26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Kivenlahden halli

Etusivu Foorumit Yleistä Kivenlahden halli

Esillä 16 viestiä, 1 - 16 (kaikkiaan 16)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Korkeat hinnat ja huono asiakaspalvelu! Enpä enää taida menna sinne harjoittelemaan.

    Kerro tarkemmin…

    Se on aivan totta, että hallin henkilökunta ei ole maailman ystävällisintä. Jos esim. ruuhka aikana lähdet hakemaan niisto paperia, niin henkilökunta vie paikan. Toinen mikä häiritsee on Pickala mafia, joka luule olevansa jotain vaikka tosiasiassa ei ole mitää. Hyvääkin löytyy esim. lyöntialustat ja hintataso kohtalainen.

    Kannattaa perustaa oma Golf-halli, niin saa hyvää palvelua, eikä omistajat/henkilökunta häiritse.
    Sitten voi samalla rakentaa oman kentän, ei häiritse muut pelaajat ja pääsee silloin pelaamaan, kun haluaa.
    Niin, ja sitten vielä kannattaa ryhtyä proksi, niin ainakin voi olla aina varma, että saa hyviä, juuri itselle sopivia neuvoja.
    Ja miksei samalla siirrä koko Suomen maata vähän lähemmäksi Välimerta, niin ruohokin kasvaa ympäri vuoden.
    Siis… tai miks pelata ollenkaan, kun tää laji on muutenkin niin ärsyttävä ja aina menee peli päin….

    Ojo

    ko. hallista minulla ei ole kokemuksia, mutta kertokaapas mitkä on täällä pääkaupunkiseudulla parhaat talviharjoittelupaikat? Siis omakohtaisia suosikkeja. Kertokaa kokemuksia.

    Hintataso Kivenlahdessa on hyvä jos vertaa sitä esim. Vermoon. Vermossa 50mk lyöntipaikka, 15mk poletti la lähipelimaksu… oliks se 10 vai 15mk. Vermon puttigreeni ihmetyttää, ehkä liian nopea Suomen greeneille? Kivenlahdessa parempi alusta!

    On totta että Kivenlahdessa ehkä välillä ’kireähkö’ asiakaspalvelu, jos se yks tyyppi palvelee.

    Kuitenkin Kivelahti on hyvä paikka kun ei tartte laskee poletteja ja jäljellä olevia rahoja koko aikaa. Lyöntialustat ihan hyvät, ’metrin’ korkuiset tiit vähän kyllä ihmetytti. Kun kaikilla ei ole sitä Callawayn Extra Super Hype Ultra Max The Greatest Ever Made Biggest Big Bertha Trampoliiniefekti Draiveria…

    Toissa talvena annoin ohjeita kaverilleni joka juuri oli aloittanut golfin. Ei mennyt kuin minuutti ja joku henkilökunnasta oli valittamassa siitä että en käyttänyt lyöntipaikkaani. Yritin kertoa hänelle että annan ohjeita kaverilleni, mutta se ei kelvannut. Hän sanoi että jos en mene takaisin lyömään saan lähteä. No minähän lähdin ja enkä takasin enää mene.

    Hyvä fun, olet ihan oikeassa – turha aina marista joka ikisestä asiasta. Golfiin liittyen ja muutenkin..MUTTA kyllä huonoa palvelua saa ja pitää moittia. Ko. halliin en ota kantaa, kun ei ole tullut käytyäkään.

    Suomen golfissa olisi monella osa-alueella paljon parannettavaa !
    Helpointa on aloittaa omasta pelistä.
    Kivenlahti saa ainakin hyvää mainosta, koska täytyy oikein käydä tarkistamassa, että kuinkas huonoa se palvelu siellä sitten onkaan….:))

    Mun mielestä kivenlahden hallista ei ole moitittavaa,mielestäni se ei tarkoita että palvelu on huonoa jos kerran kolmessa tunnissa jokuu huutaa pallotauko ja sit ihmiset saavat lapiot ja lapiovat kaikki pallot ja sit jatketaan.Tämä pallotauko kestää noin 10 min.Taas kivenlahdessa on se hyvä puoli että palloja saa lyödä niin paljon kun jaksaa (14 Eurolla lyödä niin paljon kuin haluaa.Vertaan nyt vermoon vermossa jokainen poletti maksaa 2 euroa ja matto tunniks maksaa 10 euroa.ja tunnisahan kuluu aika paljon enemmän kuin yksi poletti!Toisaalta Vermossa lyöminen on mukavamapaa koska se on lyöntimatka on pidempi ja kunnon greeni keskellä hallia jonne voi lyödä.Mutta mielestäni kivenlahden palvelu ei ole ainakaan mulle ollut huonoa ja käyn siellä 1-2 kertaa viikossa!

    Tässä kannanottoni ’Minän’ purkaukseen ja ehkä vähän muidenkin. Minusta on erotettava kaksi asiaa: huono palvelu ja/tai peli- ja toimintasääntöjen valvonta. Hallin henkilöstö pyrkii antamaan lyöntipaikan palloränni-systeemin mukaan jokaiselle odottajalle mahdollisimman nopeasti. Kaikkihan tiedämme, että paikkaa on ikävä odottaa, etenkin jos näkee, että jollain paikalla ona vain maila tai bägi, paikan varanneesta ei havaintoa! Eihän siis voi olla niin, että Minä pitää paikkaa varattuna, ja joku odottaa vuoroaan. Hallissahan on olemassa myös nk pitch-alue, jossa opetusta kaverilleen käsittääkseni voi hyvinkin antaa. Ko alueellahan ei ole olemassa mitään varausjärjestelmää. Tosin hallissa toimivat oikeat opettajat käyttävät aluetta omien tuntiensa antamiseen, mutta pääsääntöisesti siellä on tilaa kaverin opettamiseen.

    En tiedä Kivenlahden hallin kauden kävijämääriä, mutta tiedän, että lukumäärä kasvaa aina kevättä kohden mentäessä. Meidän kaikkien viihtyisyys kasvaa, jos noudatamme hallissa noudatettavaksi ilmoitettuja sääntöjä. Itse olen käynyt hallissa ainakin vuodesta -96, eikä minulla ole koskaan ollut minkäänlaisia ongelmia lyöntipaikkojen saatika sitten henkilökunnan kanssa.

    Harjoitellessasi voit hyvin pitää kahvi-, chippi- tai puttitaukoja. Hallin ollessa täynnä, luovutat lyöntipaikkasi pallorännissä seuraavana olevalle ja halutessasi jatkaa lyöntiharjoittelua, laitat pallon palloränniin ja odotat paikan vapautumista. Kokemukseni mukaan odotusaika ei juuri puolta tuntia pidemmäksi veny.

    Joten ’Minä’, Sinä ja kaverisi ette ole yksin hallissa. Tiedoksesi myös, että hallissa toimivat PGA-opettajat ovat alan ammattilaisia. Kysy lisää hallin henkilökunnalta. Tämä vain kaveriasi ajatellen.

    Kyllä tämä mestana on paremmi kuin Vermo, mut kyse koko keskustelussa on henkilökunnasta. Siitä ei pääse yli eikä ali, että palvelu on per…tä Kivenlahdesta. Tyypillinen vastaus on ööööö 14 euroa ja eikä millään osaa sanoa kiitos. Kyllä kaikki tajuu ettei paikkaa voi varata kokoajan, mut kyse on niinkuin aikasemmin puhuin haet vaikka niisto paperia, niin kyllä se pikkumies hyökkää kimppuun. Ei se asiakaspalvelu voi helvetti tollee toimia.

    Parisen viikkoa sitten tulimme vaimoni kanssa hallille ja tarkoituksena oli harjoitella n. 1 h koska aikataulu ei enempää sallinut. ’14 euroo ja pallot ränniin…!’ sano pikkukaveri. Kun ehdotin, että laitan pallot ränniin ja odottelemme kahviossa vuoroamme ja maksan vasta, jos ja kun paikka vapautuu, vastasi kyseinen pikkuheppu, että ’ei käy – rahat maksetaan kun tullaan halliin’.

    Kävelin ohi, tiputin pallot ränniin ja jäimme kahvioon odottelemaan. Puoleen tuntiin ei vapautunut paikkoja, joten lähdimme pois.

    Enpä taida tämän vuoden puolella enää palata.
    Olisi kyllä sielläkin hyvä muistaa, että ’asiakas on aina oikeassa’.

    Mukava kuulla että muutkin ovat huomanneet asiakaspalvelun puutteet Kivenlahdessa.
    Toivottavasti käydyllä keskustelulla on vaikutusta hallin henkilökunnan käytöstapoihin.

    ps: oliskohan eewee kenties henkilökuntaa…

    On totta et siellä on paskin mahdollinen asiakaspalvelu. Hyvä paikka, mut aina tulee paha mieli kun siel käy!

    En ole henkilökuntaa, mutta en ole myöskään juntti…Tämän keskustelun hyvänä puolena kävijöiden valikoituminen. On toisaalta ikävää, että tämän laatuinen minä-keskeisyys tuntuu voittavan alaa. Tämän saman asian olen havainnut viime aikoina myös golf-kentillä.

Esillä 16 viestiä, 1 - 16 (kaikkiaan 16)
Vastaa aiheeseen: Kivenlahden halli

Etusivu Foorumit Yleistä Kivenlahden halli