-
JulkaisijaArtikkelit
-
Eli nyt muutaman kauden putsannut wolyn kenkä vaahdolla golf kenkäni ja olisin tiedustellut parempaa tapaa ja aineita tuohon touhuun? Ongelmana on lähinnä se, että kengät näyttää tuon woly putsauksen jälkeen melkein yhtä kuraisille/likaisille kuin ennnen putsausta. Kengät ovat footjoyn dryjoys tour mallia.
Kunnolliset Golfkengäthän on on tietty nahkaa (pehmytpiikeillä tai ilman)
Niihin paras hoito on se aikanaan sotaväestä mukaanotettu Armeijan Saapasrasva.
Sillä kun pyhkäsee parikertaa kesässä niin jo pelittää, ja kiiltlää kun Juu….sen M..t.
Ai niin sorry eihän nykyaikanan kaikkia edes tiedä mikä on Sotaväki, saatikka että olisi siellä käynyt, mutta toimii niillä jotka on siellä oleillu. Joko puolisotilaallisella tai oikein oikein sotilaallisella puolella. .
Kyllä lähtee puhtaaks, ton jälkeen vaan rasvat pintaan.
En ole koskaan tarvinnut mitään puhdistusaineita nahkakenkien putsaamiseen, toisaalta valkoisia kenkiä en ole sitten sen ensimmäisen parin jälkeen käyttänyt. Vedellä ja harjalla on kura ja muu lika lähtenyt ja kenkien kuivuttua niihin on laitettu nahkarasvaa. Hyvin toimii. Joku palstan taannoisista naispuolisista kirjoittelijoista suositteli satularasvaa ja intin saapasrasvakin on varmasti hyvä tuote tähän tarkoitukseen.
Se on kyllä myönnettävä, että vaimon mustavalkoiset Gore Tex -kengät eivät niistä valkoisista kohdistaan puhdistu pelkällä vedellä, siksipä en valkoisia kenkiä käytäkään. Enkä Gore Tex -kenkiäkään.
KL kirjoitti: (13.3.2012 13:12:36)
Se on kyllä myönnettävä, että vaimon mustavalkoiset Gore Tex -kengät eivät niistä valkoisista kohdistaan puhdistu pelkällä vedellä, siksipä en valkoisia kenkiä käytäkään. Enkä Gore Tex -kenkiäkään.Gore Tex on kalvo siellä pintamateriaalin ja sisämateriaalin välissä. Ei paljonkaan vaikuta pintamateriaalin puhdistettavuuteen.
Paras nahkakenkien puhdistusaine on satulasaippua – saa hyvin varustetuista tavarataloista ja ratsastustarvikeliikkeistä – eikä maksa paljon! Puhdistaa nahkakengät erinomaisesti ja suojaa samalla ja pitää nahan pehmeänä. Muutama tippa vettä pehmeään sieneen, hiero saippuaa sienellä ja puhdista kengät. Pyyhi puhtaalla, pehmeällä kankaalla.
Purkki maksaa ehkä kympin verran ja kestää vuosia.
Sen vajaan kauden kun minulla kengät kestää, ei muuta hoitoa kannata harrita kuin kierroksen jälkeen kengille vähän näyttää puhdistuskonetta kierroksen jälkeen, 5 sekuntia per jalka/kenkäe.
nickel kirjoitti: (13.3.2012 13:38:59)
KL kirjoitti: (13.3.2012 13:12:36)
Se on kyllä myönnettävä, että vaimon mustavalkoiset Gore Tex -kengät eivät niistä valkoisista kohdistaan puhdistu pelkällä vedellä, siksipä en valkoisia kenkiä käytäkään. Enkä Gore Tex -kenkiäkään.Gore Tex on kalvo siellä pintamateriaalin ja sisämateriaalin välissä. Ei paljonkaan vaikuta pintamateriaalin puhdistettavuuteen.
Ehkä ei suoraan, mutta rasvata niitä ei mukana tulleen ohjeen mukaan saa, joten käytön yhteydessä lika tarttuu niihin paljon herkemmin ilman suojaavaa rasvakerrosta.
haamu kirjoitti: (13.3.2012 15:20:10)
Sen vajaan kauden kun minulla kengät kestää, ei muuta hoitoa kannata harrita kuin kierroksen jälkeen kengille vähän näyttää puhdistuskonetta kierroksen jälkeen, 5 sekuntia per jalka/kenkäe.Ei ihme, etteivät kestä pidempään moisella hoidolla….
Ai niin, mutta sinähän reissaat eri maiden kentillä niin paljon, että muutama pari hukkuu ihan lentomatkoilla.
KL kirjoitti: (13.3.2012 15:30:16)

Ei se nyt ihan noin mene, mulla on tapana jättää ne kengät kauden viimeisen pelireissun viimeisen kierroksen jälkeen klubitalolla roskikseen, jos ei caddie niistä ollut kiinnostunut. Usein myös ostan tuliaisiksi jo seuraavaa kautta varten uudet, jotka yleensä irtoaakin tuossa vaiheessa alehintaan. Joo, saapasrasvaaminen jäi mun osalta SA-INT-aikoihin.
Solos rasva
Tuollaista tuli nyt ostettua ja vaikuttaa ihan hyvälle aineelle.Ja otin samalla puhtaita kangas liinoja joilla putsasin kengät tuolla wolyllä.Vika olikin wolyn mukana tulleessa sienessä jolla ei tee mitään.Pyörittää vain likaa sienestä kenkään takaisin.
Putsauksen jälkeen vedin tuollaisen soloksen rasvan pintaan.
Kun rasva on kuivanut niin laitan vielä wolyn wet blockeria suihkaukset.Kyllä itsellä ainakin kestänyt footjoyn kengät yleensä noin 2-3 kautta.Vaikka kierroksia tulee kaudessa noin 150 kpl:tta 18r kierrosta.Tosin pohjallisia vaihdan kausittain.
Jos käy Belekissä kannattaa antaa paikalisen fiksata kengät kuntoon, ainakin Sirenessä oli iltaisin kaveri baarialueella ja putsasi kengät viidellä eurolla ja niistä tuli kuin uudet. Siinä ehti ottaa sukkasillaan parit neuvoa antavat ja kengät oli harjalla putsattu ja vahattu kierroksen älkeen. Jos haluaa suojata kunnolla syyskengät niin niissä voisi käyttää minkkiöljyä/vahaa jolla öljytään metsästyssaappaita.
kaitsu67 kirjoitti: (13.3.2012 23:06:59)
Jos käy Belekissä kannattaa antaa paikalisen fiksata kengät kuntoon, ainakin Sirenessä oli iltaisin kaveri baarialueella ja putsasi kengät viidellä eurolla ja niistä tuli kuin uudet. Siinä ehti ottaa sukkasillaan parit neuvoa antavat ja kengät oli harjalla putsattu ja vahattu kierroksen älkeen. Jos haluaa suojata kunnolla syyskengät niin niissä voisi käyttää minkkiöljyä/vahaa jolla öljytään metsästyssaappaita.Menee pirusti aikaa ja tulee melko kalliiksi käydä aina Belekissä kun kengät on puhdistuksen tarpeessa. Putsaan kengät jokaisen kierroksen jälkeen ja rasvaankin erittäin usein. On paljon mukavampi lähteä kierrokselle puhtailla kengillä.
Mulla on kenkiä varten tiskiharja, johon kierroksen jälkeen laitan pari tippaa tiskiainetta ja pesen runsaalla vedellä lavuaarin alla. Futarin omaa rasvaa/lankkia päälle silloin tällöin.
Turha sanoa, että tiskiaine pilaa nahan. Mulla on käytössä vielä 7 vuotta vanhoja kenkiä, joita on aina hoidettu ko. tavalla, eikä nahka ole lohjennut ja ovat edelleen täysin vedenpitäviä. Futareita, joissa ei siis ole mitään kalvoa, vaan nahan ominaisuudella hoiituu vedenpitävyys.
Tuolla tavalla saat valkoisetkin kengät pysymään valkoisina.
Hörhö kirjoitti: (15.3.2012 9:11:16)
Mulla on kenkiä varten tiskiharja, johon kierroksen jälkeen laitan pari tippaa tiskiainetta ja pesen runsaalla vedellä lavuaarin alla. Futarin omaa rasvaa/lankkia päälle silloin tällöin.Turha sanoa, että tiskiaine pilaa nahan. Mulla on käytössä vielä 7 vuotta vanhoja kenkiä, joita on aina hoidettu ko. tavalla, eikä nahka ole lohjennut ja ovat edelleen täysin vedenpitäviä. Futareita, joissa ei siis ole mitään kalvoa, vaan nahan ominaisuudella hoiituu vedenpitävyys.

Rasvaaminen onkin se taikasana. Tiskiaineen tensidit poistavat rasvaa tehokkaasti, mutta jos rasvan laittaa takaisin, niin nahka voi hyvin.
Enemmän haittaa on kenkäkuivurin käytössä, Liian nopea kuivuminen käpristää nahkaa ja voi saada sen halkeilemaan. Kannattaa antaa kenkien kuivua huoneenlämmössä hyvässä tuuletuksessa. Itse käytän kahta tai kolmea paria kenkiä rinnakkain, joten kukin pari ehtii hyvin kuivua ennen seuraavaa käyttökertaa.
KL kirjoitti: (15.3.2012 12:33:23)

Myös auton peräluukku toimii auringonpaisteessa hyvin kenkäkuivurina
get in the hole! kirjoitti: (15.3.2012 22:13:40)

Varsinkin, jos ruoste on sen verran raiskannut, että tuuletusreikiä löytyy…
get in the hole! kirjoitti: (15.3.2012 22:13:40)
Myös auton peräluukku toimii auringonpaisteessa hyvin kenkäkuivurina
Mulla on ollut syksystä saakka kaksi paria kenkiä auton takaluukussa. Ajatuksena oli, että vien ne duunissa huollon halliin ja pasautan painepesurilla syksyn kurakeilen jäänteet kengistä irti, voitelen ne jollain L’Orealin ryppyjä tasoittavlla flavonoideja sisältävällä voiteella ja pistän talviteloille vaatehuoneen nurkkaan, vaan tekemättä jäi.
Ne on talven aikana varmaan ottaneet itteensä jotenkin. Saakohan niistä enää kalua? Onko kellään kenkien elvytys ohjetta?
Johtaja XXL kirjoitti: (16.3.2012 10:30:03)

Elvytysohjeet.
Juo ensin litra keskenkäynyttä kiljua,odota puoli tuntia.
Sitten lasket tarpeesi,sekä ison että pienen asian kenkiisi.
Annat muhia jätösten vappuun asti ja sitten peset ne painepesurilla.Eivät vappupäivänä kengät uusia kenkiä häppeä.
tuplabogi kirjoitti: (16.3.2012 11:18:31)

No jopas on ohje. Mutta kiitos vain, kokeilematta jää. Minä en juo kiljua, enkä tiedä edes mistä sitä hankkisin. Oln klubilla kuullut muilta osakkailta, että kilju on köyhien juoma, ja minä en yhtään köyhää niin hyvin tunne, että tohtisin kiljua häneltä pyytää. Kammottavin skenario on, että tämä köyhä kuvittelisi minun haluavan nauttivan kiljua yhdessä hanen kanssaan. Ja sittenkö porukalla töräytettäisi löysät johonkin jalkineeseen?
Kyllä minä mieluummin uskon kenkien hoidossa suutaria tai kenkäkauppiasta kuin jotain köyhää.
En ole ihan sisäistänyt sitä ajatusta, että sillä olisi kenkien toiminnan kannalta juurikaan merkitystä miltä ne näyttävät. Vaikka ne olisivat vähän kurassa ja kalkissa ja ruohoissa niin so what – pääasia että ovat mukavat jalassa ja pitävät kosteuden ulkopuolella.
Ennen kautta ja ehkä kerran kauden puolivälin jälkeen pesen kengät ja vetelen niiden päälle mehiläisöljyä. Eikä muuta. Tällä hoidolla FJ-pari palvelee hyvin noin kolme kautta, kun pelaan runsaat 60 kierrosta/kausi.
Johtaja XXL kirjoitti: (17.3.2012 16:51:03)
tuplabogi kirjoitti: (16.3.2012 11:18:31)
Elvytysohjeet.
Juo ensin litra keskenkäynyttä kiljua,odota puoli tuntia.
Sitten lasket tarpeesi,sekä ison että pienen asian kenkiisi.
Annat muhia jätösten vappuun asti ja sitten peset ne painepesurilla.Eivät vappupäivänä kengät uusia kenkiä häppeä.
No jopas on ohje. Mutta kiitos vain, kokeilematta jää. Minä en juo kiljua, enkä tiedä edes mistä sitä hankkisin. Oln klubilla kuullut muilta osakkailta, että kilju on köyhien juoma, ja minä en yhtään köyhää niin hyvin tunne, että tohtisin kiljua häneltä pyytää. Kammottavin skenario on, että tämä köyhä kuvittelisi minun haluavan nauttivan kiljua yhdessä hanen kanssaan. Ja sittenkö porukalla töräytettäisi löysät johonkin jalkineeseen?
Kyllä minä mieluummin uskon kenkien hoidossa suutaria tai kenkäkauppiasta kuin jotain köyhää.
Itse olen havainnut hyväksi menetelmäksi ostaa pro shopista uudet kengät siinä vaiheessa kun entiset alkaa näyttää käytetyiltä. Ei tarvitse huoltojen kanssa pelleillä.
Kävin tänään hakemassa pari paria Ecco World Classejani suutarista, jossa pikkuisen irvistäviä kantoja korjattiin.
En ostanut uusia proshopista, vaikka se olisi ollut oiva varakkuudella elvistelykeino. Sen sijaan kerroin jo ensimmäisessä lauseessa teille epäsuorasti että minulla ainakin 2 paria 300 euron kenkiä.
No, asiaan.. Kysyin siinä sitten suutarilta että mikäs se paras hoitokeino nahkakengille onkaan, ja hän sanoi että minkkiöljyä sen olla pitää.
Ostin luonnollisesti heti yhden purkin, olenhan osakas ja kannatan kapitalismia, turkistarhausta sekä ihmisen oikeutta aborttiin.
Lavantauti kirjoitti: (22.3.2012 20:15:43)
Kävin tänään hakemassa pari paria Ecco World Classejani suutarista, jossa pikkuisen irvistäviä kantoja korjattiin.En ostanut uusia proshopista, vaikka se olisi ollut oiva varakkuudella elvistelykeino. Sen sijaan kerroin jo ensimmäisessä lauseessa teille epäsuorasti että minulla ainakin 2 paria 300 euron kenkiä.
No, asiaan.. Kysyin siinä sitten suutarilta että mikäs se paras hoitokeino nahkakengille onkaan, ja hän sanoi että minkkiöljyä sen olla pitää.
Ostin luonnollisesti heti yhden purkin, olenhan osakas ja kannatan kapitalismia, turkistarhausta sekä ihmisen oikeutta aborttiin.
Ja se pitää hellästi levitellä kengille ’Kesäketun V..n karvalla’ jotta tulee paras suoja ja kiilto.
Annan aina uudet kengät ensimmäiseksi kesäksi kädini sisäänajettaviksi. Vasta toisena kesänä otan ne itse käyttöön. Silloin ne ovat parhaimmillaan. Mehiläisvaha pitää kengät hyvännäköisinä ja kosteuden ulkopuolella. Minkkiöljystä ei ole kokemusta. Kolmannen vuoden keväällä on tuplabogin elvytysohje tarpeen (viesti 19). ’Eivät vappupäivänä kengät uusia kenkiä häppeä’. Pitää paikkansa. Kelpaavat vaikka vappumatineaan…
-
JulkaisijaArtikkelit