26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Herranen aika

Etusivu Foorumit Yleistä Herranen aika

Esillä 10 viestiä, 1 - 10 (kaikkiaan 10)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Joskus sitä ihan säpsähtää lukiessa Golflehteä, tätä liiton lehteä.Kun se on melkein sama kuin Tarmion dynastia. Ei siinä mitään, pätevä toimitusalan perhe. Mutta joskus tympii se arvomaailma mikä välittyy golflehden sivuilta. Ensinnä tulee mieleen se etteivät kaikki golfarit ole varakkaita ja hyvätuloisia. Vaan monet joutuvat olemaan tarkkana rahavarojensa kanssa pystyäkseen suoriutumaan koko ajan kasvavista maksuista esim. (greenfeet 50%) parin vuoden aikana. Miten pontevasti golflehti tälle tosiasialle on palstatilaa uhrannut? Muutenkin golflehden jutuissa unohdetaan aivan tavallinen rivipeluri, eihän lehden pitäisi olla mikään golfammattilaisten äänitorvi? Lehdestä huokuu mainostajien ehdoilla kirjoittaminen. Toimitustyöhön osallistuvat elävät kai niin likeisessä symbioosissa näitten piirien kanssa, ettei alkeellisinkaan kriittisyys ole mahdollista? Nimimerkki ’Baarimestari’ eritoten on luettavan syvällä kansainvälisten suhteittensa verkoissa, ja pulputtaa teksteissään ilmaista mainosta niille, jotka häntä voitelevat. Lehdentekosopimus uusittiin Tarmioitten kanssa, toivottavasti tämä kausi on viimeinen.

    Tuossa on asiaa!!! On se hyvä, kun joku muukin on huomannut ton saman. Helppohan se on noille kirjoitella, kun paalua löytyy…

    Pro Golf Magazine… Siinä hyvä lehti jos ei SGL kiinnosta… Välinearvosteluja ja kaikkea tarpeellista..

    jtr

    Olen ihmetellyt vuosia miksei Golflehdessä julkaista tavallisia golfinpelaajia hyödyttäviä vertailuja tai testejä. Tuossa Johanneksen kirjoituksessa se taisi tulla esille …
    Otetaan vertailuharrastajaksi virvelikalastaja, joka on ostamassa uutta vapaa itselleen. Hän voi katsoa Erä lehdestä vapatestin ja saada tietoa oman hankintansa tueksi. Meillähän on golfareita kohta yli 100.000, joten aika moni miettii tälläkin hetkellä minkälainen maila olis hyvä. Olen yllättynyt ettei nämä Golflehden haastajat, Golfin maailma jne., ole ottaneet testejä omiin julkaisuihinsa. Näyttää lehden tekijöille riittävän se et mainoksia (lue tuloa) saadaan lehtiin, sisällöstä viis. Yksikään suomalainen golfjulkaisu ei seuraa sen kummemmin mitä välinerintamalla todella tapahtuu. Lehdestä luetaan se mitä maahantuoja kertoo. Miks ei vois olla haistelemassa mitä lajin välineiden emämaassa USA:ssa tapahtuu tai olla yhteydessä suoraan välinevalmistajien markkinointiosastoihin tuoreen tiedon saamiseksi. Myös niistä uutuus merkeistä/malleista, joita täällä ei myydä olis kiva saada tietoa. Tänä päivänä ihmiset matkustelevat ja onhan myös internet näiden tuotteiden hankkimiseksi.

    Sinne suuntaan kumarretaan mistä leivän saa ja toiseen suuntaan pyllistetään.

    Suomen Golflehti on tehnyt hyvää työtä lajin perinteiden ja kilpapelaamisen puolesta. Lehden toimittajilla on pitkä kokemus lajista, ja vain kokemuksen avulla voidaan auttaa säilyttämään golfin etiketti, minkä lipsumisesta lehti onkin kiitettävästi kantanut huolta.

    On tietysti valitettavaa että Suomen Golflehti on monille ainoa tietolähde ja siksi väärätkin asenteet ja tiedot esim. sääntöasioista leviävät tehokkaasti kaikille Suomen rekisteröidyille pelaajille. Virheitä kuitenkin sattuu kaikille. Kokonaisuutena Suomen Golflehti on erinomainen. Sinänsä kustantavan tahon vaikutus itse sisältöön on vähäinen.

    SGL julkaisee aivan turhia ulkomaisten kenttien arvosteluja joka lehdessä. Tähänkö kuluvat jäsenmaksumme? Siis enemmän välinetestausta, svingineuvoja ja peliohjeita. Ei mitään turhaa pälätystä kun joku kiersi jossain ulkomailla 500€:n greenfeehinnoilla ja kehuu kenttää todella hienoksi ja puhuu millasia pelikavereita silloin oli. Ostaisivat vaikka juttuja ulkomailta näillä rahoilla.

    On turha käydä kiertämässä joitain yksittäisiä kenttiä eri maissa ja kertoa kuinka hyviä ne on, koska arvostelujen pitäisi keskittyä yhteen maahan ja sen golfkenttiin ja niiden vertailuun.

    Enemmän juttuja voisi olla myös ulkomaisista golfammattilaisista. Ei jaksa lukea kokoajan juttuja minea blomqvistista ja tuomas tuovisesta. Lisäksi golflehti tulee erittäin harvoin. Se voisi tulla kerran kuukaudessa, että aiheet pysyisivät hieman tuoreempina. On turhauttavaa katsoa kun lehdessä on neljän sivun juttu yli kuukausi sitten pidetystä kilpailusta ja ne pienet uutiset lukee täällä golfpisteessä ja muilla nettisivuilla paremmin ja nopeammin.

    On täysin seurasi sisäinen päätös, että SGL:n tilaus sisältyy jäsenmaksuun. Voit tehdä aloitteen, että pienennetään jäsenmaksua ja jokainen halukas tilatkoon lehden erikseen mikäli haluaa.

    Todellakin, SGL voisi ilmestyä useammin.

    Baarimestarin nimerkin takaa löytyy itse herra Tarmio, jos nyt joku sitä ei vielä tiennyt.

    Itse olen samoilla linjoilla kuin moni muukin eli lehti saisi ilmestyä useammin. Nykyisistä numeroista osa on ihan tyhjänpäiväisiä ja tulee mieleen jokin muotilehti, jossa ruoditaan pikeepaitoja jne.

    Eräs arvostettu suomalainen pro ehdotti tämän vuoden alussa golflehdelle artikkelia nimimerkillä ’kuinka käytän golfmailoja’, mutta se ei oikein saanut tuulta purjeisiin. Olisin kyllä halunnut nähdä ko. artikkelin.

    Osa seuroista on tilannut jäsenilleen uuden golflehden, josta olen nähnyt yhden numeron ja se ei vaikuttanut hullummalta. Kirjoittajina on ihan asiallista porukkaa ja ex/nykyinen pro Mika Lehtinen onn yksi lehden takapiruista.

    Lisää tarjontaa on varmasti tulossa, koska golf on nousukiidossa ja jotain tulee tapahtumaan lehtien sisältöihin. Eli niin kauan kuin ei ole kunnon vaihtoehtoja, on tyydyttävä siihen mitä on tarjolla.

    Lue lisää: Golfpiste

    mielestäni lehti on ihan hyvää luettavaa. Vaikka osa jutuista onkin suoraan sanoen syvältä… esim kuteiden esittelyt ym… Matkajutut hauskoja ja baarimestari osuu usein kohdalleen, vaikka välillä tyylilaji onkin ’aika’ vanhakantainen… Silti Shamppanjaa ja kyyneleitä kuvaa lajia niiiiin hyvin… Paitsi, että itse käytäisin muuta sanaa kuin kornia shamppanjaa…

    No mielestäni uusi Pro Golf Magazine oli sen sijaan tyylillisesti juuri sellaista nousukasmaista mömmöä, että huhhuh. Niin naiivia ja näyttämään haluista imagoa saa hakea. Siihen meinasi monta sinänsä hyvää juttua hukkua.

    Golf lehdessä on ollut (ok, vain kerran vuodessa) erittäin hyviä (ok, käännös-)juttuja svingistä, gripistä ym perusasioista. Lisää näitä.

    Pro golf magazine isot kuvat isot tekstit paljon on vielä parannettavaa. Suomen golflehti voisi olla ajankohtaisempi.

Esillä 10 viestiä, 1 - 10 (kaikkiaan 10)
Vastaa aiheeseen: Herranen aika

Etusivu Foorumit Yleistä Herranen aika