Aihe: Green Cardien tehtailu lopetettava! - Golfpiste.com

3.12. – 10.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista

Green Cardien tehtailu lopetettava!

Etusivu Foorumit Yleistä Green Cardien tehtailu lopetettava!

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 116)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Gloffaren ajatus on mun mielestä hyvä. Muuten espanjalaisten mallin mukaan mutta ei ne mistään 54:sta aloita vaan 29:stä. Kolme oman kerhon kisaa ennen kuin saa oikean tasoituksen jolla pääsee muualle pelaamaan. Eikä palkintoja saa ennen kuin nämä on pelattu.

    Katsomallani seuralla on näin, liittymismaksu on 80€ mutta vuosimaksua ei ollenkaan. Kisoja on 3 kertaa viikossa ja siellä on 6€ maksu, gf:n päälle. En tiedä onko niissä alennuksia, varmaan niin.

    Aika erilainen systeemi kuin meillä. Omistajat omistaa ja pelaajat pelaa. Ei varmaan suoraan sovi tänne sellaisenaan. Ehkä joku idea kuitenkin. Sitä en tiedä mistä niiden liitto saa rahansa. Ei ainakaan pakkojäsenyyksistä. Pidän jäsenmaksua pienenä asiana mutta toisaalta eipä sillä saa mitään tarpeellista. Tai tasoituksen ylläpidon ja eBirdie ovat tarpeellisia. Joku sanoo vakuutus, mutta sen järjestämiseen olisi varmasti muitakin keinoja. Joskus oli holarivakuutus vaan ei enää, onneksi ehdin käyttää. Green Card kurssi on pääsymaksu, mutta alkeiskoulutus on silti tarpeellista, ei siitä haittaakaan ole. Et vaan ole valmis golfari sen jälkeen vaikka niin luulet.

    Tuosta edellä olevasta olen myös samaa mieltä ”Pappa Tykin” kanssa.

    Olen silti jossain määrin toiveikas tulevaisuuden suhteen. Meillä on joitakin kenttiä (=golfyhteisöjä) joissa jäsenistö ja omistajat pitävät yllä hyviä tapoja niin kentällä kuin klubillakin. Myös ulkomailta löytyy kenttiä joissa huolehditaan pelaajien viihtyvyydestä sekä noudatetaan tarkasti sääntöjen ja hyvien tapojen noudattamista.

    Meillä ollaan vielä kehitysvaiheessa. Kaikki palvelut eivät sovellu kaikille. Pikku hiljaa olisi syytä ymmärtää
    että myös golfharrastajat arvostavat lajia sekä siihen liittyviä palveluita erilaisilla kriteereillä ja tavalla. Tavoitteet sekä vaatimukset harrastuspaikan osalta vaihtelee merkittävällä tavalla.

    Osa haluaa pelata mahdollisimman edullisesti eivätkä koe tarvetta tai muutenkaan halua mitenkään panostaa oman jäsenyhteisön sosiaalisuuteen jne. Kierroksen hinnalla on suurempi merkitys kuin kentän hoitotasolla jne..

    Toisessa päässä halutaa laatua ja ollaan myös valmiita maksamaan siitä. Esimerkiksi halutaan pitää osakasmäärä/jäsenmäärä pienenä jotta kentälle(ille) ei ole jonoa eikä tarvita edes ajanvarauksia. Ymmärrettävästi osakkaan vuosimaksu (hoitovastike/kausi) voi tällöin olla jopa tuplasti suurempi kuin jossain muualla. Vieraspelaajien kierroshinta pidetään sopivana (kansainvälisellä huippukenttien keskitasolla) mikä osaltaan hieman rajoittaa vieraspelaajien määrää..ja jos ei niin tapahtu – nostetaan GF vielä korkeammaksi.
    – kenttäyhtiön tilat, niin kenttä, klubi, parkkipaikka yms. pidetään yksityisalueena mikä lisää turvallisuutta.
    – tästäkin yksityisyydestä ollaan yhä enemmän valmiita maksamaan..se on uutta Suomessa, mutta muualla maailmassa jo normijuttu.

    Toisekseen meillä Suomessa pyritään tasapäistämään golfpalveluiden tarjontaa sekä toteuttamista. Esim. Golfliitto ohjaa seuroja sekä kenttiä tällaiseen tasapäisyyteen. Samalla tavalla kuin esim. Ruotsissa on ollut tapana. Voisi hyvin olla niinkin että golfkentällä on omat kriteerinsä siihen keitä hyväksytään vieraiksi.

    Pidän todennäköisenä että suomalaiseen yhteiskuntaan ulottuva muutos tulee jatkossa ohjaamaan myös golfpalveluiden tarjontaa. Varsinkin yksityisesti rakennettuilla osakekentillä tulisi lähteä rohkeasti markkinoimaan yksityisiä palvelyita. Aidataan parkkipaikka sekä kentän alue ja pidetään huolta ettei käntälle ole helppo päästä tekemään ilkivaltaa..tai pääse liittymään pelaajavirtaan jostain nurkan takaa. Autot on kierroksen ajan turvassa parkkipaikalla. Jokainen sisääntulija esittää jäsenkorttinsa portilla jne. (toki muitakin kulunvalvontaa liittyviä ratkaisuja on nykyään tarjolla edullisesti).

    Kausimaksu/vastike voisi hyvinkin olla luokkaa 2.000 – 3.000 euroa mikä olisi varsin normaalia tasoa, jopa kansainväisesti vertaillen. Enkä usko että tuollainen hinta rajoittaisi kysyntää ainakaan isoimmilla paikkakunnilla. Toki kysymys on myös siitäkin minkälaisia palveluita vuosimaksu kattaa. Pienessä jäsenyhteisössä palveluiden tuotanto sekä esim. valvonta ja pelaajien opastus olisi helppo toteuttaa kun käytännössä kaikki tuntevat ja osaavat arvostaa toinen toisiaan.

    Ehkä tällainen laadukkaampi golf-palvelumalli soveltuisi kohderyhmälle/Asiakkaille joilla on luontevasti aikaa vietettäväksi golfkentällä. Henkilöille joilla on mahdollisuus sekä halukkuutta kustantaa harrastuksensa tutussa porukassa ja muutenkin itseä miellyttävällä tavalla.

    Tämä pikkaisen särähti korvaani Pappa Tykin kirjoituksesta:

    ”Kun vaimoni kanssa aloitimme 39 vuotta sitten pelaamisen, Green Cardeja ei ollut. Pyysimme Prolta muutaman opetustunnin; pelkästään lyöntitekniikkaa, ja sitten ns 54:na kentälle.”

    Siis 39 vuotta sitten, eli 1985. Vanhempi työtoverini suoritti Green Cardin vuonna 1986, ihan oikein kurssin kautta. Eikä tuolloin 80-luvulla kuulemma ollut korkeampaa tasoitusta kuin 36. Tämä tosin on kuulopuhetta työtoveriltani, joten tietojen todenperäisyyttä en voi taata. Itse aloitin vuonna 1991 ja silloin sai suoraan tasoituksen 36, se oli korkein mitä oli olemassa. Tai ainakaan tuota korkeampaa ei minulle tarjottu.

    Saulus;
    – aloitimme golfin muualla kuin Suomessa; tulimme Suomeen 1986 ja kävimme pelaamassa yhdellä kierroksella tasoitukset, itselläni muistaakseni 33
    – tasoituksella 54 viittasin kokemustasoomme, en varsinaiseen tasoitukseen, jota meillä ei ollut lainkaan tuossa kyseisessä maassa

    Aloitusmaan lisäksi pelasimme alkukesästä 1986 Englannissa parillakin kentällä eikä meillä siis silloin ollut tasoitusta, GCa tai mitään muutakaan pelitaidon tai kenttäkäyttäytymisen sertifikaattia. Noilta kentiltä olisi kyllä heitetty pihalle jos siellä ei olisi osannut käyttäytyä.

    Netistä löytyy tänä päivänä kaikki, sekä säännöt, että etiketti. Mikäli lajista on tosisaan kiinnostunut niin oppii varmasti käytäytymään kentällä. Vähäisemmällä sääntötuntemuksella kyllä pärjää(olen siitä elävä esimerkki), tärkeämpää on oppia sujuva ja turvallinen pelitapa, tasoituksella ei tuossa ole mitään merkitystä.
    Greencard on mielestäni aikansa elänyt instituutio.

    Niin se on että hyvin pienellä sääntötietämyksellä pääsee alkuun, lisää oppii sitten pelatessa. Noista alkeiskursseista vielä, niin mielestäni niitä on vähintäänkin moraalisesti väärin markkinoitu asiasta mitään tietämättömille, käytetty jonkinlaisina kenttäyhtiöiden sisäänheittotuotteina. Alkeiskurssin jälkeen kun alkaa heti pelioikeuksien ja seurajäsenyyksien myynti ja näitä on sitten jopa niputettu samaan pakettiin. Olisi lajiin tutustuville tehtävä selväksi että alkeiskurssi on yksi asia, pelioikeus kentälle ja seurajäsenyys taas sitten täysin eri asioita.

    Kilpailu- ja kuluttajavirastolla olisi mielestäni monta syytä käydä alan harhaanjohtavaa mainontaa läpi, jotta kuluttajille olisi oikeasti selvää mitä esimerkiksi alkeiskursseilla opetetaan, mitä vaaditaan pelaamiseen aloittamiseen ja että onko virallinen tasoitus pakollinen golfharrastuksen aloittamiseksi.

    Suomessahan on lukuisia hienoja Par 3- ja harjoituskenttiä joihin kuka tahansa saa mennä ilman tasoitusvaatimusta ja kalliita pelioikeuksia. Miksi niitä ei markkinoida aktiivisesti?

    “Aika erilainen systeemi kuin meillä. Omistajat omistaa ja pelaajat pelaa. Ei varmaan suoraan sovi tänne sellaisenaan. Ehkä joku idea kuitenkin. Sitä en tiedä mistä niiden liitto saa rahansa. Ei ainakaan pakkojäsenyyksistä.”

    Espanjassa on paljon kehittyneempi golfkulttuuri ja toimivampi järjestelmä kuin täällä! Tämä nykyinen Suomen golfliiton pyörittämä jäsenyysmalli on aikansa elänyt ja pitäisi vaihtaa johonkin ihan muuhun.

    OB5

    “niin, kyllä muutama ihdistyspohjainen kenttä löytyy, en ole tosin aikoihin pelannut. etelä suomessa lienee kaksi ja ne ei edes kiinnosta.“

    Ei ole taattu onnea, muualta kuultua että toinen noista väylät on pitkää kuin normiraffi ja raffit kasvaa apilaa, leikataan max. kerran viikossa. Joissain bunkkereissa syksyllä vettä polveen asti. Hitaat viheriöt ja ruokaa ei kukaan syö.

    Kyseisen naispron exmiehen kanssa pari kertaa oltu samassa ryhmässä ja hauskoja, mutta härskejä juttuja… Kriisi oli jo alussa ja sitten lähti ainoa tähtipelaaja, jonka jälkeen myös Rauski porukoineen erosi yhdistyksestä… Hurjat riidat, kilpavastaava savustettiin ulos… Tuon jälkeen ei enää kylmiä oluita tilattua puhelimella taukotuvalle, niin ne ajat muuttuvat…

    SauliSoketti kirjoitti näin: ”Espanjassa on paljon kehittyneempi golfkulttuuri ja toimivampi järjestelmä kuin täällä!”

    En tunne sikäläistä mallia, mutta onko siellä paljon osakaskenttiä? Tai oikeastaan, kuka milläkin kentällä päättää kuka saa siellä pelata ja millaisin edellytyksin?

    Golfkulttuuri on siellä aivan varmasti vanhempi ja todennäköisesti myös kehittyneempi, mutta millä tavalla sikäläinen järjestelmä on toimivampi? Ei täällä suomessa ole kovin vaikeata päästä golfkentälle pelaamaan eikä siellä Espanjassakaan uskoakseni saa ihan miten vain kentillä toilailla, jokin roti sielläkin varmasti on.

    raha ratkaisee, kenttien pitää pärjätä.Olen monesti kysynyt, tarvitaanko jäsenyyttä tilatessani aikoja vierailleni. vastaus, raha ratkaisee.Asiakkaitten valinta ajaa taloudellisiin vaikeuksii. Meilläkin milli tulee vastikkeista ja toinen milli muualta, eli vieraspelaajilta.

    yritäppä valdelramaan, et pääse.nim. 3 kertaa pelannut

    Olen pelannut kymmeniä kenttiä, mitään kortteja ei ole kyselty.Valvojat on, ettei hidastella.

    Tottakai Espanjassa on roti. Marshall kurvailee ja valvoo ja huomauttaa suorasti jos sanomista on. Kannatta uskoa, sikäläinen turvaväki poistaa häirikön muuten kentältä. Toki ne on siellä ensisijassa rosvojen takia. Joita riittää.

    Jossain määrin laajempia, tarkempia ja valaisevampia vastauksia olisin toivonut. Nyt kerrotaan, että Valderamaan ei pääse, vaikka kuitenkin pääsee, valvojia on, ettei hidastella ja raha ratkaisee. Ainoa ero Espanjaan siis on, että meillä Suomessa kentillä on hyvin vähän valvojia.

    Tässäkö se suuri golfkulttuurien ero sitten on? Entä missä on se parempi järjestelmä? Tämä on melko hämmentävää.

    Saulisoketti: ”Tämä nykyinen Suomen golfliiton pyörittämä jäsenyysmalli on aikansa elänyt ja pitäisi vaihtaa johonkin ihan muuhun.”

    Sauli ei kaiketi tunne Suomalaisen golfin rakennetta. Golfliitto ei pyöritä jäsenyysmallia eikä edes saa tehdä sitä, koska kentät (ja seurat) ovat toistensa kilpailijoita. Seuroilla on omat ”jäsenyysmallit”, jotka poikkeavat toisistaan. Golfseurat ovat luoneet keskenään keskusjärjestön Suomen Golfliiton huolehtimaan yhteisistä tehtävistä. Päätösvalta on myös tosiasiassa seuroilla, eikä päinvastoin.

    Sauli haluaisi ”vaihtaa johonkin ihan muuhun”, mutta millaiseksi jää arvoitukseksi.

    mitä ihmettelemistä tässä erossa golfin suhteen on. Niin on liikeneen ja kaiken muunkin suhteen. Mutta haluaisin tietää, mille oy-kentälle ei pääse millään ilman jäsenkorttia.En ole vielä sellaista tavannut.

    ”Mutta haluaisin tietää, mille oy-kentälle ei pääse millään ilman jäsenkorttia.”

    Suomessa en ole tavannut, mutta Skotlannin laatukentillä ollaan aika tiukkoja seurajäsenyyden ja hcp kanssa. Yhdelle kentälle piti lähettää oman klubin allekirjoittama todistus jäsenyydestä/hcp
    Muissa maissa voitaisiin ottaa Skoteista oppia.

    scottlantissa on monenmoisia kenttiä, joillekin ei edes naiset pääse pelaamaan.Ei kannata verrata suomeen. itse olen pelannut kymmenissä maissa ja kaikissa maanosissa.

    Tämä on karannut kauas topicista mutta muistelisin että liiton jäsenyys sisältää VAKUUTUKSEN mikä kattaa kentällä pelaajan saamat ja tekemät vahingot. Kenttähän ei vakuuta pelaajia eikä parkkipaikan autojakaan mikäli pelaaja sellaiseen pallollaan osuu.

    Vakuutus kattaa kaikki pelaajat, jotka ovat yhtiön luvalla kentällä. jäsenyydella ei ole mitään merkitystä.Lue vak. ehdot.

    Höpö höpö Uolevi! Lue sinä vakuutusehdot. Jäsenille on liiton vakuutus ja kenttäyhtiöllä Vastuuvakuutus. Ja edelleen kentälle ei mennä ilman jäsenyyttä vaikka muuta intät!

    höpö , höpö. Lue vakuutusehdot.Kenttäyhtiöllä on vakuutus kaiksta pelaajista, joilla on lupa pelata.Jäsenittömiä pelaajia on jo vaikka kuinka paljon.Minäkin olen pelannut tänä kesänä 60 kierrosta 6 kentällä.

    Todella laadukasta argumentointia sekä ”faktojen” esittelyä. Ikään kuin oma kokemus olisi sama kuin sääntö/laki/ohjeistus. Iloisesti verrataan omenoita appelsiineihin. Ja että olisi ok ajaa ylinopeutta, koska ”minä voin”…. ja rahalla selviää.

    En löydä näistä vakuutusehdoista mistään mainintaa kenttäyhtiöstä. Jäsenillä on Sporttiturvavakuutus ja Vastuuvakuutus.

    https://golf.fi/wp-content/uploads/2019/01/Vakuutusturva-2024.pdf

    Tässä on SHG:n tietoa vakuutuksista: https://shg.fi/fi-fi/ohjeita-ja-infoja/vakuutusturva-shgn-kentilla/585/
    Luonnollisesti yrittäjällä/yhtiöllä on erilaisia vakuutuksia henkilöstölleen ja henkilökunnan aiheuttamille vahingoille. Mahtaako ne missään määrin kattaa kentällä touhuavien pelaajien aiheuttamia vahinkoja? Linkki niitä koskeviin vakuutusehtoihin olisi mukava saada.

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 116)
Vastaa aiheeseen: Green Cardien tehtailu lopetettava!

Etusivu Foorumit Yleistä Green Cardien tehtailu lopetettava!