Etusivu › Foorumit › Kilpagolf & harjoittelu › Harjoittele, harjoittele, harjoittele…
-
JulkaisijaArtikkelit
-
Lainaan Aplel:n kirjoitusta tähän alkuun: ’MINKÄÄNLAINEN pro tai muu ei pysty tunnin takana seisomisen ja opetuksen ja sadan pallon jälkeen, saamaan sinun ranteita eikä kenenkää ns: lihasmuistiin. Tarkoitan sanoa että perus oppi prol:ta ja sitten harjoitusta PALJON harjoitusta. (Aplel 23.9.2006 16:18:27)’ Tää mielipide tulee aika usein esiin täällä. En ota kantaa siihen, onko tuo oikein vai väärin. Haluaisin vaan kuulla ihmisten mielipiteitä aiheesta. Itse kun näen asian hieman toisin. Lähtökohdaksi pitää tietysti ottaa myös se, ettei useimmilla ihmisillä ole aikaa ja/tai halua isommin treenata. Nyt kyllä haen vähän eri perusteluja harjoittelemiseen/harjoittelemattomuuteen. Mä olen kokenut asian niin, ettei harjoittelun määrä mun swingiä hirveästi vakiinnuta. Mä näen swingin tärkeimmäksi osaksi korvien välin. Jos pystyn psyykkaamaan itseni sellaiseen ’mä osaan tämän’ mielentilaan, niin pelaan hyvin harjoittelemattakin. Jos taas en pääse sopivaan mielentilaan, niin lyönti ei kulje harjoittelusta huolimatta. Harjoittelulla on tuon ’lihasmuistiin tallentamisen’ lisäksi mun mielestä tärkeämpikin tehtävä. Sillä treenataan korvienväliä. Siis haetaan sellaista ’mä oon tehnyt tän 100.000 kertaa aikaisemminkin’ fiilistä. Jotkut pelaajat vaativat sitä. Toinen ääripää on bruce lietzke tyypit, jotka lähtee fisuun kun muut menee treenaamaan. Ne kokee pelaavansa paremmin hyvässä mielentilassa kuin hyvin harjoitelleena. Kumpaankin koulukuntaan varmaan riittää jäseniä. Mihin sinä kuulut?
Hmmmmm…. mielenkiintoisia väittämiä….
Jotenkin tuntuu siltä, ettei hyvin pelaaminen ole edes mahdollista ilman jonkinlaista hankittua taitotasoa (nyt siis puhutaan alhaisista lyöntimääristä eikä korkeista pb-lukemista). Tuohon hankittuun taitotasoon perustuu sitten se luottamus omaan lyöntiin. Ilman riittäviä toistoja riittävän (mikä on riittävä…?) taitotason hankkiminen ei liene edes mahdollista. Mikä sitten on riittävä määrä toistoja kullekin vaihtelee valtavasti, kuten missä tahansa muussakin urheilulajissa.
Kierrokselle lähdettäessä astuu vielä kuvaan se viimeisin harjoituskerta tai pelattu kierros, jopa (ja ehkä aivan erityisesti) ennen kierrosta rangella lyödyt pallot. Jos edelliset suoritteet ovat olleet hyviä, luottamus omaan osaamiseen on yleensä korkealla, ja päinvastoin. Luottamus on kuitenkin se kaiken ydin, ilman sitä ei mistään tule yhtään mitään (tämä ei millään muotoa rajoitu golfiin, vaan päteee kaikilla elämänalueilla).
Mitä tulee opittujen ja lukemattominen toistojen muovaamien liikeratojen muuttamiseen yhden oppitunnin perusteella, en usko sen olevan mahdollista. Golfin liikeradat ovat aika monimuotoisia ja vaikeita pitää kerrasta toiseen samanlaisina, joten pienenkin muutoksen tekeminen vaatii paljon toistoja.
Tämä siis omasta kokemuksesta eikä perustu mihinkään oppikirjaan.
En jostain syystä jaksa uskoa näitä ’en koskaan harjoittele’ -väittämiä jos pelaajan tasoitus on yksinumeroinen. Joillakin pidempään pelanneilla on harjoittelu saattamut aikaa myöten toki jäädäkin vähemmälle, mutta epäilemättä takana on myös reilusti harjoittelua.
Itse lähden mieluimmin kisaan hyvin valmistautuneena kuin ankaran viihdeillan jälkeen hyvin vapautuneessa mielentilassa. Olen huomannut, että se hyvä fiilis löytyy juurikin sillä harjoittelulla. Menneenä kesänä iski paha uskon puute omaan peliin parin heikomman kierroksen jälkeen. Vietin sitten yhden päivän pelkästään treenaten, valmentaja kävi noin tunnin-puolentoista välein antamassa uuden ’tehtävän’ jota sitten harjoittelin. Sanoinkin sen päivän aikana pariin kertaan että ’uskon puutetta tämä on ollut’. Mitä sitten tapahtuikaan? Treeniä seuranneena päivänä voitin kisat kotikentälläni ja muutama päivä myöhemmin pelasin ensimmäistä kertaa elämässäni 18 reikää alle parin.
Molemmat ovat minulle tärkeitä, sekä lihasmuisti että korvien väli. Pelkästään toinen näistä ei tuo jatkuvasti hyviä kierroksia.
Parin viime kuukauden aikana olen päässyt tarttumaan mailoihin vain noin kahden viikon välein ja melko konkreettisesti on tullut havaittua treenaamattomuus. Oma svingini on liian monimutkainen ja vaatii ’ylläpitoa’ eli treenausta ja tatsin hakemista. Kysymys ei ole korvienvälin kuntoon laittamisesta, vaan yksinkertaisesti kropan liikkeistä. Svingissäni on liikaa liikkuvia osia. Toki korvienvälillä on suurikin merkitys, mutta nyt tarkoitan muuta, koska minulla svingi yksinkertaisesti tuntuu erilaiselta tauon jälkeen. Varmaankin myös hieman näyttää. Loppukesästä/alkusyksytä alkaen pari kertaa viikossa lätkää, jättää varmasti myös jotain ’jälkiä’.
Itselläni olen mieltänyt asian niin, että psyyke tulee mukaan enemmänkin siinä vaiheessa, kun tatsi ja lyönti on ’mekaanisesti’ kunnossa. Tarkoituksena on muokata svingistäni yksinkertainen ja helppo. Aika vaikea tehtävä…
Nyt pisti äijä pahan. Tätä olen useasti miettinyt. Varsinkin silloin kun takana on rangesessio, jolla on lyönyt vain ainoastaan loistavia lyöntejä ja sitten ekalla väylällä tekee triplan.
Voiko ainoastaan kentällä esiintyvän ongelman poistaa lyömällä palloja rangella?
Olen lyönyt niin monta sataa hyvää lyöntiä rangella että tiedän osaavani lyödä palloa. Miksi en kuitenkaan osaa pelata golfia?Korvienvälikysymys selkeästikin, mutta miten? Monta kertaa olen mennyt kentälle vahvalla uskolla, mutta huonosti lyöden. Toisaalta joka kerta, kun olen saanut seonneen swingin kasaan, se ei ole tapahtunut kentällä eikä rangella palloa lyöden vaan kotisohvalla funtsiessa. Korvienvälissä siis.
Öh, mä luovutan. Treenaan niin rangella, kentällä kuin kotisohvallakin ja toivon että golfin jumalat lahjoittavat minulle täydellisen kierrroksen. Se ei selkeästikään ole minun käsissäni.
Ps. Viimeisen iltakierroksen kymmenen reikää parissa, joten toivoa on 😉
Perskales Pakki kun avasit taas ison aiheen. Aiheesta voisi helposti pitää muutaman tunnin luennon, mutta heitetään nyt taas jotain tänne. Ennen minäkin uskoin harjoittelun määrään, nyttemmin hieman ajatukset muuttuneet.
Lähipelissä ja putissa jos olet muutaman perusasian omaksunut, jokainen pallo kehittää. Siellä kokemus on valttia. Eri tilanteita riittää valittavaksi ja siinä nimeomaan tekemällä oppii.
Pitkän pelin puolella tilanne onkin mielenkiintosempi.
Ensin pelaajalla pitää olla varmuus oikeasta mielikuvasta, mitä hän yrittää toteuttaa. Lisäksi perusasioista ainakin gripin pitää olla, ei hyvä, vaan erinomainen. Sen lisäksi pelaajan voimataso ja liikkuvuus pitää olla riittävällä tasolla tuon toteuttamiseen. Oli kyseessä nuori tai varttuneempi pelaaja, tuo näyttää olevan yleisin pullonkaula. Paljonkin harjoitelleen swingi hyvin herkästi liukuu takaisin tuohon helpommin toteutettavaan yksinkertaisesti liikkuvuuden puutteesta. Liikkuvuuden esim hartiakierrossa pitää olla sellainen, että pelaaja joutuu siitä käyttämään vain 80%.
Jos nuo kaksi ovat kunnossa, saavutetaan helposti tasoitukseen 2-4 riittävä swingi. Mutta vain swingi.Osumaa ei pysty uskoakseni opettamaan. Se vaan tulee (yleensä viimeistään viidentenä pelivuonna) jos lyö paljon palloja. Sitten pitäisi vielä oppia lavan hallintaa ja taitoa pelata pallo kohteeseen. Tuohon tarvitaan taas noita kokemuksia. Harjoitella erilaisia lyöntejä saavuttaakseen myös monipuolisuutta… huh huh… siinäpä sitä määrää jo tehtäväksi rupeaa olemaankin.
Mutta… pallojen hakkaaminen rangella on kaukana harjoittelusta. Toistoja ihaillaan ja kompensaatioita rakennellaan liikaa. Analyysi ja keskittyminen olennaiseen ovat tärkeimmät.
Tästähän voi tulla mielenkiintoista;-). Muutama kommentti oli juuri sitä mitä oletin. Usko harjoittelemalla kehitetyn toistuvan liikeradan oppimiseen on vahva. Sellainen on ehkä olemassakin, mutta miten välttää opettamasta kroppansa huonoihin liikeratoihin? Mikä sitten on huono liikerata? Miksi Eamon Darcy on menestynyt kotikutoisella swingillään? Olisiko Arnold Palmer voittanut mitään, jos joku olisi vääntänyt hänen swinginsä ortodoksiseksi? Miksi joku liikunnallisesti lahjakas klubipelaaja ei hirveästä harjoittelusta huolimatta pääse edes ykkös tasoitusryhmään ja toinen pääsee sinne satunnaisella pelaamisella?
ts:n kommentin lähipelin osalta uskon täysin. Sitä ei voi harjoitella liikaa.
Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole mitenkään arvostella paljon harjoittelevia. Harjoittelisin itsekin varmaan paljon, jos elämäntilanne antaisi myötä. En siksi, että tulisin paremmaksi pelaajaksi, vaan siksi, että se on mun mielestä hauskaa. Mä en vaan koe saavani swingin harjoittelusta sitä panos/tuotto-suhdetta, jota olettaisin saavani. Sama tuntuu pätevän monen muun kohdalla.
Mitä hyvänsä yritätkään sanoa, joku on sanonut sen aina jo paremmin. Lainaanpa siis minua parempia:
Bob Rotella (Golfarin ajatuksissa): ’Sellaista asiaa kuin lihasmuisti ei ole olemassakaan. Lihakset eivät muista mitään. Muisti sijaitsee päässä. Siksi on samantekevää, kauanko harjoittelee golfsvingiä ja kuinka hyväksi siinä tulee, pelkät lihakset eivät pysty sitä muistamaan ja suorittamaan golfkentällä, kun tarve vaatii. Mieli hallitsee lihaksia ja muuta kehoa. Ellei mieli toimi hyvin golfia pelatessa, lihakset tekevät mitä sattuu. Jos pää on täynnä huonoja ajatuksia, tuloskortti on täynnä huonoja tuloksia.’
Minä luulen, että edellä oleva on täyttä totta. Ihmismieli saa aikaan kaikennäköistä. Esim. pari vuotta sitten löin eräällä väylällä kolmella peräkkäisellä kierroksella täysin samanlaisen ja täydellisesti epäonnistuneen avauksen. Edellisen kieroksen epäonnistuminen painoi mieltä.
Golfissa välttämättömän itseluottamuksen voi hankkia monella tavalla. Toiset, liikunnallisesti hyvin lahjakkaat eivät tarvitse siihen edes harjoittelua, toislle taas ei riitä edes elinikäinen uurastus rangella. Tavallisesti tarvitaan kuitenkin joltinenkin määrä harjoittelua. Vaan mistäpä löytyisi sellainen pro joka osaisi opettaa tuon itseluottamuksen ylläpitämistä golfin mekaniikan sijasta. Minäkin lähtisin heti huomenna tunnille.
En muuten ole VP samaa mieltä tuosta lähipelin harjoitelun autuudesta. Lähipelissä epäonnistumisen pelko kipsaa mielen ja lihakset vielä helpommin kuin pitkissä lyönneissä. Pilalle menneen avauksen voi vielä korjata, ohi mennyttä metristä puttia ei korjaa enää mikään.
Vasen pakki kirjoitti: (26.9.2006 20:31:55)
Jos pystyn psyykkaamaan itseni sellaiseen ’mä osaan tämän’ mielentilaan, niin pelaan hyvin harjoittelemattakin.Harjoittelulla on tuon ’lihasmuistiin tallentamisen’ lisäksi mun mielestä tärkeämpikin tehtävä. Sillä treenataan korvienväliä. Siis haetaan sellaista ’mä oon tehnyt tän 100.000 kertaa aikaisemminkin’ fiilistä.
Haluaisin nähdä kun Vasen pakki psyykkaa itsensä sellaiseen mielentilaan että hyppää seivästä 6 metriä tai ampuu olympiajousella sarjan pelkkiä kymppejä. No, samaan hengenvetoon voidaan todeta, että sanan ’hyvin’ merkitys on meille jokaiselle varmaan hyvin erilainen kun puhutaan golfin pelaamisesta. Jonkun mielestä kierrostulos 80 on pelattu hyvin, joillekin se on 90 kun taas jonkun mielestä yli par ei ole ’pelattu hyvin’.
Toiseksi, meillä jokaisella on tietty määrä fyysistä kapasiteettia (voima, notkeus jne), lisäksi meillä on jonkinlainen tekniikka, sekä enemmän tai vähemmän taitoa käyttää tuota tekniikkaa. Lisäksi toiset ovat taktillisesti parempia kuin toiset, ehkä luovempia, toiset järkevämpiä, toiset ’osaavat pelata’ paremmin jne. Fyysinen kapasiteetti, tekniikka ja taito ovat rajalliset ja syntyvät harjoittelun myötä. Jos maksimidraivin mittamme on 320 metriä ihanteellisissa olosuhteissa – me emme voi ylittää sitä vaikka kuinka psyykkaisimme itseämme. Jos tekniikka-taito-tasomme riittää siihen, että osumme 100 metrin päästä 7/10 griiniin, me emme pysty psyykkaamaan itseämme osumaan 10/10 – joka kymmenen sarja – ei vaikka kuinka psyykkaisimme itseämme, hetkellisesti tuohon ehkä pystymme (sarja tai pari) mutta 1000 lyönnin jälkeen niitä osumia on kuitenkin vain se 700.
SEN SIJAAN (nyt päästään varsinaiseen asiaan) tuolla henkisellä kapasiteetilla pystymme syömään fysiikkaa, tekniikkaa ja taitoa. Toisin sanoen voimme psyykata itsemme alittamaan itsemme, ja sitähän meistä useimmat tekevät jatkuvasti. Emme siis pysty maksimikapasiteettiimme, mikä ei kuitenkaan ole 10/10 vaan esim. 7/10. Tuohon meidän pitäisi jatkuvasti pitkällä aikavälillä pystyä, mutta saatamme psyykata itsemme vain toistuvasti 5/10 sarjoihin.
Eli kyllä harjoittelu nostaa pelaajaan kokonaiskapasiteettia tasosta huolimatta. Psyykkeellä pystymme sitä vain heikentämään – emme parantamaan.
Jos pelaaja pystyy osuman griiniin 7/10 on hänellä siihen vaaditttavat ominaisuudet olemassa. Voiko loppu olla muuta kuin henkistä.
Tuohon henkiseen sitten liittyykin jo niin paljon asioita, että toisen luennon paikka… ja siitä ei enää selvitäkään muutamassa tunnissa.
Tuo Prboyn Rotella-lainaus on juuri sitä mihin uskon. Ehkä vielä niinkin, että en näe tuota henkistä puolta positiivisten / negatiivisten ajatusten juttuna. Näen mentaalipuolen myös oppimisen auttajana tai jarruttajana meilikuvien kautta.
Joo, aihe on aika mielenkiintoinen ja vaikka kuinka päätin, etten siihen puutu, niin tässä olen.
Määritelmät ja viisaudet ovat elämän suola ja jossain määrin näihin sortuu myös Rotella väittäessään, ettei lihasmuistia ole olemassakaan. Otan esimerkiksi Haile Gebreselassien, jonka juoksutyylistä näki selvästi kuinka hän ’piti kirjaa kainalossaan’ juostessaan myös kilparadalla – tyyli, jonka hän oppi juostessaan kouluun ja takaisin. Toiseksi esimerkiksi pesäpalloilijoille tyypillinen ’chicken swing’, johonkin muistiin sekin liikeosa on opittu. Mielestäni olennaista ei ole se, onko muisti lihaksissa vai aivoissa vaan se, voidaanko liikeratojen toistettavuuteen vaikuttaa ja millä tavalla. Näitä lihas- ja toimintamuisteja on myös erilaisia ja erilailla ilmeneviä.
Heitänpä pureskeltavaksi kolme erilaista muistia, tunneperusteinen puskurimuisti, tilannekohtainen toimintamuisti ja toistokäskyillä opeteltu lihasmuisti. Ne kaikki saavat aikaa tietyn tyyppistä lihastoimintaa.
Tunneperusteinen puskurimuisti on lyhytaikainen tunnemuisti jostakin liikeosasta, jonka ihminen on hiljattain suorittanut. Sitä voidaan käyttää hyväksi esim. lämmittelyssä rangella tai edellisenä päivänä enne kisaa, kun haetaan sopivias key-ajatuksia päivän kierrokselle. Pelaajilla on useita key-ajatuksia, ja niistä otetaan käyttöön se, joka tuntuu parhaiten istuven sen hetkiseen vireystasoon. Jos olet koko päivän tehnyt töitä päätteellä, saattavat hartiat olla jumissa, ja silloin voisi toimia jokin vartalon kiertoa edistävä key-ajatus, jne.
Tilannekohtainen toimintamuisti perustuu tiettyyn tilanteeseen tai esim. näkymään tiiltä. Kotikentällä toimintamuisti on aika dominoiva, koska opittuja reaktioita on paljon ja jotkut niistä voivat olla hyvinkin vahvoja – niin negatiivisia kuin positiivisia. Jokainen varmaan muistaa kotikentältää tiiaupaikkoja, joista tulee aina samanlaisia lyöntejä tai lähestymisiä, jotka jäävät aina joko lyhyiksi tai menevät pitkiksi.
Kiistämättä on selvää, että tiettyjä liikeratoja toistettaessa näiden liikkeiden käyttölihakset vahvistuvat ja alkavat vaikuttaa liikeradan toimivuuteen ja toistuvuuteen. Tätä opettelua ohjaavat tunne ja mielikuvat. Mielikuvat voivat syntyä tiedosta tai kokemuksesta. Jos ne ovat totuudenmukaisia, harjoittelusta on hyötyä, jos vääriä, harjoittelusta voi olla suurtakin haittaa. Harjoittelua voi ohjata myös tunteella, silloin on syytä ymmärtää, että TUNNE SUHTEELLISTA EIKÄ ABSOLUUTTISTA. Kerron esimerkin. Yleinen ohje: Lyö sisältä ulos niin, että oikea käsivarsi kulkee oikean taskun vierestä. Kuinka monta ihmistä tuntee lyöneensä oikean taskun vierestä, mutta tulee silti ulkoa sisään? 99% – koska oikea tasku onkin väärässä paikassa – lantiokierto tehty niin, että tasku menee palloa kohti.
Valitettavan usein ihmiset harjoittelevat onnistunutta timingia ja suhteellista tunnetta. Hakuammunnalla etsitään onistunut lyönti, jota tunnetta pyritään sitten koko loppuarjoitus etsimään. Tätä kun tehdään koko talvi toistoilla ja toistoilla, niin seuraava kesä on pilalla. Siis harjoittelu, harjoittelu ja harjoittelu voi myös kehittää negatiiviseen suuntaan. Siksi monille onkin parempi, etteivät harjoittele lainkaan.
Mitä tahansa on opittu puskurimuistiin, toimintamuistiin tai lihasmuistiin, yksi pieni asia voi vesittää kaiken – nimittäin ihmisen vaistomainen halu pysyä pystyssä. Erilaisissa olosuhteissa tai jos yritetään tehdä jotain ihmeellistä, lyönnin aikana vaikuttava avistomainen tasapainokorjausliike voi pilata minkä tahansa lyönnin. Svingiharjottelun reunaehtona onkin aina pidettävä dynaamista tasapainoa.
Ja vielä yksi juttu henkisten ominaisuuksia vaikutuksista. On totta, että kilpailut voitetaan henkisellä puolella. Svingitekniikka puolestaan määrää sen, minkä tasoinen kilpailu on kyseessä.
Henkisen puolen osuus suhteessa tekniseen kasvaa oikeanlaisen harjoittelun seurauksena hyvin vähäisestä hyvin korkeaan. Ilman runsasta oikeanlaista harjoittelua ei ole kovinkaan todennäköistä päästä golfin tapaisessa teknisessä lajissa tasolle jossa pystyy toistamaan kohtuullisella varmuudella svingiään. Joku lienee eri mieltä mutta itse svingihän on vaan mailan avustuksella keino siirtää palloa kohti kolon lähiympäristöä jossa varsinainen peli vasta lähtee käyntiin 🙂
Klisee tai ei, viimekädessä golf ’lähtee lopusta alkuun’ eli varmasta puttaajasta tulee varma chippaaja ja edelleen varma pallonlyöjä koska tieto siitä että pystyy paikkaamaan pieniä epäonnistumisia ruokkii itseluottamusta. Hyvä svingitekniikka parantaa mahdollisuuksia päästä suotuisiin asemiin jatkoa ajatellen suhteellisen säännöllisesti mutta pelejä pelkästään sillä ei ratkaista.
Yhteenvetona, tuloksenteon kannalta tässä lajissa on vähemmän ja enemmän merkitseviä osa-alueita. Jos jälkimmäisiä harjoittelee tunnollisesti, ensinmainittujen harjoittelua voi vähentää sitäkin reilummin. Ja golfissa kuten kuntourheilussakin, tietyn tason saavuttaminen on raskasta mutta ylläpitämiseen riittää vähempikin, uskoisin.
No jo vain, pistipä ajattelemaan.
Golfin lisäksi tulee harrastettua moottoripyöräilyä, surffausta ja laskettelua.MP:
Radalla ajaessani kovaa (muiden mielestä hitaasti), en mieti miten, vaan mihin. Ajaminen vaatii siis ’perstuntuman’ joka syntyy kokemuksen kautta.Surf:
Ihan samat fiilikset kuin MP:llä ajaessa, isommassa aallokossa ei enää voi miettiä miten käännän lautaa tai miten purje pitää olla. Mielessä on ainoastaan minkä aallon haluan ottaa. Ts. mihin.Laskettelu:
Sama homma kuin em. Ei sitä voi miettiä käännöksessä kuinka paljon suksea kanttaa ja paljonko sitä pitää painaa. Jälleen, mihin haluan mennä.Golf:
Eh, dodii, tässä sitten menenkin metsään. Päällimmäisenä mielessa palloa lyödessä onkin ajatus MITEN, ei MIHIN.Menipä sekavaksi, alkuperäiseen kysymykseen en osaa vastata, mutta nyt lähden pelaamaan, käyn rangella lyömässä korin palloja hakeakseni tuntumaa, ja sitten kentällä yritän olla miettimättä miten lyön, vaan MIHIN lyön. Katsotaan miten käy.
Jatkoa edelliseen.
MP:llä taka yli 30 vuotta, tosin välillä ollut kuivia jaksoja.
Surf yli 20 vuotta.
Laskettelua liki 30 vuotta.
Golffissa menossa nyt neljäs täysi kausi.
Tuleekohan koskaan golfissa vastaan hetki, jolloin lyönti tulee ’selkäytimestä’.
Ei sen swingin tarvitse olla ’täydellinen’, mutta josko sitä ei tarvitsisi miettiä varsinkin kentällä jossa harvoin tulee vastaan kahta samanlaista tilannetta.Uskon, että pelaaminen olisi kuitenkin sitä parasta harjoittelua.
Vasen pakki kirjoitti:
Toinen ääripää on bruce lietzke tyypit, jotka lähtee fisuun kun muut menee treenaamaan. Ne kokee pelaavansa paremmin hyvässä mielentilassa kuin hyvin harjoitelleena. Kumpaankin koulukuntaan varmaan riittää jäseniä. Mihin sinä kuulut?.Kyllä nyt täytyy sanoa lyhyesti, että Lietzke puhuu asiaa. Aamulla pyöräilin jälleen ja olen huomannut että milloinkaan ei kulje ajatus niin hyvin kuin puolen tunnuin pyöräilyn jälkeen kosteassa aamuilmassa. Aina kun olen jättänyt pyöräilylenkin viikolla pois on tulokset kentällä olleet selvästi alle hcp vauhtia.
Peli opitaan kentällä, rangella ja treeneissä…kun se lyönti on olemassa sen täytyy riittää…sen esiintuominen tilanteessa kuin tilanteessa vaatii hyvää mielenrauhaa ja rautaista( riittävää ? ) (perus)kuntoa.
Lisäksi pyöräillessä tulee esiin uusia oivalluksia kuinka kentällä voisi jonkun tilanteen pelata, kun ensin viikolla on pelaillut riittävästi….saa niinkuin ajatuksensa kasaan…myös työasioissa pätee sama…ongelmat ratkeavat itsestään, kun ne ongelmat vaan ensin nostaa esiin itselleen ja analysoi ne.
Golfkentällä ei enää voi alkaa meditoida…se on myöhäistä se samoin kuin rankka edellisen illan treenaus.
Hieman haluaisin myös laajentaa harjoittelun käsitettä.
Itse pelaaminen on mielestäni paljon parempaa harjoittelua kuin rangella lyöminen. Itse palasin händärin 5 :teen käymättä rangella 10 kertaa enempää kesän aikana. Vastapainona pelasin n. 100 9 -reiän kierrosta kesässä parin kesän ajan.
– Pelatessa lyöntien suunta tulee luonnostaan, eikä maton suuntaamana? ruohorange-parempi. Lyöntien pituuksien arvioiminen kohteeseen, tuuli jne. Näitä ei rangella oikein tosissaan ota huomioon.
-Puttaaminen aina erilainen
-Monenlaisia lyöntejä ja ei aina niin hyvältä pinnalta.Prolla olen käynyt yhden kerran v.-97 kun aloitin ja olin peruskurssilla. Sen jälkeen olen toiminut omana pronani. Joskus jopa videoinut lyöntiäni.
Olen toki sitä mieltä, että yleensäkin lyöntien toistaminen, oli se sitten rangella tai kentällä vakiinnuttaa svingiä. tämä tulee mielestäni parhaiten esille väsyyneenä pelatessa, jolloin lyönnin on tultava ’selkärangasta’. Aloittavalle suosittelen- totta kai- käymistä prolla/ peruskurssilla. Tämä antaa jotain perusteita lyönteihin…
Myönnän, että nyt olen aloittanut pienoisen treenaamisen. Se keskittyy kuitenin lähinnä puttaamiseen ja muuhun lähipeliin.
Muistakaa, että lähipelistä ne tulokset syntyy. Tuntuu, että tämä asia jää aina välillä unholaan.
topix kirjoitti: (27.9.2006 10:21:50)
Prolla olen käynyt yhden kerran v.-97 kun aloitin ja olin peruskurssilla. Sen jälkeen olen toiminut omana pronani. Joskus jopa videoinut lyöntiäni.Muistakaa, että lähipelistä ne tulokset syntyy. Tuntuu, että tämä asia jää aina välillä unholaan.
Tuo kaikki ok…itse sain kolmelta alle 5 hcp miehltä erinomaista opastusta tänä kautena, keskustelemalla ja lyömällä palloa heidän kanssaan…pro pystyy antamaan vastauksen kysymykseen johon itse et osaa vastata…näin ainakin mulla. Pienikin asia voi pelastaa pelisi, kun kyseessä on vaikka joku vähäpätöiseltä tuntuva asia…oma ongelmani liittyi ranteisiin, ja läpilyöntiin…nyt tiedän mihin pyrin…vaikka en aina aina onnistukaan.
topix kirjoitti: (27.9.2006 10:21:50)
Muistakaa, että lähipelistä ne tulokset syntyy. Tuntuu, että tämä asia jää aina välillä unholaan.
Eivät synny, ellei sinne griinin lähistölle ensin pääse. Tuntuu, että tämäkin asia jää aina välillä unholaan.
Minä harjoittelen siksi, että se on hauskaa. Siis en harjoittelun itsensä takia, vaan siksi, että saan yksinkertaisesti mukavia fiilareita hyvistä osumista.
Kun kausi loppuu, odotan innoissani talviharjoittelupaikkojen avautumista. Siellä on kiva läiskiä palloa ja seurustella ihmisten kanssa. Sekin on osa harrastusta. Kaksi kertaa viikossa menee ihan kevyesti.
Sitä en tiedä, kumpaan koulukuntaan kuulun, koska en osaa vielä pelata. Kerron, kun asia on ajankohtainen, todennäköisesti ei koskaan. Sen jokatapauksessa tiedän, että harjoittelun määrä ei ole oikotie onneen. Jos se siitä olisi kiinni, niin minä pelaisin nyt selvästi alle kympin tasoituksella. Nyt pelini on surkuhupaisaa kuokkimista, johon sattuu joskus hyvä kierros jossa pääsen jonkunlaiseen ”zoneen”, eli pelaamaan keskitason klubituupparina. Tällöin kuulen avauksieni jälkeen innottomia ”hövä lyönti” –huutoja. Käsiään kukaan ei minulle taputa.
Ensimmäisenä pelivuotenani luulin olevani lahjakas, joten turhauduin omasta kehittymättömyydestäni. Toisena vuotena vielä luulin, että minusta tulee joskus se ykköstasurin kaveri, joka pelailee omissa kaveriporukoissaan ja omalla tasollaan, eikä tarvitse pelailla vanhojen naisten kanssa. Nyt olen oppinut että oikeastaan tämä on ihan mukavaa näinkin. Joviaalina ja rentona lajina, jossa on mukava arvailla, josko tulisi hyvä kierros tuurilla. Taidolla se ei tule.
Miksi tämä tarina? Siksi, että minulla ei oikeastaan enää kiinnostakaan kehittyä hyväksi pelaajaksi. Tämä on ihan hauskaa näinkin, pikkuisen bogipelaajana huonompana kuokkijana, joka ei kuitenkaan ole muille hidasteeksi eikä vaaraksi. Luulen, että meitä on muitakin.
Muuten… kukaan sigelitasoituksen omaavista kavereistani ei harjoittele. Ei koskaan. Mutta he pelaavat paljon.
Ditto kirjoitti: (27.9.2006 11:16:44)
Muuten… kukaan sigelitasoituksen omaavista kavereistani ei harjoittele. Ei koskaan. Mutta he pelaavat paljon.
Mä taas tunnen kavereita jotka pyrkivät 0-tasoitukseen..hiovat silloin tällöin jopa rangella lyöntiään.
Harjoittelua on niin monenlaista…kentällä pelaaminenkin voi johtaa umpikujaan jos toistaa kokoajan virheitään siellä.
Par-3 kenttä antaa sen lähipeli tatsin ainakin lyötipituuksien suhteen…rangella on pakko treenata pidempiä lyöntejä…pelivarmuuden ja pelisilmän voi harjaannuttaa vain kentillä ( siis ei yhden suunnittelijan kentällä ).
Puttigreeni ja chippigreeni ovat myös tarpeen joskus ja etenkin jos ottaa uuden lähipelimailan käyttöönsä.
Ditto kirjoitti: (27.9.2006 11:16:44)
Miksi tämä tarina? Siksi, että minulla ei oikeastaan enää kiinnostakaan kehittyä hyväksi pelaajaksi. Tämä on ihan hauskaa näinkin, pikkuisen bogipelaajana huonompana kuokkijana, joka ei kuitenkaan ole muille hidasteeksi eikä vaaraksi. Luulen, että meitä on muitakin.
Niin onko hyvän pelaajan tunnusmerkki kilpapelaajan tasoitus vai riittääkö bougiin kuokkiminen? Jos näin on niin suomenmaahan on täyteen huonoja pelaajia. Minulla ei ole ikinä ollut ajatus kehiittyä erinomaiseksi kilpapelaajaksi vaan bougiin tyrkkiminen riittäisi mainiosti. Omasta mielestäni olisin tuolloin hyvä pelaaja juurikin sillä persteella etten hidastaisi tai vaarantaisi muita lajitovereita.
Ditto kirjoitti: (27.9.2006 11:16:44)
Minä harjoittelen siksi, että se on hauskaa. Siis en harjoittelun itsensä takia, vaan siksi, että saan yksinkertaisesti mukavia fiilareita hyvistä osumista.
Näinhän se juuuri menee eli enemmänkin ajanvietteen puolelle.
Kuitenkin tuossa kevättalvella koin myös oppivani jotain hutkiessani palleja verkkoon hallissa. Eräänä tammikuun kylmänä iltana nimittäin oivalsin jotain tärkeää huitoessani wetkeä takapihan jääpeitteisellä patiolla. Tätä oivallusta sitten lähdin toteuttamaan halliin. Kun sattumalta sain vielä hyvän reeniohjelman paltiarallaa samoihin aikoihin, tuli tästä hallikaudesta todennäköisesti antoisin ever.
Alkavalle talvikaudelle ei ole vielä minkäännäköistä agendaa tekemiselle, mutta uskoisin että hukkaan ei se aika mene vaikka jonkun mielestä joidenkin ei tulisi harjoitella lainkaan. Vaikka sitten jatkaisin siitä mihin kevättalven lopulla jäin.
fukke diise saisse kirjoitti: (27.9.2006 3:35:09)
Joo, aihe on aika mielenkiintoinen ja vaikka kuinka päätin, etten siihen puutu, niin tässä olen.Määritelmät ja viisaudet ovat elämän suola ja jossain määrin näihin sortuu myös Rotella väittäessään, ettei lihasmuistia ole olemassakaan.
Hyvä, että kirjoitit. Sinulla oli painavaa sanottavaa.
Kun luin tuon Rotellan maininnan (lihasmuistia ei ole olemassakaan) irroitettuna asiayhteydestään, niskakarvanai nousi pystyyn. Koko jakson tavattuani luulen ymmärtäneeni, mitä hän tarkoitti.
Lainaamani tekstikappale oli sekin irroitettu asiayhteydestään. Sitä edeltävä kappale kuului näin: ’Ensinnäkin uskon, että golf on peli, joka perustuu sekä itseluottamukseen etä osaamiseen. En yritäkään väittää, että pelaaja, jolta puuttuu fyysisiä taitoja, voisi muuttua yhdessä yössä voittajaksi ajattelutapaansa muuttamalla. Jos luottaa huonoon svingiin, se tuottaa silti huojoja lyöntejä (Joskin se tuottaa niitä vähemmän kuin jos ei luottaisi siihen). On saavutettava tietty fyysisen osaamisen taso pystyäkseen pelaamaan hyvin’
No joo, saisin ennen pitkää lainata tähän koko Rotellan kirjan. Jokainen haluava lukekoon itse. Minulle kokemus oli järisyttävä ja ajatuksia antava. Rotellan mielestä on mahdotonta yliarvioida mielen merkitystä golfissa. Vaikka onnistuisi harjoittelemalla hankkimaan kuin briljantin svingin tahansa, ei sitä pysty toistamaan, jos ruokkii alitajuntaansa väärillä ajatuksilla.
Ai niin vielä yksi sitaatti: ’Rakasta wedgeäsi ja putteriasi’
Ditto kirjoitti: (27.9.2006 11:16:44)
Minä harjoittelen siksi, että se on hauskaa. Siis en harjoittelun itsensä takia, vaan siksi, että saan yksinkertaisesti mukavia fiilareita hyvistä osumista.Miksi tämä tarina? Siksi, että minulla ei oikeastaan enää kiinnostakaan kehittyä hyväksi pelaajaksi. Tämä on ihan hauskaa näinkin, pikkuisen bogipelaajana huonompana kuokkijana, joka ei kuitenkaan ole muille hidasteeksi eikä vaaraksi. Luulen, että meitä on muitakin.
Muuten… kukaan sigelitasoituksen omaavista kavereistani ei harjoittele. Ei koskaan. Mutta he pelaavat paljon.
Minäkin harjoittelen, koska se on hauskaa. Aina talvella ilta hallissa televisiokatselun voittaa.
Hyväksi pelaajaksi? Mielestäni olet hyvä pelaaja. Olet asettanut itsellesi tavoitteen. Olet päässyt siihen. Pelaaminen on sinulle antoisaa. Mitä vielä pitäisi olla?
Ehkäpä sinun singelitoverisikin ovat jo päässeet tavoitteeseensa? Miksi sitten enää harjoitella, jos se ei tunnut antoisalta?
Hohhoijaa!!!
Pieni tarina harjoittelemattomuudesta:
Tapaan proni muutaman kerran niin kesällä kuin talvella, sessio alkaaPro katselee svingiäni: Hohhoijaa, maila heiluu tosi hienosti, mutta..
Hän asettaa grippini oikein, heikommaksi. Pyytää tekemään pari säätöa alkuasennossa.
Asettaa kymmenkunta palloa riviin ja pyytää lyömään.Alkuun pari melko hyvää, ja taas säädetään. ’Noin, usuta itsesi lyömään, tuosta ei voi
missata.’ pallot rivissä vähenee ja lyönnit painuvat kohteeseen kauniin draw kierteen saattamana. Lyön vielä n. 40 palloa ja yritä painaan tunteen lyönnistä ja sen specseistä mieleeni. Tuntuu mahtavallta lyödä, kun tietää mihin pallot päätyvät, osumat ovat puhtaita ja lähtevät hyvällä paineella ja lentokaari on kuin proolla ikään.Pro lähtee kävelemään ja sanoo: Nähdään, ei mua täällä tarvita, sä tiedät miten sun pitää harjoitella.
Huikkaan takaisin: Joo, yritetään.
Ajattelen itsekseni. On tää helppoa. Huomenna tuun treenamaan ja kuitenkin päädyn kentälle käymättä edes rangella. Hohhoijaa:(
Kun taas seuravan kerran tavataan kaikki alkaa alusta: Hohhoijaa…
Se harjoittelemattomuudesta. piste
Voisin tietysti syyttää prota, mutta yksi hänen valmennettavistaan hävisi Kreikan avoimen amatöörimestaruuden uusinnan jälkeen tuloksella 14 alle parin. Lienee
muistanut harjoitella.Pulli-Paavo kirjoitti: (27.9.2006 13:21:40)
Ajattelen itsekseni. On tää helppoa. Huomenna tuun treenamaan ja kuitenkin päädyn kentälle käymättä edes rangella. Hohhoijaa:(
Voisin tietysti syyttää prota, mutta yksi hänen valmennettavistaan hävisi Kreikan avoimen amatöörimestaruuden uusinnan jälkeen tuloksella 14 alle parin. Lienee
muistanut harjoitella.Paras lämmittelyneuvo mielestäni täällä oli….lyö rangella vielä viimeiset lyönnit sillä mailalla, jolla aiot avata kisassa.
Jos pelaa 14 alle kisan saa olla tyytyväinen…Herrera pelasi kuitenkin 55/71 yhden kierroksen. Parantamisen varaa on ainakin siihen asti….: )
-
JulkaisijaArtikkelit
Etusivu › Foorumit › Kilpagolf & harjoittelu › Harjoittele, harjoittele, harjoittele…