oli toki ajoittain aika rapsakkaa, mutta tietämystä riitti ja mielipide löytyi asiaan kuin asiaan. Veli kullista en osaa sanoa, mutta kyllä tänne yksi KL1 tarvitaan.

    KL takaisin foorumille ja sassiin

    Palsta menettää kirjoittajansa ja myös lukijansa.Empä juurikaan enää seuraa. kl oli ainoa sääntötietäjä ja sillä oli arvoa. Kielenkäyttö oli nomeelia kl ää. niinkuin clubillakin. Kävi kuin Santalalle.

    Taitaa pitää sääntöluentoja Tikkurilan Pingviini klubilla, jos joku suostuu kuuntelemaan (huumoria). Tiedä sitten jos golfliitolla on tässäkin näppinsä pelissä, oli myös hänellä jotain kiistaa tämän nimimerkki ts:n kanssa ja monen muunkin.

    Kyllähän tämä foorumi on hiljentynyt KL poistumisen jälkeen. Kyllä sääntötietäjöö taas kauden alussa tarvittaisiin.

    Päinvastoin, viime viikkoina on päästy itse asiaan. Propagandaa suoltavat on laitettu sivuun ja kaikenlainen sumutus loppunut. Iso mediakin kiinnostunut golfista (golfliiton sekoilu ja Kalle Samooja).

    KL1 oli palstan suola. Sopiva määrä teki hyvää!
    Ja vaihtakaa ihmeessä takaisin ne päiväykset eri aiheisiin, tämä uusi tapa on sekava.

    Nimetön

    KL1 takaisin.
    Hän paljasti älyllistä epärehellisyyttä ja öyhöttämistä enemmän kuin sitä itse aiheutti.

    Sääntörummun soittaminen on myös tärkeää.

    Sensuuri pois ja KL takas

    PG

    paljastui liiton seuratuomariksi ja sai ikuisen bannin tälle palstalle.

    Ainakin ensimmäinen noista väitteistä on virheellinen: KL1 ei ole seuraruomari, vaan kansainvälinen liittotuomari tai vastaava. Niitä Suomessa on vain kaksitoista, mm. Arto Teittinen. (Löysin nämä tiedot liiton sivuilta vasta äsken, KL1 itse ei ole niitä tuonut esiin).

    Mikä sitten on seuratuomarin ja kansainvälisen liittotuomarin välinen ero? Se selviää erinomaisen hyvin KL1:n avaaman ketjun aloitusviestistä https://golfpiste.com/forum/aihe/tuomarihommista-suomessa/. Tosin ketju on jo seitsemän vuotta vanha ja nimitykset ja kriteerit ovat saattaneet jo jonkin verran muuttua.

    Toivottavasti myös tuo toinen väite on virheellinen.

    Kyllä KL on antanut hyvän panoksen forumin sääntöosioon ja ansaitsisi paluulipun. Toinen nimimerkki, jota kaipaan takaisin tälle näivettyneelle keskustelupalstalle on ts, jonka värikkäitä kommentteja oli ilo lukea; tulipa joskus itsekin osallistuttua niihin vääntöihin.

    ts, jos satut lukemaan tämän, ilmoita missä voi seurata ajatusvirtaasi!

    PG

    ts:n rooli foorumilla on nykyäään osallistuja eli halutessaan hän voi jo tännekin kirjoittaa (?)

    Ei tule kyllä ikävä KL1:n vuosikausia kestäneitä trollauksia, nyt on paljon luettavampi tämä palsta. Ymmärsi kaiken lukemansa tahallaan väärin ja pelkkää provosointia ja häiriköintiä hänen tekstinsä olivat. Alkoi varmasti olla jo mainehaitta Talma golfille ja ylimääräistä vaivaa myös ylläpidolle.

    ts takaisin, tulisi mielenkiintoa tähän väsyneeseen foorumiin.

    Minun puolestani KL saa tulla takaisin, mutta rakentavana kritiikkinä hänelle että miksi pitää aina saada aikaan väittely joka asiasta? On turhauttavaa, kun aina löytyy joku lause, josta löytyy huomautettavaa ja uudestaan ja uudestaan pitää selittää selvää asiaa. Toisin sanoen olisi hyvä kirjoittaa omia mielipiteitä eikä pyrkiä tyrmäämään toisten näkemyksiä.

    Slowhand kiteytti asian hyvin, turhaa vääntöä on tahallisesta väärinymmärtämisestä ollut paljon, mutta todettakoon myös, että muutamat nimimerkit osaavat myös provosoida ja jankuttaa tyhjästä, ei ainoastaan KL1.

    Minäkin toivoisin nettiystäväni KL1:n rehabilitointia.

    OB

    Jospa KL2 kohta ilmestyy ? Aika paljon hyvääkin tarinaa häneltä tuli joskin kovasti tykkäsi ottaa ts:n paikkaa vitXXXXlemalla muille.

    Samaa mieltä teidän kanssa. Hyvä että foorumia siivottu näistä trollaajista ja muista tyhjäntoimittajista, mutta vaikka KL1 oli joskus hankala, oli hänessä kyllä niin paljon hyviäkin puolia. ZZTop olisi yksi kirjoittaja kenen odotan myös palaavan, hänen viikonloppukirjoituksensa olivat varsin humoristisia

    En kaipaa -moderoitu- kirjoituksia ollenkaan, enkä muitakaan kirjoitusvirheiden arvostelijoita.

    Uno

    KL, KL1, KL2,,, KLxy tulee vielä palstalle.
    Kritiikki on hyvästä, mutta ei ilkeys. Asiantuntevuus on hyvää.
    Kirjoituksia lukiessani mietin, ehtiikö tekemään muuta?

    Muutoinkin palstan kirjoitukset ovat koronavuosien jälkeen muuttuneet huomattavasti negatiivisemmaksi.

    Tutkimuksien mukaan koronalla on vaikutuksia kognitiivisiin taitoihin. Ilmeisesti kognitiivisten taitojen heikkeneminen aiheuttaa myös aggressiivisuutta.

    PG

    OB: ”Jospa KL2 kohta ilmestyy ?”

    Uno: ”KL, KL1, KL2,,, KLxy tulee vielä palstalle.”

    ?

    Tuskin. Forumilla on kyllä nimimerkkejä, jotka oma-alotteisesti ovat vaihtaneet nimimerkkinsä toiseen, eräät useampaankin kertaan. Eihän siinä sinänsä mitään moitittavaa ole, kunhan vain edellinen nimimerkki jää pois käytöstä.

    Siirtyminen nimimerkistä KL toiseen nimimerkkiin oli kuitenkin pakon sanelema *: Golfpisteen softan uudistamisen jälkeen (2016) yli kymmenen vuotta käytössä ollut nimimerkki ei syystä tai toisesta enää toiminut. Siksi yhteistyössä ylläpidon kanssa KL hylättiin ja vaihdettiin uuteen.

    Nähdäkseni teknisesti nimimerkki KL1 toimii edelleen. Siksi vaihtamiseen ei tällä kertaa ole mitään syytä… ellei sitten takaisin KL:ksi, mikäli se jo sattuisi toimimaan.

    *

    28.9.2016 11:41:46

    LDR-MOD Dole

    KL:llä on ollut itsestä riippumaton kirjautumisongelma. Pahoittelen KL:lle koitunutta vaivaa.

    LDR-MOD Dole

    No, minä skippailin kyseisen nimimerkin kommentit muutenkin eli en jää kaipaamaan. Tosin sääntöpuolella oli asiantuntevaa viestintää.

    2.1.2003-27.11.2023 nimimerkillä KL ja KL1 yhteensä 22738 kirjoitusta tällä palstalla eli 3 kpl/päivä! Huikea saavutus. Osittain jopa asiallisia mutta myös paljon toisten mollaamista.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 49)
Vastaa aiheeseen: KL1 kohtalo

Etusivu Foorumit Yleistä KL1 kohtalo