16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Johtaako Annika?

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Johtaako Annika?

Esillä 12 viestiä, 1 - 12 (kaikkiaan 12)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Teemu kirjoittaa, että Annika on kärjessä, ei tuloslistan mukaan.

    Teemu kirjoittaa, että Annika on toisena, niinkuin tuloslistan mukaan onkin.

    Sunnuntaina Annika on kärjessä!

    Teemu kirjoittaa:’Annika Sörenstam jyrää Japanissa’, mikä tosiaan on aika paljon sanottu 2. olevasta 🙂

    vrt. Suomi Jyrää miesten salibandyssä (Ruotsi voittanut kaikki MM-kullat, Suomi yleensä 2.).

    Tai vrt. – Jokerit jyrää liigassa!

    Tarkoittaisikohan Teemu, Annikan neljää viime Japanin kisan voittoa ja tämänkin kisan toista sijaa, kirjoittaessaan Annikan jyräävän Japanissa?

    Teemuhan on tehnyt pitkään yhteistyötä toisen keltaisen lehtemme kanssa. Näissä keltaisissa lehdissä on usein lööpit ja otsikot hieman liioteltuja, joten ehkä näistä visiiteistä on tarttunut nyt tähän Annika uutiseen hieman liian yliampuva otsikko 🙂

    ’Tai vrt. – Jokerit jyrää liigassa!’

    Kannattais pikkasen miettiä millaisia kunnianloukkauksia täälläkin palstalla kirjoittaa, tuo oli niin törkeetä Annikaa kohtaan että saisit hävetä!!!! =D

    Jyräsikös muuten Kimi F1:ssä? Siitäkin voidaan olla kahta mieltä…

    Ei kun meillä asiantuntijaraati vs jokerifanit taittoivat kaffepöydässä peistä että jyrääkö Hjallis Waden? Itselläni ei ole intohimoja suuntaan tai toiseen; kunhan heittelin löylyä!

    Mitä Kimiin tulee, hän ei ainakaan jyrähdellyt!

    Mitä, onko jokerit toisena:-o

    Oon kyllä melkein varma, että aamulla kun ketjun avasin, siinä luki, että Annika johtaa.

    Mahtoiko joku toinen lukea uutisen ennen kahdeksaa?

    Oon kyllä melkein varma, että aamulla kun ketjun avasin, siinä luki, että Annika johtaa.

    Mahtoiko joku toinen lukea uutisen ennen kahdeksaa?

    Kyllä otsikossa mielesstäni luki, että Annika jyrää Japanissa ja tekstissä todettiin että hon är tokana.

    Jutun juonihan on Annikan mahdollinen viides peräkkäinen voitto tässä kisassa. Ja tätä voittoa kohti Annika jyrää…

Esillä 12 viestiä, 1 - 12 (kaikkiaan 12)
Vastaa aiheeseen: Johtaako Annika?

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Johtaako Annika?