-
JulkaisijaArtikkelit
-
Kun golflehti siirtyy pois Otavamedialta, niin loppuuko nettisivu?
Nykypäivänä lehti on minusta kohtuullisen turha, mutta vaikuttaako lehden poistuminen nettisivuihin.
Siirtyykö nettisivut toisten pyöritettäväksi esim. Golfliitto.
Todennäköisesti henkilökuntaa vähennetään/ vaihtuu, kun tulee muutos.
Sami SarpakunnasModeraattoriSuomen Golfliitto tekee jatkossa Golflehden itsenäisesti ja ilman Otavamediaa. Golfpisteeseen se ei vaikuta. Golfpiste siis jatkaa itsenäisenä, Otavamedian omistamana toimijana edelleen, eikä muutoksia palveluihin ole suunnitteilla.
– Sami Sarpakunnas –Tuskin saamme pikaisella aikataululla selvyyttä Golflehden uudesta olemuksesta ja tietoa miten sen sisältö muuttuu. Ilmeistä kuitenkin on, että painetussa muodossa lehti poistuu mainintana historian kirjoihin.
Toivon kuitenkin, että digitaalisena ja sisällöltään uudistuneena lehti jatkaisi toimintaansa. Erityisesti arvostan asiantuntevia kirjoituksia kenttien uudistustoimenpiteistä niin paikallisella pelikentällä, kuin kenttien hallintoon liittyvistä muutoksista.
Olemmehan eläneet voimakasta muutoksen aikaa – eikä yksin golftoimialalla. Kenttien yhtiöjärjestykset ovat muuttuneet, osa kriisien kautta ja osa yhtiön omasta muutoksen halusta. Esimerkki tästä on ”pakkovastikkeista” luopuminen, myös kultakortti yhteistyö tarjoaa palveluita ja voi hyvin. Tuskin nämä ovat ainoita muutoksia, mutta miten tämä kehitys jatkuu.
Asiantuntevia näkemyksiä muutosten tuomista kokemuksista ja arvioita tulevasta muutossuunnasta toivoisin analyyttisiä kirjoituksia.Juuri luin viestin ja samalla tuli tämä uutinen julkiseksi https://golf.fi/golflehti-uudistuu-ensi-vuonna/
Enpä tosiaan jää kaipaamaan painettua mainospläjäystä. Hyvä lähtökohta tekemään uutta, parempaa golf-journalismia, jos painokustannusten osuus käytetään sisällöntuotantoon.
Toivottavasti paperilehti jää historiaan ja paino- ja postituskustannukset laskee liitolle menevää jäsenmaksua.
Painetulla Golf lehdellä oli oma paikkansa yli 10 vuotta sitten, mutta ei sen jälkeen.
Epäilen, että nykyinen painettu lehti pidetään vielä väkisin hengissä 1-2 vuotta.Toivottavasti Golfpisteen nettisivut pysyy hengissä muutaman toimittajan voimin, vaikka Sarpakunnas mainitsee, ettei muutoksia olisi tulossa. Otavamedia on voittoa tavoitteleva mediatalo, kilpailuilla ja korttimyynnillä ei valtaa tulosta tehdä, kun siitä tulee ensisijainen liikevaihdon lähde.
Itse pidän kilpagolfiin keskittyvistä aiheista, niin ei tarvitse hakea tietoja useista lähteistä.Nettisivut ovat formaattina jo vanha, joten huomaa omankin vanhenemisen.
Mielenkiintoista on, ettei kukaan nykyisen Golflehden tekijöistä kelvannut mukaan uuteen lehteen tai ainakaan sen ykköspaikalle. Varmaan jonkinlainen kilpailutilanne on syntymässä Otavamedian Golfpisteen ja liiton sähköisen tarjonnan kanssa. Se ei ole huono asia. Kuitenkin kuten Uno totesi, Golfpisteen asema ei välttämättä kauhean vahva ole taloudellisesti, mikä välttämättä vaikuttaa ennen pitkää. Itse olen tykännyt sekä Golflehdestä että Golfpisteestä, jonka kilpagolfin seuranta on omaa luokkaansa.
Kyllä Golflehden saa plussalle, mutta jotain pitää muuttua. Julkaistaanhan Fore-lehteäkin, vaikka se elää pelkillä mainostuloilla.
Jotain pitää muuttua
– postituksesta pitää päästä eroon, eli jakeluun golfkenttien cm-toimistoihin
– lisämaksusta voisi saada postitettua myös kotiin, kustannusvastaavasti
– Digilehti ja näköislehti diginä, esim Hesarin tapaan
– ajankohtaiset asiat Golfpiste.com-palvelussa tai vastaavassaAivan loistavaa, jos puolet sivuista on mainoksia, ainakin vuodenvaihteen jälkeen. Silloin raha tulee suoraan oikeaan osoitteeseen eikä otavamedialle.
Fore lehden juttu eivät ole olleet vuosiin itselleni sopia. En ole hetkeen edes lukenut lehteä, vaikka on ilmainen sekä useissa paikoissa saatavilla.
Pitää tarkistaa, onko sisältö parantunut.Samantyyppiset jutut/mainokset ohitan golflehdestä
Olen valmis maksamaan lehdestä, kun se on kunnolla tehty.
Itselleni tulee useita digilehtiä, koska harvoin ilmaiseksi saa toistuvasti laadukkaita juttuja.Henkilökohtaisesti olen pitänyt Otavamedia golf juttujen rakenteesta sekä näkökulmista, kun aihe on hyvin valittu.
Joskus on huomannut hätäisyyden, mutta näitä sattuu meille kaikille.Luin tänään peräkkäin Tekniikan Maailman ja Golflehden. Lehden laadussa oli huomattava ero TM:n hyväksi – siis ainakin minun mielestäni. Golflehdessä oli puolet jutuista, jotka oli jo julkaistu Golfpisteessä ja osa oli auttamatta vanhoja (esim. Ryder Cup oli jo ”vatvottu” moneen kertaan). Opetusjutut toimivat diginä paljon paremmin, kun on mukana video.
Johtopäätökseni oli, että ellei Golflehti paranna journalistista tasoaan merkittävästi (lue: TM:n tasolle), niin lehti voidaan kuopata. Keskitytään tekemään entistä parempaa verkkopalvelua.
-
JulkaisijaArtikkelit
Esillä 12 viestiä, 1 - 12 (kaikkiaan 12)
Esillä 12 viestiä, 1 - 12 (kaikkiaan 12)

