16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Keskimääräinen hcp

Etusivu Foorumit Yleistä Keskimääräinen hcp

Esillä 16 viestiä, 1 - 16 (kaikkiaan 16)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Tietääkö joku, mikä on suomalaisten golfareiden keskimääräinen handicap? Entä kuinka suurella osalla pelaajista on kunnioitettava singel tasoitus?

    Oma veikkaukseni:

    Suurin osa pelaa tasurilla 27

    Singeleitä alle 10%

    Arviosi 10% singeleitä voi pitää aika hyvin paikkansa. Laskeskelin, että seuramme 1000 jäsenestä noin 60 on singeleitä. Etelä-Suomessa, jossa on pelattu kauemmin ja olosuhteet ovat paremmat lienee singeleitä suhteessa enemmän, joten arviosi voi olla hyvinkin lähellä. Mielenkiintoista seurassamme oli, että löysin vain yhden naisen, jolla oli singelitasoitus.

    Keskimääräisen tasoituksen itse arvioisin oleva jossakin 20-25.

    Golfliiton sivuilla puheenjohtajan katsauksessa 18.4.2002 sanottiin seuraavasti:

    ’Golf on Suomessa hyvää vauhtia nousemassa kohti suurten harrastuslajien kärkeä. Goflin harrastajia on Suomessa jo lähes 100 000 ja kasvun odotetaan vain jatkuvan. Suomen Golfliiton teettämän harrastajatutkimuksen mukaan keskimääräinen golfin harrastaja on 35-50-vuotias Uudellamaalla asuva mies, joka on harrastanut golfia yli viisi vuotta. Hän käyttää harrastukseensa 6800 markkaa vuodessa, pelaa golfia 38 kertaa vuodessa ja hänen tasoituksensa on 27.4.’

    Eli lähelle osuit Antti, vaikka keskiarvohan ei toki kerro, moniko meistä sellaisella tasoituksella pelaa. Ethän vaan luntannut 🙂

    Singelien määrästä siinä ei taideta puhua mitään.

    Mä kylläkin lunttasin, mutta Pelzin kirjasta jossa tilanne oli kuvattu maailmanlaajuisesti.

    Mutta tämän porukan (se aiempi gallupthreadi) keskiarvo on hämmästyttävä 18.5 ja singeleiden osuus peräti 31%. Tämä siis epävirallisten tilastojen mukaan.

    Golfliitto voisi julkaista lehdessään tai pitää yllä omilla sivuillaan Suomen HCP tilastoa esim. histogrammi muodossa. Olisi ihan mukava seurata Suomalaisten tasoitus kehitystä ja nähdä mihin joukkoon itse kuuluisi. Jos joku asian osainen lukee näitä keskusteluja niin toivotaan, että tilastot ilmestyvät pikapuolin julkisuuteen.

    Imuroin golf.fi -sivustoilta oman seurani (Raisio Golf) tasoitukset. Poistettuani luvut 99 (ilm ei voimassaolevaa tasoitusta?) jäljelle jäi 704 golfarin otos. Tässä tunnuslukuja:

    Keskiarvo 33,8

    Keskihajonta 13,1

    Mediaani 33,5

    25 ja 75 % kvartiilit 24 ja 43

    Singeleitä oli vain 14 (2 %). Merkittävää oli, että jakaumassa kaikkein suurin ryhmä oli tasoitukset yli 49 (139 kpl, 20 %), ja näistä 122 oli tasoituksia 54! Histogrammin pylväät nousivat varsin tasaisesti 40 paikkeille, jonka jälkeen tuli selkeä notkahdus ja lopussa tuo vasta-alkajien piikki.

    Tämä hullu jakauma johtunee siitä, että seuramme kenttä avautui vasta viime kesänä (saimme kannettua kortemme kekoon tässä kenttäasiassa, vrt eräs ketju…), ja toimintaan on tullut paljon vasta-alkajia. Eli ei varmaankaan kuvaa suomalaisia golfareita.

    Alla on ison eteläsuomalaisen seuran ja suuren ’etäseuran’ tasoituksista laskettuja tilastolukuja.

    Pickala Golf

    Keskiarvo 23,0 keskihajonta 11,8 ja mediaani 21,4. Singeleitä on 191 kappaletta, 13% jäsenistä.

    Botnia Golf

    K.a. 37,3 keskihajonta 13,9 ja mediaani 36.

    Singeleitä 40 kappalette eli vain 1,44% jäsenistä.

    BG:ssä on peräti 830 kpl 54:n tasoituksella pelaavaa, kun Pickalassa suurin tasoitusryhmä on 4, jossa 378 jäsentä.

    Mitenkä muissa seuroissa?

    Tässä tilastotietoa muutamista klubeista

    Keskiarvo: Tas

    seura yhteensä

    pickala 24,4

    talma 25,1

    TarinaGolf 29,5

    nevas 30,1

    ruukki 31,4

    YyteriGolf 32,2

    uudenkaupunginGolf 33,7

    joroinen 34,1

    Vierumäki 34,4

    kotka 34,9

    articGolf 36,2

    ikaalinen 36,4

    pielisGolf 36,6

    YläSavonGolf 38,0

    BottniaGolf 38,2

    kalajokilaaksonGolf 43,2

    tahko 45,0

    Kaikki yhteensä 33,7

    Jos ei oteta huomioon yli 36 tasoituksia

    Keskiarvo: ei yli 36

    seura yhteensä

    pickala 20,3

    talma 20,4

    TarinaGolf 21,8

    kotka 22,6

    nevas 23,1

    articGolf 23,1

    ikaalinen 23,4

    joroinen 23,6

    ruukki 23,9

    YyteriGolf 24,3

    Vierumäki 24,3

    uudenkaupunginGolf 25,2

    tahko 25,8

    kalajokilaaksonGolf 26,0

    pielisGolf 26,2

    BottniaGolf 26,6

    YläSavonGolf 26,6

    Kaikki yhteensä 23,6

    Ylläolevista klubeista koonti

    Luokka Frekvenssi Kumulatiivinen %

    0 10 ,06%

    1 11 ,13%

    2 8 ,18%

    3 19 ,29%

    4 30 ,48%

    5 69 ,90%

    6 67 1,31%

    7 73 1,76%

    8 96 2,34%

    9 125 3,11%

    10 189 4,26%

    11 199 5,48%

    12 215 6,80%

    13 221 8,15%

    14 216 9,47%

    15 245 10,97%

    16 284 12,71%

    17 349 14,84%

    18 427 17,45%

    19 398 19,89%

    20 391 22,28%

    21 336 24,34%

    22 402 26,80%

    23 378 29,11%

    24 478 32,03%

    25 425 34,63%

    26 449 37,38%

    27 405 39,86%

    28 410 42,37%

    29 384 44,71%

    30 395 47,13%

    31 336 49,19%

    32 383 51,53%

    33 391 53,92%

    34 386 56,28%

    35 453 59,05%

    36 820 64,07%

    37 211 65,36%

    38 196 66,56%

    39 171 67,61%

    40 143 68,48%

    41 126 69,25%

    42 128 70,04%

    43 139 70,89%

    44 122 71,63%

    45 192 72,81%

    46 114 73,50%

    47 116 74,21%

    48 111 74,89%

    49 102 75,52%

    50 94 76,09%

    51 64 76,48%

    52 61 76,86%

    53 44 77,13%

    54 3547 98,83%

    55 1 98,83%

    ei HCP tai yli 55 191 100,00%

    Tässä tietoa klubeittain ja tasoitusryhmittäin

    seura 0-10 10-20 20-30 30-40 yli 40 Kaikki yhteensä

    articGolf 4,9 % 15,9 % 20,8 % 15,9 % 42,5 % 100,0 %

    BottniaGolf 1,4 % 9,3 % 20,0 % 21,6 % 47,7 % 100,0 %

    ikaalinen 5,2 % 14,5 % 16,7 % 17,5 % 46,1 % 100,0 %

    joroinen 2,7 % 18,3 % 23,3 % 16,6 % 39,1 % 100,0 %

    kalajokilaaksonGolf 1,0 % 7,3 % 12,8 % 12,6 % 66,2 % 100,0 %

    kotka 4,2 % 18,9 % 24,4 % 13,1 % 39,5 % 100,0 %

    nevas 3,7 % 21,7 % 32,4 % 17,2 % 24,9 % 100,0 %

    pickala 12,0 % 31,4 % 30,2 % 13,4 % 13,0 % 100,0 %

    pielisGolf 1,3 % 11,3 % 23,2 % 21,7 % 42,6 % 100,0 %

    ruukki 3,9 % 19,0 % 28,7 % 18,6 % 29,7 % 100,0 %

    tahko 1,7 % 8,3 % 16,6 % 16,6 % 56,7 % 100,0 %

    talma 9,8 % 31,7 % 27,3 % 14,6 % 16,6 % 100,0 %

    TarinaGolf 5,5 % 26,3 % 28,7 % 15,2 % 24,3 % 100,0 %

    uudenkaupunginGolf 2,0 % 12,7 % 28,9 % 19,1 % 37,3 % 100,0 %

    Vierumäki 4,0 % 16,2 % 25,2 % 19,7 % 34,8 % 100,0 %

    YläSavonGolf 0,9 % 10,4 % 20,3 % 21,1 % 47,4 % 100,0 %

    YyteriGolf 2,8 % 19,6 % 25,6 % 21,3 % 30,6 % 100,0 %

    Kaikki yhteensä 4,1 % 17,8 % 24,4 % 17,8 % 35,9 % 100,0 %

    Suomen Golfliiton jäsenseurat Nainen

    Riihivuori Golf 21,77

    Espoon Golfseura 26,41

    Salo Golf 27,27

    Helsingin Golfklubi 27,45

    Pickala Golfclub 31,12

    Sarfvik Golfklubi 31,21

    Suur-Helsingin Golf 32,69

    St. Laurence Golf 34,14

    Golf Talma 34,28

    Tuusulan Golfklubi 34,96

    Aura Golf 35,09

    Master Golf Club 35,25

    Nordcenter Golf & Country Club 35,46

    Puijon Golfseura 35,48

    Nevas Golf 36,07

    Tawast Golf 36,1

    Peuramaa Golf Hjortlandet 37,07

    Keimola Golf Vantaa 37,42

    Kurk Golf 37,44

    Messilän Golf 37,75

    Tammer-Golf 38,25

    Pirilö Golf 38,7

    Harjattula Golf & Country Club 38,9

    Ruukkigolf 39,22

    Hyvinkään Golf 39,23

    Virvik Golf 39,28

    Lahden Golf 39,32

    Vierumäen Golfseura 39,36

    Koski-Golf 39,39

    Aulangon Golfklubi 39,44

    Mikkelin Golf 39,53

    Raahentienoon Golf 39,66

    Karelia Golf 39,78

    Wiurila Golf & Country Club 40,09

    Imatran Golf 40,35

    Kokkolan Golf 40,57

    Laukaan Peurunkagolf 40,81

    Sea Golf Rönnäs 40,91

    Espoo Ringside Golf 41,23

    Golf-Porrassalmi 41,3

    Viipurin Golf 41,36

    Kymen Golf 41,53

    Meri-Teijo Golf 41,73

    Archipelagia Golf Club 41,95

    Nokia River Golf 42,04

    Kotojärvi Golf 42,05

    Yyteri Golf 42,06

    Nurmijärven Golfklubi 42,1

    Jyväs-Golf 42,16

    Anola Golf Club 42,3

    Himos Golf 42,48

    Uudenkaupungin Golfklubi 42,56

    Oulun Golfkerho 42,81

    Hartolan Kuninkaallinen Golfklubi 42,89

    Joroisten Kartano Golf 42,96

    Kerigolf 43,04

    Peltola Golf 43,2

    Rauma Golf 43,24

    Vuosaari Golf 43,56

    Katinkulta Golf 43,58

    Etelä-Pohjanmaan Golf 43,72

    Tahkon Golfseura 44,31

    Hiekkaharju Golf 44,49

    Lakeside Golf Vammala 44,56

    Loimijoki Golf 44,58

    Porin Golfkerho 44,66

    Vaasan Golf 44,8

    Meri-Lapin Golfklubi 44,82

    Golf-Virrat 44,85

    Arctic Golf Finland 44,9

    Ikaalisten Golf 45

    Pielis-Golf 45,03

    Raision Golfseura 45,1

    W-Golf Mäntsälä 45,44

    Järviseudun Golfseura 45,46

    Kajaanin Golf 46,06

    Porvoon Golf Borgå Golf 46,09

    Konnus Golf 46,41

    Botnia Golf 46,98

    Pirkanmaan Golf 47,08

    Ylä-Savon Golfseura 47,6

    Vihti Golf Club 47,81

    Kalajokilaakson Golf 48,21

    Kuusvaara Golf 48,57

    Rantasalmi Golf 48,93

    Paltamon Golf 49,03

    St. Lake Golf Club 49,14

    Ruka Golf 49,36

    Nivalan Seudun Golf 49,47

    Hiisi-Golf 50,65

    Ähtärin Golf 50,65

    Nakkila Golf 52,24

    Edellisten viestien data imuroitu internetistä. Miesten ja naisten keskiarvotasoitukset golfliitosta.

    Suomen Golfliiton jäsenseurat Mies

    Riihivuori Golf 15,98

    Espoon Golfseura 17,54

    Helsingin Golfklubi 17,58

    Pickala Golfclub 19,94

    Aura Golf 20,93

    Suur-Helsingin Golf 21,34

    Sarfvik Golfklubi 21,45

    Golf Talma 21,9

    St. Laurence Golf 22,57

    Master Golf Club 23,04

    Salo Golf 23,44

    Tuusulan Golfklubi 23,85

    Tawast Golf 24,29

    Tammer-Golf 24,31

    Mikkelin Golf 24,41

    Puijon Golfseura 25

    Hyvinkään Golf 25,36

    Keimola Golf Vantaa 25,41

    Nordcenter Golf & Country Club 25,57

    Laukanlampi Golf Club 25,75

    Peuramaa Golf Hjortlandet 26,18

    Wiurila Golf & Country Club 26,18

    Kurk Golf 26,48

    Lahden Golf 26,48

    Pirkanmaan Golf 26,51

    Harjattula Golf & Country Club 26,78

    Messilän Golf 26,92

    Aulangon Golfklubi 26,95

    Koski-Golf 27,06

    Nevas Golf 27,17

    Virvik Golf 27,34

    Ruukkigolf 27,73

    Yyteri Golf 27,84

    Nokia River Golf 27,9

    Golf-Porrassalmi 27,96

    Jyväs-Golf 27,99

    Nurmijärven Golfklubi 28,7

    Pirilö Golf 28,83

    Sea Golf Rönnäs 28,95

    Espoo Ringside Golf 28,95

    Imatran Golf 28,99

    Kerigolf 28,99

    Karelia Golf 29,19

    Vierumäen Golfseura 29,36

    Viipurin Golf 29,59

    Kokkolan Golf 29,81

    Kymen Golf 29,9

    Arctic Golf Finland 29,99

    Joroisten Kartano Golf 30,21

    Archipelagia Golf Club 30,35

    Vaasan Golf 30,38

    Meri-Teijo Golf 30,4

    Laukaan Peurunkagolf 30,46

    Porin Golfkerho 30,61

    Oulun Golfkerho 31,03

    Himos Golf 31,07

    Etelä-Pohjanmaan Golf 31,13

    Kotojärvi Golf 31,24

    Rauma Golf 31,64

    Uudenkaupungin Golfklubi 31,75

    Peltola Golf 32,13

    Vuosaari Golf 32,14

    Ikaalisten Golf 32,48

    W-Golf Mäntsälä 32,76

    Pielis-Golf 32,79

    Lakeside Golf Vammala 33

    Anola Golf Club 33,27

    Hiekkaharju Golf 33,47

    Porvoon Golf Borgå Golf 33,48

    Raision Golfseura 33,61

    Järviseudun Golfseura 34,04

    Katinkulta Golf 34,11

    Ylä-Savon Golfseura 34,34

    Tahkon Golfseura 34,41

    Rantasalmi Golf 34,57

    Hartolan Kuninkaallinen Golfklubi 34,65

    Meri-Lapin Golfklubi 34,85

    Kajaanin Golf 34,85

    Loimijoki Golf 34,87

    Botnia Golf 34,87

    Raahentienoon Golf 34,88

    Vihti Golf Club 35,12

    St. Lake Golf Club 35,46

    Konnus Golf 35,65

    Golf-Virrat 36,63

    Ruka Golf 37,35

    Paltamon Golf 38,46

    Kalajokilaakson Golf 39,1

    Kuusvaara Golf 40,24

    Hiisi-Golf 41,28

    Ähtärin Golf 41,69

    Nivalan Seudun Golf 41,98

    Nakkila Golf 45,69

    Hyvä Statisti! Erinomaiset tilastot! Laskitko nuo itse vai imuroitko netistä? Jos laskit itse niin siinä saattoi mennä aika kauan. Itse rupesin nimittäin laskemaan Tarinagolfin HCP keskiarvoa ja luovutin noin puolessa välissä. Arvioksi sain 29. Aika lähelle siis meni arvioni.

    Kiitos hienosta listasta

    Laskin samat keskiarvot Kymen Golfista 8.11.2002 päivitetyn tasoituslistan mukaan. Poistin listalta ne muutamat henkilöt joiden tasoitus oli 99 eli ei voimassa olevaa tasoitusta.

    luvut näyttävät hiukan erilaisilta kuin Statistin tilastossa

    Tässä voimassa olevan tasoituslistan jakauma

    Tasoitus keskiarvo 33.08(29,9)

    0-10 64 kpl 4,6%(4,2)

    10-20 281 kpl 20,2%(18,9)

    20-30 327 kpl 23,5%(24,4)

    30-40 247 kpl 17,7%(13,1)

    40 yli 473 kpl 33,9%(39,5)

    Eli tuolla suuremissa tasoituksissa on tapahtunut jonkinlaista muutosta, joskin jakauma on kyllä muuten aika samanlainen

    Tilastoni ovat varmaan vuoden puolentoista takaa mutta kaikkien klubien tasoitukset oli hankittu samaan aikaan. Sitten vähän kevennystä. Kotiklubini keskimääräiset tasoitukset horoskooppimerkeittäin.

    Keskiarvo: Tasoitus

    KiinalainenHoroskooppi yhteensä

    Apina 26,2

    Hevonen 32,1

    Härkä 21,8

    Jänis 26,9

    Koira 29,6

    Kukko 30,5

    Käärme 28,1

    Lohikäärme 29,7

    Rotta 27,5

    Sika 26,8

    Tiikeri 23,4

    Vuohi 27,4

    Keskiarvo: Tasoitus

    Aurinko yhteensä

    Härkä 29,8

    Jousimies 26,5

    Kaksonen 27,1

    Kalat 28,3

    Kauris 27,0

    Leijona 27,3

    Neitsyt 29,3

    Oinas 27,5

    Rapu 23,5

    Skorpioni 24,3

    Vaaka 28,7

    Vesimies 29,1

    Eijjjooo härkä hevosilla helppoa.

    Huippuyhdistelmät

    Aurinko KiinalainenHoroskooppi yhteensä

    Härkä Härkä 14,0

    Vesimies Härkä 14,3

    Vaaka Käärme 15,1

    Vaaka Tiikeri 15,8

    Kauris Apina 16,8

    Rapu Sika 16,8

    Rapu Koira 17,3

    Kalat Hevonen 17,3

    Skorpioni Härkä 17,4

    Vesimies Apina 17,6

    Oinas Tiikeri 18,5

    Jousimies Härkä 19,3

    Skorpioni Sika 19,8

    Vesimies Vuohi 19,8

    Lapsestaan huippugolffaria toivovan kannattaa varmaan tulostaa kommentti ja ottaa huomioon lapsen tekoa suunniteltaessa.

    Mielenkiintoisia tilastoja.

    En usko, että erot seurojen jäsenien pelitaidoissa olisivat niin suuret kuin olette laskeneet. Erot keskiarvoissa selittyvät lähinnä muilla syillä. Vanhemmilla kentillä ja pääkaupukiseudun kentillä jäsenmäärät ovat tulleet kauan sitten täyteen. Lähes kaikki listoilla olevat jäsenet ovat aktiivipelaajia. Harvalla on enää tasoitus 54 tai 99. Uudempien seurojen listoilla on vielä paljon golfia vuoden verran kokeilleita yms. Heidän tasoituksensa on sitten 54.

    Toinen seikka on, että kaikki eivät välitä koko tasoitusjärjestelmästä. Heille riittää pelaaminen, eivät kilpaile tms. Monella golfarilla, erityisesti ruuhkasuomen kenttien ulkopuolella, saattaa tasoitus olla edelleen 54 vaika pelitaidot ovat paremmat. Pääkaupunkiseudulla asuvilla taas pakko tiputtaa tasoitusta. Muuten ei viereisille vieraskentille pääsee tasoitusrajojen vuoksi pelaamaan.

    Kotiseurani KG:n tasoituslistalla 8.11.2002 on 1410 nimeä.

    Tasoitus 99 löytyy 18 kertaa.

    Tasoitus 54 löytyy 364 kertaa (25.8%)

    Tasoitus +1.5….53 on 1028 pelaajalla.

    Keskiarvo 25,67. Jäsenemme JiiPee laski 33.08.

    Singeleitä edelleen 64 kpl.

    Tämä laskentaperiaate kuvannee paremmin suomalaisen golfarin keskimääräistä hcp:ta joka oli viestiketjun aiheena. Eli lasketaan mukaan ne, jotka ovat joskus jättäneet alentavan kortin – ainakin seuroja keskenään vertailtaessa.

Esillä 16 viestiä, 1 - 16 (kaikkiaan 16)
Vastaa aiheeseen: Keskimääräinen hcp

Etusivu Foorumit Yleistä Keskimääräinen hcp