26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Huhtikuun taustakuva

Etusivu Foorumit Yleistä Huhtikuun taustakuva

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Onkohan asetuksissa jotain vikaa kun ei toi kaunis huhtikuun taustakuva toteudu samalla oikein venytetyllä mallilla kuin aiemmat(helmi ja maalis) kuvat. Onko kellään muulla vastaavaa ongelmaa vai olenko ainoa…

    Et ole yksin. Tuo kuva ei skaalaudu taustakuvaksi.

    Minulla on IHan OK, kuten edellinenkin.

    Nätisti nasahti tuohon kakkosnäytölle paikalleen. Kaunis on!

    Joo, tulihan se sieltä oikein kun paineli sitä hiiren vasenta ensin eikä oikeaa niin pääsi valitsemaan sen oikean resoluution. Se on kun tekee näitä ’hommia’ vain kerran kuussa niin tahtoo tuo taito ruostua. Toivottavasti ei oman pelin kanssa ole samoja ongelmia kun se kausi Suomessa alkaa ensi viikolla mutta enpä sanokaan millä etelä/länsi-Suomen kentällä, että ei tule liikaa ruuhkaa…

    Sinänsä hassua. Minulla oli tuo aivan samainen kuva Augustan 12. väylän griinistä taustakuvana ennen nykyistäni kuvaa saman kentän 6. väylää. Tosin ilman kalenterimerkintöjä.. heh..

    Ööö, kertokaa ny tyhmällekin missä on kuukauden taustakuva? Siis onko sellanen täällä golfpisteessä?

    :O Kyllähän kysymys tietysti tyhmä saa olla, mutta joku raja siinäkin pitäis olla 🙂

    Löyty jo, eikä niin kovin vaikeestakaan paikasta.

    (…onks se reikä niinku kriinillä vai missä se on…ja mitä se pieni lippu siellä tarkottaa…)

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
Vastaa aiheeseen: Huhtikuun taustakuva

Etusivu Foorumit Yleistä Huhtikuun taustakuva