Karjalainen puhuu kummallisia?

[clap]

Golflehdessä 7/05 Karjalainen kertoo näin: ’Tällä kaudella on löytynyt sellainen uusi asenne, että on melkein joka kisan pystynyt pelaamaan nousujohteisesti. Olen ymmärtänyt, ettei aina tarvitse lähteä täysillä heti viivalta. Pari ensimmäistä kierrosta vain riittävän hyvin ja sen jälkeen kiristetään sitten vauhtia. Sillä on loppujen lopuksi aika pieni merkitys, että onko kahden kierroksen jälkeen ensimmäinen vain neljäskymmenes. Mahdollisuudet voittoon ovat melkein samanlaiset.’ Onko todella näin? Ilmeisesti tilastotiede ei ole Karjalaisen vahvinta aluetta mutta silti aika ihmeellinen tämä ’uusi asenne’. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Tarkoittaako ’riittävän hyvin’ seiftailua ja ’vauhdin kiristäminen’ riskien lisääntyvää ottoa? Vai tarkoittaako se, että siksi pitää aloittaa varovasti koska pää ei kestä liian hyvää alkua vaan romahtaminen tulee jossain vaiheessa kuitenkin? Eli jos meinaa tulla birdie niin otetaan kaksi puttia. Onko takaa helpompi tulla? – varmasti mentaalisesti, mutta käytännössä se ei vain aina riitä. Eikö olisi järkevintä pelata se pallo mahdollisimman vähillä lyönneillä reikään jo heti ensimmäisen päivän ensimmäiseltä tiiltä lähtien? Itse veikkaan, että jos Karjalainen lähtisi kauden kaikkien kilpailujen kahdelle viimeiselle kierrokselle kärjestä, olisi menestys varmasti paljon suurempi kuin siinä tapauksessa, että hän lähtisi sijalta 40. Joten miksi ei tavoittelisi kärkipaikkaa heti ensimmäiseltä tiiltä lähtien, kyllä se pääkin alkaa jossain vaiheessa kestää kun riittävän monesti siellä kärjessä on. Sijalta 40 kärkeen on paljon kovempi matka, ja sieltä kun kärkeen nousee harvemmin, on kilpailun sössiminenkin paljon herkemmässä, senhän voi tehdä vaikka yhdellä reiällä. Täysiä vaan alusta loppuun, golf ei ole mikään kestävyyslaji, jossa voimia pitäisi säästellä alussa.

[tmv]

Eiköhän tuossa haeta sitä, että kahden ensimmäisen päivän aikana ei kannata ottaa suunnattomia riskejä ja pyrkiä liikaa kärkeen. Tärkeintä on saada pelattua järkevästi omaa peliään ja varmistaa pääsy jatkokierroksille. Jos menee erityisen hyvin, niin sitten menee. Tavoite ei kuitenkaan saa olla liialla riskillä kärkeen. Muuten kortit ovat juurikin sitä suomalaisille tuttua tilkkutäkkiä: on iigeliä, böördiä ja paria, mutta vastapuolella kaikkea bogista triplaan.

Tasaisuudella pääsee pitkälle ja monesti safe-lyönti on paljon parempi kuin ’riskillä päälle’ -yritys. Tottakai kärkisijalta on helpompi pysyä siellä korkealla, mutta toisaalta kärkeen ei pääse koskaan jos ryssii itsensä ulos viikonlopun peleistä. Harvemmin se Tiikerikään torstaista lähtien on kärjessä (toki huippupelaajana usein TOP20:n joukossa), usein kuitenkin viikonlopun aikana sinne kympin sakkiin ilmestyy =). Ja niinpä ilmestyi taas kerran tehtyään viimeiselle reiälle birdien ja uusinnassa sitten vei karkit Olazabalin ja Greenin nenän edestä.

[clap]

Ajattelin lähinnä sitä, että Karjalainenkin pelaa jo niin korkeatasoisia kilpailuja, että ei siellä pareja pelaamalla pärjää. Kannattaako suunnattomia riskejä sitten ottaa – ja jos kannatttaa niin miksi – kahdella viimeiselläkään kierroksella?

Jos psykologia unohdetaan kokonaan niin minä en näe ensimmäisen ja viimeisen reiän kohdalla mitään eroa tuloksenteon kannalta, enkä verrattuna mitään kahta reikää siltä väliltä. Kyllä mielestäni kaikki reiät pitäisi pelata ’täysiä’ omien taitojensa mukaan. Jos haluaa jossain vaiheessa kilpailua ottaa ’suunnattomia riskejä’ niin mitä väliä sillä on missä kohtaa kilpailua niitä ottaa?! Minä ymmärrän Ilosen ’kaikki tai ei mitään’ -asennettakin paremmin kuin tuollaista säästöliekillä pelaamista. Pelataan ensimmäinen kierros ’riittävän hyvin’, mutta kuitenkin niin huonosti, että pystytään parantamaan loppupäiviä kohden? Valitettavasti Karjalaisen riittävän hyvin ei riitä mihinkään Eurooppa-tourilla. Kyllä miehen pitää alkaa pelaamaan rohkeasti täysillä läpi viikonlopun. Menestys tulee jos on tullakseen, mutta tuolla ajattelulla sitä ei tule!

Eikö kannattaisi pelata omien ’taitojensa ylärajoilla’ kaksi ensimmäistä päivää ja jos eivät taidot ole vielä sillä tasolla (=epäonnistumisia tulee) että niillä pääsee jatkoon niin saapahan kaksi ylimääräistä harjoittelupäivää. Onnistumisen tullessa saisi jatkaa kisaa kärjen tuntumasta. Vai ovatko nuo kolmas ja neljäs kierros porukan hännillä niin hyviä ja kasvattavia kokemuksena?

Tämän perusteella voisin väittää, että Ilonen tulee voittamaan ennemmin jotain suurta kuin Karjalainen.

[gloffare]

Kai se tarkoittaa samaa kuin esim. Kalle Palander joka koettaa pysyä ensimäisen laskun pystyssä jotta pääsee jatkoon. Palkinnot jaetaan vasta lopussa ja se tarkoittaa mm. sitä että pitää päästä mukaan niille viimeisille ratkaiseville kierroksille.

Periaatteessa normaalin suorituksen pitäisi riittää jatkoon likimain aina. Ilman minkäänlaista riskien ottoa. Sitten kun sattuu loppukisan kohdalle hyvä päivä niin ollaan kärkiporukassa. Tämä edellyttää että vuoden kierroskeskiarvo (siis kilpailukierroksilta) on mieluummin reilusti par’in alapuolella. Huippukavereilla se on alle 70.

Suomalaisilla ei yleensä ole ongelmana birdien puute. Välillä niitä tulee korttiin enemmän kuin kärkimiehille. Menestymisen esteeksi tulee surkeat romahdukset muutamilla väylillä, tuplia jopa triploja, bogijunia, kolmenputin greenejä jne. Jos tarkalla pelillä voisi välttää romahdukset, jopa birdie’n kustannuksella, niin todennäköisyys jatkoon pääsylle paranee.

Ja sitten vaan normaalia hurlumhei-peliä jatkokierroksilla. Ehkä näin pelaamalla saattaisi kauden päätteeksi olla enemmän tiliä taskussa. Se ainakin lienee tavoitteena.

[Julkaisija]

Artikkelit