16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Kauden pisin lyönti

Etusivu Foorumit Yleistä Kauden pisin lyönti

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 35)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • on nyt sitten lyöty! Viime perjantaina puhalsi lounais-Suomessa tuuli yltäen välillä puuskissa myrskylukemiin. Vastatuuleen eteneminen tapahtui 45 asteen kulmassa eteenpäin nojautuen. Tämähän on se kulma jonka TV:ssä vielä voi näyttää. Myötätuuleen tultiinkin sitten joutuisammin. Ja pallokin sai kyytiä. Minäkin riuhtaisin yhellä par-nelosella sellaisen siivun, notta jos sen tarkan pituuden tässä nyt kertoisin, niin Rinkun tj:n otsa menisi huolesta ryppyyn. Mutta kun se ei pysynyt väylällä ja oli muutenkin myötätuulitulos eikä todistajia ole niin se ei tilastoihin pääse. Mutta kumminkin; tollainen kolmejapuolisataa metriä on klubituupparille once in a life time – juttu… Onko kellään muulla vastaavaa kokemusta? Kuva olis tietty kiva!

    No johan sää ny.. mut mullapas olikin kala kiinni ja siittä Jooseppi Taskunperän kanssa lähettiin vänkäämään, notta kummallas oli isompi. No kun pääsin siähen astiikka jotta tällä mun meriaffenella oli lyhdyt silmien sivostoilla niin Jooseppi rupes vähä eppäileen.. no olinhan mää valmis siittä tinkimään että ehkä tosa vähän liiottelin ja jätän nää myrkylydyt poies Jooseppi vastaavasti tunnustaa ettei sen kalalla kuitenkaan ollu erillistä painolastitankkia… Jaa no mutta kyllä se jää tonne 270 meetriin ikävä kyllä, mutta siinä olikin selkeesti vastatuulta ja ylämäkee 🙂 ilon kautta

    Sain kerran driverilla lyötyäni pallon pysymään kapealla väylällä ja lyönnin mitta alkoi kakkosella. Meikäläiselle ihan kiva juttu, kun sattui olemaan sadepäiväkin.

    Ja pari kertaa olen saanut nähdä miten singelitason kaverin pallo suorastaan leijuu ilmassa ja päätyy pitkälle. Kyllä kaverinkin hyvistä lyönneistä osaa olla iloinen.

    Theodore S. Maul, Esq. kirjoitti: (5.6.2006 16:51:04)

    Ja pari kertaa olen saanut nähdä miten singelitason kaverin pallo suorastaan leijuu ilmassa ja päätyy pitkälle. Kyllä kaverinkin hyvistä lyönneistä osaa olla iloinen.

    Jaa-ah. Kyllä se vaatii erikoisen luonteenlaadun, jos kaverien hyvistä lyönneistä osaa iloita.

    JXXL: mitä sää sitten teit? Löit rautaseiskalla 250 metriä mettään, kunnes älysit chipata sen loput 140 metriä?

    KL

    Minä löin kerran rautaysillä kymmenen metriä suoraan taaksepäin! Osui meinaan puuhun.

    Ja perjantaina löin Luukissa kolmosväylällä punaiselta tiiltä melkein ampparille. Mieltä lämmitti, kun se kohta on pirun kapea. Matkaa lienee noin kolmesataa ja myötätuultakin oli. Kruunuksi loistolyönti puoleentoista metriin ja iigeliputti sisään. Vieläkin lämmittää!

    Mä en ole vielä tänä vuonna lyönnyt sitä pitkää draivia. Spoonilla olen sentään jo pari 290 metristä tempaissut, eikä edes ollut juuri myötätuulta apuna.

    Kiskaisin viikko sitten 265m par-nelosen (pun. tee) yhdellä päälle. Eagleen jäi tosin vielä matkaa n. 7 metriä. Tästä onnistuin liruttamaan pallon ½ metrin päähän kupista ja tap-in birdie oli valmis.

    Nimetön

    joo, olis kiva nähdä näitä lyöntejä joskus livenä. palloa lyödään mailalla kuin mailalla 200-300.

    Nämä keskustelut on ihan hemmetin hauskoja, kun pääsee oikein lataamaan parastaan. Asiaa hieman sivuten, onko joku pelannut oikein korkealla sijaitsevalla kentällä ja huomannut ilman tiheyden vaikuttavan lyöntipituuksiin?

    Olin itse nimittäin keväällä pelaamassa kentällä, joka sijaitsee n. kilometrin korkeudessa ja siellä löin kahdesti draivin lähes 300 metriin. Minun normaali ajurisiivu on jossain 220 metrin kieppeillä, parhaimmillaan max. 250 metriä. Vaikka alusta omalta osaltaan mahdollisti miehekkään pituuden, niin kyllä carry täytyy olla myös myös jonkunmoinen, jotta noille pituuksille päästään. Tuota ei ole tapahtunut sitä ennen eikä sen jälkeen, joten ohuella ilmalla täytyy olla merkittävä vaikutus. Toisaalta noustessa merepinnan tasolta myös ilma jäähtyy n.2 celsiusta 1000 tuhatta jalkaa kohden, joten tällä lienee ainakin jonkunlainen vastakkaisvaikutus.

    Onko kokemuksia?

    KL

    Bob Beamonin Meksikossa vuonna 1968 hyppäämä pituushypyn maailmanennätys 890 cm oli muistaakseni pisimpään säilynyt kenttälajien ennätys ja juonsi juurensa varsin vahvasti korkeaan ilmanalaan. Miksei sitten golpallon lentoonkin olisi pienemmällä ilmanvastuksella vaikutuksensa?

    Mun eukkoni lyö draiverilla yli 200 metriä eikä tuulella tai ilman paksuudella ole juuri väliä.

    Lupaan väittää, notta Mexico Cityssä pystyn sopiva hurrigane selän takana pasauttaamaan 400 metros, ja ylikin, tosta vaan. No, yardos ainakin. Varsinkin, jos olis los alamäkilös…

    Vaikuttaa korkeus merkittävästi juu. Itse en ole kokeillut, mutta kaverit kävivät Euroopanlomalla vartavasten Alppikentällä pelaamassa (korkeutta tai kenttää en jaksa muistaa). Oli kuulemma mennyt joka jätkällä draiviennätykset uusiksi ja rautamailoillakin joutui ottamaan pari mailaa pois ettei mennyt pitkäksi.

    Alkuperäiseen aiheeseen: Pari hyvää pommia on tullut tässä viimeaikoina, myötikseen noin 260m+ kun normaali raippa pysähtyy jo noin 220metriin. Kolmesataa on mukana lähinnä märissä unissa.
    Siirryn käyttämään jaardeja tästä lähtien…

    Voin jo nähdä mielessäni XXL:n tuuletuksen Mexicossa. Mustan golfhanskan verhoama käsi nousee nyrkissä pään yläpuolelle ja katse painuu alas kansallislaulun soidessa. Vai olikos se sittenkin Jim Hines, eikä Bob Beamon?

    Voin jo nähdä mielessäni XXL:n tuuletuksen Mexicossa. Mustan golfhanskan verhoama käsi nousee nyrkissä pään yläpuolelle ja katse painuu alas kansallislaulun soidessa. Vai olikos se sittenkin Jim Hines, eikä Bob Beamon?

    No erikoisissa olosuhteissa saa aika outoja lyöntejä, olin pelaamassa Barcelonan lähellä Emporda Links-kentällä ja lämpimällä, kovaan myötätuuleen, alamäkeen ja kivikovalle ja kuivalle väylälle lyötynä löin väylän nro 16 spoonilla lipun tasolle, mutta griinin vasemmalle puolelle. Väylä on suora par4 ja mitta 333 metriä griinin eteen keltaisilta, joten semmonen 340-345! Tosin taisi rullia alamäkeen todella paljon, sokkoavaus. Chippi ja 2 puttia, joten helppo par…

    Samalla retkellä Serres de Palsin nro 15 (par 4, 318 metriä griinin eteen) samoin kohtalaiseen myötätuuleen löin raivaajalla vesiesteen ja bunkkerin yli väylälle, hirvittävä pomppu ylös+eteenpäin, pallo päätyi forelle lipun tasalle oikealle. Ja helppo par sössimällä 3 lyöntiä viidestä metristä.

    Olosuhteet vaikuttavat todella paljon, muuten en ole mitenkään erikoisen pitkälyöntinen. Suomessa saa olla tyytyväinen että pallon saa lentämään edes 240, ainakin tähän mennessä kevät on ollut niin kylmä että on saanut olla rukkaset kädessä ja pipo korvilla. Ja rullit on yleensä rajoittuneet siihen että pallo pomppaa takaisin 10 senttiä jos ei sitten uppoa alastulojälkeensä;(

    Tossa tiistaina kävin taapertamassa Tawastin nurmilla. Etulenkki nyt meni häntäriin (mikä kyllä ei pitäis olla temppu eikä mikään) mutta takasella alkoi peli pahasti tökkimään. Siinä 16. tehtyäni taas yhten plusnelosen puhkuin pyhää vihaa ja kun mutiin kuulutettiin laukomisvuoro vejin niin että tyrät rytky. Tähtäin oli suoraan kohti lammen nurkkaa johon nähden oikialle pallo ulvaisi menemään. Nurkan yli lentäessään pallon lento olikin jo kääntynyt vasempaan, jossain kohtaa putosi alas ja rulli sinne satasen lätkän kylkeen. Saattoi tuo olla myös niitä kauden pisimpiä vetoja. Pelikaverit olivat varmistelleet sinne jonnekin muinaismuistojen joukkoon vasemmalle. Sitä en käy kertomaan miksi korttiin tuli merkityksi seiska.

    Ai niin, olenhan minäkin avannut +300 metriä reaalielämässä. Ja vieläpä tasamaalla ja vastatuuleen!
    Uudempi Kytäjä ja se pikku dogleg väylä, missä on pelto vasemmalla. Olin huolissani miten yltää tuulessa kahdella päälle ja lisäsin pikkaisen voimaa swingiin: Törkeä pushi oikealle, mutta onneksi putosi just asvaltoidulle kärrypolulle ja boing. Siinä juuri ajattelin että kävipä tuuri kun pallo loikkasi 40m eteenpäin. Mutta ei tässä vielä kaikki, raffin sijasta pallo osui uudestaan kärrytielle ja uusi pomppu. Suu auki katselin vielä kahta lisäpomppua tieltä ja pallo päätyi lopulta vajaan wedgen päähän lipusta 🙂

    Pallosta tuli tosin aivan kuutio ja hylkykamaa. Muutoin hymyilytti kyllä.

    tänään kävi tuuri ja osuin palloon sopivasti…
    oli kauden ja ’urani’ pisin lyönti, 270 metriä vähän alamäkeen Lakiston 9-väylällä. Muutenkin avaukset kulki, kun oppis vielä pelaamaan lähipeliä….

    Ostin tuossa päivänä eräänä hairahduksissani raivaajan, aattelin josko sillä peittoaisin nuo tähän mennessä spooni kolkilla lyömäni 130 metriset. Aikani kun sitä bägissä kuljetin, pyysin kotiprotani vähän opastamaan käytössä ja huitasin sillä sitten alkajaisiksi sellasset 160 metriä.
    Vaatimattomalta luvultahan tuo kuulostaa, mutta näin ensimmäistä kesää kun viettää kolopallon seurassa, niin tyytyväinen olen 🙂
    Tosin joskus jos vielä saisi täräytettyä sellasen siivun mitä Henkka veteli rautakolkilla…vastatuuleen ja pallo lenteli….PITKÄLLE… Kaunista!

    nano kirjoitti: (10.6.2006 21:15:43)
    tänään kävi tuuri ja osuin palloon sopivasti…
    oli kauden ja ’urani’ pisin lyönti, 270 metriä vähän alamäkeen Lakiston 9-väylällä.

    ’Vähän’ alamäkeen. Tuo on hyvä väylä saada lyöntiin pituutta. Mutta yritäpä samaa väylällä 14 🙂 Tulee keskimäärin äitiä ikävä kakkoslyönnissä, kun ei ole päässyt edes väylälle alle 200 metriin lipusta.

    Minja kirjoitti: (15.6.2006 20:52:45)
    Ostin tuossa päivänä eräänä hairahduksissani raivaajan, aattelin josko sillä peittoaisin nuo tähän mennessä spooni kolkilla lyömäni 130 metriset. Aikani kun sitä bägissä kuljetin, pyysin kotiprotani vähän opastamaan käytössä ja huitasin sillä sitten alkajaisiksi sellasset 160 metriä.
    Vaatimattomalta luvultahan tuo kuulostaa, mutta näin ensimmäistä kesää kun viettää kolopallon seurassa, niin tyytyväinen olen 🙂

    Äläs yhtään vähättele tuota. Sadanviidenkympin rikkominen on hienoa mailalla kuin mailalla. Vielä kun homma rutinoituu ja lihaskoneisto kehittyy niin tulee helposti parikyt metriä lisää.

    Olen itsekin ollut viime aikoina raipan lumoissa* vaikka varmaan lähipelin treenaus ois hyödyllisempää. Etäisyyksistä en puhu mittään…

    *oho tuon voi joku likainen mieli (esim. Henkka 😉 tulkita väärin

    Tänään vetäsin ’myötätuulella’ *HUOM todella pienellä, rauta nelkulla 208 metrii pitkällä väylällä 10-15 metrii vajaaks lipusta. Siitä sitten huono chippi ja putti neljän metrin päästä sisään ni pääsin pistää lappuu linnun. HUOM pelasin yksinään ja ohitin sillä väylällä 4 hengen ryhmän, joka ei satu olee helpoin tilanne.

    Kivalta se 270m olosuhteista huolimatta tuntui. Joo, voin kylla myontaa etta kylla ikava tuli 14-vaylalla, kun ei se pallo lentany mihinkaan ja matkaa ja lipulle ’hieman’ liikaa :-). Anteeksi pisteiden puuttuminen, sellasia ei ole tassa nappiksessa.

    Päivitänpä tänne pisimmän lyöntini. Tahkon 13. reikä 320m keltaisilta. Drive kovaan myötätuuleen 40m päähän lipusta, lippu oli keskellä griiniä. Siitä pichi greenin takosaan ja kolme puttia…… Eli lyönti oli 280m.

    Normi drive on metsässä mutta kun se sattuu kohdalleen niin mitat lähentelevät 240-250m.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 35)
Vastaa aiheeseen: Kauden pisin lyönti

Etusivu Foorumit Yleistä Kauden pisin lyönti