-
JulkaisijaArtikkelit
-
Hyvää joulua kaikille minunkin puolesta.
Olkoon draivinne suorat ja voimalliset ensi kesänä. Loput väylästä on jokatapauksessa joutavaa nypräämistä 😉
Taikauskoinen kyllä olen, mutta en periaatteessa koskaan vastaa enkä jatka kiertokirjeitä, joten en vastaa tähänkään. Mutta
HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE GP-CLUBHOUSEN KESKUSTELIJOILLE JA SEURAAJILLE
melko tasapuolisesti, sillä viime yönä näin unta Sireniuksesta ja se oli jo vähän liikaa.
NimetönHyvää Joulua kaikille niille, joille tuplakin tuo pisteitä ja niille, joilta bogi saa otsasuonen sykkimään ja kaikille siltä väliltä. Muistakaa heitellä olkia kattoon, himmeli pois vasta uuden sadon valmistuttua ja Tapanina naapurin saunaa lämmittämään ( mahtaa Stadissa alkaa vilske, kun vanhat perinteet näin viriävät!)
Saako tulla laulamaan ?
(Tullaan vaikka ilman lupaa)
Hyvää iltaa, hyvää iltaa, koko Golfpisteen väelle.
Sekä leideille että herroille, jokaiselle kuin forumissa on.
Ja me toivotamm’, ja me toivotamm’, onnellista ja hyvää joulua.
Ja sitä taivaallista autuutta, jonka jalo harrastus meille tuo.
Herodes:
Herootes hän se voitti kisan kuin kisan aikanaan
Siihen asti kun hän tuli vuosituhannen lopulle
Golfaajien Kingi olen minä !
Murjaanien kuningas:
Jaa, minä tykkään, että sinä olet yksi entinen Kingi
Herodes:
Jaa, minä en ole mikään entinen Kingi, vaan ikuinen Kingi, joka kannan minun kultaisia ennätyksiäni ikuisuuksiin asti. Hoo, miksi olet noin musta?
Murjaanien kuningas:
Hoo, jos minä olen musta olen minä kaikilta tunnettu.
Hoo, jos minä olen musta olen minä hyviltä kaivattu.
Uusi herra ja kuningas golfaajien maasta.
Herodes:
Vaikka sinä kuinka olet uusi herra ja kuningas golfaajien maasta, pitää sinun polvistuman minun eteheni tai et enää Majoreita voita.
Murjaanien kuningas:
Ei, vaan Knihti, jolla ei edes Majoreita ole.
Herodes:
Sinä taikka Majorit menee.
Katsokaatte nyt tuota Murijaanein kuningasta
kuinka se ei rukoilut Herootesta
eikä langennut hänen etehensä polovillensa.
Nyt te ootte nähäneet tuon Murjaanein kuninkaan
yrittävän vielä voittaa Majoreita
eikä voittoa ole enää tullut tilillensä
Mänkki:
Menkää Takkulaan, Tuhansien Järvien maan Lahden kaupunkiin. Sieltä te löydätte vasta-alkaneen uuden kuninkaan golfaajien maahan.
Herodes:
Knihti, mun palvelijani.
Knihti:
Jaa, minun armollinen majesteetti.
Herodes:
Mene Takkulaan, Tuhansien Järvien maan Lahden kaupunkiin ja nolaa ja lannista kaikki kehityskykyiset ja lahjakkaat poikalapset, kunnes olet löytänyt sen vasta-alkaneen uuden kuninkaan golfaajien maahan.
Knihti:
Ei tarvitse minun mennä Takkulaan, Tuhansien Järvien maan Lahden kaupunkiin. Siinä maassa homman hoitavat asialle omistautuneet virkamiehemme, mediamiehet ja toiset golfarit.
Knihti:
Emme ole millään viekkauella emmekä vääryyellä tulleet teijän huoneeseenne laulamaan, vaan ihan teijän oman hyvän tahtonne mukaisesti. Olemme köyhiä golfaripoikia ja pyyämme lanttia.
Mänkki:
Ja bageihimme mailanpätkiä.
*************************
Hyvää Joulua koko forumin väelle tasapuolisesti. Olkoon se kaikille lahjakas ja muutenkin antoisa!
Toivottaa: Säde Kevätvalo – Tuuppari, jolle tuplakin tuo pisteen, joskus jopa kaksi.
Tämä oli parasta luettavaa pitkään aikaan! Kiitos Old John Joseph
Useimmat asialliset ja monet vähemmän asiattomat joulutoivotukset on jo esitetty ketjun aiemmissa viesteissä, joten toivotan samaa kaikille golfareille, palstalaisille ja sidosryhmille.
Laulajia en kuitenkaan ovellemme ilman asiaan kuuluvaa taitojen ennakkotestausta haluaisi (re: pikkujoulujen karaoket – kuuden kupin kumara ja lauluäänen HCP noin 54), joulurauha saattaisi vaarantua!
Uskon Joulupukkiin, hammaskeijuun, Murjaanien kuninkaaseen jne. Miksi en myös tuplabogiukkoon?
Kuka häntä uhmaa, tuntekoon sen nokkosten poltteena säärissä palloa etsiessään.
Kaikille tasapuolisesti Hyvää Joulua ja menestyksekästä Uutta Vuotta!!!
Kiitos Old John,
Käytetäänkö tuossa tiernapoikien versiossa miekkojen asemesta bladeja?
…kiesus 🙂
Joo, bladet ovat varmasti oikein sopivat. Mänkki voisi ehkä kuitenkin pyöritellä jotain mahtavaa mopotankkia, joka valaisee ja johdattaa kulkuamme.
Jo ovat pojat ruvenna vappautummaan. On se pukki ihmeissään , kun kuulee joululaulutkii
kolohvitettuina.
Vois suaha dreiveria persuuksilleen.
Hyvvee joul vuan. Vielä kerrran innostuin näemmä
tiernapojista OJJ!!!
. Ja selvinpäin ????
Ei uskalla meikäläisen tuurilla olla vastaamatta. Tarkoittakoon vuosi 04 paljon niitä nelosia tuloskorttiin. Ja vähän aineellistakin puolta: Hitaan ysin voittajan pyttyyn kaiverretaan myös ’Golftietäjä 2004’:n lisäksi, että SM I.
(Kisa on muuten nytkin päällä).
Älkäähän katkaisko ketjua, muuten tuplabogi uhkaa
Kuluneella viikolla Thaimaasta palanneena voin välittää sieltä aurinkoiset terveiset tänne kaamoksen keskelle. Sen verran sai ladattua aurinkoenergiaa talven varalle, että voin säteillä sitä hieman myös tänne kaikille palstan lukijoillekin. Nyt jaksaa taas odottaa ainakin maaliskuun loppuun asti Meri-Teijon aukeamista. No, simulaattorissa kyllä pitää käydä ja ehkä myös talvi-golfin parissa vierailla.
Näyttää tuota lunta sen verran tupruttavan, että voin toivottaa kaikille tasapuolisesti oikein mukavaa
Valkeata lumista Joulua !
Töpö Tupsukorva
Eilen vielä harkitsin puolivakavissani lähteväni Talman rangelle. Nyt taitaa olla paras vaihtaa lajia talvisemmaksi. Lumitöissä vierähti täysi tunti!
Hyvää Joulua!
Kun kotikenttäni ykkönen kaartuu vasemmalle, kauniin vetisen esteen myötäilemänä. Kun vasuri satun olemaan enkä puoltani vaihda. Kun ei muutkaan konstit auta, tähän täkyyn tarttuu Taika Rauta. ÄLÄKÄ SYÖ PALLOJANI YKKÖNEN ENSI KAUDELLA, ainakaan niin vietävästi;)
JOULUN RAUHAA!
Hyvää joulua kaikille ja parempaa golfillista uutta vuotta 04!
Hyvää joulua ja lisää mukavia kirjoituksia ensi vuodeksi. Pitkiä ja suoria lyöntejä.
Taikauskoisena tähän viestiin on nyt pakko vastata, kun t-bogiukko noin manaili…
Eli hyvät joulut sekä onnea ja menestystä vuodelle 2004!
Hyvää ja Rauhallista Joulua palstan lukijoille ja kirjoittajille.
Uutta (uuden vuoden) mielenpaloa ja kirjoitusvirettä ensivuodelle.
Hyvää peliä, hyvää peliä, itse kullekin säädylle.
Sekä slaissareill’ että duffareill’, jokaiselle kuin kentällä on.
Ja me toivotamm’, ja me toivotamm’, onnellista ja hyvää joulua.
Ja sitä taivaallista ystävyyttä, joka meidän kaikkemme ylitse käy.
Slaissia en pelkää ja tuplabogiukko vierailee jatkuvasti.
Siitä huolimatta Hyvää Joulua ja paljon kierroksia kaudelle 2004!
Hyvää Joulua vaan kaikille!!!
iiik! huomenna Pukki tulee……..;-]
Nyt alkaa löytymään asianmukainen fiilis – virtuualiglögikierros koko paletille:) Ja vielä kertaallleen:
HAUSKAA JOULUA JA PIIIITKIÄ LYÖNTEJÄ KAUDELLE 2004!
-
JulkaisijaArtikkelit