26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Kauden tavoitteet – saavutettu vai eikö?

Etusivu Foorumit Yleistä Kauden tavoitteet – saavutettu vai eikö?

Esillä 24 viestiä, 76 - 99 (kaikkiaan 99)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Itseasiassa tilalla pitäis olla ’jotenkin’.

    Denny Crane kirjoitti: (31.8.2006 13:25:02)
    Osallistuin GC -kurssille toukokuussa – en ollut aiemmin pelannut golfia (avovaimo käytännössä pakotti kurssille :)).

    Aikas nopeasti golf vei mukanaan. Ensimmäinen kierros tuli pelattua heinäkuun alkupuolella. Tavoitteena oli lähinnä parantaa omaa peliä kokonaisvaltaisesti ja jossain vaiheessa keksin asettaa tavoitteeksi tasoitusryhmä 4:n. Viimeksi mainittu tavoite täyttyikin vajaan kuuden viikon kuluttua ekasta kierroksesta, eli hcp on nyt 26,0.

    Ensin mainitun tavoitteen osalta on vanhaa viisautta lainaten todettava, että ’nälkä kasvaa syödessä’. eli oman pelin kokonaisvaltaiseen parantamiseen en ole (??) riittävän tyytyväinen, vaikka varmasti peli onkin kokonaisvaltaisesti paratunut…

    Ens vuodelle tavoitetta voisi ajatella kiristävän tasoitusluokka 3:een ja lyöntitavoitteeksi voisi asettaa kierroksen kiertämisen alle 90 lyönnillä.

    Korjataan tätäkin vielä, eli syksyn sateiden keskellä onnistuin vielä parantaan tasoitusta muutamaan otteeseen. Nyt ollaan tasolla 21,6. Täytyy olla tyytyväinen, vaikka pelissä on edelleen liian paljon epävarmuutta.

    Kunpa onnistuisin talven aikana (halliharjoittelussa) parantamaan suoritusvarmuutta (tyyliin katastrofilyönnit suurimmaksi osaksi pois), niin uskoisin, että ensi vuoden tavoitteet (tasoitus tasoitusluokkaan 3 ja kierros alle 90 lyöntiä – tällä hetkellä paras kierros on vienyt 97 lyöntiä) olisivat hyvinkin saavutettavissa. Ensi viikonloppuna vielä edessä yksi kierros, mutta sen jälkeen Golfsatama taitaa kutsua – ei muuta, kun harjoittelemaan, harjoittelemaan…

    Ensi kesänä voisi sitten uskaltautua osallistumaan joihinkin kisoihin :))

    Denny Crane kirjoitti: (8.10.2006 17:31:36)
    Kunpa onnistuisin talven aikana (halliharjoittelussa) parantamaan suoritusvarmuutta (tyyliin katastrofilyönnit suurimmaksi osaksi pois), …

    Jepulis. Katastrofilyönneistä tulee päästä eroon. Tämä onnistunee parahiten niin että hioo vahvuuksiaan niin hyväksi kuin mahdollista. Uusien asioiden oppiminenkaan ei arvatenkaan olisi pahitteeksi. Notta paikalleen ei ole syytä jäädä polkemaan.

    Tavoitteet on saavutettu, mutta nälkä kasvaa syödessä. Kun 1.9 sain liityin seuran jäseneksi ja sain tasoituksen, asetin lyhyelle kaudelle tavoitteeksi tiputtaa tasoituksen 36 tai alle. Kierroksia kerkesi tulla 5 kappaletta ja 2 ysiä.

    Ensimmäiset kolme kierrosta tuli samana viikonloppuna joiden tuloskortit jättämällä olisi tavoitteessa oltu, mutta jätin vain yhden kortin ja jätin kaudelle vielä pelattavaa. Nyt sitten tänään piti käydä jatkamassa kautta kun ei kerran ollut tasoitus tippunut tarpeeksi. Ja tulihan se sieltä, tasan 36 on nyt tasoitus ja muutama kenttä aukesi taas pelattavaksi.

    Nimetön

    Tavoitteet kaudelle (green card suoritettu toukokuun lopulla) olivat seuraavat:

    1) Pelata hyvin omaan tasoon nähden
    2) Tehdä ainakin yksi birdie
    3) tiputtaa tasuri alle 36:n (lähinnä sivutavoite, ajattelin että kunhan lyöntiin tulee jotain varmuutta niin kyllähän se hcp alas ropisoo)

    Näistä 2 ja 3 saavutettu. Tasuri on 31,5 mutta tupla tuntuu jo turpaan vetämiseltä.
    Kerran olen saanut palloon sen verran spinniä että otti pakkia. Tähän urotekoon en varmaankaan olisi pystynyt ellen olisi Oulusta kotoisin ja kapparisukua.

    januz kirjoitti: (28.8.2006 11:02:56)
    Tasuri on 31,5 mutta tupla tuntuu jo turpaan vetämiseltä.
    =)

    Itse olen saavuttanut tavoitteeni, mutta samalla joutunut epärealististen odotusten kierteeseen. Odotan joka ikisellä lyönnillä itseltäni vain parasta, hukkuneet pallot tuntuvat katastrofilta, händäriin pitää pelata ja kaikilta kierroksilta toivoo joka kerta sitä yhtä birkkua. Ja koska pelaaminen on vielä niin epätasaista, kolme kertaa neljästä joutuu kierroksella keräämään hermonsa palaset ja yrittää kävellä kohtuu suorin selin klubille, vaikka olo on ku maansa myyneellä.

    Onhan tämä välivaihe? Onhan…
    Koska pelistä pystyy taas nauttimaan _jokaisesta_ lyönnistä kustakin kerrallaan?
    Sittenkö, kun pelaaminen tasoittuu siihen bogey/kolo tasoon, vai tasoituuko peli ikinä riittävästi, kokemuksia?

    qubio kirjoitti: (9.10.2006 13:38:49)
    Onhan tämä välivaihe? Onhan…

    Ei ole. Jonkunlainen alku ehkä.

    KL

    qubio kirjoitti: (9.10.2006 13:38:49)
    Koska pelistä pystyy taas nauttimaan jokaisesta lyönnistä kustakin kerrallaan?
    Sittenkö, kun pelaaminen tasoittuu siihen bogey/kolo tasoon, vai tasoituuko peli ikinä riittävästi, kokemuksia?

    Ei ikinä. Huonosta lyönnistä ei nauti.

    qubio kirjoitti: (9.10.2006 13:38:49)

    januz kirjoitti: (28.8.2006 11:02:56)
    Tasuri on 31,5 mutta tupla tuntuu jo turpaan vetämiseltä.
    =)

    Nyt on vissiin käyny tossa lainaamisessa joku fiba sulla. Mun tasotus ei kyllä ole vähään aikaan ollut lähellä 30:tä ja bogikin tuntuu nykysin jo turpaan vetämiseltä.=)

    Onhan tämä välivaihe? Onhan…
    Koska pelistä pystyy taas nauttimaan _jokaisesta_ lyönnistä kustakin kerrallaan?
    Sittenkö, kun pelaaminen tasoittuu siihen bogey/kolo tasoon, vai tasoituuko peli ikinä riittävästi, kokemuksia?

    Noh ainakin itse pystyn nauttimaan pelistä lyönti kerrallaan aina silloin kun rautalyönnit kulkevat. Se on todella nautinnollista lyödä kaunista kaarta hyvillä osumilla ja varsinkin taotuilla mailoilla kun sen hyvän osuman todella tuntee. Tällöin ei niin paljoa kierroksen jälkeen harmita, vaikka tulos ei olisikaan ollut paras mahdollinen. Tosin nyt on itselläni vähän peli muuttunut muutenkin harjoituskierroksilla kun ei enää ole sitä mahdollisuutta tasoitusta harkkakierroksilla laskea.

    Eli oma mielipide on, että ei se nauttiminen varsinaisesti tasoituksesta ole kiinni vaan siitä kuinka hyvin lyönti kulkee.

    januz kirjoitti:
    Nyt on vissiin käyny tossa lainaamisessa joku fiba sulla. Mun tasotus ei kyllä ole vähään aikaan ollut lähellä 30:tä ja bogikin tuntuu nykysin jo turpaan vetämiseltä.=)
    I]

    Mun karmea moka. Lainasin siis GTTMakkosen ajatuksia. Januzin häkellyttävä singelin tasoitus kunniaan.

    Vaikka tuosta voinee päätellä, etteivät ne tuskailut lopu vielä päästyään hyväänkään peliin, vaan vasta sitten, kun oma kilpailuhenkisyys vähän seestyy – ever.. Sitä kun saisi äkkiä 🙂 pelin sille tasolle, ettei tarvitsisi liian montaa väylää kävellä musta pilvi pään päällä. Nyt golf on juhlaa enää kotona ja ajaessa niiden odotusten kanssa aamun tiiaukseen.

    Hassua muuten miten nälkä kasvaa syödessä. Joskus aikoinaan kun katseli parempien pelaajien swingejä ja pelaamista ja huimia alle 80 tuloksia, kuvitteli että jos itse joskus pääsisi sinne vaikkapa alle 5 tasoitukseen, olisi tosi kova pelimies. Nyt kun on tasoitus lähellä nelosta, niin eivät ne fiilikset ole muuttuneet mihinkään siitä kun tasoitus oli 15! Aina löytyy parannettavaa niin swingistä, kuin tuloksestakin eikä todellakaan ole sellaista tuntumaa että ’nyt ollaan huipulla’ ja nautitaan pelistä. Paskan marjat, into parantaa omaa peliä on nyt korkeammalla kuin ikinä peliä aloittaessa ja vieroitusoireet kovat kun ei enää oikein arkisin pelaamaan pääse.

    Kyllä tätä vihuliaista peliä voisi huumeeseen helposti verrata…

    Minä en ole asettanut varsinaisia tavoitteita tällekään kaudelle, mutta jokin syyhän tälle touhulle pitää olla. Tarkoituksena tai päätavoitteena on ollut pelistä nauttiminen. Muina tavoitteina on ollut päästä nauttimaan (= pelaamaan) mahdollisimman usein sekä kehittyä ainakin jollain pelin osa-alueella. Kohta loppuva kausi lienee ensimmäinen sellainen kausi, milloin en ole tavoitteita saavuttanut. Suurimman osan aikaa peli on ollut kaikkea muuta kuin nautittavaa, täysiä kierroksia on vain 15 ja vajaita ehkä saman verran eikä kehitystä ole tapahtunut.
    Muutamana viime vuonna olen juuttunut kahden lajin loukkuun. Kesäloman aikana ehdin pelata jopa useamman kerran viikossa, ja silloin pelini vähän vakiintuu ja alkaa sujua. Tällöin lajina on lomagolf, joka on kivaa. Sitten loma loppuu. Alku- ja loppukesästä pelaankin sitten ihan eri lajia eli rämpimisgolfia. Näiden välillä on iso ero, koska rämpimisvaiheessa tekniikkani on aivan hukassa ja jokainen lyönti pelottaa. Tuloksellisestikin ero on aika iso, kun rämpimisvaiheessa en yleensä pääse alle sadan ja lomalla tein esim. 86 ja 90. Ennen tätä kautta kävin jopa prolla ja harjoittelinkin jonkin verran, jotta saisin tekniikkani vähemmän vaihtelevaksi. Mutta eipä auttanut.
    Nyt tuntuu siltä, että talven aikana pitää tehdä päätös jatkosta. Vaihtoehtoja lienee n. kolme. Ehkä minun pitää myöntää itselleni, että tämä on minulle liian vaikeaa, ja keksiä jotain muuta tilalle. Toisaalta voisin koettaa satsata tähän kunnolla eli harjoitella ja pelata enemmän, jotta näkisin, auttaisiko se mitään. Mutta siihen pitäisi sitten löytää aikaa. Todennäköisintä kuitenkin on, että talven tultua huono muisti pyyhkii armeliaasti kauden turhaumat pois ja jatkan samalla tavalla kuin ennenkin. Ehkä sitten joskus pääsen takaisin siihen mielentilaan, että osaan nauttia niistä parista onnistuneesta lyönnistä, jotka joka kierrokselle osuvat. Tänä kesänä se ei oikein onnistunut, mikä johtui varmaan liian suurista odotuksista.

    Nimetön

    Muutamia erikoisuuksia tuli saavutettua. Pari eaglea Par 4-väylällä, toinen chippi ja toinen 105 m PW. Kolme peräkkäistä birdietä. Yhdeksän väylää ja yhdeksän puttia. Kermana vielä kaakun päälle seuran miesten lyöntipelimestaruus. Tasoitus ei paljon muuttunut kun vain neljä kisaa vaikutti tasoitukseen. Kaksi oli aikaisin keväällä (tämä on suurin piirtein sama kuin varma nosto) ja kahdessa muussa ei kulkenut hirveän hyvin.

    #487653 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Herbus kirjoitti: (9.10.2006 19:58:38)
    Tasoitus ei paljon muuttunut kun vain neljä kisaa vaikutti tasoitukseen. Kaksi oli aikaisin keväällä (tämä on suurin piirtein sama kuin varma nosto) ja kahdessa muussa ei kulkenut hirveän hyvin.

    Eli sinä taidat olla niitä jotka eivät harjoituskierroksilla kortteja jätä? =)

    #487654 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Pelattiin keväällä parin kilpapelaajan kanssa ja nämä herrat olivat ehdottomasti sitä mieltä, että en saa jättää harjoituskierroksilta kortteja. Perusteluina olivat mm. että kilpailun hermonpaineet aiheuttavat ylimääräisiä lyöntejä. Tähän samaan pyrkii tietysti myös harjoituskierroksen etukäteen rekisteröinti. Kilpailu on kilpailu, mutta ei minua oikein saa harjoituskierroksella ilmoittautumaan etukäteen tasoituskierrokselle. Jos taas jätän kortin ilman ilmoittautumisprotokollaa ja siihen liittyviä viranomaiskäytäntöjä sekä direktiivejä (niin kuin jätin aikaisempina vuosina), niin olen pahimman lajin huijari, joka sisältäpäin mädäntää hienon ja ainutlaatuisen tasoitusjärjestelmän, joka muuten takaisi yhdenvertaisen kilpailun mm. Suomen amatöörihuippujen ja aloittelijoiden välillä.

    Toisaalta oma tasoitukseni on sellainen, että muutaman lyönnin muutos siinä (alaspäin) ei ihmeitä vaikuta. Pääsen kaikille kentille. Pääsen kaikkiin kisoihin, joihin haluan. En halua haastajakiertueen kisoihin, enkä ehkä MID-kisoihin, ainakaan jos samana päivänä pelataan kaksi kiekkaa takatiiltä. Jos menen Back teelle, ei minua tulla huhuilemaan pois sieltä. Myös ryhmätasoitusmaksimit eivät usein tule vastaan. Kesällä olikin hauska tapaus kun pariskunta (54/48) lähti kierrokselle ja tuuppasin mukaan. Mies mutisi jostain tasoitusrajoista (110), jolloin tokaisin, että eikös se ole ihan kunnossa. Miehen silmät pullistuivat kun hän varmaan näki edessään ensimmäisen ihka aidon singelin.

    Vielä muistutan, että olen noudattanut kaikkia kirjoitettuja sääntöjä. Neljä virallista korttia on jätetty.

    PS. En minä silti pärjää meidän HCP-kisoissa. Tulostaso on aivan hirmuinen

    #487655 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Herbus kirjoitti: (11.10.2006 9:45:29)
    Miehen silmät pullistuivat kun hän varmaan näki edessään ensimmäisen ihka aidon singelin.

    Ei mikään IHme sillä singelistaushan edustaa evoluution huippua.

    #487656 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL

    Herbus kirjoitti: (9.10.2006 19:58:38)
    Muutamia erikoisuuksia tuli saavutettua. Pari eaglea Par 4-väylällä, toinen chippi ja toinen 105 m PW. Kolme peräkkäistä birdietä. Yhdeksän väylää ja yhdeksän puttia. Kermana vielä kaakun päälle seuran miesten lyöntipelimestaruus. Tasoitus ei paljon muuttunut kun vain neljä kisaa vaikutti tasoitukseen. Kaksi oli aikaisin keväällä (tämä on suurin piirtein sama kuin varma nosto) ja kahdessa muussa ei kulkenut hirveän hyvin.

    Asia ei mitenkään minulle kuulu, mutta rupesin vain ihmettelemään… Voitit siis seuran lyöntipeliskaban (onneksi olkoon!), mutta tuloksesi eivät vaikuttaneet tasoitukseesi? Vai olivatko nuo kaksi jälkimmäistä korttia kenties sieltä mestiksistä? Tekstin muotoilusta voisi päätellä, että nekin olivat nostavia. Mikä mahtaa olla kärjen taso teidän seurassanne, ottaen tasoituksesi huomioon (profiilissasi 7,7)?

    #487657 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    KL kirjoitti: (11.10.2006 10:16:53)

    Asia ei mitenkään minulle kuulu, mutta rupesin vain ihmettelemään… Voitit siis seuran lyöntipeliskaban (onneksi olkoon!), mutta tuloksesi eivät vaikuttaneet tasoitukseesi? Vai olivatko nuo kaksi jälkimmäistä korttia kenties sieltä mestiksistä? Tekstin muotoilusta voisi päätellä, että nekin olivat nostavia. Mikä mahtaa olla kärjen taso teidän seurassanne, ottaen tasoituksesi huomioon (profiilissasi 7,7)?

    Asia ei kuulu minullekaan senkään vertaa, mutta ei kai reikäpelikisoista mitään kortteja tehdäkään?

    #487658 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL

    Jäsen XXL kirjoitti: (11.10.2006 10:52:50)

    KL kirjoitti: (11.10.2006 10:16:53)

    Asia ei mitenkään minulle kuulu, mutta rupesin vain ihmettelemään… Voitit siis seuran lyöntipeliskaban (onneksi olkoon!), mutta tuloksesi eivät vaikuttaneet tasoitukseesi? Vai olivatko nuo kaksi jälkimmäistä korttia kenties sieltä mestiksistä? Tekstin muotoilusta voisi päätellä, että nekin olivat nostavia. Mikä mahtaa olla kärjen taso teidän seurassanne, ottaen tasoituksesi huomioon (profiilissasi 7,7)?

    Asia ei kuulu minullekaan senkään vertaa, mutta ei kai reikäpelikisoista mitään kortteja tehdäkään?

    Eipä tehdä, mutta Herbus kylläkin puhuu lyöntipelimestaruudesta.

    #487659 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Kenttä ei ollut kisoissa tasoituskelpoinen. Siellä oli pari minua selvästi parempaa pelimiestä, jotka pelasivat alle kykyjensä. Muutaman muun kanssa kisa oli tasainen. Kärjen taso on ykkösryhmä. Sunnuntaina oli aika hyvä päivä. Kesän kortit (+0.1,+0.1,-0.2,-0.2). Pelaan melko samanlaista golfia kuin (ehkä) noin viitosen karjut. Kakkosen kaverille en yleensä pärjää.

    Älkää ny enempää kyselkö. Kohta te mietitte voiko yhdeksän väylää pelata yhdeksällä putilla, voi jos on vain yksi kahden putin griini. (Aivan oikein nihkeästi griiniosumia). Mahkut oli seitsemään puttiin, pari chippiä kierähti.

    #487660 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Tavoitteet on saavutettu. Green Card suoritettu viime syksynä ja varsinaiset pelikierrokset aloitettu maaliskuussa maailmalla. Tavoite oli saada alunperin hcp alle 36 ja se onnistui hienosti — on nyt 22,6 alimmillaan kävi 22,4. Toinen tavoite oli saada ehjä kierros (ei siis pallon nostoja) ja siltä tulokseksi alle 100. Sekin onnistui paras kierros on Lakesiden Pirunpellosta 91 lyöntiä. Enimmäkseen kierrokset menevät bufferiin. Sitten oli tavoitteena tietysti saada ainakin yksi birdie sekin onnistui. Ainoa tavoite johon en ole tällä kaudella vielä päässyt oli että kierroksen kaikki par 3 reiät tulisi pelattua pariin. Se tavoite, että joka kierrokselle tulee jo 2-5 paria on saavutettu.

    Händärin pudotuksesta vielä. Jokainen tasotusta pudottanut kierros on ollut 18 reikää. Tämä siksi, että ysin pelaa aika helposti yli 18 pistettä, mutta ne viimeiset 9 reikää onkin sitten kovempi juttu.

    Kierroksia on kertynyt tähän mennessä 69 täyttä ja ehkä joku 10-15 ysiä (niitä en tilastoi). Hauska muuten huomata, että yksi tärkeä osa golfia on omien kierrosten analysointi. Lähipeliin keskittyminen tuo todella tulosta.

    #487661 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Feidileidi kirjoitti: (11.10.2006 14:22:34)
    Händärin pudotuksesta vielä. Jokainen tasotusta pudottanut kierros on ollut 18 reikää. Tämä siksi, että ysin pelaa aika helposti yli 18 pistettä, mutta ne viimeiset 9 reikää onkin sitten kovempi juttu.

    Jaa, kyl mää meinaan iltaysejä hyödyntää edelleen. Mulle on IHan sama onko se täys rundi vai puolikas. Ja näillä händäreillä tuo 18 binnaa pitäis tulla helposti ysillä kuin ysillä. Tosin viimeisen isomman pudotuksen ysit meni 17+23.

    #487662 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    kebax kirjoitti: (11.10.2006 14:50:21)

    Feidileidi kirjoitti: (11.10.2006 14:22:34)
    Händärin pudotuksesta vielä. Jokainen tasotusta pudottanut kierros on ollut 18 reikää. Tämä siksi, että ysin pelaa aika helposti yli 18 pistettä, mutta ne viimeiset 9 reikää onkin sitten kovempi juttu.

    Jaa, kyl mää meinaan iltaysejä hyödyntää edelleen. Mulle on IHan sama onko se täys rundi vai puolikas. Ja näillä händäreillä tuo 18 binnaa pitäis tulla helposti ysillä kuin ysillä. Tosin viimeisen isomman pudotuksen ysit meni 17+23.

    Itselläni vaan on semmoinen henkilökohtainen näkemys, että golf on pitkäjänteinen peli ja jos katselee vaikkapa pelaajien kilpailutulksia, niin aika usein se jälkimmäinen ysi on huonompi. Tuo nyt on vain minun periaatteeni. Ja toiminut ihan hyvin. Siinä saa varmuutta ja tasoitus on varmemmin pelitaidon kanssa kohdallaan. Tavoitehan ei kait ole saada itseisarvona tasoitusta mahdollisimman alas vaan sitä mukaan kun taitoa kertyy.
    Eikä se 18 pinnaa muuten tulee yhtään sen helpommin millään muulla kuin liian korkealla händärillä. Muutenhan esim kisoissa kaikki pelaisivat aina 36pistettä tai enemmän ja yleensä näyttää olevan että tasoituksensa mukaisesti tai bufferiin pelaa 15-20 % osallistujista.

    #487663 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Feidileidi kirjoitti: (11.10.2006 15:43:44)
    Tavoitehan ei kait ole saada itseisarvona tasoitusta mahdollisimman alas vaan sitä mukaan kun taitoa kertyy.

    Niin tässä onkin juuri meikäläisellä ajatukset täysin toisinpäin. Ensin veivataan tasoitus niin alas kuin mahdollista ja sitten opetellaan pelaamaan sen mukaisesti. Ainakin näillä händärimäärillä mielestäni oikein hyvä toimintatapa.

Esillä 24 viestiä, 76 - 99 (kaikkiaan 99)
Vastaa aiheeseen: Kauden tavoitteet – saavutettu vai eikö?

Etusivu Foorumit Yleistä Kauden tavoitteet – saavutettu vai eikö?