Etusivu › Foorumit › Kilpagolf & harjoittelu › KEJ Tour on kuopattu.
-
JulkaisijaArtikkelit
-
KEJ Tour on tullut tiensä päähän, kiitos kaikille pelureille kolmesta hienosta kaudesta. Ei kuitenkaan syytä murheeseen, tuhkasta syntyy fenix-linnun tavoin uusi ja uljaampi 5E Tour. Muutoksen syy on se, että sain puhuttua nykyisen työnantajani Fifth Elementin sponsoroimaan turneeta ja tarjoamaan kisan sivuille kotipaikan. Sponsoroinnin myötä pystyn laskemaan osallistumismaksua ja teettämään kunnollisen tulospalvelun. Tänä kesänä luovumme tulosten lähettämisestä sähköpostilla, jokainen kilpailija voi itse syöttää tuloksensa leaderboardille. Kilpailun sivut avataan jonkun ajan kuluttua ja itse kisa alkaa hieman edellisvuosia myöhemmin eli toukokuun alusta. Ja nyt harjoittelemaan että pärjäätte!
Perkula kun säikäytit tolla otsikolla! 🙂
No onnee vaan uudelle turneelle. Messissä ollaan. 🙂Joko saa ilmoittautua? Minne? 5E:n infopuhelimeen?
juu, kyllähän tuon KEJ-Tourin kaltaisen kilpailun loppuminen olis ollu iso menetys. Toivottavasti päivitetty versio jatkaa edeltäjänsä jalanjäljillä ja laittaa vielä paremmaksi.
Juu kiitos Parti jo synnyyttämällesi perinteelle . joka jattkuuu
kyl se nimikin vois edellen olla ’ KEJJOn kisa ’ tai jottain sinepäin.Jäi iki-ihana muisto jo tapahtuneista – Hyvingelä en ollu viel mukan- mut kovrasin myöhemmillä näytöillä sen puutteeen. Hyvinkäällähän olin kolohvin alkuvuosina jopa osakkaana. Niin hyvinkään Sceitsiä on kisattu mäkikisoissa. mutta ei siitä sen ..
Seniori loi seniorikisan – puhutann mitä puhutaan toiset puhuu ja toiset myös tekee ja toiset taas jatkaa puhumista,
Siitä suurkiitos tekijöille ja niillekin jotka tekevät lähtemälll ees aktiivisesti mukaan ja luomalla henkee happininkeihin – nim. hyvvee henkee ja siin noi flikaat on olleet äärest tärkeit – miesten ohel tokkiinasa.
Kliffaa jatkaa perinteit.
mäkisuksi kirjoitti: (19.3.2007 14:03:37)
Juu kiitos Parti jo synnyyttämällesi perinteelle . joka jattkuuu
kyl se nimikin vois edellen olla ’ KEJJOn kisa ’ tai jottain sinepäin.No kun ei millään voi olla. Luepas tuo Partin juttu nyt hartaudella uudestaan.
Rookiena mukana mittelöissä!
kebax kirjoitti: (19.3.2007 14:09:43)
mäkisuksi kirjoitti: (19.3.2007 14:03:37)
nimikin vois edellen olla ’ KEJJOn kisa ’ tai jottain sinepäin.No kun ei millään voi olla.
Toisaalta eikös KEJJO olisi melko hyvä firman nimi?!
Vastaan itse samantien: – No ei todellakaan.
Johtaja XXL kirjoitti: (19.3.2007 15:02:49)

Mäkkäri voi tietysti itse perustaa oman KEJJO-tourin. Kaikille osapuolille paras ratkaisu.
januz kirjoitti: (19.3.2007 15:12:35)
Mäkkäri voi tietysti itse perustaa oman KEJJO-tourin. Kaikille osapuolille paras ratkaisu.No en mä nyt ihan tätäkään tarkoittanut.
Mahtava homma!
Josko nyt sais leaderboardiin muutakin kuin DQ – ei sillä että itse merkkaa,
vaan harjoittelun tuloksena.
Elä Mäkkäri oo milläskää – ukot viisastelevat. Touri ku touri…P. PersiMonni kirjoitti: (19.3.2007 13:21:11)
Ja nyt harjoittelemaan että pärjäätte!
Kiitos jatkuvuudesta!
Jostain tuhkaluukusta pitäis synnyttää kestävä svingi. Noudatampa kehoitusta, pakkaan kamppeet ja lähden Kataloniaan. No, niin pitkään ei ehdi olla että Tourilla pärjäis.
niingo sanosiin jokku tekee
kisan Parti ja houkttti sponsorin matkaan.
.
Siniori senior-kisanja ny IIIHOO- vellokset’
kolme kisaa
JKO – tietytty ain jottain hyvvää kolohville
Kebaax ei pelkästään puhu ja kirvaa
Paksis repi virheet sukahosut ja pani kyopärän nuppiin liehuun ja pani tuuleen
muut myyt, kiara, vallu, Golflaidi, buutti. lettu – ny
ei auta ku panna riukubaari mettän keskelle – A-oikekuksin
ja me muut palmataan
vaan notta notta ..
h,,mm hmm. joo-o
tarttis tehrä jottain..
Huh, taitaa mäkkärillä olla verensokeri vaarallisen alhaalla…
Yritän kommunikoida sille mäkkäriksi:
Mkäkäkäjri viurtskkosoreiroiri llhaalla, istmuii ssyydöasä jottaaityyjhnmin!
Johtaja XXL kirjoitti: (19.3.2007 15:02:49)
Toisaalta eikös KEJJO olisi melko hyvä firman nimi?!
Vastaan itse samantien: – No ei todellakaan.
Noh, mitäs siellä rähistään yhdestä vaivaisesta kirjoitusvirheestä ! Kyllähän Sinä Mäccärin kirjoituksia olet oppinut lukemaan, halusit niitä sitten, tahi et.
…heetkinen… Eiku se kirjoitettiinkin Teyyo. Noh oli siinä sitten neljä kirjoitusvirhettä. Mutta toisaalta… Kyllähän Sinä Mäccärin kirjoituksia olet oppinut lukemaan, halusit niitä sitten, tahi et.
Mutta itse aiheeseen… Parin vuoden tauon jälkeen: I’m In
Tätä(kin) pitää kokeilla, mukana!
Ainiin. Mukana myös! Ensi kaudella kun pitäisi noita kisakierroksia saada aikasta paljon enemmän kuin viime kaudella.
Henkka kirjoitti: (21.3.2007 13:29:13)
Johtaja XXL kirjoitti: (19.3.2007 15:02:49)
Toisaalta eikös KEJJO olisi melko hyvä firman nimi?!Noh, mitäs siellä rähistään yhdestä vaivaisesta kirjoitusvirheestä !
No kun ei ollut kysymys kirjoitusvirheestä vaan… Ääh, antaa olla.
Johtaja XXL kirjoitti: (21.3.2007 14:25:28)
Henkka kirjoitti: (21.3.2007 13:29:13)
Johtaja XXL kirjoitti: (19.3.2007 15:02:49)
Toisaalta eikös KEJJO olisi melko hyvä firman nimi?!Noh, mitäs siellä rähistään yhdestä vaivaisesta kirjoitusvirheestä !
No kun ei ollut kysymys kirjoitusvirheestä vaan… Ääh, antaa olla.
Hähä.
kebax kirjoitti: (21.3.2007 14:31:01)
Hähä.Älä käkätä siellä; ite alotit!
Juu erikoisksaboista vielä
Musta se KEJJO nimi ( = K e J j O ) sopis hyvin JKO : n kisaaks ,
oliks se pituuslyönti ?No Kebaxin lähemmäks lippuu ( Jos näin on )
oisPax Kep ( eli lipppurauha)
eihän missään oon nin rauahassa
ku lipulla, jos lipulle lyönti kisaas libul –varsinki Kejjo – porukka liputtaa.
Paksikselle jäis must se erikoiskisa no erikouinen nimi
kaikihan sen tietää v….. s… h…t. ja palkinnoiksi sais er määrän virheit s…h..ja.
Arvakka mikä ..
mäkisuksi kirjoitti: (22.3.2007 15:13:42)
Pax Kep ( eli lipppurauha)Ei kait tuo pakskempi idea olis; palkintona sitten kilo mustaamakkaraa ja chipperi.
No jos ny ei sit kuitenkaan…januz kirjoitti: (21.3.2007 13:16:39)
Huh, taitaa mäkkärillä olla verensokeri vaarallisen alhaalla…Yritän kommunikoida sille mäkkäriksi:
Mkäkäkäjri viurtskkosoreiroiri llhaalla, istmuii ssyydöasä jottaaityyjhnmin!
Mäkkäri sokkeri alhaana – pitäis muistaa syödä , että sokerit taspainossa.
Ei hättäää sokeri pitkä 6,1 aamusokeri lähempänä 6 ku seiskaa- tasapinossa ku on alle 7. Kolesteroli 3.6. Hdl ja Ldle 1.6 kumpihii ja Trigly ,97. RR 130/ 80 . Paino putoo 102 kg – ei pärkel mee alle sadan. Vyötärö 104 cm ei perkel ( -’ – ) .
siis pappa parjaaa ja koerat vuff vuff .
mäkisuksi kirjoitti: (22.3.2007 15:13:42)
Juu erikoisksaboista vieläMusta se KEJJO nimi ( = K e J j O ) sopis hyvin JKO : n kisaaks ,
oliks se pituuslyönti ?No Kebaxin lähemmäks lippuu ( Jos näin on )
oisPax Kep ( eli lipppurauha)
eihän missään oon nin rauahassa
ku lipulla, jos lipulle lyönti kisaas libul –varsinki Kejjo – porukka liputtaa.
Paksikselle jäis must se erikoiskisa no erikouinen nimi
kaikihan sen tietää v….. s… h…t. ja palkinnoiksi sais er määrän virheit s…h..ja.
Arvakka mikä ..
Meniköhän tässä nyt puurot ja vellit sekaisin :o) – siis Invitational ja Fifth Element (Ex KEJ Tour) on kaksi eri kisaa….
Kiitti Buutti – ei oo eka kerta ja aamulkii tulee puuuroo tai
vellii riiipuen kui vettä lataan.
No nimet Invitationaliin ja vaikka siihe uuteen ent. Kejjo -tuuriin kans , jos kelepaa.
Mut se on vähän vaikeempii juttu et ehkä tyydymme vain Invitationaliin. -
JulkaisijaArtikkelit
Etusivu › Foorumit › Kilpagolf & harjoittelu › KEJ Tour on kuopattu.