Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
8.7.–15.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä
[19] | [28] |
Kilpailua | Suomalaista |
Kävin tätä mainostettua monsteria testaamassa. On jokun vuosi edellisestä kerrasta. On hyviäkin muutoksia esim. Ykkösväylä. Mutta joku tuholainen on kaatanut älyttömästä puita. Esim. HCP 1 tehty pitkälyöntisrlle varma kahdella päälle väylä (par 5). Ei taida enää olla Freemin kenttä. Onko Ilonen oikeasti laadattanut sellasen määrän puita. Toki osa pitikin kaataa. Entä miten pelaamista auttaa tai ohjaa väylien ulkopuolelle kaivetut julmetut montut. Ehkä sitten taas joskus pitää käydä katsomassa onko esim. Punkkerit saatu jo kuntoon.
On tainnut taas rahat loppua kun edellisen kesän maisemoinnit eivät ole jatkuneet. Ehkä parempi niin, kun ei noilla maamassojen siirtelyllä ole mitään tekemistä varsinaisen kentän tai pelattavuuden suhteen.
Bunkkereita paranneltu ja oli jo aikakin.
Muutama ärsyttävä puu poistettu mutta muuttuiko väylien luonne liikaa ?
Totta se on, että rahasta on kyse kentän kehittämisessä. Korjattavaa löytyy mm. tiiauspaikoissa ja bunkkereissa, kentän hoitokalusto vanhaa. Väylät ja griinit kehittyneet uuden kenttämestarin ansiosta. Koivut ovat vesirosvoja, siksi niitä on kaadettu. Viitosväylän ja 17 väylän savotta on herättänyt keskustelua, miksi. HCP 1 eli 15 on helpottunut, mutta aika vähän olen nähnyt kahdella päälle suorituksia takatiiltä. Ehkä Gamebookin tilastointi kertoo jotain. Tällä hetkellä oopperasesonki, kierrokset kestävät hieman kauemmin. Suosittelen aamuvuoroa.