-
JulkaisijaArtikkelit
-
Nimetön
näin syksyn tullen voisi myös antaa ruusuja ja kiitoksia jos on saanut erikoisen hyvää palvelua tai jos peliseura on ollut erityisen miellyttävää. Itselle jäi viime kesästä parhaana golfmuistona mieleen kierros Lakiston hienolla kentällä vaimon ja paikallisen pariskunnan (muistaakseni Bergström), jotka varsin välittömästi ja vaatimattomasti esittelivät kenttää ja kertoivat hyviä juttuja golfista ja muustakin, vaikka varsinkin herra oli varsin taitava pelaaja. Hyvää syksyä teille.
Peliseura oli mukavaa. Kertaakaan ei sattunut epämiellyttävää seuraa. Erityisesti mieleen jäi Kesä/Heinäkuussa Talmasta Kerigolfin kentälle pelaamaan tullut pariskunta. Todella mukavaa peliseuraa.
Toinen mukava pariskunta (kaksi rehtoria) sattui samalla kentällä elokuun alussa. Mukavan peliseruran lisäksi tämä kierros jäi mieleen, koska alitin ensimmäistä kertaa sadan lyönnin rajan keltaisilta.
Kolmas mieleen jäänyt oli kun syyskuun 3:s tai 4:s päivä oli peliseurana kaksi vieraspelaajaa Tarina Golfista, singelipelaajia molemmat. Toinen heistä teki KeG:n kentän 7:llä väylällä Hole In Onen.
NimetönGeiklubin mestaukset MAster golfissa 17. syyskuuta oli kyllä juu hjuva juttu. Hyvä poppoo ja oli siel joku kuulemma juu ilman hänttäriäki ja lähimmäks lippua oli loistavasti par4:llä. AFter golfkin oli jee5
Muuten sitten tulikin pelattua enämpi tai vähempi lupasakoiden ihmisten kanssa, ei mulla vielä tylsää ole golfkentällä ollut. Päin vastoin.
Ilon kautta.
Minä sanon kiitokset nuorelle leidille Ringsiden caddiemasterina. Joka käynti toimistossa oli miellyttävä kokemus.
Toinen kiitos Nordcenterin ravintolalle huippuhyvistä ruoista.
HillSiden henkilökunnalle syysterveiset. GP Invitationalissa viihtyi. Kiitokset myös Partille ja muille järjestelyistä vastanneille ja lopuksi kaikille mukana olleille, eritoten Team Annikan jäsenille !!!
-
JulkaisijaArtikkelit
Esillä 5 viestiä, 1 - 5 (kaikkiaan 5)
Esillä 5 viestiä, 1 - 5 (kaikkiaan 5)