Aihe: Händäri huijarit - Golfpiste.com

27.9.–4.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][18]
KilpailuaSuomalaista

Händäri huijarit

Etusivu Foorumit Yleistä Händäri huijarit

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 46)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #178402 Ilmoita asiaton viesti

    Tuntuu että täällä on todella kateellista porukkaa. Jos joku tekee yli 40pb kierroksen ja vielä kilpailussa, ei ne kaikki ole huijareita. Joidenkin peli kehittyy pikkuhiljaa koko ajan ja aina välistä tulee loistavia tuloksia. Tottakai porukkaan myös mahtuu näitä todellisia huijareita, mutta eikö heidänkin händäri pikkuhiljaa mene oikeaan. Vai onko se sittenkin sitä että teitä hatuttaa että ette pärjää kisoissa. Onko teillä sittenkin väärä tasoitus kun ette koskaan onnistu pelaamaan ns. unelmakierrosta vai jäätyykö kädet jännityksestä. Lähetättekö vain laskevat kortit? Siinä vähän mietittävää itsekullekin ennenkuin alkaa väittämään muita huijareiksi. Tekin ilmeisesti pidätte minuakin huijarina, koska itsekin pelasin juuri kilpailussa elämäni kierroksen (sää loistava eikä tullut kuin yksi huono reikä josta ei saanut pistettäkään) 47pb. Itse en pidä itseäni huijarina, jos katsoo 9 viimeistä kierrostani alkaen 10.07 HCP oli silloin 31,5, K(kilpailu)33pb, K 45pb, K 36pb, K 37pb, H(harjoituskierros)44pb, K 35pb, K 30pb, K 29pb ja viimeisin 47pb. Olenko teidän mielestä huijari? Jos olen perustelkaa hyvin. Itse aloitin viime kesänä pelaamisen ja pikku hiljaa saa koko ajan enemmän ja enemmän varmuutta peliin. noista yhdeksästä kierroksesta vain yksi on harjoituskierros josta ei ole tehty korttia, miksikö en sopinut ykköstiillä että tehdään kortti koska olin ensimmäistä kertaa ko. kentällä.

    #522589 Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Kuka nyt pistebogi-tuloksista jaksaa innostua kilpailumielessä.

    Pelaaminen händäriinsä tai paremmin antaa hyvän mielen pelaajalle. Tuskin tällaisia suorituksia on nyt syytä ihmeemmin palkita suurilla palkinnoilla tai haukkua kaveria händärihuijariksi. Pistebogikilpailuthan ovat mitä ovat – mukavaa golf-henkistä ajanvietettä.

    Scratch-kisahan ja tasoitukseton match-play ovat golfia, jolloin voittamisella on noin kilpailumielessä jotain arvoa.

    #522590 Ilmoita asiaton viesti

    Aloitus HCP 31,5

    1.kierros 33 pistettä : bufferiin

    2. 45 : 9×0,5 hcp 27

    3. 36 : hcp 27

    4. 37 : 1×0,5 hcp 26,5

    5. 44 : 1×05 ja 7×0,4 hcp 23,2

    6. 35 : bufferiin

    7. 30 : nosto 0,2 hcp 23,4

    8. 29 : nosto 0,3 hcp 23,7

    9. 47 : 11×0,4 hcp 19,3

    Ilmoitit händäriksi 27. Minä sain 19,3.

    Menikö oikein?? Jos meni, niin olet pitänyt händäriä korkeammalla, eli olet ………..????

    #522591 Ilmoita asiaton viesti

    varmaan huomasit tuon edellisen lopputekstin.

    ’noista yhdeksästä kierroksesta vain yksi on harjoituskierros josta ei ole tehty korttia, miksikö en sopinut ykköstiillä että tehdään kortti koska olin ensimmäistä kertaa ko. kentällä.’

    Olisiko sinun mielestä pitänyt tehdä siitä kortti vaikka näin ei ole so******* ennen kierrosta. Jos olen oikein ymmärtänyt niin jokainen tasoituksellinen kierros pitäisi rekisteröidä ennen kierroksen alkua. Minä sovin aina ennen harjoituskierroksen avauslyöntejä ykköstiiltä tekeväni korttia ja pyydän siihen merkkarin. En tee kortteja silloin jos siitä ei ole so*******. Olen kiertänyt kenttiä hiukan alle 20 kierrosta tänä kesänä, joista kortti on jätetty tekemättä 1-2 kertaa. Tarkka tasoitukseni ennen tätä viimeistä kierrosta oli 26.9.

    Teetkö sinä aina kortin kun peli on mennyt hyvin, vaikka ei ole niin so******* ennen kierrosta? Pidätkö näin tasoitusta korkeammalla kuin sen pitäisi olla, näinhän voi sitten kehua händärillä?

    #522592 Ilmoita asiaton viesti

    Sorry mutta en oikein ymmärrä jos olet kaikista muista mainitsemistasi kierroksista jättänyt kortin(’noista yhdeksästä kierroksesta vain yksi on harjoituskierros josta ei ole tehty korttia..’) , niin kyllä laskujeni mukaan händärisi olisi pudonnut enemmän vaikka jättäisi eniten laskevan pois.

    En jätä korttia vain jos menee hyvin. Seurani CM:lle pitää ilmoittaa ennen kierrosta onko tasoitus kierros.

    #522593 Ilmoita asiaton viesti

    Joejokerin oikea tasoitus tulisi ilmeisesti olla (jos tuo yksi harjoituskierros jätetään huomioimatta) 22,4. Tämä siis annettujen tietojen perusteella…

    Aloitus HCP 31,5

    1. kierros 33 pistettä : bufferiin

    2. 45 : 9×0,5 hcp 27

    3. 36 : hcp 27

    4. 37 : 1×0,5 hcp 26,5

    5. 35 : bufferiin

    6. 30 : nosto 0,2 hcp 26,7

    7. 29 : nosto 0,2 hcp 26,9

    8. 47 : 1×0,5 ja 10×0,4 hcp 22,4

    #522594 Ilmoita asiaton viesti

    Jos tekisin kuten alla ehdotat, niin tasoitukseni ei pysyisi korkeammalla vaan se PUTOAISI. Eikö niin.

    ’Teetkö sinä aina kortin kun peli on mennyt hyvin, vaikka ei ole niin so******* ennen kierrosta? Pidätkö näin tasoitusta korkeammalla kuin sen pitäisi olla, näinhän voi sitten kehua händärillä?’

    Sinulla ei taida olla ihan hallussa tasoitusjärjestelmä.

    #522595 Ilmoita asiaton viesti

    Joo ei noihin pistebogi kisoihin hirveesti nappaa osallistua. Golfissa lähdetään aina voittamaan ja kyllä se singeli pelaajana on hankalaa pistebogey kisoissa korkea händärisiä vastaan.

    Esimerkiksi 7 tasoituksella jos meinaa tehdä 47 pistettä pitää pelata 68 lyönnillä par 72 kenttä. Tollaisia tuloksia näyttää saavan parhaat pelurit tuolla toureilla. Ei todellakaan 7 händärillä pelaavat tuupparit 😉

    Tasoitukset veks ja sitten tulokset jonoon niin saadaan selville, kuka sitä osaa pelata.

    #522596 Ilmoita asiaton viesti

    Monissa kisoissa on niin pistebogi- kuin tasoituksellinen lyöntipelikisakin. Useissa kisoissa on näiden lisäksi vielä scr-sarja. Valitse tällaisia kisoja.

    Sinä kun haluat tasoitukset veks, niin ei muuta kuin jonoon esimerkiksi Erkko Trophyyn. Tällöin pääset laittamaan tulokset jonoon ja näkemään kuka osaa pelata.

    Amatööri-golfin tasoistusjärjestelmän nerokkuus piilee siinä, että eri tasoiset pelaajat voivat kilvoitella keskenään siitä kuka pystyy pelaamaan parhaiten suhteessa siihen omaan osaamistasoon.

    Lipesi hiukka aiheesta.

    Suoria Butteja loppukesäksi.

    #522597 Ilmoita asiaton viesti

    Händärihuijareita löytyy. Tarinaharjussa on käsittääkseni kilpailussa diskattu yksi huijari, joka ei kierrä kuin parikilpailuja, joissa tasoitus ei laske. Tämä samainen herra pääsi viime vuonna (tai edellinen) jossakin ’automerkkikilpailussa’ maailmanlaajuiseen finaaliin Meksikossa. Hyvä, että joku uskaltaa narauttaa näitä. Että tälleen.

    #522598 Ilmoita asiaton viesti

    Kyllähän se on tiedossa, että tasoitusjärjestelmä on hieno, kun eritasoiset voi pelailla toisiaan vastaan. Nyt vaan oli puhe niistä jemmareista. Niitä vaan löytyy. Siksi ei kiinnosta MITKÄÄN tasoitukselliset kisat.

    Sitä paitsi tasoitus ei välttämättä kuvaa pelaajan tasoa. Esimerkiksi seuraavanlainen systeemi olis paljon parempi.

    1. 20 viimeisen kierroksen 10 parhaan keskiarvo. Voi vaihdella myös ylöspäin ainakin 5 lyöntiä kaudessa.

    2. Pakko jättää kortti joka kierrokselta (caddiemasterit tykkäis :)). Vois olla joku itsepalvelu nettisysteemi. Jos ei jätä niin hcp nousu automaattinen 0,1 – 0,5. Pelaaja kuitenkin on ITSE vastuussa tasoituksestaan.

    3. Pitää ilmoittaa jos aikoo pelata täysin hupikierroksen, joka EI VAIKUTA tasoitukseen. Eli homma ihan päälealleen.

    Menipäs hiukka sivuun aiheesta 🙂

    #522599 Ilmoita asiaton viesti

    Aivan sama millaisen keskustelun täällä aloittaa, pilkunn****jat iskee aina.

    #522600 Ilmoita asiaton viesti

    Pilkun nusnautus on aivan vakiokamaa kaikilla nettipalstoilla. Siitä kun ei pääse eroon sitten mitenkään.

    Jos pitäisi kirjoittaa omalla nimellän niin sitten ei tulis omituisia viestejä.

    Toisaalta harva uskaltaa omalla nimellään tai edes kavereiden tunnistamalla nimimerkillä kirjoittaa.

    #522601 Ilmoita asiaton viesti

    Toivottavasti muistatte että golf aina on ollut ’kunnian peli’.

    Sellaisenaan se antaa väärinkäytöksille mahdollisuuksia, mutta enpä usko, että kyseiset pelaajat pohjimmiltaan nauttivat olostaan. Voimme tietenkin ottaa kentille tuomari/väylä ja videovalvonnan.

    Eilen minulle vieras pelikaveri, noin 11-vuotias juniori kiirehti innoissaan puttaamaan, ennen kuin lippu oli poistettu. Tilanteen huomattuaan hän omasta aloitteestaan antoi itselleen penaltyn… ja itki kun hyvä tulos karkasi käsistä.

    Kuten sanoin … herrasmiespeli.

    #522602 Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Eikö tasoitussysteemi ole rakennettu siten, että jos kilpailet oikea tasoituksesi varmasti ennen pitkään löytyy. Puhe huijaamisesta on siis täysin turhaa. Itse olen puolittanut oman tasoitukseni tällä kaudella, mutta en silti ole kilpailuissa pärjännyt. Syy on se, että olen laskenut mielestäni harjoituskierroksilla liikaa omaa tasoitustani, jolloin en ole pystynyt omaa tasoitustani vastaaviin suorituksiin kilpailuissa. Jonkunhan ne pistebogeykisatkin on voitettava. Miksi ei se, joka voi omaa tasoitustaan eniten laskea? Seuraavissa kisoissa pitää kyseisen pelaajan onnistua jo huomattavasti paremmin saadakseen saman pistemäärän.

    #522603 Ilmoita asiaton viesti

    jos joku tosiaan ei näe mitään epäoikeudenmukaista siinä, että kilpailee selvästi väärällä tasoituksella, mitä 8-9 lyöntiä alle tasoituksensa pelaaminen osoittaa, ja kuvittelee sitten vielä pärjänneensä joillain urheilullisilla ansioillaan, täytyy vain toivoa, että kaveri lopettaa golfin mahdollisimman pian saatuaan todellisia kykyjä vastaavan tasoituksen. Kun ei enää pärjää liian suuren tasoituksen avulla, alkaa muunlainen huijaus…

    #522604 Ilmoita asiaton viesti

    Velvollisuus ’rekisteröidä’ tasoituskierros etukäteen on epäonnistunut uudistus, ja käsitykseni mukaan sitä noudatetaankin seuroissa perin kirjavalla tavalla. Ainakin se pitäisi rajata koskemaan esimerkiksi vain singelipelaajia.

    Tavalliset klubipelaajat eivät ota tasoitustaan niin vakavasti. Ainakin minulle riittää sellainen händäri, jolla 1) pääsee kaikille kentille ja 2) joka suurin piirtein kuvaa pelini tasoa. Jätän kortin vain, jos minusta tuntuu, että olen oikeasti kehittynyt tai pelaamattomuuttani taantunut.

    Pelaan golfia huvikseni enkä kerätäkseni palkintoja pistebogey-kisoista. Joka kisaanhan mahtuu joku vuosikymmeniä pelannut äijänkäpy, joka yli 20:n händärillä naputtelee 45 pinnaa ja väittää sitä sattumaksi. Jos hän tulee siitä onnelliseksi, ei se minun napaani kutita.

    Tuollaisia pistemääriä voivat rehellisesti tehdä vain nopeasti kehittyvät juniorit, ja heille sen suon ilomielin.

    Mielestäni Golfliiton satraappien olisi syytä myöntää virheensä, ottaa lusikka kauniiseen käteen ja palauttaa systeemi sellaiseksi, että mikä tahansa kierros käy tasoituskierrokseksi ainakin tavallisilla klubipelaajilla, joiden händäri on esim. yli 10. Näin korostettaisiin pelaajan omaa vastuuta pitää tasoituksensa ’oikealla’ tasolla.

    Huijareistahan ei ikinä täysin päästä. Joku haluaa pitää händärinsä keinotekoisesti alhaalla, joku toinen korkealla. Jos tuntee viehtymystä sen kaltaiseen itsensä pettämiseen, niin ongelma on kaikkein eniten hänen omansa.

    #522605 Ilmoita asiaton viesti
    EFC

    Samaa mieltä. Vaatimus, että tasoituskierrokselle lähdöstä tulee ilmoittaa etukäteen on aivan per…stä. Tästä on kirjoitettu täällä jo ennenkin, mutta olisi kiva kuulla millä kentillä noudatetaan pilkun tarkasti kyseistä sääntöä.

    #522606 Ilmoita asiaton viesti

    Suoritin itse GC:n kaksi viikkoa sitten ja olen ajatellut asian siten, että en viitsi tästä kaudesta enää jäsen/pelimaksuja maksella, vaan vasta ensivuonna.
    Onkos nyt sitten niin, etten saisi kierrellä edes par 3:ia (15 kierrosta takana lyönti ka. n.36,7) jotka mielestäni auttavat kehittämään peliäni nopeammaksi että kehtaan lähteä kokonaisia kierroksia/kilpailuja pelaamaan jottei tiettyjen nimimerkkien tarvitsisi täällä manailla hidasta pelailua…
    Mitenköhän kauan minun pitää ensivuonna kierrellä tasoituskierroksia, ennen kuin uskaltaudun kilpailuihi ettei kuvitella händärihuijariksi. Niinkökauan että varmasti ei sitten kilpailussa tule pelattua kuin max bufferiini…. taitaa mennä sitten vuodenpäähän syksyyn ensimmäisiin kilpailuhin osallistuminen 🙁

    #522607 Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Elmerin kanssa täysin samaa mieltä: jos joku tietoisesti haluaa huijata tasoituksilla niin siitä vaan. Minua ei häiritse.

    Ihmettelen aikaihmisten juoksemista joidenkin kisojen palkintojen perässä. En rupeaisi huijaamaan jonkin pistebogeykisan palkintojen vuoksi. Sateenvarjoja kyllä piisaa.

    Samoin ihmetyttää tasoituskierrosten etukäteen ilmoitteleminen, esim. 10-54 välillä tuntuu hieman liioittelulta. Ketä se häiritsee jos joku pelaa tasoituksella 13 ja oikea tasoitus olisikin 19,5. Jos tuo 13 tuo iloa haltijalleen eikös se ole hyvä asia.

    Kansainvälisesti Suomen helpoilla kentillä on melko helppoa hankkia hyvä tasoitus, joten sekin vääristää verrattavuutta.

    Täällä on lueteltu tukussa tapauksia, jolloin tulee korkeita pb-tuloksia. Vieraspelaaja edelleen väittää, että 8-9 lyöntiä alle ei voi pelata. Miksihän.

    #522608 Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Voin omasta kokemuksesta kertoa, että on helppoa pelata 10 lyöntiä alle oman tasoituksensa. Minulta kyllä onnistuu vielä helpommin 10 lyöntiä yli pelaaminen, joten en edes kuvittele vieväni tuollaista 10- alle korttia laskemaan tasoitustani, koska tiedän ettei oikea tasoni ole noin hyvä.

    #522609 Ilmoita asiaton viesti

    Mikä on sun tasoitus, antoiko Pro sinulle alemman tasoituksen eli nykyisen heti kun olit suorittanut green cardin. Kuinka kauan olet pelannut?, jos olet pelannut pitkään olet varmasti pelannut joskus loistavia kierroksia eli yli 40pb pisteen? Oletko koskaan pelannut 40 pb pistettä tai enemmän (jos olet oletko ollut silloin händärihuijari vai johtuisiko se luonnollisesta kehityksestä). Onko kaikki tasoituksen alenemiseen tulleet kierrokset 36-39 pb pisteen välissä (jos näin on oletko pelannut tarkoituksellisesti korkeammalla tasoituksella?)

    Kaikki ei ole musta valkoista, varsinkin vuoden kaksi pelanneet tekevät kovia pb tuloksia johtuen aivan luonnollisesta kehityksestä. Mitä pienempi tasoitus sitä vaikeampi on hirveitä harppauksia kehityksessä tehdä mikä väistämättä näkyy usein myös pb kilpailuiden tuloksissa.

    #522610 Ilmoita asiaton viesti

    Ei Suomen kentät keskimäärin sen helpompia ole kuin kentät muuallakaan, ellet sitten kuvittele, että kaikki muun maailman kentät on US Open tai Open-tasoisia.
    Kentät rankataan Euroopassa ja USA:ssa saman slope-järjestelmän mukaan, kansainvälisesti slope-keskiarvo on 116. Jos etsit Suomesta tällaisia kenttiä vaikkapa kenttäoppaan sivuilta, ei taida montaakaan löytyä, jotka olisivat edes tätä, saati sitten helpompia.

    #522611 Ilmoita asiaton viesti

    Aloittaessani golfin peluun tasoitusjärjestelmä oli toisenlainen, yli 24 tasoituksia miehille ei tunnettu, joten jouduin pelaamaan varsin pitkään pelatakseni edes lähelle tasoitustani.
    En ole väittänyt että 40 pistebogipistettä olisi huijaamista, sen sijaan väitän että 45 pistettä ja yli tasoituksella 25 ja alle melkein aina on, ja kilpailuissa se on hyvin verrattavissa 70 metrin varaslähtöön satasella

    #522612 Ilmoita asiaton viesti

    Takaisin vanhaan järjestelmään! missä tas. oli

    alussa max. 30 ja tas. tmk. pystyi harkinnalla pudottamaan tasoitustasi. Nykyinen käytäntö on ihan p:stä eihän tasoistus 54 ole mistään kotoisin.

    Lyöntipeli kisoja ei pb:lla ole järkevää ratkaista kilpailuja, tasoitukset sen sijaan voisi laskea pb:lla.

    Loppuisi tämä ainainen marina huijareista!.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 46)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.

Etusivu Foorumit Yleistä Händäri huijarit