Aihe: Kauden ensilyönnit ulkona - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][16]
KilpailuaSuomalaista

Kauden ensilyönnit ulkona

Etusivu Foorumit Yleistä Kauden ensilyönnit ulkona

Esillä 16 viestiä, 1 - 16 (kaikkiaan 16)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kävin tänään ulkoiluttamassa ensimmäistä kertaa tällä kaudella mailoja rangella ja eritoten uutta Ravenin Squaredia ja kokemukset olivat pelkkää plussaa. Maila tuntui ensilyönnistä lähtien mukavalta ja on hiljaisempi kuin aikaisempi ajurini kallaveden erkki 2 ja saan lyötyä sillä huomattavasti tarkemmin toistuttavasti kuin erkillä. Johtuen varmasti osittain siitä että squarediin laitettiin teräsvarsi ja mailan pituudeksi tuli 43 tuumaa. Joten luottavaisin mielin odotellaan pääsyä kentälle tosi toimiin…

    Otsikon persteella epäilin löytyvän jotain muuta kuin jäisien munkkien nakkeleminen matolta. No mut se ja sama. Jatkan epäilyjäni mutta omalta osaltani. Kuitenkin otsikkoon liittyen.

    Ensilyönnit ulkona tullevat olemaan melkoisen tasajalkaisia johtuen kelistä; mittarit varmaan olis kaakossa jos sellasen levyn päältä kykenis lyömään. Vaikka kylmää koittaa torjua paksulla vaatetuksella nin tehtävänsä se tekee, samoin kuin se keli jolta suojaudutaan.

    Alusta on arvatenkin märkä ja pelko siihen osumisesta ei voi olla vaikuttamatta asiaan. Osumien laatu on toki sitä samaa kuin lämpösessä hallissa. Alustan laatu vaan kaikkine vaikutuksineen paljaan totuuden; osumat ovat samaa schaissea kuin märkä maa pallon alla.

    Ettei nyt mene täysin synkistelyksi tämäkään horina nin pitääpä vielä todeta että kyllähän sieltä yksi vahinko löytyy ja pallo melkein osumalla lähtee järkevännäköisellä lentokaarella. Siinä vaiheessa sillä ei oo mitään väliä vaikka kohteeksi on vaihtunut lumisohjoinen pöpelikkö.

    Oikein positiivista kauden alkua ennakoiden,
    teitin,
    kebax

    No ei saa vaipua synkkyyteen. Täällä kaakkoiskulmalla oli eilen iltapäivällä oikein mukava ilma. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja lämmintä oli n. 6 astetta varjossa. Range oli pääosin sula kun sieltä on lumet aurattu viimeviikolla pois. Märkähän se tietenkin oli mutta ei se haitannu kun sinne oli tuotu lyöntimattoja minkä päältä sai lyödä. Ihmettelin vaan ettei ollut muita lyömässä kun oli niin hieno ilma, lisää aurinkoisia päiviä tahtoo hän.

    Kyllä mieli kentälle on kova! Eilen kävin lyömässä ensimmäiset lyönnit ulkona. Rautoihin ei uskalla edes koskea kylkkärin pelossa. Nakit tippuu saman tien kun kylkeen täräyttää… Hieman jotain rakeen ja lumen oloista tippui taivaalta, mutta ei sen väli.

    Draivin lentorata oli vähintäänkin rohkaiseva ensi kesää silmällä pitäen 🙂

    Kyllä minullakin suuri halu on kylmä kosteisiin kevätolosuhteisiin lähteä sutimaan palloa aina sillointällöin jonkun verran edetenkin. Aikaisemipien keväiden (ja miksei kesienkin) kokemus on osoittanut että tietynlaisen realismin ylläpito pehmentää pelin kaatumista hyisen nurmen pintaan.

    Pitäkäähän nyt hauskaa siellä ulkona!

    mac

    Jep, tänään tuli sitten käytyä rangella testaamassa kahta neliö demoa, Callaway FT-i tuntui todella hyvältä ja vakaalta koko lyönnin läpi, pituuksista vaikea sanoa mitään rangella, 10 arvoinen ajuri hinnasta vain pitkä miinus, toinen ajuri oli Nike Sumo josta ei jäänyt käsiin kuin känsät / kokemus ja korvien tinnitys.

    mac kirjoitti: (21.3.2007 19:05:49)
    Jep, tänään tuli sitten käytyä rangella testaamassa kahta neliö demoa, Callaway FT-i tuntui todella hyvältä ja vakaalta koko lyönnin läpi, pituuksista vaikea sanoa mitään rangella, 10 arvoinen ajuri hinnasta vain pitkä miinus…

    Tämä on valetta ja propagandaa. Lukuisat pelaajat ovat heti mailasta kuvan nähtyään vahvistaneet, että neliömalliset mailat eivät tunnu hyviltä saati vakailta. Ja vielä Callaway, hyi h…tti. Pysy totuudessa ja kerro, kuinka rumalta maila näytti ja kuinka paljon hävetti esiintyä sen kanssa rangella.

    mac

    Kyllähän Callaway oli paljon nätimpi ja sirompi vertailtuna Nikeen, mutta enhän väittänytkään että ne olivat kauniita, enkä itse tartte tommosta mailaa kun kerran perinteinenkin toimii hyvin, mutta Callaway tuntui vain lyödessä paljon paremmalta kuin Nike.

    Perinteinen malli pesee neliöt.

    Club test: Drivers

    Kyy

    Soon lähdettävä huomenna ekaa kertaa ulos testaa miten on svingimuutokset onnistuneet sotkemaan draivin ! Muutama tuhat kuulaa kuplassa pääasiassa raudoilla, kertoo että oikeilla jäljillä ollaan mutta vasta kun näkee draivin koko lentomatkan niin totuus paljastuu.
    Kaverit houkuttee mua pulaheinän rangee kokeilee.Ikinä en oo uskaltanu,ohi oon kyllä mietteissäni ajanut vähintään tuhat kertaa ja miettinyt että pitäsköhän… mut sit se on aina jäänyt. Eikä mulla oo ees kypärää ! Vai oiskohan tää niitten juoni mun skinirahojen menoksi ens viikon korkeanpaikan trainingcampillä ?

    EFC

    Kyy kirjoitti: (21.3.2007 23:25:05)

    Kaverit houkuttee mua pulaheinän rangee kokeilee.Ikinä en oo uskaltanu, I]

    Sama juttu täällä, vain ohi olen ajanut….

    EFC kirjoitti: (21.3.2007 23:41:23)

    Kyy kirjoitti: (21.3.2007 23:25:05)

    Kaverit houkuttee mua pulaheinän rangee kokeilee.Ikinä en oo uskaltanu, I]

    Sama juttu täällä, vain ohi olen ajanut….

    …ja ohi kannattaa ajaa edelleenkin. Kerran kävin eikä uudestaan tarvitse mennä. No kai se näin alkukaudesta menisi kun ei missään vielä ruoholta pääse lyömään.

    Paloheinä on ihan mesta-paikka tähän aikaan vuodesta, tänään tuossa neljään oli jengiä ihan mukavasti paikalla. Omat sessiot sujui kohtuu mallikkaasti siihen asti Hoganin big ben draiveri alkoi pitämään ikävää helinää…maila lähti siltä seisomalta huoltoon/vaihtoon. Kiitos tässä kohtaa muuten SeasonGolfin mukavalle henkilökunnalle.

    Huomenna ennätysaikaiset avajaiset kotikentällä, kesägreeneille. Samalla sitä tajuaa kuinka välkky olinkaan kun siirryin tänä vuonna TG:stä Riveriin: pelikausi on kaksi kuukautta pitempi Nokialla kuin Tampereella.
    Tervetuloa vieraat (myös kebax joka jo lupaili), mutta aika kannattaa varata etukäteen.
    Lämpöä pitelee viikonloppuna siinä + 11.
    Erinomaista ja pitkää kautta kaikille!

    senior kirjoitti: (22.3.2007 18:41:08)
    Huomenna ennätysaikaiset avajaiset kotikentällä, kesägreeneille. Samalla sitä tajuaa kuinka välkky olinkaan kun siirryin tänä vuonna TG:stä Riveriin: pelikausi on kaksi kuukautta pitempi Nokialla kuin Tampereella.

    Juu kyllä Nokia ei lakkaa hämmästyttämästä. Täällä ~100km etelämpänä kevätvirkuin kenttä, Hattula, aukaissee pelit ~3vkon päästä. Onks Nokia joku suomen Florida vai? Murhasaaren kelikameran kuva on kyllä ollut nautittavaa katseltavaa.

    senior kirjoitti: (22.3.2007 18:41:08)
    Tervetuloa vieraat (myös kebax joka jo lupaili), mutta aika kannattaa varata etukäteen.
    Lämpöä pitelee viikonloppuna siinä + 11.

    Kyllä mulla on aika varattuna lörstaille. Ryhmämme starttaa 12:10.

    senior kirjoitti: (22.3.2007 18:41:08)
    Erinomaista ja pitkää kautta kaikille!

    Kuten samoin. Moikataan jos tuolla lörstaina nähään!

    Sopii tosiaan ihmetellä, jos ennätysaikainen kevät kiertää kuukauden-kahden kautta Tammerin. Ainakin harsojen alla sielläkin vihertää jo virheettömästi. Samoin raffeissa pelataan aamusta iltaan. Rangekin aurattu jo yli kuukausi sitten.

    Nokia on kyllä aina hyvä, kaikin puolin, mutta koukatkaa Lempäälän Farmi-Golfin kautta, jos 9 reikää/päivä ei riitä. Farmillahan pelattiin kesägreeneille viimeksi tammikuussa, ja huomenna taas jatkuu.

    Suurkiitos joka tapauksessa kaikille kevätvirkuille kenttämestareille eri puolilla Suomea! Vastuu varmaan painaa, mutta pelimiehet ja -naiset pokkaa.

Esillä 16 viestiä, 1 - 16 (kaikkiaan 16)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #480486 kohteessaKauden ensilyönnit ulkona

Etusivu Foorumit Yleistä Kauden ensilyönnit ulkona