26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Kättely ja tautien leviäminen

Etusivu Foorumit Yleistä Kättely ja tautien leviäminen

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 96)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Ei hätää. Kädet ovat kierroksen jälkeen puhtaammat kuin ennen sitä, kaukonäköiset kenttämestarit kun käyttävät tendsidipohjaisia tuotteita viheriöiden hoidossa, joiden aktiivinen molekyyli on sama kuin tavallisissa pesuaineissakin.

    Suosittelemme siis viheriöiden paijaamista, ja jos sattuu löytämään kasan leikkuujätettä, sitä voi kahmia bägiin vaikkapa auton pesua varten. 🙂

    KL

    Keeper kirjoitti: (13.2.2009 12:47:51)
    Ei hätää. Kädet ovat kierroksen jälkeen puhtaammat kuin ennen sitä, kaukonäköiset kenttämestarit kun käyttävät tendsidipohjaisia tuotteita viheriöiden hoidossa, joiden aktiivinen molekyyli on sama kuin tavallisissa pesuaineissakin.

    Ja kierroksen jälkeen vaatteet pois ja viheriölle kierimään! Saunakulut säästyvät ja tulos on taatusti luonnonmukainen!

    Ehkä kuitenkin nuo pintajännitystä alentavat tuotteet sisältävät olennaisesti vähemmän ja myös eri tyyppisiä tensidejä ihan hinta- ja suorituskykysyistä.

    KL kirjoitti: (13.2.2009 13:16:53)

    Mikäli kyseessä on kahdesta sukupuolesta muodostunut pelaajaryhmä ja ne toisen sukupuolen edustajat ovat ulkonäöltään helpostikatseltavaa tyyppiä voi omaa kierimistä tulla haittaamaan kangistuminen, joka ei johdu kylmästä vaan kyseessä on hiukan sama vaikeus kuin jos tukkiin olisi jäänyt oksa ja yrittäisi sitä kierittää. Meneeköhän tämä varsin viaton juttu läpi täällä?

    KL kirjoitti: (13.2.2009 13:16:53)
    Ehkä kuitenkin nuo pintajännitystä alentavat tuotteet sisältävät olennaisesti vähemmän ja myös eri tyyppisiä tensidejä ihan hinta- ja suorituskykysyistä.

    Toimarin kertoman mukaan tuotteen (WP-3) lähtökohta on sama kuin pesuaineissakin, eli pintajännitystä alentava molekyyli. Luulisin konsentraationkin olevan kohdallaan, koska tuotetta sekoitetaan veteen ennen levitystä n. 1:200, tuotetta kuluu hehtaarille pari kolme litraa. On muuten edullinen vaihtoehto verrattuna amerikanaineisiin.

    Aikain alussa käytettiin saman firman pesuainetta, Tendiä. Myös mäntysuopaa olen käyttänyt viheriöille, tosin eri tarkoitukseen. Sen käyttö taas vaatii suihkauksen toista pintajännitteen poistajaa, estämään vaahtoamista.

    Voisikohan näitä tuotteita tarjota pelaajillekin ykköstiillä, vähentämään jännitystä ja vaahtoamista?

    😉

    Keeper kirjoitti: (13.2.2009 13:55:41)

    Hehee, onneksi on perjantai.
    Katsokaa tulppaani sanoi Hollantilainen korjattuaan padon.

    Lähtökohta lieneekin sama, ihan raaka-ainelogistisista syistäkin. Sen sijaan tensidikoostumus pesuaineissa ja puhtaasti pintajännityksen alentamiseen tarkoitetuissa lopputuotteissa yleensä poikkeaa toisistaan. Käyttökonsentraatio on luonnollisesti aivan eri suuruinen.

    Mäntynestesaippua on tosi monikäyttöistä. Sitä käytetään mm. kirvojen torjuntaan ja liukkaan kelin ajoratojen liukastamiseen kesäaikaan. Jotkut pesevät sillä hiuksensakin!

    Perinteikäs Tend on jo poistunut markkinoilta. Sillä tuotemerkillä ehti olla useampikin omistaja.

    Chip Greenside kirjoitti: (13.2.2009 13:43:22)
    …voi omaa kierimistä tulla haittaamaan kangistuminen, joka ei johdu kylmästä vaan kyseessä on hiukan sama vaikeus kuin jos tukkiin olisi jäänyt oksa ja yrittäisi sitä kierittää.

    Tässähän CG on keksinyt ekologisen tavan griinien rei’itykseen.

    Parti kirjoitti: (15.2.2009 17:59:36)

    Itse en viitsi kieriskellä tuolla tavalla. Perässä tuleville tulisi vaikeuksia löytää oikea reikä!!

    KL

    Chip Greenside kirjoitti: (15.2.2009 18:10:06)

    Noh, reiän halkaisijan perusteella sitä ei ehkä huomaisi, mutta siinä oikeassa reiässä on jonkinlainen pohja, jättämässäsi ei…..

    KL kirjoitti: (15.2.2009 19:33:57)

    No ei nyt sentään, mutta pohjavettä saattaisi noista rei’istä hieman alkaa tursuamaan.

    Mikaan ei oo niin karseeta kun tsiigata tallasta ullaa niis pinkeis liian snadeis byyseis kierroksen ajan ja kun se saatanan kielonkukan dunkkis ei lahe edes pesemalla kasista kattelyn jalkeen ja koko kierroksen ajan pitaa tsiigaa ettei oo tuulen alla ku se dunkkis kay henkeen.

    Ma kusen sillon ku kusettaa oli ulla messis tai ei ja kattelen rundin jalkeen jokaista myos sua ts ja esittelen itteni,missa pain muuten olet?spain?

    KL

    janari kirjoitti: (15.2.2009 19:55:59)

    Tällaisen hienon ja kaikenkattavan vuodatuksen jälkeen on ihan pakko kysyä, että ovatko nuo nimimerkissäsi olevat takavokaalit siinä ihan tarkoituksella vaiko ääkkösten puutteessa?

    Ja äidinkielestä matematiikkaan; äö suurempi kuin huoneenlämpö tai ’oksan ympärysmitta’?

    Lainaus eräästä artikkelista (ei tällä palstalla):
    ’Keskustelua on käyty siitä, vaikuttaako esimerkiksi Internetin mahdollistama testiharjoittelu menestymiseen mittaustilanteessa. Yksittäisessä testissä tulokseen voivat vaikuttaa -haitallisesti olosuhteet-, esimerkiksi krapula, unen puute, masennus tai masentuneisuus.’

    Poliopiikki plakkarissa alkavalla viikolla!

    Korjaus edelliseen viestiini (mulla äidinkieli huonompi kuin matikka): piti olla äo; ei äö.

    Ulla Heikkinen kirjoitti: (15.2.2009 22:11:18)
    Ja äidinkielestä matematiikkaan; äö suurempi kuin huoneenlämpö tai ’oksan ympärysmitta’?

    Lainaus eräästä artikkelista (ei tällä palstalla):
    ’Keskustelua on käyty siitä, vaikuttaako esimerkiksi Internetin mahdollistama testiharjoittelu menestymiseen mittaustilanteessa. Yksittäisessä testissä tulokseen voivat vaikuttaa -haitallisesti olosuhteet-, esimerkiksi krapula, unen puute, masennus tai masentuneisuus.’

    Poliopiikki plakkarissa alkavalla viikolla!

    Saunassa saattaa löylyhuoneen lämpötila äärimmäisissä, lähinnä testausluonteisissa olosuhteissa nousta lähelle äo:ää ja mitä luultavimmin tuo ympärysmitta jää siitä kyllä hieman. Onnittelut siitä, että piikintavoittelu saa onnellisen päätöksen!

    KL kirjoitti: (15.2.2009 20:17:21)

    janari kirjoitti: (15.2.2009 19:55:59)
    Mikaan ei oo niin karseeta kun tsiigata tallasta ullaa niis pinkeis liian snadeis byyseis kierroksen ajan ja kun se saatanan kielonkukan dunkkis ei lahe edes pesemalla kasista kattelyn jalkeen ja koko kierroksen ajan pitaa tsiigaa ettei oo tuulen alla ku se dunkkis kay henkeen.

    Ma kusen sillon ku kusettaa oli ulla messis tai ei ja kattelen rundin jalkeen jokaista myos sua ts ja esittelen itteni,missa pain muuten olet?spain?

    Tällaisen hienon ja kaikenkattavan vuodatuksen jälkeen on ihan pakko kysyä, että ovatko nuo nimimerkissäsi olevat takavokaalit siinä ihan tarkoituksella vaiko ääkkösten puutteessa?

    Kyse taitaa olla siitä, et Janari studaa sille käyvän kuten Pickalan Förstalle eli kukkahatut tunkee kielen kiduksiin. Vai miten se oli?

    Nostan ketjua ajankohtaisesta syystä.

    janari kirjoitti: (15.2.2009 19:55:59)
    Mikaan ei oo niin karseeta kun tsiigata tallasta ullaa niis pinkeis liian snadeis byyseis kierroksen ajan ja kun se saatanan kielonkukan dunkkis ei lahe edes pesemalla kasista kattelyn jalkeen ja koko kierroksen ajan pitaa tsiigaa ettei oo tuulen alla ku se dunkkis kay henkeen.

    Ma kusen sillon ku kusettaa oli ulla messis tai ei ja kattelen rundin jalkeen jokaista myos sua ts ja esittelen itteni,missa pain muuten olet?spain?

    Niinpä…..

    KL

    Ulla Heikkinen kirjoitti: (30.4.2009 22:12:17)
    Nostan ketjua ajankohtaisesta syystä.

    Eli haluat avittaa mediaa ylenmääräisen paniikin lietsomisessa?

    Ulla Heikkinen kirjoitti: (30.4.2009 22:12:17)
    Nostan ketjua ajankohtaisesta syystä.

    Jäit sitten varmaankin pois töistäsi ’vapaaehtoiselle’ pakkolomalle , jottei vaan paha sikaflunssa pääsisi iskemään? Ja pysyt varmaan myös poissa paikoista missä voit törmätä muihin ihmisiin?

    Ulla Heikkinen kirjoitti: (30.4.2009 22:12:17)
    Nostan ketjua ajankohtaisesta syystä.

    Kyllähän se Ulla Heikkinen on nyt niin, ette ei siinä enää mikään lutraaminen auta tai vaikkapa istuisit kotona tumput käres ja vieläpä suorana. Se on kuule menoa nyt.

    KL

    Prboy kirjoitti: (1.5.2009 16:00:08)

    Ulla Heikkinen kirjoitti: (30.4.2009 22:12:17)
    Nostan ketjua ajankohtaisesta syystä.

    Kyllähän se Ulla Heikkinen on nyt niin, ette ei siinä enää mikään lutraaminen auta tai vaikkapa istuisit kotona tumput käres ja vieläpä suorana. Se on kuule menoa nyt.

    Ulla on tainnut olla yhteydessä myös USGA:n organisaatioon, sillä sieltä on jo annettu nopea ohje koskien koko Amerikkaa:

    ’Vallitsevain asiaintilain johdosta golfin etiketistä poiketen kätteleminen ennen ja jälkeen kierroksen on kiellettyä kaikilla golfkentillä. Ainoastaan ammattilaiskilpailuissa kättely on sallittua, mutta silloinkin erityisen terveydenhuoltovirkailijan läsnäollessa ja steriilit muovikäsineet kädessä. Silmiin katsominen ei tässäkään tapauksessa ole sallittua mokainfluenssan leviämisen hillitsemiseksi.

    Muutoinkaan pelaajat eivät saa olla lähempänä toisiaan kuin 5 jaardia missään vaiheessa pelikierrosta, sitä ennen tai sen jälkeen eikä parkkipaikalla. Kimppakyydit ovat ehdottomasti kiellettyjä, paitsi Texasin alueella, jossa avolavalla saa kuljettaa yhtä pelikumppania välineineen.

    Klubitoiminta on toistaiseksi kielletty. Evästä saa ostaa paikallisista ambulansseista, joita pyritään järjestämään kaksi per klubi, pay&play-kenttiä lukuun ottamatta, jotka on toistaiseksi suljettu. Poikkeusluvalla näilläkin kentillä saa pelata paikallisen sheriffin luvalla märkäpuvussa.

    USGA on pyytänyt R&A:ta implementoimaan vastaavat toimenpiteet omalla toiminta-alueellaan. R&A:n virallisen tiedotteen mukaan asiaa harkitaan ja toimenpiteitä on odotettavissa jo vuoden 2011 loppupuolella.’

    eiks tää ny jo käsitelty…eiku kätelty loppuun!

    Ei.

    Lisää mielenkiintoisia kommentteja!

    Ulla Heikkinen kirjoitti: (2.5.2009 0:58:38)
    Nostan ketjua ajankohtaisesta syystä.

    Kiitos Ulla varoituksesta. Olin aivan lähellä missata tämän. Olen ahkeroinut koko vapun rakentamalla takapihalle (in the ground. not on the ground) hermeettisesti sinetöityä ydinbunkkeria. Nyt bunkkeri on vihdoin valmis ja istun täällä turvassa kaikilta viruksilta. Tarkkailen varuiksi kynttilänvalossa ettei peräpäästä ala lykkäämään saparoa.

    Ajattelin palata rohkeasti maanpinnalle kättelemään lajitovereita kolmen lumen jälkeen jollei tule lisää näitä hälyttäviä uutisia. Ulla, luotan sinuun. Pidä vahtia.

    🙂

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 96)
Vastaa aiheeseen: Kättely ja tautien leviäminen