26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Joko polttelee??

Etusivu Foorumit Yleistä Joko polttelee??

Esillä 5 viestiä, 1 - 5 (kaikkiaan 5)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Nimetön

    On tämä talvi golffarille karua aikaa. Itseäni on ainakin jo viime marraskuusta asti poltellu päästä pelaamaan vihreälle veralle. Asiaa ei helpota se että bägissä polttelee uudet melkein lyömättömät mailat, joita olisi kova hinku päästä testaamaan. Itse ainakin olen kuluttanut pitkän pimeän talven kaikenmaailman golfforumeissa, digestin kotisivuilla ynnämuualla, missä vähänkään golfista mainitaan. Kai tämä on jonkin sortin itsensä kiduttamista kun katselee netistä jenkkien upeimpia kenttiä, ja ulosvilkaistessa näky lannistaa malttamattoman mielen. En varmaan ole ainoa jolla on samanlaisia taipumuksia. Mutta mikä golfissa sen tekee? En minä ennen golfin aloittamista odotellut kesäisin näin innolla jäiden tuloa, että pääsisi pelaan lätkää. Ei tässä voi kuin malttaa odotella sitä ensimmäistä avausta kentän 1. tiiltä ( ja mahdollista mulligania). Malttia veljet ja siskot.

    jps

    Kyllähän se polttelee. On pitänyt jo talvella katella joitakin ’virtuaaliväyliä’ netistä.
    Jonkinlaista riippuvuutta golf kyllä aihettaa; kai se on hyvänlaatusta.

    Jep jep kyllä polttelee. On tullu itsekin surffailtua golfiin liittyvillä nettisivuilla. Golf lehdistä saa lukea kenttä- ja välinearvosteluita, jotka vielä lisäävät polttelua.
    Tänään oli taas lumipeite ohentunut jes, kyllä se kevät sieltä tulee….

    No ei.
    Ei mulla ole oikeastaan mitään hinkua nolaamaan itseäni kentälle.
    Itse asiassa pidän räntäsateesta.

    -Ihaa-

    No polttelee aivan tolkuttomasti. Muutamat käynnit hallissa eivät auta yhtään. Ne matot ovat niin huonoja, että lyönneistä tulee aivan kummallisia vinkuroita ja toppeja ja muutakin ihmeellistä. Pakko päästä oikeaan ympäristöön lyömään niitä kauniita pitkiä suoria lyöntejä. 🙂 Eli maanantaina bägi lentsikan ruumaan ja reissuun. (Suu korvissa myhäilyä …)
    PS. Kyllä minä aikanaan kävin keväisin ihmettelemässä jäiden lähtöä futiskentältäkin. Silloin muinoin kun ei ollut näitä halleja, missä nykypelurit pääsevät ympäri vuoden sulalle maalle. (Kateellista murinaa …)

Esillä 5 viestiä, 1 - 5 (kaikkiaan 5)
Vastaa aiheeseen: Joko polttelee??

Etusivu Foorumit Yleistä Joko polttelee??