16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Kaverille ei jätetä-Open pe 16.5.2003 Hyvinkää

Etusivu Foorumit Yleistä Kaverille ei jätetä-Open pe 16.5.2003 Hyvinkää

Esillä 19 viestiä, 101 - 119 (kaikkiaan 119)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Ajankohta valittiin alunperin kauden avaukseksi ja sosiaaliselta kannalta, ei kilpailulliselta kannalta.

    Tarkoitus oli järjestää sitten oikeat kisat loppukesästä, jos kevätkokoontuminen olisi onnistunut.

    Kannanottoja kiitos…

    EFC

    En tarkoittanut mitään radikaalia siirtoa, vaan vain esim. viikon parin verran eteenpäin, niin olosuhteet olisivat mukavammat kentällä ja Kannatan sitä edelleen

    Mielestäni ajankohta on mitä parhain kauden avauskisalle. Kaikki ovat jo merkinneet tämän kisan kalenteriinsa. Olisi harmi, jos siirtämällä kisaa ei pääsisikään kisaan mukaan. Jos tapahtuma onnistuu, sille on varmasti tiedossa jatkoakin. Mitä myöhempi ajankohta olisi, sitä useampi voisi joutua jäämään pois esim. kesäloman tai jonkun muun syyn takia.

    Terve

    Eiköhän nyt lähdetä siitä, että pelataan 16.5., kuten on ollut puhetta. Olosuhteethan ovat kuitenkin kaikille samat. Kentän kunnosta saadaan vielä yksi ulottuvuus lisää spekulointeihin ja selityksiin, jotka ovat kilpailun suola (’olisin kyllä päässyt kolmannellatoista kahdella päälle, jos olisi ollut edes pienikin ruohotukko, jolle tupsuttaa..’).

    Kilpailumuodosta sen verran, että ehdottomasti lyöntipelinä; mestaruus ratkaistaan scratchinä ja meille ’turisteille’ hcp-sarja. Pistebogey ei kilpailun luonteeseen sovellu, siinä kun ei pääse ’lohduttamaan’ kaveria kun tämän 12. lyönti lähtee – pallohan on nostettu jo aikaa sitten taskuun.

    Onnistuessaan vaarallinen…

    Jaa että siirrettäis kisaa?

    Ahvenen pyrstöevät on sellaisessa asennossa että kyllä 16.5. voi hyvin pelata ja ehkä pelata hyvinkin.

    Sammakkoukkoon en ole vielä ollut yhteydessä mutta tarvittaessa kysytään sieltäkin koordinaatteja.

    Pelko pois on tässä vielä aikaa miettiä selityksiä.En usko että kenenkään maine siitä menee jos kaikki ruohonkorret ei olekaan kuten heinä-elokuussa.

    Samaa mieltä kuin ’Parti’ tuossa aikaisemmin. Pidetään kisa 16.5 ja katellaan myöhemmin uudestaan jos mielenkiintoa riittää.

    Ilman muuta pelataan pe 16.5., kuten alunperin merkittiin kalenteriin. Kenttää on turha kenenkään syyttää tuloksista, ainakaan etukäteen. Ja kuten jo tuolla aikaisemmin todettiin, olosuhteet on kaikille samat.

    Sarjoiksi ehdotan myös lyöntipelinä SCR ja SCR/HCP, niin kaikkien on mahdollista pärjätä ja mielekästä osallistua.

    Nimetön

    Todelliset kauden avauskisat (Suomessa) pelataan kyllä yleensä Meri-Teijossa, Yyterissa ja Raumalla ja jo huhtikuun puolella. Sieltä olen jo monena vuonna peräkkäin ’hakenut vauhtia’ itsekin, vaikka ei erotatakaan mihin väylä loppuu ja mistä griini alkaa. Ei ole myöskään turhia väylien ja raffien rajoja. Sulassa sovussa on aina tulkittu ’pelaajan eduksi’ voiko pallon tupsuttaa, voiko sen nostaa ja merkata jne. Tänä vuonna siellä varmaan salaa harjoittelevat muutkin Hyvinkään 16.5. pelurit…

    Lyöntipeli on hidasta varsinkin Hyvinkäällä.

    Siinä ainoa ja erittäin painava syy miksi mielestäni Pb on oikea pelimuoto kilpailullemme. Pistebogi pelatattaisiin tietysti niin tasoituksellisena kuin tasoituksettomanakin.

    Tasoitukseton pistebogi olisi hieman eksoottinen pelimuoto mutta niin on kilpailummekin. (Tasoituksettomassa pistebogissa bogista saa pisteen, paarista kaksi, birkusta kolme jne. Eli pistebogia tasituksella 0.)

    ts

    Kyllä kentän kannalta PB on varmaan ainoa hyväksyttävä pelimuoto varsinkin kun fieldi näyttäisi kasvavan aika isoksi. Ajankohta on kuitenkin sellainen, että oma jäsenistökin potee tuota kuuminta poltetta.

    Vankka ehdotus kenttäsuhteidenkin kannalta PB sekä tasoituksellisena, että scr.

    Best ball tulee varmaan kysymykseen esim flighteittain, mutta en senkään tulosten laskemisella rasittaisi caddiemastereita, vaan ne tulisi hoitaa omatoimisesti.

    Koiran edotus on passeli, vai oliko se jonkun muun. PB on ihan hyvä jos aiotaan pelata järkevän aikataulun puitteissa sarjat tas alle 10 SCR ja tas yli 10 HCP ( voi olla korkeampikin mistä muuttuu ).

    Saamme kentänkin nopeammin jäsenien käyttöön, selville kuka on vain pitännyt juttua yllä ja ketkä on muistanut harjoitellakin.

    Taitaa alkaa pojilla jo selittely alkaa kun jo nyt ollaan panemassa kentän piikkiin omaa tulosta.

    Jokaisella kentällä on greenillä reikä, sinne pallo mahdollisimman vähin lyönnein ja klubille juhlimaan.

    Täällä Suomen oloissa, et ikinä voi tietää millainen keli on kilpailupäivänä, ainostaan tiedät sen kun olet tiiammassa 1. tiillä.

    EFC

    Näin on, täytyyhän se selittelypuoli olla hallussa jo näin kautta odotellessakin. Kaikkia osa-alueita on hyvä harjoitella jo nyt. Toivotaan, että kenttä on jo silloin auki 🙂

    Kisatoimikunta piti tänään eka palaverin. Pari tiedotusasiaa:

    1. Kisapäiväksi vahvistettiin 16.5. ja ensimmäiset tiiaavat klo 11.00.

    2. Kilpailun perusasiat lyötiin lukkoon. Ne julkaistaan Clubhouseen perustettavalla omalla sivullaan tämän kuun loppupuolella. Samalla sivulla tulee olemaan myös ilmoittautumiskaavake.

    3. Halukkaat sponsorit / palkintojen lahjoittajat ilmoittautukoon sähköpostilla osoitteeseen parti@suomi24.fi.

    4. Virallinen tulosten julkistus ja palkintojen jako tapahtuu illalla jossain pääkaupunkiseudun ravitsemusliikkeessä. Paikkaa ei ole vielä valittu. Pistäkää viestiä edellisen kohdan osoitteeseen, jos teillä on mahdollisuuksia auttaa kisatoimikuntaa tässä asiassa. (Jos kilpailija ei saavu tähän tilaisuuteen niin hänen palkintonsa toimitetaan jälkikäteen).

    5. Jos pitkämatkalaiset tarvitsevat majoitusta niin

    pistäkää siitäkin viestiä. Katsotaan voidaanko järjestää jotain.

    Suoria lyöntejä vaan koko jengille kisoihin !

    Pohojoosen poika ei valitettavasti pääse mukaan, mutta jälkipeliä odotan mielenkiinnolla tällä foorumilla.

    Ekat palkinnon lahjoittajat ovat tarttuneet ripeästi haasteeseen. Kiitos heille. Vielä mahtuu pöydälle joten maileja kiitos.

    Henkilökilpailun pääsarjaan on jo löytynyt pokaalit (kiertopalkinnot?) parit vielä tarvittaisiin.

    Halutessaan voi julistaa myös erikoiskilpailuja / palkintoja.

    Itse näytän esimerkkiä korvaamalla kossuvedon sponssaamallani kilpailulla:

    Lähimpänä lippua kahdella lyönnillä väylällä 13 palkitaan.

    Lisäksi joukostamme on löytynyt esimerkillistä henkeä vastoin kilpailumme slogania ’Kaverille ei jätetä’. Ts. pitkämatkalaisille on tarjottu kuljetusta Hesasta ja yösijaa hotellimajoituksen vaihtoehdoksi. Näitäkin tarjouksia voi lähettää niin toimin sitten tarvittaessa välittäjänä.

    Näin tämä homma näyttää toimivan: Palstalla itketään ja soitetaan poskea, mutta kun toiminnan aika tulee niin esiin nousevat tämän porukan parhaat voimat! Kiitos teille.

    Nimetön

    Jos vielä ehtii mukaan niin mukana ollaan…

    Mut mä varotan, mä oon tosi kova jatkopeleissä, niitä on tullu reenattua koko talvi =))

    Pitikö siis itse vielä varata aika tuolta hyvinkäältä??

    Kannattaisiko palkintojen jako suorittaa kuitenkin paikanpäällä. Osallistujia tulee varmasti eripuolelta. Esim. Tamperelaisilla tuskin halua ajella Helsinkiin hakemaan palkintoa.

    Hyvinkäällä on muuten erittäin hyvän hinta/laatusuhteen omaava klubiravintola, ehdotan että neuvottelemme sieltä sopivan menun.

    PS. Tarjoan muuten jokaiselle joka tekee 13:lla birkun ilmaisen safkan.

    Sergio Woods!

    Tsekkaa toi viestiketjun viesti ’kisatoimikunta tiedottaa’ siitä löytyy tarpeellinen info.

    Kilpailukutsu tulee Clubhouseen ja sieltä myös ilmoittaudutaan. Tervetuloa messiin, hurja kisa tulossa!

Esillä 19 viestiä, 101 - 119 (kaikkiaan 119)
Vastaa aiheeseen: Kaverille ei jätetä-Open pe 16.5.2003 Hyvinkää

Etusivu Foorumit Yleistä Kaverille ei jätetä-Open pe 16.5.2003 Hyvinkää