-
JulkaisijaArtikkelit
-
On toki liikuttavaa, että ihmiset tuntevat lojaaliutta omaa kotiseuraansa kohtaan, mutta joku kohtuus olisi hyvä säilyttää. Vain sen takia että kyseessä on kotiseuran kenttä, ei sille mielestäni ole tarpeen antaa arvosanaa 10 jok’ikiseltä osa-alueelta. Yleisemminkin, miettikää ihmiset, eikö olisi parempi antaa se kymppi vasta sitten, kun se kenttä _oikeasti_ ansaitsee sen, kun mitään ei enää olisi voitu tehdä paremmin? Näin saatisiin tuosta kenttärankingista paremmin todellisuutta vastaava yleishyödyllinen väline meille kaikille. Kiitokset ylläpidolle, uusi ranking on muutoin varsin toimiva systeemi.
Olen kanssasi aivan samaa mieltä Tuomas ja ihmettelin jo aikaisemmin eiko kukaan saa sanaista arkkuaan auki. Lopetin ranking listan seuraamisen kahden päivän jälkeen ja käväisin katsomassa sitä nyt kommenttisi jälkeen. Ja haluaisin sanoa kaikille niille jotka esim nimeltä mainitsemattomalle Espoon kentälle antoivat keskiarvon 10 ja ovat ja ovat todennäköisesti myös kyseisen seuran jäseniä , että tuollainen lapsellisuus ei palvele ketään. Toivoisinkin että toimitus karsii Ranking listalta kaikki ne arvostelut joissa esim vähintään puolia arvostelukohdista ei ole selkeästi perusteltu ja kerrottu millä kyseiseen arvosaan on päädytty, tuntuu lapselliselta lukea arvostelua jossa sanotaan ainoana perusteluna upea kenttä
Hyvä, että löytyy samansuuntaisia mielipiteitä.
En nyt silti ihan kannata mitään minimisanamäärä- tai asiasisältövaatimusta kenttäarvostelun kommentteihin. Monet golfarit kun ilmaisevat mielipiteensä suomalaiskansalliseen tyyliin, hyvin lyhyesti, eikä minusta tällaisella forumilla voi vaatia, että kaikkien kirjallinen ulosanti olisi tasoa golfjournalisti. 🙂 Ja joistain kentistä ei välttämättä oikeasti ole mitään kovin erikoista sanottavaa.
Halusin vain kirjoituksessani painottaa sitä, että selvä oman kotiseuran promotoiminen rivillä täysiä kymppejä ei palvele kenenkään etua. Tietysti on mahdollista, että arvostelija oikeasti on pelannut elämässään vain yhdellä kentällä ja tokihan se kenttä on silloin se maailman paras ja ansaitsee N kymppiä. 😉 Onneksi kokemuksen karttuessa ja mielen muuttuessa omia mielipiteitään voi käydä oikomassa jälkeenpäin. Vaikkapa siihen suuntaan että se Suomen huonoin kenttä saa myös niitä nelosia ja paras ehkäpä muutaman kympinkin.
Tavoite on sinänsä arvostettava. Jos otetaan ulkopuolisen näkökulma, vain keskiarvo mielipiteistä, joita on riittävästi (ehkä 100 kpl) voi antaa osviittaa siitä, että kentässä on jotain hyvääkin. Omat kokemukseni erinomaisilta kentiltä vahvistavat sen, että arvostetuimmat kentät ovat olleet kaikin puolin kunnossa.
Jos taas ajattelen henkilökohtaisesti, eri kentät ovat olleet hyviä eri tasolla pelatessani. 3 vuotta sitten sellainen kenttä oli hyvä, jossa oli upeat maisemat, peli meni pieleen (aloittelijalta) muista syistä. Viime vuonna, kun jotain osaamisen riemua alkoi kertyä, vaadittiin jo maisemien lisäksi jotain kentältäkin. Nyt haluan, että griinit ovat tasalaatuisia, tiipaikat tasaisia ja riittävän kovia, väylät jokseenkin nähtävissä ja pesutilat hyviä. Ensi vuonna rima taas nousee, vaikka kuinka yrittäisin olla objektiivinen.
Kolmas näkökulma on, että oma pelityyli saattaa sopia vain tietynlaisille kentille, jolloin täysin toisenlaista filosofiaa edustava kenttä ei miellytä, vaikka se olisi hyvinkin arvostettu.Millainen mielipidetutkimus on objektiivinen? Mielipidetutkimuksessa kootaan suuren joukon subjektiiviset näkemykset yhteen ja vedetään niistä ’objektiivisesti’ (vai sittenkin subjektiivisesti)johtopäätöksiä. Tällaisen golfkenttävertailun ideana ei varmasti ole saada aikaan tieteellisesti validia informaatiota jonka reliabiliteetti on pitävä. Kuitenkin ajan kuluessa arvioinneista voidaan tehdä joitain johtopäätöksiä. Esimerkiksi jos yhden kentän palvelua haukutaan 150 kertaa niin todennäköisemmin palvelutaso on heikkoa kuin hyvää. On tietenkin huomioitava että arvostelijoista suurin osa on uudeltamaalta ja että arvioijien pelitaso mieltymykset ja arviointikriteerit ym. poikkeavat toisistaan.
r2
Oman kotikentän arvostelussa objektiivisuus on ilmeistä. Oman kotikentän arvostelminen tulisikin täysin puolueettomissa ranging-listoissa tehdä mahdottomaksi. Tämä on kuitenkin varsin vaikeaa. Niinpä tällaiset listat ovatkin tuskin suuntaa antavia.
SamSneadModeraattoriTulemme poistamaan kaikki epäasialliset ja turhan selkeät ’kotiinpäinvedot’ mahdollisuuksien mukaan arvioista. Rajan veto vain ei ole ihan helppoa. Pääsääntöisesti toimimme ’sana on vapaa’ -periaatteella, eli suurin osa arvioista jätetään. Ja mitä paremmin arvio on PERUSTELTU, sen varmemmin se sinne saa jäädä.
Yksittäiseen arvioon tulee automaattisesti arvioijan kotiseura ja tasoitus. Tällä olemme ensinnäkin pyrkineet tarjoamaan lukijoille enemmän informaatiota (singelipelaaja näkee asiat varmasti eri lailla kuin aloittelija) sekä ’paljastamaan’ kotiinpäinvedot. Tosin arvioijan kotiseura ja tasoitus tulevat arvioon vain jos käyttäjä on
ne määritellyt Omat asetukset -sivulla. Toivoisimme tietenkin että kaikki nuo tiedot itsestään täyttäisivät.Kaikkia rankingia vääristäviä epäasiallisuuksia ja kotiinpäinvetoja ei voida eliminoida. Uskomme kuitenkin rankingin antavan pelaajille hyvää informaatiota eri kentistä. Loppujen lopuksi, listan ’hyvyyshän’ on vain meistä itsestämme kiinni.
Hyvin perusteltuja arvioita toivoen,
Golfpisteen toimitus
PS. Kenttärankingia tullaan jatkokehittämään talven aikana yhä palvelempaan suuntaan.
Esittäisin, että kenttäarvosteluja ei tehtäisi oman kentän osalta ja, että kaikkin arvostelut tehtäisiin omalla nimellä ja tasoituksella. Tällöin saisimme objektiivisempia ja laadukkaampia arvioita ja kukin pelaaja pystyisi hakemaan omaa pelitasoaan vastaavia arvioijia. Kenttäarviointien luotettavuus kasvaa tietenkin myös arviointien likumäärän kasvaessa. Nythän monen kentän osalla on vain parin henkilön arvio.
Eihän noissa arvosteluissa ole nyt mitään mieltä… Eikä todellisuutta pysty tuomaan esille, kun yksi henkilö pystyy antamaan vaikka 100 kertaa täydet kympit kentälle, joten parempi unohtaa tuo arvostelu.. on minun mielipide. Tai jos clubhousen ylläpitäjät kirjoittaisivat pari riviä koodia lisää jolla tarkistavat onko henkilö aiemmin arvostellut ko. kenttää ja jos on ei henkilö pysty uudestaan arvostelemaan… Ei pitäisi olla kovin vaikea temppu tehdä.
SamSneadModeraattoriYksi henkilö ei pysty arvioimaan kentän kuin yhden kerran. Arviotaan voi muuttaa jälkeenpäinkin, mutta uudestaan sitä ei voi arvioida. Kenttärankingissä oli hetken aikaa pieni bugi, jolloin joku saattoi ehtiä useamman arvion tehdä.
Edelleen muistutamme että epäasialliset ja huonosti perustellut huippuarviot (pelkkää kymppiä)ja huonot arviot (pelkkää nelosta) poistetaan, muutamia on jo poistettukin.
Mitä enemmän arviointeja rankingiin tulee, sen vähemmän tietysti tuollaiset epäasialliset arviot vaikuttavat kokonaisuuteen. Ja ehkä eniten informaatiota saamme toisien pelaajien kommenteista…
T. Golfpisteen toimitus
Mielestäni oli erinomainen ajatus, että omaa kotikenttää ei saisi arvioida. Näin vältettäisiin helposti räikeimmät ylilyönnit ja ranking vastaisi enemmän todellisuutta. Lisäksi vieraspelaajan silmin on hyvä arvioida kenttää, kun mikään osa-alue ei ole vielä tullut itselleen liian läheiseksi, jolloin arvostelusta ei juurikaan ole muille iloa. Pitäähän kentän ja palveluiden pelata vieraspelaajille siinä missä klubilaisillekin. Itse ainakin hakisin mielelläni hyvästä rankinglistasta vinkkejä kotimaan matkailuun…
Muutama parannusehdotus:
– Onko järkevää että esim. rangen painoarvo on murto-osaa enemmän layoutin painoarvosta!!!??? Ainakaan minun vierailuvalintoihini range, tiiauspaikat, klubitalon komeus jne. eivät vaikuta. Edellinenkin versio oli yksinkertaisuudessaan parempi.
– Ratkaisuna voisi olla että esim. rangesta annettaisiin 0-2 pistettä (0=ei rangea). Tämä voisi myös rohkaista suurempaan (objektiiviseen!) vaihteluväliin layoutin pisteissä.
– keskusteluviestien, arvostelujen jne. katsominen on hankalaa. Haluaisin nähdä kerralla ainakin 10 viestiä ilman jatkuvia klikkailuja ja odottamista.
– Kotiinpäin veto yms. arvostelumotiivit ovat todellakin ongelma. Osaratkaisuna voisi olla ruksi ’ei ole kotikenttäni’. Hyvä arvostelujärjestelmä vähentäisi pelleilyarvosteluja.Kannattaisiko nämä kenttäarvostelut aloittaa vuosittain aina alusta, kun kentän vuosittainen kunto kuitenkin vaikuttaa niin paljon arvosteluun?
Kyllä. Ylläpito, nollatkaa kenttäarviot vuosittain. Tai ainakin arvostelun vuosiluku selkeästi näkyviin.
-
JulkaisijaArtikkelit
Esillä 14 viestiä, 1 - 14 (kaikkiaan 14)
Esillä 14 viestiä, 1 - 14 (kaikkiaan 14)