26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Jokerit – IFK

Etusivu Foorumit Yleistä Jokerit – IFK

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 30)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Hei herätys ! Edessä on toistaiseksi vuosituhannen playoff-sarja. Pistäkäähän omat mielipiteet voittajista ja uikuttajista. Oma arvio sarjasta on, Jokerit voittaa ensin kolme peliä ja sitten Ifki yhden ja Jokerit menee jatkoon viidennessä pelissä Jaffa-hallissa. Uikuttaijiin arvioin pääsevän Apen, vanhoja meriittejä on, ellei sitten eroa itse jo ennen tosi koitosten alkua. ; ) Kovimmille ottelusarjassa joutuu tuomarit, jokaisen pelin jälkeen hävinneen joukkueen valmennus on valmis laulamaan juristit vaikka toistaiseksi öljyttämään Itämereen. Tiedän, että jatkoaika.com olisi oikea paikka tälle keskustelulle, mutta pistäkää omat mielipiteet silti tiskiin.

    Sääli, että HIFK:n (melkein) kaikki omat sentterit + yksi hätäapusentteri on telottu sairastuvalle.

    A-junnumateriaalilla ei valitettavasti voida nöyryyttää edes narreja.

    Ykkösmiehillä narreille olisi tullut kesäloma mutta nyt valitettavasti tulee HIFK:lle 2-4 kuokkaan.

    Toivottavasti tulee kuitenkin kunnon vääntöjä….

    Eikös neljännesvälierissä riitä nuo kolme voittoa?

    Toivottavasti olet oikeass, ja homma on kolmesta poikki jo lauantaina!! Jokereille siis….

    Nimetön

    tänä vuonna ensimmäisen sarjan voittoon tarvitaan poikkeuksellisesti neljä voittoa.

    Veikkaan 4-2 Jokereille

    Kun kerran tälle linjalle lähdettiin, niin…

    … veikkaan Kärppien pudottavan JYPin 4-0

    Totta on, että nyt on vielä enemmän lätkä- kuin golfkausi menossa.

    Hjallis muutti sääntöä täksi kaudeksi, jottei ekalla kierroksella sattuisi yllätyksia niin helposti.

    Saipa–>Jokerit

    Espoo –>TPS.

    Pikkuseurojen jatkoonpääsy vähentää lipputuloja.

    Apesta huolimatta on minun vanhana fanina annettava ääneni Nordenskiöldinkadulle eli IFKI jatkoon, vaikka Jokerit kaksi ottelua voittaakin.

    PS Joku näemmä yrittää varastaa nimimerkkini, joka on ollut käytössäni jo pian 40 vuotta (noin vuodesta 1967)

    Nimetön

    Jokerit voittaa viidessä tai kuudessa pelissä, koska HIFK ei tule olemaan mikään suupala, mutta vielä huolestuneempi olisin siitä miten käy HPK:lle Tepsiä vastaan.

    Toivottavasti jokerit haviää, näin tuskin käy, mutta aina saa toivoa.

    HPK voittaa kuitenkin mestaruuden, onneksi!

    Tuosta kyseisestä otteluparista toivon HIFK menevän jatkoon ihan vaan sen takia kun siellä valmentaa Alpo Suhonen.

    ja antakaa sen nyt rauhassa valmentaa siellä ja toteuttaa itseensä, kyllä se hedelmää alkaa kantamaan. Ei haittaa vaikka Pärssinen sieltä pois lähtisikin niin kuin on uhannut jos Ape jatkaa valmentaja. Ei sota yhtä miestä kaipaa.

    Hjalliksellekin on nostettava hattua. Tuote nimeltä Jokerit vääntää lätkässä rahaa ja vielä enemmän vääntää areena mutta jalkapallossa on vielä tahkoa väännettävä.

    Ja vielä loppuun, Tappara mestariksi :-)…tai sitten Kärpät 😀

    Tulee toivottavasti kova vääntö…!

    Toive olisi että menisi seitsemänteen peliin ja

    jatko-ajalle…!voittajalla ei suurta väliä!!! Paitsi että Harry (leuka) Harkimo ei ole hyvä tyyppi!!!

    Juuh, Jokerit vie Hifkiä 4-2. Blues voittaa 4-1 tai 4-2. HPK 4-1 tai 4-0 ja Kärpät 4-2 tai 4-3.

    Pelaako Jokerit sitten seuraavalla kierroksella HPK:ta vastaan? Ja Käppänät ja Blues vastakkain?

    Silloin on finaalissa Blues-HPK ja pronssista taistelee Jokerit ja Käppänät.

    Taitaa siis mennä: 1. HPK

    2. Blues

    3.Jokerit

    4.Kärpät

    Vai mitä?

    Välieräparit määräytyvät runkosarjasijoitusten mukaan, puolivälierillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Välierissä pelataan runkosarjan paras huonointa vastaan.

    Mikäli runkosarjan 4 ensimmäistä jatkavat ensimmäisten otteluparien jälkeen (mitä itse kyllä epäilen), niin joukkueethan ovat seuraavat:

    1. HPK

    2. Jokerit

    3. Kärpät

    4. Blues

    joista otteluparit olisivat

    HPK – Blues ja

    Jokerit – Kärpät.

    Itse kyllä luotan vakaasti HIFKin ja Tapparan jatkamiseen Jokerien ja Bluesin kustannuksella.

    Kärpille nyt ei kukaan voi tänä keväänä mitään 🙂

    Hifki vie Jokerit kesälaitumille ja ilman muuta vasta seitsemännessä pelissä, silloin olen itse myös paikalla heittämässä Hjallikselle rantapallot jäälle. Sen jälkeen tärkein onkin saavutettu ja oikeat joukkueet jatkossa.

    Eli luulisin että HPK, Kärpät, Tappara ja Hifki jatkavat; jessssss huomatkaa, ei Jokereita eikä Tepsiä!!!!!!!

    Nimetön

    kai se on kaikkien jostain se ilo elämäänsä revittävä…

    Juuri rupes kylmä pohjoistuuli puhaltaan, joten KÄRPÄT luutii muut jään alle. Kerrankin olen näissä alkusarjan peleissä HIFK:n puolella.

    Jokerit Rules HIFK Sucks, Jokerit vie ottelu sarjan puhtaasti 4-0, ja Sivari Ape pääsee Teatteriin töihin mitä pikemmiten…..

    EFC

    IFK:n osakkeet näyttävät heikoilta, tosin onhan vielä mahis voittoon.

    Hifk voittaa nyt 2 peliä,sit jokerit yhen ja sit Hifk 2 ja tiputtaa narripellet niiden himassa. Hjallis (Leuka) Harkimo saa saunassa sydärin,selvii siitä ja rupee itte valmentajaks. Hifk voittaa kannun ja vetää hirveet lärvit!

    Luusereitten touhua tuo kiekon peluu.

    Nyt näyttää, että Ifk ei ottaisi tuota ainuttakaan voittoa. Mutta kuten muistamme ei pidä nuolaista ennen kuin ifki tippuu !

    Onko muista pareista tiukkoja mielipiteitä ?

    Erityisesti Kerho ja Kärpät ovat kiinnostavia ’ennakkosuosikkeja’. (ei vielä yhtään kotivoittoa)

    Kohta päästään nuolasemaan… hyvää kesälomaa vaan kaikille väärän seuran kannattajille 🙂

    Hyvää RANTAPALLO aikaa kaikille HIFK:n kannattajille….

    HIfk oli paljon huonompi kuin pystyi edes kuvittelemaan!!!

    Ja näinhän siinä kävi. Suhosen sopimus purettiin ’yhteisymmärryksessä’ kesken sopimuskauden.

    Olisiko Apen paikka todella teatterissa ?

    Ihan hyvä että Suhosesta päästiin. Pahin ongelma on kyllä yhä vielä potkaisematta h….ttiin. FÖÖNI takaisin Ouluun ja äkkiä!

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 30)
Vastaa aiheeseen: Jokerit – IFK

Etusivu Foorumit Yleistä Jokerit – IFK