16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Golfmessut Helsingissä

Etusivu Foorumit Yleistä Golfmessut Helsingissä

Esillä 6 viestiä, 1 - 6 (kaikkiaan 6)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Nimetön

    Minkähänlainen tapahtuma mahtaa olla tänävuonna kyseessä? Mahtaako olla hintansa väärti?

    Swingimessun sisäänpääsylipun hinta on alhaisempi kuin maaliskuussa pidettyjen ’Messukeskus’messujen :). Viime vuonna Wanha Satamassa oli vähän aneeminenilme, mutta näyttelytila oli ’intiimi’. Kotiini tuli postissa kutsu ja näyttäisi osanottajaluettelon mukaan olevan tänä vuonna enemmän osallistujia. Joten varmasti tulee käytyä ihmettelemässä ja nauttimassa yksi lasillinen.

    p.s.Stockkalla on aina keväällä myös ’golfnäyttely’ Argoshallissa, sinne ainakin pääsee vielä ilmaiseksi ja Itäkeskuksen Stadiumin golfosasto on selkeästi siirtynyt nyt kesäkauteen 🙂

    Enpä ole näillä messuilla aiemmin käynyt, mutta kun kutsu tuli, niin onhan se mentävä.

    Rehellisesti sanottuna, jos ovat likimain samaa tasoa kuin Messukeskuksessa, niin kutsumatta en menisi.

    Eri asia niille, jotka ovat esim. uusia mailoja hankkimassa.

    Useimmat tuntuvat moittivan golfmessujen tarjontaa, mutta monikaan ei kerro, mitä siellä heidän mielestään pitäisi olla. Tarjontaanhan vaikuttaa kysyntä ja satsauksesta saatava hyöty. Kertokaapa, millaista tarjontaa messuilla pitäisi olla!

    En oo yksilläkään käynyt, mutta mitä messuilla pitäis olla niin mun arvauslista olis vaikka että:

    – paljon mailoja.

    – eli siis paljon kaikkea golfiin suoraan tai välillisesti liittyvää tavaraa ja palveluja.

    – useita lyöntipaikkoja mailojen ja pallojen tms. kokeiluun. Tutka mailanpään nopeudelle ja pallon nopeudelle, swing analysaattori, mielellään useempi jos yhdellä on ruuhkaa.

    – kauniita naisia, miksei sitten komeita miehiäkin, innokkaasti ja ystävällisesti esittelemässä tuotteita.

    – standit mahdollisimman isoja ja mahdollisimman väljästi kalustettuja.

    – kilpailuja, pisin, tarkin, korkein, kovin tms. lyönti tai jostain muusta aiheesta.

    Yks mielenkiintoinen osa-alue, joskin suuresti halveksittu, olis kaiken näköset lisä-apu-harjoitus-et-enää-pysty-pelaamaan-huonosti-värkit mitä esim. maailman verkkosivuilta löytyy jos jonkinlaisia. Ehkä niitä ei kukaan täyspäinen osta, mutta olispa ihmeteltävänä messuilla jollain kaikkee-ne-keksii-ja-yrittää-vielä-myydä osastolla.

    Hinnat sais olla joka tuotteessa esillä ja lisäksi runsaasti messutarjouksia, joista ei pysty kieltäytymään. Tai jos kieltäytyy niin ainakin harmittaa jälkeen päin ankarasti.

    Siihen en ota kantaa kiinnostaako tuotteiden myyjiä panostaa messuihin välttämätöntä enempää. Tuskin tappiolla viitti kukaan kovin paljon mitään kivaa järjestää jengille, joka sitten hankkii tavaransa webistä. Ja narisee jos se keinonurmen valmistaja/myyjä ei sitten juur ollukaan näillä messuilla vaikka muuta kaikkee oli liiankin kanssa.

    Siel on Wiiwi ! Eikös se muka jo riitä ?!

    Vakavasti puhuen (toivottavasti ei tule tavaksi), mielestäni golfmessujen arvostelu, ainakin omalta näkökannaltani, on täysin aiheetonta. Toki tarjonta on rajallista ja joidenkin mielestä pääsymaksu on kohtuuton (1/3 greenfee), mutta kyllä sitä aika paljon turhempaankin on tullut rahnaa pukattua.

    Itse käyn mieluusti messuilla; Talvi ollut pitkä, liian pitkä ja messut ovat niitä ensimmäisiä golf tapahtumia kevätkaudella. Käyn mieluusti tapaamassa ystäviä golfhenkisessä ympäristössä, joten messujen greenfeetä en pidä kohtuuttomana. Samaan hintaa saa esim. Tapani Kansan, tai Anneli Saariston. Kaikki kunnia heille, mutta valintani on: Golf messut !

Esillä 6 viestiä, 1 - 6 (kaikkiaan 6)
Vastaa aiheeseen: Golfmessut Helsingissä

Etusivu Foorumit Yleistä Golfmessut Helsingissä