-
JulkaisijaArtikkelit
-
Muistelin, että täällä oli joskus aiemminkin puhetta tästä lyöntiä vaivaavasta seikasta, joka ainakin silloin vaivasi useampaa golffaria. Itselleni on nimittäin jälleen kerran (pari vuotta unohduksissa olleena) tullut sellainen vika lyöntiini, että maila kääntyy todella paljon vasemmalle (eli oikeakätisellä pelaajalla lapa sulkeutuu) kädessäni lyönnin jälkeen. Puristankohan liian paljon oikealla kädellä, vai missä vika? Lyönti lähtee komeassa drawta muistuttavassa kaaressa, mutta ei todellakaan ole helppo hallita. Onko ehdotuksia parannuskeinoksi? Jouduin peruuttamaan pron luona käynnin tältä viikolta, joten täytyy turvautua kanssapelaajien apuun, sillä vaivasta on päästävä ja äkkiä. Yleensä vaiva häipyy yht’äkkiä kun tulikin, mutta nyt on menyt jo pari viikkoa taistellessa, eikä se meinaa millään antaa periksi. Kiitti vinkeistä jo etukäteen ja hyvää golfkesää kaikille!
Ainakin pariviikkoa sitten esitetyn ’Drive’ ohjelman mukaan syy on juuri gripissä. Välttyäkseni juupas, eipäs loanheitolta pidättäydyn kommentoimasta parannusehdoitusta, vaan mielummin jätän sen kovempien pelureiden tehtäväksi.
Itsellä oli sama vika, kunnes korjasin taas kerran lipsunutta grippiä. Voi olla että olin hakoteilläkin, mutta vika ainakin poistui.
Samojen ongelmien kanssa painitaan. Kokeilin myös tuota gripin korjausta. Toimi hetken ennen kuin muutui sliceksi. Vaihdoin takaisin entiseen grippiin, ja rajua drawta puskee taas. Nyt ei sitten osaa enää ottaa sellaista grippiä joka toimisi.
Kysymys: Käytättekö erilaista grippiä draivatessa (tai sponessa), kuin esim. rauta 7:lla?
NimetönOletan, että mailaotteesi ’pyrkii’ olemaan neutraali, eli et kierrä oikeaa kättä tietoisesti gripin alle niin, että oikea peukalo puristaisi gripin oikeaa sivua. Tarkista lavan asento gripin ottamisen jälkeen nousemalla stanssista ylös ja nostamalla mailaa keskiviivassasi vaakasuoraan ja tsekkaa onka lavan alareuna(leading edge) tarkalleen pystysuorassa. Grippiä muuttamatta ota sitten lyöntiasento uudelleen (niin, älä kierrä niitä käsiä edelleenkän sinne gripin alle)ja anna palaa. mikäänhän ei voita kauneudessa piikkisuoraa lyöntiä, vakka se harvinaisuus onkin.
NimetönMinullakin on ollut sama vika pahana viime vuonna ja ajoittain tänäkin vuonna. Pron kanssa työstetty ja tässä korjaustoimenpiteitä: a) grippi oli etenkin vasemman käden osalta liian vahva, nyt olen pyrkinyt tarkistamaan, että ’v’:t osoittaa oikean posken tienoille. Vasemmasta kädestä kaksi rystystä ja oikeasta yksi näkyvissä. b) Taaksevienti lähti liian nopeasti taakse, siis liian flättinä, nyt ajatuksena lähteä suoraan. c) Ranteet taipuivat liian aikaisin, nyt yritän vähän pidätellä.
Nämä on tietysti näitä juttuja, joita ei pitäisi kommentoida näkemättä, ja silloinkin olisi hyvä jättää asia sertifioiduille ammattilaisille 😉 Mutta koska jokainen kuitenkin yrittää korjata ongelmia itsekseenkin, niin mikäs tässä…
Puristankohan liian paljon oikealla kädellä, vai missä vika?
Jos ongelma on ’puristuksessa’, veikkaisin, että puristat liikaa vasemmalla, et oikealla. Jos grippi ei ole sormilla siten, että pystyt kannattelemaan mailaan 2-3 viimeisen sormen puristuksella, on mahdollista, että grippi on liikaa kämmenellä, ja silloin swingin aikana voimistuva puristus kääntää lapaa kiinni automaattisesti (simuloi, niin huomaat efektin). Tietysti grippi voi muutenkin olla epäsuhtainen tai pielessä, kuten aiemmin on ehdotettu.
Jos lentokaari on pull-draw, voi vaihtoehtoinen syy olla myös käsivarsien ja/tai hartialinjan epäsuhdassa. Eli jos oikea käsivartesi pukkaa downswingissä sinusta itsestäsi katsoen ulommas kuin vasen (myös hartialinja saattaa silloin kääntyä liikaa kohteesta vasemmalle/oikea olkapää ulos). Tunnustelepa kuinka paljon säätelet lavan asentoa setupissa ranteita vs. käsivarsia ja hartialinjaa säätelemällä.
Mitään sen enempää ohjeita antamatta totean itselläni olleen saman vaivan viime kesänä. Yritin omin avuin heikentää grippiä välillä onnistuen. Yhtä usein vääntely meni överiksi.
Poro kertoi taakseviennin lähtevän flättinä ja siinä omassa tapauksessani oli asian ydin. Kun nyt pyrin pelaamaan pystymmällä svingillä, pallo lentää suorempaan.
vrt. nimimerkkini
-
JulkaisijaArtikkelit
Esillä 7 viestiä, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
Esillä 7 viestiä, 1 - 7 (kaikkiaan 7)