Esillä 2 viestiä, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
Esillä 2 viestiä, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
21.4.–28.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä
| [7] | [3] |
| Kilpailua | Suomalaista |
Noniin, golf onkin vanha kiinalainen peli chuiwan, jota pelattiin kymmenellä mailalla Kiinassa jo tuhat vuotta sitten.
Pelin syntyhistoria on hämärän peitossa. Varmaa on vain se, että Skotlannissa pelattiin 1500-luvulla peliä, joka vastaa tämän päivän määritelmää golfista:
– paikallaan oleva pallo,
– maalina kolo maassa,
– kullakin pelaajalla oma pallo
– vastustajan suoritusta ei saa estää.
Ihminen on eri puolilla maailmaa pelannut pallolla ja mailalla jo ainakin pari tuhatta vuotta. Etelä-Amerikan inkat/mayat/azteekit kuvasivat tällaista peliä, muinaiset roomalaiset pelasivat paganicaa, höyhentäytteistä palloa lyötiin käyrällä mailalla jne. Miksei siis kiinalaisetkin, vanha sivistyskansa.
Kyseessä on kuitenkin yleensä ollut joukkuepeli, missä oli yksi pallo ja monta pelaajaa sen kimpussa. Siis maahockeyn tai jääpallon edeltäjiä, ei golfin. Tai maalitauluna oli jokin tietty puu, kirkonovi tai vastaava. ei siis golfia.
Kyse on siis saatavilla olevan vähäisen tiedon tulkitsemisesta. Joten mielipiteet varmasti eroavat toisistaan. Ja hyvä niin, syntyypähän keskustelua.
