26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Kipeytyvä kylki/selkä

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Kipeytyvä kylki/selkä

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 15)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Moi ! Olin toissapäivänä harjoittelemassa rangella, ja löytyäni kaikinpuolin teknisesti moitteettoman lyönnin tunsin todella inhottavan rusahduksen selän ja oikean kyljen alueella downswingin loppuvaiheessa, osuman jälkeen. Koko kylkeä alkoi kivistää ja voimakas sisäänhengitys aiheutti kiristävää tunnetta kyljessä ja rintakehän sivussa, kainalon alapuolella. Noh, eipä muuta kuin fysioterapeutille, joka sitten tutki ja tarkasteli mutta ei pystynyt sanomaan mitään lopullista. Kuulemma kylkiluiden liitospiste voisi olla nyrjähtänyt. Onko kellään täällä ollut vastaavaa aikaisemmin ? Varsinaisesti vamma ei estä kiertoliikkeitä, vaikka välillä hartioita kääntäessä (ja erityisesti jos kurotan oikealla kädellä vasemmalle samaan aikaan) vihlaisee ilkeästi. Voisiko kyseessä olla vain venähdys tai rasitusvamma ? Missä vika voisi olla ? Onko tällainen vaiva yleinen, ja paraneeko se itsestään ajan myötä kevyellä venyttelyllä ? Muita kommentteja ?

    Tervis…

    Ongelma tod.näk. ratkeaa kun käännyt koulutetun osteopaatin puoleen, tai menet vaihtoehtoisesti manipulaatio-tekniikoihin perehtyneen fysioterapeutin pakeille. Väittäisin, että kyseessä on joko ’nivellukko’ tai jokin tukirankaan kiinnittyvä lihas on jäänyt kansanomaisesti kramppiin…

    Voi, Voi!

    Sama vaiva iski itseeni kun range aukeni huhtikuussa. Kunnon draivi ja silloin vihlaisi kyljestä kainalon alta. En tajunnut ottaa iisisti, joten nyt on käyty kaksi kertaa lääkärissä ja vaiva jatkuu.
    Aluksi epäiltiin lihasrevähdystä ja sitä hoidettiin tulehduskipulääkkeellä ja levolla. Paikallisesti voltaren voidetta. Kun paraneminen pääsi vauhtiin 2-3 viikkoa aloin liikuttamaan kevyellä svingillä lähinnä tsipaten, mutta helläksi meni. Lopulta n. 1 1/2 kuukauden toipumisen jälkeen aloitin kauden aluksi varoen 9 reikää kerrallaan puolella voimalla. Toivo oli korkealla, kunnes tuli eka kisat.
    Kuudennella väylällä tartuin draiveriin ja olin jälleen aloituspisteessä vaivani kanssa.
    Lääkäri sanoi, että kyseessä voisi olla myös rasitusmurtuman tyyppinen vaiva kylkiluissa, koska paraneminen on kestänyt niin pitkään ja kipua tuntuu sisään hengitettäessä. Ei ole kuulema tavatonta golfareilla. Selviää luustokartoituksella
    Itselläni on kipua oikean kyljen ja lapaluun alla.

    Lainaus eräästä artikkelista: (www.likes.fi/fi/klinikka/Golfvammat%20-%20Selanne.pdf )
    Golf-swingin liikelaajuuteen ja mailanpään kiihtyvyyteen liittyvät suuret voimat saattavat aiheuttaa laajoja keskivartalon pehmytkudosvaurioita ja jopa luunmurtumia, joita on kuvattu sekä raajojen, kylkiluiden, rintalastan että selkärangan alueella.

    Ainut neuvo jonka voin antaa on: ’Ota iisisti, niin loppukausi voi pelastua.’

    Vielä yksi vinkki!

    Sinut on vakuutettu, mikäli olet jäsen golfliiton alaisessa seurassa. Mikäli kyseessä on tapaturma Pohjola korvaa lääkärikäynnit ja hoidön. Mikäli kyseessä on rasitusvamma, voi korvauksen saaminen olla kyseenalaista.

    Nimetön

    Antsu kirjoitti: (19.6.2007 20:28:34)
    Muita kommentteja ?

    Amazonasin alueella, yläjuoksulla, olisiko ollut seitsemäs haara lounaasta laskien (paikallisella murteella Sjunde Å) asustelee heimo, jossa sisäsiittoisen herediteetin pohjalta vilisee shamaaneja ja näkijöitä. Viikko veneessä ja kaksi patikoiden läpitunkemattoman viidakon halki viidakkoveistä heilutellen ja olet todennäköisesti saanut lihaksiston lamaavan myrkkynuolen pakaraasi. Tästä alkaa toipuminen, jos olet hengissä. Shamaania et ehkä lopulta tavannut. Kotiin palattuasi vaivan mahdollisesti jatkuessa konsultoi paikallisella terveysasemalla vahtimestaria tai sairaanhoitajaa. Varo niitä pitkiin valkoisiin takkeihin pukeutuneita eksyneen näköisiä toimettomia harhailijoita jotka puhuvat puolittain muinaiskreikkaa ja latinaa surutta sekoittaen ja kielioppisäännöt unohtaen. Ne voivat löytää vaivasi takaa jonkun vittumaisen vian, jota kukaan muista mainituista ei olisi tiennyt maailmassa olevankaan.

    Omasta mielenkiinnosta kysyn liikeratojesi laajudesta (svingatessa), lihashuollosta ja säännöllisestä venyttelystä ennen tapaturmaa? Onko kenties yhteyttä?

    jepjep!

    Tuttua on tuo kyljen vihlominen aina silloin tällöin. Itsellä tuppaa ns kylkivälilihakset venähtämään jos lyön sitä kuuluisaa alkulämmittelyä laimin. Viikosta kahteen menee että toipuu ja sitten kyllä muistaa verrytellä taas muutaman kerran ennen lyömistä ennen kuin tulee taas kiire avaamaan tai jotain muita yhtä hyviä selityksiä… Ehkäpä itekkin pitäis ottaa vähän rauhallisemmin välillä ja antaa lihasten toipua ihan kunnolla ennen seuraavia repäsyjä vielä kun ei mitään sen vakavampaa ole käynyt. Protoa voin peesailla eli ota iisisti nyt, vielä on kesää jäljellä!

    ts

    Antsu kirjoitti: (19.6.2007 20:28:34)
    Moi !

    Olin toissapäivänä harjoittelemassa rangella, ja löytyäni kaikinpuolin teknisesti moitteettoman lyönnin tunsin todella inhottavan rusahduksen selän ja oikean kyljen alueella downswingin loppuvaiheessa, osuman jälkeen.

    Hmm… teknisesti hyvässä lyönnissä ei pitäsi tuolle seudulle juurikaan rastiusta syntyä

    Moro,

    Kiitos kaikille vastauksista. Tämän hetken tietojen perusteella (lääkärin lausuntona) kyseessä on vain paikallinen venähdys, joka johtui liian vähästä verryttelystä.

    ts kirjoitti: (20.6.2007 11:56:11)
    Hmm… teknisesti hyvässä lyönnissä ei pitäsi tuolle seudulle juurikaan rastiusta syntyä

    Kyllä voi, mikäli lihaksisto ei ole riittävän venyvä, niinkuin minun tapauksessani näyttää käyneen.

    Eipä muuta kuin venyttelemään kunnolla, kyllä se tuosta paranee. Nyt ei tunnu enää kuin pientä kireyttä oikean lapaluun vieressä.

    ts

    Antsu kirjoitti: (20.6.2007 12:53:03)
    Moro,

    Kiitos kaikille vastauksista. Tämän hetken tietojen perusteella (lääkärin lausuntona) kyseessä on vain paikallinen venähdys, joka johtui liian vähästä verryttelystä.

    ts kirjoitti: (20.6.2007 11:56:11)
    Hmm… teknisesti hyvässä lyönnissä ei pitäsi tuolle seudulle juurikaan rastiusta syntyä

    Kyllä voi, mikäli lihaksisto ei ole riittävän venyvä, niinkuin minun tapauksessani näyttää käyneen.

    Eipä muuta kuin venyttelemään kunnolla, kyllä se tuosta paranee. Nyt ei tunnu enää kuin pientä kireyttä oikean lapaluun vieressä.

    Mutta tuota hmm… kun ei sen pitäis siitä niin kovasti venyäkään

    Nojaa, en tiedä. Mailana oli PW, rangepallo, ja pallo putosi jonkin matkaa 100 m taulun taakse. Kun vielä näin että se lähti siististi hyvällä takakierteellä matkaan, niin ei se kovin teknisesti virheellinenkään lyönti voinut olla.. Kuitenkin sen verran tullut rangella käytyä että on niitä huonojakin lyöntejä nähty 🙂

    Turha asiasta varmaan on kuitenkaan vääntää kättä. Jos swingistä olisi video, niin sen pohjalta olisi parempi väitellä lyönnin puhtaudesta. Ilman sitä väittely on aika turhaa. Tärkeintä on että paranen ja pääsen jatkamaan pelaamista.

    ts

    Antsu kirjoitti: (20.6.2007 19:21:35)
    Nojaa, en tiedä. Mailana oli PW, rangepallo, ja pallo putosi jonkin matkaa 100 m taulun taakse. Kun vielä näin että se lähti siististi hyvällä takakierteellä matkaan, niin ei se kovin teknisesti virheellinenkään lyönti voinut olla.. Kuitenkin sen verran tullut rangella käytyä että on niitä huonojakin lyöntejä nähty 🙂

    Turha asiasta varmaan on kuitenkaan vääntää kättä. Jos swingistä olisi video, niin sen pohjalta olisi parempi väitellä lyönnin puhtaudesta. Ilman sitä väittely on aika turhaa. Tärkeintä on että paranen ja pääsen jatkamaan pelaamista.

    Ei kai toi pallon lento mitään tekniikasta kerro? Sen voi virpoa ilmaan niin monin tavoin. Ittensä rikkoen tai itteensä säästellen. Ja samaan paikkaan vielä

    Antsu, ’lämmitelty lihas ei kipeydy’… 🙂
    Iän myötä on ollut pakko ennen kierroksen alkua heilutella itseään eli lämmitellä lihaksiaan. On todella helppo hankkia itselleen selkään, lapaan tai olkaan tosi kipeä lihas, joka vaivaa sitten koko golfkauden. Tärkeä juttu on pitää tuulisena päivänä selkäpuoli lämpimänä eli slipoveri tai vastaava suojaamassa kylmyyden vaikutuksia vastaan. Hiestä märkä paita ristiselän kohdalla ja kylmä viima on loistava yhdistelmä hankkia itselleen mukavia pieniä ’kremppoja’ selänalueelle.
    Jos innostuu säännöllisesti huoltamaan lihaksiaan venyttelemällä, löytyy oivia ohjeita ilmaiseksi nettiosoitteesta: http://www.mobilat.fi ja siitä venyttelyopas

    Muistaakseni Angel Cabreras kehuskeli sillä ettei ole koskaan käynyt punttisalilla. Tikru taas käy säännöllisesti. Mielestäni kolopallon keralla pitää Suomen olosuhteissa harrastaa muutakin liikuntaa muuten tuollainen yllättävä selkäkramppi voi viedä työkyvyttömyyseläkkeelle tai sitten asua talvet epsanjassa yms.

    Mielestäni silloin kun rullahiihtelin ja kävin salilla säännöllisesti mulla oli eniten voimaa lyönneissä. Nyt en meinaa enää saada lyötyä drivea päästä toiseen päähän rangella. Saattaa johtua noista uusista drivereistakin…niillähän ei enää oikein pallo lennä.

    Jees, kyllä se oli se lihashuolto mikä tässä oli avainsana.

    Kävin hierojalla ja kerroin ongelmista, niin se setä painoi tuosta hartian poikittaisesta lihaksesta ja kysyi tekeekö kipeää. Oli kuin olisi kylmän nuolen saanut lihaksesta läpi, niin kipeät ne olivat. Eipä muuta kuin pöydälle makuulle ja lihakset käsittelyyn. Hierojan mukaan trapeteuz (tjsp) oli ollut niin jumissa että oli uskomatonta etten ollut saanut itseäni pahemmin rikki. Nyt se ei kuitenkaan enää vaivaa, ja tuo kylkikipukin hellittää nopeasti.

    Sain myös hyödyllisen vinkin, että kannattaa tuollaista kipukoukkua harkita. (Mainos: http://www.kipukoukku.info). Sillä kuulemma saa omahoidollisesti hartiat ja lapaluiden välit availtua kätevästi, mikäli jostain syystä ei hierottavaksi ehdi tai pääse. Pitääpi katsoa josko olisi investoinnin paikka.

    Ja kesän jälkeen sitten aloitetaan punttireenit ja uinti, eikai sitä palloa ilman lihasta ja hyvää yleiskuntoa mihinkään lennätetä. Kun pallo lähtee kuin ammuttuna niin pelistäkin nauttii enemmän, kyllä se niin on.

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 15)
Vastaa aiheeseen: Kipeytyvä kylki/selkä

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Kipeytyvä kylki/selkä