16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Hulluja kuntia Suomessa?

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Hulluja kuntia Suomessa?

Esillä 21 viestiä, 26 - 46 (kaikkiaan 46)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • kebax kirjoitti: (22.8.2006 20:48:37)

    Parti kirjoitti: (22.8.2006 20:44:00)
    Meikälle alkaa nykyään puskeä suurempaa hernettä haistoelimeen aina kun golfin yhteydessä mainitaan tämä herrasmies-aspekti.

    Pelin lakuperäisen idean vois kuitenkin qainakin luulla henkivän tätä?
    Jos ei muuta nin ainaki soveltuvilta osin?
    No perkele, pidä tunkkis!
    =)

    Aina sitä oppii uutta. Että golhvikin on alunperin neek…eiku afrikkalaisten peli.

    ts

    Yksi argumentti tuntuu näissä unehtuvan jatkuvasti. Kunnan rakentamista liikuntapaikoista Golfkenttä on varmaan ainoa, jonka voidaan olettaa tuottavan myös taloudellisesti. Siksi oudostuttaa, ettei tuota ajatusta ole osattu päättäjille myydä.

    Juge: Mitähän hyötyä tuosta sinetistä oikeesti olisi seuralle. Hyvää työtä voidaan tehdä sinetillä tai ilman. En ainakaan itse ole jaksanut innostua tuon hankkimisesta seuraan, vaikka edellytykset jo nyt täyttyisivätkin.

    Golfkenttien rakentamista tulee verrata ennenminkin hyppyrimäkien yms. rajoitetuille käyttäjäryhmille rakennettuihin (hintavaviin) liikuntapaikkoihin. Hyppyrimäet oli varmaan pop mäkkärin nuoruudessa, tenniskentät 80-, golfkentät 90-luvulla ja nyt porukka on hurahtanut hiihtoputkiin.

    Pointtini on, että golfkenttiä hyödyntää hyvin rajattu joukko ihmisiä. Uimalleissa on tälläkin hetkellä poskimassa koululaisia, mahdollisesti vanhuksia jumpassa, jäähalleja (joita ei joka kylää kannata rakentaa) voidaan käyttää messujen, konserttien yms. järjestämisessä. Uimahallin hyödyntäminen vaatii aikaa 1 h, 3-5 e ja uikkarit 10 e. Golf vaatii puolestaan 2-5 h, 20-50 e, välineet 100-500 e + hukatut pallot 0- 5 e per kierros. Uima-, jäähallien yms. kapasiteetti liikuttaa porukkaa on lisäksi huomattavasti suurempi kuin golfkentän.

    Hyppyrimäkien, tekojäiden (etenkin jääpallostadioni), hiihtoputkien, teatterien yms. järkevyydestä voisi hyvinkin keskustella. Ne nyt on vain rakennettu sen aikaisen mielipiteen mukaisesti. Mielestäni kunnan on parempi tukea nykyisiä liikuntaseuroja yms., jotta nykyiset liikuntapaikat saadaan hyödynnettyä kunnolla kuin lähteä rakentamaan golfkenttiä. Enemminkin kunnan tehtävänä on myötävaikuttaa kentän syntyyn.

    AAH kirjoitti: (23.8.2006 11:05:57)

    kebax kirjoitti: (22.8.2006 20:48:37)
    Pelin lakuperäisen idean …

    Aina sitä oppii uutta. Että golhvikin on alunperin neek…eiku afrikkalaisten peli.

    Historiankirjat usein kirjoitetaan uusiks pubeissa salmarin voimin.

    ts kirjoitti: (23.8.2006 11:08:23)
    Yksi argumentti tuntuu näissä unehtuvan jatkuvasti. Kunnan rakentamista liikuntapaikoista Golfkenttä on varmaan ainoa, jonka voidaan olettaa tuottavan myös taloudellisesti. Siksi oudostuttaa, ettei tuota ajatusta ole osattu päättäjille myydä.

    Eikös Hämeessä jokin kaupunki lähtenyt gryndaamaan taloja ja sai näpilleen, koska kaupungin tehtävänä ei ole toimia grynderina.

    Mikäli kunta tuotaa golf-liikuntapalvelut, oletan, että pääsen kenttää kiertämään ilman, että ostan osakkeen ja todella edullisesti. Kunnan tehtävä on mielestäni tuottaa edullisia palveluita ei voittoa. Liikelaitokset ja yritykset tuottavat voittoa.

    Jäähallikin saadaan tuottaman, mikäli vuoromaksuja nostetaan tarpeeksi.

    Fantti kirjoitti: (23.8.2006 11:17:19)
    Golfkenttien rakentamista tulee verrata ennenminkin hyppyrimäkien yms. rajoitetuille käyttäjäryhmille rakennettuihin (hintavaviin) liikuntapaikkoihin. Hyppyrimäet oli varmaan pop mäkkärin nuoruudessa, tenniskentät 80-, golfkentät 90-luvulla ja nyt porukka on hurahtanut hiihtoputkiin.

    Pointtini on, että golfkenttiä hyödyntää hyvin rajattu joukko ihmisiä. Uimalleissa on tälläkin hetkellä poskimassa koululaisia, mahdollisesti vanhuksia jumpassa, …

    Toistan alempana kirjoittamani: ’Golfkentät ovat erittäin sopivia liikuntapaikkoja KAIKILLE 5-85 -vuotiaille kuntalaisille.’ Ne eivät suinkaan ole rajoitettuja käyttäryhmiä palvelevia liikuntapaikkoja, kuten esimerkiksi jäähallit ja hiihtoputket ovat. Tunnen henkilökohtaisesti molempia iältään ääripäitä edustavia golfareita.

    ’Juge: Mitähän hyötyä tuosta sinetistä oikeesti olisi seuralle. Hyvää työtä voidaan tehdä sinetillä tai ilman. En ainakaan itse ole jaksanut innostua tuon hankkimisesta seuraan, vaikka edellytykset jo nyt täyttyisivätkin.’

    tätä asennetta vaan päättäjille lisää. me tehdään ihan miten meitä huvittaa…

    Sinetti kertoo seurasta ulospäin jotain juniorityöstä. Vanhemmat jotka ovat tuomassa lastaan harrastuksen pariin voivat olla (siis ainakin teoriassa) varmoja, että toimintaa pyöritetään yhteisten pelisääntöjen mukaan. näin ainakin itse olen asian ymmärtänyt.

    Niin kauan kun se puuttuu vain seuran sisällä tiedetään miten homma toimii. Tokihan Suomessa varmasti on muitakin sinetin arvoisia seuroja (joten ei kun hakemaan).
    Henk. koht. olen vahvasti harkinnut jälkikasvuni viemistä Talmaan juuri juniorityön laadun takia (jääkiekon puolella siihen kun tottuu). mutta katsotaan nyt vielä nykyisessä seurassa jospa jo ensi kesänä toiminta paranee…

    ———————–
    ’Jäähallivertaus on päin vastoin aivan erinomainen. En ymmärrä mitenkään, miksi jäähalleja rakennetaan yhteiskunnan varoin. Halleista hyötyvät vain nykyistä keppitappelua harjoittelevat juniorit ja tappelija-astelle edenneet ammattilaiset sekä tietysti heidän taistojensa keskikaljapöhnässä örveltävät katsojat. Tuo porukka voisi aivan mainiosti kustantaa itse omat suorituspaikkansa.’

    Kirjoitin ihan vaan juniorijääkiekosta (en seniorien pelailusta). kuinkahan tollanen 10v lapsi kustantaa jäähallin !)
    Tarkoitus olisi varmaan saada lapset liikkumaan, kun vanhemmat ei enään kerkee/jaksa itse lapsiaan saada liikeelle. Toistaiseksi jääkiekossa on vaan juniorityö hoidettu selkeästi paremmin kuin golfissa. toimin molemmissa junioritoiminnassa mukana, joten jonkinlaista omankäden tietoa kertynyt.

    Se jos noi kakarat nyt jätetään tietokoneitten pariin tai kaduille on yhteiskunnallinen aikapommi !!!
    ja liikunta sisäsyntyistä (järkyttävää tuubaa). kyllä lapset pitää viedä harrastamaan, että se mielenkiinto herää !!! tuskin se siinä sohvalla löhötessa pelaten roolipelejä ja mässätessä karkkeja herää, vai ?

    ts

    Juge kirjoitti: (23.8.2006 11:50:09)

    Sinetti kertoo seurasta ulospäin jotain juniorityöstä. Vanhemmat jotka ovat tuomassa lastaan harrastuksen pariin voivat olla (siis ainakin teoriassa) varmoja, että toimintaa pyöritetään yhteisten pelisääntöjen mukaan. näin ainakin itse olen asian ymmärtänyt.

    Niin kauan kun se puuttuu vain seuran sisällä tiedetään miten homma toimii. Tokihan Suomessa varmasti on muitakin sinetin arvoisia seuroja (joten ei kun hakemaan).
    Henk. koht. olen vahvasti harkinnut jälkikasvuni viemistä Talmaan juuri juniorityön laadun takia (jääkiekon puolella siihen kun tottuu). mutta katsotaan nyt vielä nykyisessä seurassa jospa jo ensi kesänä toiminta paranee…
    ?

    Niin.. toiset uskoo jonkun tahon myöntämään todistukseen siitä, että asiat ovat ainakin paperilla kunnossa ja joku on viitsinyt aikaa tuon systeemin läpi viemiseen käyttää.

    Toiset taas uskovat tekemiseen …

    Mielenkiintoisia perusteluja golfin puolesta ja vastaan. Mitä enemmän niitä funtsii, sitä selvemmin alkaa tuntua siltä, että kaikki on väärässä ja itselläkin mopo ojassa.

    Kansanterveystyö, liikunnan edistäminen jne. ovat kyllä nostaneet eliniän odotetta, mutta ovatko ihmiset yhtään terveempiä elämänsä kymmenenä viimeisenä vuonna kuin ennenkään. Siitä taas seuraisi, että vanhuuden mukaan tuomien sairauksien hoitaminen hyvin kuntonsa hoitaneella ihmisellä maksaa yhtä paljon kuin huonosti terveyttään hoitaneella – tosin ne kymmenen viimeistä vuotta alkavat vaan myöhemmin.

    Kansantaloudellisesti olisi kai parasta, että terveys säilyy työikäisenä, mutta eläkkeelle päästyä kuolee nopeasti pois. Säästyvät eläkkeet ja vanhustenhoitokulut.

    Kun ihminen pääsee eläkkeelle – golf siis pitäisi kieltää ja ryyppyputki päälle, siis alkoholi- ja tupakkaverot pois.

    Niin – että se kansantaloudellista perusteista.

    fukke diise saisse kirjoitti: (24.8.2006 5:35:44)
    Kansantaloudellisesti olisi kai parasta, että terveys säilyy työikäisenä, mutta eläkkeelle päästyä kuolee nopeasti pois. Säästyvät eläkkeet ja vanhustenhoitokulut.

    Kun ihminen pääsee eläkkeelle – golf siis pitäisi kieltää ja ryyppyputki päälle, siis alkoholi- ja tupakkaverot pois.

    Näinhän asia on, jos sitä tarkastelee vain kansantalouden kannalta. Mutta olisikohan inhimilliselläkin puolella jotain merkitystä? Sillä, että ihmisen elämä jatkuu täysipainoisena ja kivana enemmän kuin 70 vuotta – jopa 90 vuotta?

    Toisaalta tietysti jos tykkää ryypätä ja olla enimmäkseen kännissä, niin onhan se siitä tykkäävän kannalta täysipainoista ja kivaa elämää, vaikkakin se saattaa päättyä ennen aikojaan. Tällainen ihminen ehkä tietoisesti hyväksyy sen, että mielummin 30 vuotta kännissä ja kuolema kuin ylimääräiset 20 vuotta hengissä mutta enimmäkseen selvänä. Kansantalouden kannalta paras olisi silloin se, että asianomainen ryyppäisi todella rajusti ja mahdollisimman pikaisesti itsensä hengiltä, ettei hänestä tulisi pitempiaikaista rasitetta veronmaksajien ylläpitämille hoitolaitoksille.

    Kyllä sanoinsin, että …diisse kirjottaa saissea (nimensä veroista).

    ne jotka pitää itsensä kunnossa loppuun asti (golfaten/kalastaen/kävellen/…)
    kupsahtaa hyvin usein suorilta jaloilta.
    tästä ois tietty kiva nähdä jotain tilastoa, mutta itsellä on vahvasti tälläinen mielikuva siitä ympäristön perusteella.

    Juge kirjoitti: (24.8.2006 14:47:23)
    Kyllä sanoinsin, että …diisse kirjottaa saissea (nimensä veroista).

    ne jotka pitää itsensä kunnossa loppuun asti (golfaten/kalastaen/kävellen/…)
    kupsahtaa hyvin usein suorilta jaloilta.
    tästä ois tietty kiva nähdä jotain tilastoa, mutta itsellä on vahvasti tälläinen mielikuva siitä ympäristön perusteella.

    Joo, kaikki me tilastoja kaivattais, ja siksi jutut ovatkin hatusta vedettyjä.

    Mutta mietipä sitä, kun sisäelimet kestää pitempään, niin vähän yks sun toinen kävelee tekonivelillä, jotka eivät ihan ilmaisia ole.

    Yritinpähän vain kovistella, että jos golfkenttien rakentamiseen yhteiskunnan varoin haetaan perusteluja, niin kannattaa katsoa asioita muusta kuin kansantalouden näkökulmasta.

    Halvintahan lienee rakentaa hiihtolatuja metsään, muttei takaisin …

    fukke diise saisse kirjoitti: (24.8.2006 18:51:56)
    Halvintahan lienee rakentaa hiihtolatuja metsään, muttei takaisin …

    Sinne mitään latuakaan tarvitse rakentaa. Laitetaan vain ne vanhusten ’hoito’laitokset ja emmentaal- vai mikä demokratiakodit jonnekin lähelle skuttaa niin ei kukaan niitä ole kaupungilla kiinni ottamassa kärräämässä sinne takasin. Päktu luonto hoitaa osastolle niinkun luolakarhujen aikaan 😉

    Kohtalaisen ikävän kuuloista tekstiä fukken ja ministeriveljeni suusta. Mutta tämähän se on toki suuntaus. Tulloo silti mieleen jotta O tempora O mores…

    kebax kirjoitti: (25.8.2006 9:47:49)
    Kohtalaisen ikävän kuuloista tekstiä fukken ja ministeriveljeni suusta. Mutta tämähän se on toki suuntaus. Tulloo silti mieleen jotta O tempora O mores…

    Olihan tässä taannoin, ei kovinkaan kauan sitten, jokunen dementikko päivähoidossa Everstillä. Että jotkut osaavat mielestään sujuvasti yhdistää vanhustenhoidon ja golfin.

    Palatakseni alkuperäiseen teemaan palautan mieliin pari vuotta sitten Hesarissa kuudella palstalla julistetun uutisen, jonka mukaan tavoitteeksi on asetettu (en muista kuka tai mikä instanssi), että lähivuosina KAIKKIIN YLI 10.000 ASUKKAAN KUNTIIN rakennetaan jäähalli!!! Mitä helkutin järkeä semmoisessa olisi??? Jos verovaroin jotain pitää rakentaa (toivottavasti kuitenkaan ei), niin kyllähän golfkenttä olisi perustellumpi hanke kuin jäähalli. Ruotsissa tämä oivallettiin jo 1960-luvulla ja sen seurauksena golfista tuli siellä kansanurheilua. Siellä ei liene montaakaan yli 10.000 asukkaan kuntaa, jolla ei olisi omaa golfkenttää.

    jep jep, tokihan esim. Talmassa asiat on hoidettu vaan paperilla ja todisteenahan siitä on juuri tuo sinetti ettei homma käytännössä toimi.

    kannattas varmaan lukea ihan ajatuksella ensin se toisen tekemä kirjoitelma ja ennen kaikkea se oma kirjoitus ennen julkasua !!!

    Satuin vaan seurailemaan (toki vaan ohi mennessäni), kun Kesäkuun alussa Talmassa järjestettiin juniorileiri. osallistujia oli toista sataa (käsittääkseni joka vuosi näin). ehkä sekin kertoo jotain ja että siellä varmasti myös keskitytään tekemiseen… eikä vain diplomien keräilyyn, kuten vihjaat (joku Talmalainen vois vaikka hermostua noista kommenteista !) vai onko se vaan kateutta, siinä tapauksessa vaan rukkaset, ei se vaadi kun nöyrää työntekoa …

    Päätän ’mainostamiseni’ tähän (ja pään hakkaamisen vanhentuneiden aatteiden ’mäntyyn’. toivottavasti herätys juniorityön kehittämiseen tapahtuu pikkuhiljaa kaikkialla suomenniemellä !)

    Kumpikahan näkyy paremmin ulospäin seurassa tehtävästä juniorityöstä – se että junnut pärjää vai se että seuralla on sinetti? Veikkaan jälimmäistä ja se on tavallaan sääli.

    nyt ei TODELLAKAAN ollut kyse pelkästään siitä mitä ’tulosta’ tulee kisoissa. Harrastus on arvokas asia lapsille ilman mitään suuria tavoitteitakin.

    otetaan esimerkki jääkiekon puolelta, kun sen kerran paremmin tiedän. suuri ja tunnettu seura Jokerit varmasti pärjää hyvin juniorisarjoissa. mutta millä keinoilla. jo alle 10 vuotiaille junnuille annetaan joukkueesta kenkää jos parempi pelaaja on tulossa mukaan. siinäpä mallia kaikille seuroille pitkäjänteisestä työstä jääkiekon hyväksi.

    toivon vaan, että tulokset Golfin puolella tulevat tarveen ja hyvän oman juniorityön tuloksena !) myös jatkossa

    Juge kirjoitti: (25.8.2006 12:04:01)
    nyt ei TODELLAKAAN ollut kyse pelkästään siitä mitä ’tulosta’ tulee kisoissa. Harrastus on arvokas asia lapsille ilman mitään suuria tavoitteitakin.

    Minulla pyörii tulos jatkuvasti päässä, liiankin kanssa. Juniorityöstä en ole saanut nauttia koska aloitin niin pirkaleen myöhään. Uskon kyllä että ilman tulosta voi pärjätä, eikä kisoihinkaan tarvi välttämättä osallistua.

    ts

    Olenko jossain vaiheessa väheksynyt Talman juniorityötä?? Väittäisin jopa vaikuttaneeni siihen jonkin verran silloin kun nykymallista toimintaa Talmaan rakennettiin tuossa -90 luvun lopulla. Talman juniorityö on varmasti yksi Suomen parhaiten hoidettuja tällä hetkellä, myös kilpapuolella.

    Pointtini on se, että kaikki eivät näe tuota sinettiä ja siihen liittyvää hankintatyötä tarpeellisena tai arvokkaana. Sehän on vain dokumentti yhden instanssin vaatimien seikkojen täyttymisestä.

    Aivan sama työ samalla laadulla tai paremmin voidaan tehdä ilman tuota keskuskomitean myöntämää todistusta.

    Minulle ei ole arvoa toisen antamalla todistuksella, vaan sillä, mitä seurassa oikeasti tehdään.

Esillä 21 viestiä, 26 - 46 (kaikkiaan 46)
Vastaa aiheeseen: Hulluja kuntia Suomessa?

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Hulluja kuntia Suomessa?