26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Golfmatka huhtikuun alussa

Etusivu Foorumit Matkailu Golfmatka huhtikuun alussa

Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Osaisitteko suositella 4-5 päivän golfmatkaa jonnekin 1-2 tunnin lentomatkan päähän Helsingistä? Suomessakin saattaa päästä jo tuolloin pelaamaan mutta haluaisin mennä jonnekin hieman lämpimämpään esim. Tanska, Etelä-Ruotsi, Saksa, Puola tai vaikka Tsekki.

    Aiemmat golfmatkat olleet aina vähän kauempana.

    Itseäni voisi kiinnostaa Marianske Lazne. Ensin lento Prahaan ja vuokra-auto alle. Majoitus pientä luksusta, koska hotellit ovat hieman halvempia kuin esim. Saksassa. Pelasin joskus nuoruudessani kolmea kenttää eli kaupungin oma, joka oli kallein ja paria Frantiskovy Laznen suunnassa (toisen rangella oli kyltit 300 m).

    Kun säästä ei vielä huhtikuun alussa ole varmuutta kuin lentämällä Välimerelle, joten lisäisin lentomatkaksi 3-4h. Silloin ehdottaisin Barcelonan seutua, Roomaa tai vähän riskimpää Milanoa. Baltian kentät aukenevat vasta huhtikuun lopussa, Etelä-Ruotsi auki mutta voipi olla vielä talvista!

    Lontoo. Tuolloin jo täysi kevät ja aika uskomaton valikoima kenttiä. Vaikkapa eteläpuolen Woking, West Hill ja Worplesdon.

Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
Vastaa aiheeseen: Golfmatka huhtikuun alussa

Etusivu Foorumit Matkailu Golfmatka huhtikuun alussa